RAAMATTU

kreikaksi = grammata = kirjoitukset ,
gramma = piirto ,kirjain ) eli Biblia , Pyhien kirjojen kokoelma ,
Jonka Kristillinen kirkko tunnustaa oppinsa ja elmänsä ohjeeksi.
RAAMATUN JAKO VANHAAN JA UUTEENTESTAMENTTIIN johtuu,
JEREMIAAN Lausumista JUMALAN sanoista luku 31:31-33. ja
Ajatuksista , että HERRA on kerran tekevä , ihmiskunnan kanssa ,
UUDEN LIITON ,

Israelilaisten kanssa tekemänsä vanhan liiton sijalle .on alk. ollut
juutalaisten Pyhä kirja, mutta siirtyi alkuseurakunnan käyttämänä
kirstilliseen kirkkoon . Se oli kirjoitettu muinaisella Hebrean kielellä
lukuun ottamatta muutamia lukuja ESRAN , ja DANIELIN kirjan ,
Aramean kielisiä osia , UT:n on kirjoitettu Kreikankielellä , josta terk.
se on ollut pääasiassa Koinea. eli yleiskreikkalla

Periaate , jonka mukaan eräät kirjoitukset selitettiin pyhiksi ja yhdis-
tettiin kiinteälliseksi Raamatukselliseksi kirjaryhmäksi , on vasta pit -
tkien aikojen kuluessa vakiintunut ( ->Raamatun kaanon ).
29188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ensimmäiset kirjoitukset jotka on kirjoitettu SANAA muistiin oli muinaisseemiläistä
Se kirjoitettiin niin , että ainostaan konsonantit kirjoitettiin muistiin , ja sanat oli
yhteen pötköön kirjotettu ,ja niihin lisättiin lukiessa vokalit ja välimerkit , tämä tyyli vaihdettiin n. maanpaon jälkeisenä aikana ,ns. neliö eli kvadraattikirjoitukseen , välimerkit tuli käyttöön 6-7oo. jKr.

Ns. Masaoreettinen teksti , joka sittemmin on tullut kaikkiin VT:n myöhempien
kirjoituksiin ja painoksiin , (vart. Hebrean kieli Masora ). Nykyään ,lukujakso tava-
taan vasta 1200- luvulla .. Gantterbyn piispa Stephen Langstonin Toimittamassa
Latinalaisessa Raamatussa , josta se seuraavina vuosi satoina siirtyi hebr. käsi-
kirjoituksiin ja painettuihin teksteihin .

VT: n nyk. jae jako esintyy ensikerran 1563. eräässä Psalttarissa ja 1571.
koko VT:n Uusista hebrealaisita tekstijulkaisuista eniten käytetty on R. Kittelin "BIBLIA HEBREICA;" , Uusi laitos 1937 , julkaisija ;Paul .Kahle .

Äänestä
  • Jos tämä kirjoitus ,jollekin aihettaa Närästystä , olisiko hänen tutkituttava vatsa
    hermot , tai ainakin aloiteetava jonkinmoinen närästys lääkkeen käyttö..

    Tahi mukauduttava valta kirjoitusten tahtiin, Eihän kenenkään tarvitse ,täällä
    kirjoittaa kaiken kattavaa ketjua tai viestiä , Huomasin Tänään kun olimme taas
    kokoontuneet aivan naapuriimme , noin 30m päähän ja keskustelimme aiheesta
    Mat. 25:31-46. , joka kertoi Tuomiosunnuntain tekstistä. ja meitä oli yli 20 m n

    Kaikki oli kirkon jäseniä , joista kukin on sen verran aktiivi , että kehtaa pitää
    yhteisen Rukouksen , tarvittaessa paitsi minä .
    Tuossa tekstissä on kerrottu kuinka tämä Viimeinen Tuomio tapahtuu, silloin
    kaikki kansat kootaan Hänen eteensä , ja Hän erottaa ihmiset toisistaan , niin kuin paimen erottaa LAMPAAT ,VUOHITA. 33. Ja Hän asettaa Lampaat oikealle
    puolelleen ja Vuohet vasemmalle puolelleen , 34. Sitten Kuningas sanoo oikealla
    puolellaan oleville : Tulkaa tänne , te Isäni siunaamat . Te saatte nyt periä Valta-
    kunnan joka on ollut valmiina titä varten maailman luomisesta asti ..

    41. Sitten Hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville : "Menkää pois minun luoptani , te kirotut , ikuiseen tuleen , joka on varattu saatanalle ,ja hänen enkeleilleen

    46. "Ja niin he lähtevät , toiset iankaikkiseen Rangaistukseen ,
    .....Mutta vanhurskaat Iankaikkiseen ELÄMÄÄN:..

    Äänestä

Kuolleen meren käsikirjoitukset Raamatulliset kääröt ja katkelmartt , joista , joista vanhimmat on toiselta vuosisadalta eKr. ne osoittavat että mnasoreettinen teksi on
luetettavaa. UT:n käsikirjoituksia on kahta lajia :
1. Unsiaali -eli majuskelikäsikirjoitukset. ne on luvultaan kolmatta sataa . on kirjoitettu
perkamentillwe uusiaalikirjoituksella ja ovat peräisin 4. -10. vuosisadan väliseltä
ajalta . Tärkeinpiä niistä on Codex Sinaticus , Säilytetään British Museumissa .

2. Kursiivi - eli minuskelikäsikirjoitukset . kirjoitettu pienillä kirjaimilla 10.-16. vuosi-
sadan välisenä aikana . Tallessa on n.2500 kpl. UT.n syyrialaisia käsikirjoituksista
on mainittava Syrus Sinaiticus . Palimpsestikäsikirjoitus ( 200. jKr. paikkeilla )
Jonka alimaisena tekstinä käsikirjoitus on mm. evankeliumit sisältävä teksti .

Raamatun käännökset . Vanhinja tärkein on kreikkielinen käännös Septuakinta
on syntynyt 200 .eKr. Aleksandriassa Egyptissä . Aristeaan pseudepigrafinessa kirjeessä tavattavaa legendan mukaan oli - ->Tooraa kääntämässä 72 jäsentä
kustakin heimosta 6 jäsentä x12 heimoa = yht 72.

Historiallisena tosiasiana näyttää olevan , että Septuakinta on pidettävä kirjakokoelmana , joka joka on syntynyt ehkä suullisena synagoogatradition
pohjalta pitkähkön ajanjakson kuluessa . Käännös on erilaista eri kirjoissa ;
joskus on käännetty sananmukaisesti , joskus verraten vapaasti .
Septuakintan tieteellinen arvo on suuri , sillä se edustaa toisenlaista traditiota
kuin masoreettinen teksti. Sen avulla Keaikk. sivistysmaailma tutustui juutalai-
seen pyhään kierjallisuuteen . ja siitä tuli kreikk.alkukirkon Raamattu.

Pieni puute . tuli esiin Juutalaiset alkoi vieroksua sitä . Sen syrjäyttämiseksi valmistui n.130 vaiheilla Akvila , Sinopesta kotoisin olevan helleenin , joka oli kääntynyt juutalaisuuteen , aivan sananmukaisen uuden kreikan käännöksen .
Sen jälkeen Tehodotion tyyti kääntämään ja korjaamaan Septuakintaan.
sitä vastoin Ebionialainen ,Symakhos Käänsi sujuvalle Kreikan kielelle
näistä käännöksistä on säilynyt vain katkelmia..

Äänestä
  • Tämä oli LXX: eli Septuginta , siinä tuo nimi tuli kirjoittajien määrästä
    ja niitä oli 70 (jos ollaan ihantarkkoja 12 heimoa kustakin 6 miestä se
    tekisi 72 . , siinä oli mahdollisuus että joku sairastivaaraa 2:delle ja
    jos kaikki oli terveenä , niin järjestä jonkinlainen lomitus . että kukin
    pääsi silloin tällöin kotipuoleen ).

    joskus lisää ..

    Äänestä

Kristinuskon levitessä sellaisille alueille , missä ei puhuttu kreikkaa , kävi
tarpeelliseksi kääntää kreikkalainen Raamattu muille kielille . Niin syntyivät
Septuagintan tytärkäännökset : vanha- latinalainen eli itala , ehkä 2. vuosisadan ;
koptilaiset neljällä murteella vv. 300-600
Etiopialainen n.400 .
Syroheksaparinen n.700 .
Arabilainen n.800 .
armenialainen n.500.
Goottilainen n. 400.
slaavilaiset. n.900 .

Äänestä
  • Synägoogassa luettuun Hebrealaiseen tekstiin oli jo ennen Jeesuksen aikoja , kun
    Hebrean sijalle oli kansanmieliksi tullut aramea , liitettävä selittelevä aramealainen
    käännös . Niin syntyivät suullisen trition vakiintuessa ->tarkumit , arameakieliset
    käännökset , joita on säilynyt kaikkiin VT:n kirjoihin .

    Myös Samarialaiset laativat oman pentatekkitarkumin Länsiarameaksi ( samariaksi).
    Muinaissyyrialainen käännös on nimeltään Pesita(se on yksinäinkertainen ) ja edus-
    taa sitä Raamatun tekstiä, joka 4. vuosisadan lopulla oli Syyrian kirkossa käytössä.
    Hyvin suosittu oli Tatianuksen toimittama ->evankeliumiharmonia Diatessaron , joka oli käännetty syyriaksi .

    Länsimailla vanha latino. käännös sai kilpailijan uudesta käännöksestä , jonka Hieronymus valmisti 390-405, noudattaen VT: ssä pääasiallisesti Hebrean alkutekstin . Hieeronymuksen käännös, VULKATA, tuli vähitellen yleisesti tunnetuksi
    ja vähitellen hyväksytyksi joka tapahtui Trenton Kirkolliskokouksessa 1546. siellä
    se julistettiin Kirkon kaanoniseksi tekstiksi . Ja siitä on tehty myöhemmin uusia lat.
    käännöksiä

    Äänestä

  • Noista puuttuu mm. ne tiedot mitä Jeesuksen opetuslapsi toi suomalaisheimolle karjalaan!!!

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Noista puuttuu mm. ne tiedot mitä Jeesuksen opetuslapsi toi suomalaisheimolle karjalaan!!!

    eI PUUTU . tai sitten kyllä , mutta siitä ei ole olemassa mitään vankkaa sanaa
    ei örvelöllä ei minulla ei kenelläkään elävällä , jas silloin on ollut vain huonoja
    kynä miehiä koska pa se tieto on hautautunut mitättömyyksiin ..

    Erään tutkimuksen mukaan sieltä tulija pääsi laatokalle ,vain 3 km matkan laiva venettä olisi pitänyt kiskoa hevosilla , mutta se oli toinen juttu , siis kun ei ole
    dokumettia millä todistetaan , kun vasta 1150 oli lalli , ja Evankelista Antras
    oli mahdollisesti liikkeellä 45-55.. jKr. ja vielä eräs seikka Andreas ei kirjoittanut
    evankeliumia , joten asia saattoi olla miten vään .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Synägoogassa luettuun Hebrealaiseen tekstiin oli jo ennen Jeesuksen aikoja , kun
    Hebrean sijalle oli kansanmieliksi tullut aramea , liitettävä selittelevä aramealainen
    käännös . Niin syntyivät suullisen trition vakiintuessa ->tarkumit , arameakieliset
    käännökset , joita on säilynyt kaikkiin VT:n kirjoihin .

    Myös Samarialaiset laativat oman pentatekkitarkumin Länsiarameaksi ( samariaksi).
    Muinaissyyrialainen käännös on nimeltään Pesita(se on yksinäinkertainen ) ja edus-
    taa sitä Raamatun tekstiä, joka 4. vuosisadan lopulla oli Syyrian kirkossa käytössä.
    Hyvin suosittu oli Tatianuksen toimittama ->evankeliumiharmonia Diatessaron , joka oli käännetty syyriaksi .

    Länsimailla vanha latino. käännös sai kilpailijan uudesta käännöksestä , jonka Hieronymus valmisti 390-405, noudattaen VT: ssä pääasiallisesti Hebrean alkutekstin . Hieeronymuksen käännös, VULKATA, tuli vähitellen yleisesti tunnetuksi
    ja vähitellen hyväksytyksi joka tapahtui Trenton Kirkolliskokouksessa 1546. siellä
    se julistettiin Kirkon kaanoniseksi tekstiksi . Ja siitä on tehty myöhemmin uusia lat.
    käännöksiä

    ENSIMMÄISEN , saksank. käännösyritykset on ollut 8.ja 9. vuosisadan tienoilta,;
    Englannin kielelle Psalmit käännettiin ensi kerran ,8.vuosisadan lopulla sekä evan-kelliumit 9. vuosisadalla . John .Wyclitf käänsi koko. 1380 , VULKATAN perustuva Raamatun Englanniksi , Ran- skan kielinen Käännös johtaa alkunsa 12. vuosisadalta,

    Raamatuin käännösten hietoriassa uskonpuhdistus muodostaa käänteen . Lutherin
    verrattoman mestarillisesti toimittama Saksalainen Raamatun käännös UT:n 1522. ja koko Raamattu 1534. SE tuli sakasan kansan uuden henkisen elämän kulmakiveksi , .Lutherin käännöksen mallista käännöksiä syntyi Alankomaihin UT:n 1522. koko raamattu 1526 , Ranska UT:n 1523. koko Raamattu 1530 . Unkari UT;n 1541.
    ja koko Raamattu , 1590. Tanska Ut. 1524. koko Raamattu 1550 . Islanti ,UT.1540.
    koko Raamattu 1584. Ruotsi UT. 1526. Koko Raamattu 1541. Viro UT: etelämurre
    UT: 1686. Pohjois murre 1715. Koko Raamattu 1739.
    verrannoksi Suomi UT: 1548. ja koko Raamattu 1642.

    Agricola oli kääntänyt koko UT,n ja noin 25,% vanhasta Testamentista ,
    Siksi sitä raamattua sanotaan Mikael Agricolan raamayuksi , ja sai tekijän
    oikeuden nimityksen , Muista suomalaisista Raamatuista tulisi vielä puhua
    mutta ei nyt hyvää yötä ..

    Kerrotaan . pienesti historiaa MA. tuli 1539 , Kotiin saksasta ML:luota.
    MA. käänsi UT: suomeksi se vei aikaa sen tähden , että hän teki Kielen
    samalla sitä mukaan kun kirja eteni , UT: nvalvisti 1548. silloin sen sai
    jokain kirkko , ja isommat 2-3. ..se oli mahdollista MA. ja muutaman pap-
    pis kaverin tehdessä lahjoituksen . UT:n painettiin Tukholmassa , Amund
    Lauritsanpojan kirjapainossa ,,MA: sanoi kääntäneensä , Kreikasta, Latin-
    asta , Saksalaisesta ,ja Ruotsalaisesta .: esikuvista .. MA.:n päämääränä
    oli koko Raamatun suomentaminen , VT:n kirjoista hän julkaisi ensin Daavidin Psalttarit , 1551. siinä oli 40 hänen suomentamaansa Psalmia ,, 1552. ilmestyi veisut ja enneusteet , Mooseksen Laista ja Profetiasta Uloshaetut, ja ennustukse sitten jo 1554. ilmestyi Rukouskirja ..

    MA. Oli tullut Piispaksi niin ikään 1554. Turkuun kun Kuningas oli määräyksen antanut
    seuraava olikin että, Viipuri erotettiin omaksi hiippakunnaksi ..

    MA. oli s.1510 noin .-k. 9/4-1557. Kuolemajärvellä , Oli ollt rauhan neuvotteluissa Moskovassa , paluu matkalla sairastui ja kuoli , hänet tuotiin Viipuriin ja Haudattiin
    sinne , vasta 47. vuotiaana . Rauhan neuvottelu oli kuninkaan määrämä .

    MA. oli :A: isä , joka oli talonpoika, ja MA. hänen poika PERNAJAN Törspyystä
    kävi kouluja Viipurissa ja tuli Turkuun jossa toimi Piispa Skytten sihteerinä , sai
    vaikutteita Pietari Särkilahseta , tutki jo 1531 Lutherin kirjoituksia/teoksia , sekä saarnasi Turussa ja piispan Tarkastus matkoilla liikkuessaan uskonpuhdistuksen hengessä . . Opiskeli 1536-39 Wittenbergissä , Lutherin ja Melanchtonin johdolla
    Palattuaan Maisterina kotimaahan , toimi Turun Tuomiokapitulin jäsenenä , saaden
    palkkatulona Lauritsalan predenda , sekä 1539-48 koulun Rehtorin vakanssin jossa
    suoritti merkittävän työn evankelisen pappispolven kasvattajana .. jatkan .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    eI PUUTU . tai sitten kyllä , mutta siitä ei ole olemassa mitään vankkaa sanaa
    ei örvelöllä ei minulla ei kenelläkään elävällä , jas silloin on ollut vain huonoja
    kynä miehiä koska pa se tieto on hautautunut mitättömyyksiin ..

    Erään tutkimuksen mukaan sieltä tulija pääsi laatokalle ,vain 3 km matkan laiva venettä olisi pitänyt kiskoa hevosilla , mutta se oli toinen juttu , siis kun ei ole
    dokumettia millä todistetaan , kun vasta 1150 oli lalli , ja Evankelista Antras
    oli mahdollisesti liikkeellä 45-55.. jKr. ja vielä eräs seikka Andreas ei kirjoittanut
    evankeliumia , joten asia saattoi olla miten vään .

    puuttuu puuttuu ja muutakin puuttuu, Tuomaan ja mmonia muitakin evankeliumia..

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Synägoogassa luettuun Hebrealaiseen tekstiin oli jo ennen Jeesuksen aikoja , kun
    Hebrean sijalle oli kansanmieliksi tullut aramea , liitettävä selittelevä aramealainen
    käännös . Niin syntyivät suullisen trition vakiintuessa ->tarkumit , arameakieliset
    käännökset , joita on säilynyt kaikkiin VT:n kirjoihin .

    Myös Samarialaiset laativat oman pentatekkitarkumin Länsiarameaksi ( samariaksi).
    Muinaissyyrialainen käännös on nimeltään Pesita(se on yksinäinkertainen ) ja edus-
    taa sitä Raamatun tekstiä, joka 4. vuosisadan lopulla oli Syyrian kirkossa käytössä.
    Hyvin suosittu oli Tatianuksen toimittama ->evankeliumiharmonia Diatessaron , joka oli käännetty syyriaksi .

    Länsimailla vanha latino. käännös sai kilpailijan uudesta käännöksestä , jonka Hieronymus valmisti 390-405, noudattaen VT: ssä pääasiallisesti Hebrean alkutekstin . Hieeronymuksen käännös, VULKATA, tuli vähitellen yleisesti tunnetuksi
    ja vähitellen hyväksytyksi joka tapahtui Trenton Kirkolliskokouksessa 1546. siellä
    se julistettiin Kirkon kaanoniseksi tekstiksi . Ja siitä on tehty myöhemmin uusia lat.
    käännöksiä

    Kuinka moni tiesi että Vulkata tehtiin Israelissa ?
    Joku kaitiesi että Hieronymos valmistisen alusta loppuun
    milloin se alkoi 390- milloin se oli valmis 405. jKr.

    Kieliasu oli LATINA ,..ja siksi olisi luullut että se olisi
    valmistunut ROOMASSA , miksei se valmistunut siellä
    vaan Israelissa , koska alkuperäiset Raamatun teokset
    oli valmiiksi paikalla . Ja tarkistukset oli vaivatonta ..

    Äänestä

  • b,, dwo kirjoitti:

    puuttuu puuttuu ja muutakin puuttuu, Tuomaan ja mmonia muitakin evankeliumia..

    Tiedätkö , Tuomaan aikaisen evankelimun , se ei juuri ole Apogyffejä paree.
    siitä ei kannata murhettua..

    Äänestä

Onko se lestadiolaisten oman raamatun rippi ja salarippi isä kirjoitanut rikollisuuden oppinne Jeesuksen pilkkaajana?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10844227
teuta; kirjoitit näin:
"Ja sitäpaitsi tiedämme , vaeltessamme evankeliumin valossa , lohdutukseksemme senkin , että "JEESUKSEN KRISTUKSEN , JUMALAN POJAN VERI PUHDISTAA MEIDÄT KAIKESTA SYNNISTÄ. " TÄMÄ ON TÄYDELLINEN PAKOPAIKKA JA TURVA LAIN TUOMIOITA JA saa ta nan kanteita vastaan !. "

Äänestä
  • Sinulla on vain hatuttavia asioita , sinä et osaa lainkaan keskustella
    Kun saat tietoa ,sinulta puuttuu asian perän tuleva asia , sinä menet
    kummallisesti toisten perässä , mutta et siinä onnonistu mikset .
    sikskset kun sin puhut aivan eri asiasta ..

    Äänestä

Kaikki pitäsi olla selvää, meillä on yhtäpaljon Mooseksen sanoja kuin sulla ,
Sitten täytyy myöntää että vähemmän on tullut muita Profeetoita luettua kyllä
Tiedän että jokaisen ,ja senkin että Jumalansanaa on kaikki mikä kirjoitetaan
Puhun nyt Vanhasta testamentistä , Joka on lähes jokainen kirja eri henkilön
laatimaa kuin ,, Mooseseksella on 5 kirjaa , Seuraava on (yksittäinen en ajatellut
puuttua nyt niihin ) vaan seraava on Samuelin kirjat 1- 2. aikak. 1-2. Kun k. 1-2.
Kaikissa muissa kirjoissa on jokin yksittäinen kirjoittaja . Eräs pieni poikkeus on
Kuningas Salomon on kirjoittanut/kirjoituttanut kolme kirjaa , ne on eri nimillä .
kuten Sananlaskut , Saarnaaja , Korkeaveisu, .

On aivan selviö että nämä oli parhaat , koska pitää muistaa että vanha testamentti
on sama kuin Laki Raamattu , Sitä ei tarvitä Lainkaan Jeesuksen kristuksen jälkeen
Miksi ? Siksi kun Evankelistat on kirjoittaneet Jeesuksen käskyn mukaan niin että
me voisimme hylätä koko Vanhan Testamentin , mutta se ei kävisi millään koska .
siinä on meidän JUURET . elikkä se Hengellisen toiminnan anti , joka on Jeesus
Kristus silloin Kaikkien tuli luottaa Tulevaan Vapahtajaan .
Kun Jeesus Syntyi ,tähän maailmaan ja eli , Olevaan Kristukseen , ja Ristin
kuoleman jälkeen Ylös nosseeseen Jeesukseen Kristukseen , Ja sen jälkeen
me uskomme Hänen TOISEEN TULEMISEEN ,,KARITSANA. emme pelastu mit-
tenkään muuten , koska jos meillä on Isä taivaassa ,pitää myös olla POIKA ,
täällä maanpäällä .

Pitäsi vielä sanoa joku sana Uudesta testamentista , sillä sillä on eri asian
puinti kuin vanhassa , siis Evankeliumin kirjoittajat , saivat tietoa ja taitoa
Jeesukselta Kristukselta , kukin erikseen ja kaikki yhteensä, Tärkein on Usko
pitää selittää asiat parhain päin , ei saa haukkua eikä vääristellä mitään asiaa
olkoon se Uudessa tai vanhassa testamenteissä . aina tulee olla varma omasta
asian laidasta , että se on kuin meille on sanottu oikein , ei saa hyväksyä sitä
mitä saa ta na on meille työtämässä kaiken kaikkiaan tai pe rke le toinen vihta
housu , kummallekkan ei saa antaa periksi , eikä sitä kautta saa lannistua ,
taistelkaa Hengellistä vastaan , kuten saa ta naa ja per ke let tä , heillä ei
ole enää paljon aikaa siksi he on tulleet aktiivisemmaksi .

Äänestä
  • Taas teet Jeesusta pilkaten Jeesuksesta kaltaisenne elukan teurastettavaksi!
    saatana on herrasi!
    Jeesus EI TUNNE KALTASIANNE:

    Johanneksen evankeliumi:
    10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
    10:14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,

    Äänestä

  • ,v.e. ,mrek kirjoitti:

    Taas teet Jeesusta pilkaten Jeesuksesta kaltaisenne elukan teurastettavaksi!

    Minä en ole koskaan pahentanut Jeesusta Jumalaa , sinä olet ja sinä
    teet sitä joka kerta kun sanot väärin , sulla menee eri tahtiin ne sanat
    ja eritahtiimn toiset sanat , siksi kai sinä olet yleensä vihinen minulle
    ja toisille jotka koettaa ojentaa sinua , Ja kai se sitä sitten on että
    voisit pahentaa muut , varo se on kova pala , jos meinaa noilla
    asian vierestä kulkeville kuin örvelö , ne asit on väärin eikä
    heti paranekkaan ..en paremmin sano..

    Palataan Raamattuun , tiesitkö että Israelissa on hivenen toisen lainen Raamattu
    Se on sellainen , ai niin Kellä siellä , Juutalaisilla , joilla on Edelleen ne 613. isäin
    sääntöä , 20 muuta kieltoa 25. sapatti kieltoa , yht. n. 658. turhaa juttua ..
    tästä päästään helposti nyky aikaan .. Vielä se että Kristityllä on siellä oikea Raa-
    mattu , oikeilla kristityillä , ja heitä tulee joka päivä enemmän ja enemmän ,
    kahtaalta kun ihmisiä kääntyy ja jo kääntyneitä muuttaa Israeliin . Heitä siis kasvaa
    Kuin olisi jo kysymyksessä Herran iso herätys , siellä alkaa nyt olla 15-16'000. h.
    verrannoksi ,,Es/Lestoi on n.14'700 henkilöä .

    MA. kuolemasta kului lähes vuosisata, ennen kuin koko Raamattu saatiin käännety
    ksi suomeksi .( Tarkensin se oli 85. vuotta ),. tehtävä oli jo 1602 annettu komitealle , jonka puheenjohtajana oli Eerik.Sorolainen ,, mutta vasta 1638. asetettu Eskil Petrauksen johdolla toiminut komitea sai työn valmiiksi . Painatukseen , joka joka suoritettiin Tukholmassa Henrik Keiserin kirjapainossa , Ryhdyttiin työhön ,1640 .
    Ja 1642 ilmestyi "Biblia", se on "Coko Pyhä Raamattu Suomekxi ", ..

    Painos oli suuri ja raskas , sen käsittely oli kömpelöä ,. Kohta puolin alkoi puhe
    tehdä pienikokoisempi Suomenkielinen uusi raamattu se tulikin 1685. sen oli
    Henrik Florinuksen tarkastamana ja oikaisemana , Turkuun olitullut Getzeliuksen
    kirjapaino , siltä se tilattiin .. Kolmaskin raamattu alkoi olla joidenkin mierlessä
    Sen toimittajaksi ja korjaajaksi tuli A. Litzelius ..Sen paino oli sama , Paino
    vuosi oli 1758. Ja se onnistui niin hyvin että sen malliin ovat kaikki seuraavat
    KirkkoRaamattumme painetut .

    Vielä oli jollakin mielessä että 1758 Raamattu pitäisi korjata kieliasulta senkin
    sai tehtäväksi A Litzelius , Hän oli ahkera ja tarkka , tehtävä oli jolloinkin 1775,
    siinä kunnossa että painoon , painosta 1776 tuli entistä ehonpi Jumalan sana
    kirja , se oli neljäs suomenkielinen Raamattu . 134:vuoteen sitten sitä on
    käytetty lukuisia kertoja UT:n ja Raamatun painoksissa

    Vasta 1850 luvun alussa heräsi kysymys Raamatun suomennoksen korjaamisesta
    Se Uskottiin A;W:Ingmanille . Hän oli innokas kalevalan lukija olihan se uutta , siksi
    hänen Kalevalalaistyylinen Raamattunsa 1858-9. ei päässyt "koetusraamattunsa"
    pidemmälle ..se sai kyllä kyllä osakseen tunnustusta , mutta ankaraa vastustusta .
    niin päädyttiin 1861. asetettuun viralliseen komiteaan , jonka puheen johtajaksi tuli
    G.Geitlin , suomensi uudelleen VT:n mutta 1886. Kirkolliskokous ei hyväksynyt sitä
    Uusittu komitea valmisti UT:n suomennoksen , minkä 1913 Kirkolliskokous hyväksyi
    väliaikaiseen käyttöön , joka vata 1938 Hyväksyttiin kirkollis kokouksessa .
    sitä ennen oli VT:n osalta 1933 hyväksytty Kirkolliskokouksessa . Oli mennyt
    162 vuotta uusiaRaamattu kokonaan 1938-1776= 162. siis koko Raamattu .

    Jälleen uusittu komitea , jonka keskeisinä henkilöinä olivat ,,Arhur. Hjelt , J.A.
    Mannermaa , Ja A.P.Puukko , sekä kielentarkastajana Juhai. Aho , kun hän
    kuoli hänen jälkeensä ,,Otto Manninen , Tämä komitea valmisti VT:n suomen-
    noken, joka hyväksyttiin 1933 kirkolliskokouksessa , ja tarkasti UT:n väliaikasenkäännöksen . sekä tarkasti ja käänsi ja suomensi VT:n aikaiset apo-
    gyffisetkirjoitukset , niin että 1938 oli kaikki saatetettu kirkolliskokouksen saattoi
    lopullisesti hyväksyä , uuden Kirkko Raamatun ,

    Suomen Ruotsalaisissa seurakunnissa on käytetty Ruotsin virallisia Raamatunkäännöksiä ..
    Kuten Kustaa Vaasan vv. 1541, Kaarle3 12. v. 1703. ja Kustaa V.v.1917.

    Raamatun tutkimus on selitys opia , jossa varsinaiseen ->Raamattutieteseen liittyy teologinen ja käytännöllinen ->Hermeneutiikka. Vanhan ajan kirkossa syntyneistä
    Raamatun selittämisen menetelmistä on mainittava typologinen , allegorinen ja kirjaimellinen tulkinta . Typologia selittää Raamattua . (myös VT;n ) kertomukset hallitsevasta keskuudesta , Kristuksesta , käsin ..

    Allegoria , joka Origenes oli omaksunut Filonilta . pyrkii löytämään tekstistä vertauskuvallisen , hengellisen merkityksen . Kirjallisen tutkinnon kannalla oli Aristo-
    teleeltä vaikutteita saanut , Antiokian koulukunta. Keskiaikana Raamatun-tulkinta oli toisaalt5a sidottu kirkon Dokmeihin ja taraditioihin , toisaalta noudatti allegoris-mus-
    tistä selitystapaa. Luther Yhdisti kirjaimellisen , erityisesti filosofiasta työskentelyä edellyttävän tulkinnan näkemykseensä .

    Raamatun kokonaisuudesta ja Kristus -keskeisyydestä . Uskonpuhdistuksen
    lähtien vakiintui Historiallinen Raamattu.tutkimus periaate : tavoitteena oli
    oleva Raamatun tekstien alkuperäisen sajatussisällyksen selvittäminen .
    Tieteelinen metodin vaatimukset täyttävää eksegetiikkaa on kuitenkin
    esiintynyt vasta n.1700luvulta ,kun Raamattu on syntynyt muinais-itämaisen
    elämen keskellä , joutuu Raamatun -tutkimus sivuamaan ja apu -
    neuvonaan käyttämään yhä lisääntyviä ja laajenevia tieteenhaaroja

    Nimenomaan Lähi-idässä tehdyt löydöt ovatkin saattaneet nykyaikaisen
    Raamatun-tieteen uusiin ongelmiin ja tutkimustuloksiin , jotka toisaalta osoittavat Raamattujen yhteyksiä ajalliseen ympäristöönsä toisaalta selvittää Raamatun
    omalaatuisuutta . . Kirkon kannalta on hermeneutiikan suurin käytännöllisen
    kysymyksen ymmärrys/nen nyky ajan ihmiset Raamatun vanhaan maailman kuvaan
    käsite kieltä . .

    Tässä kaikille jotka rakastaa aihetta ..ei niille jotka on heti napit vastakkain ..

    Unhottui muutama asia :
    R Bultmannin yritys UT:n puhdistamiseksi mytolokisista aineksista on tapahtunut eksistentiaalifilosofian avulla . Koska tällöin Raamatun snomaan tulee vieraita
    aineksia , vaartii nykyinen hermeneutiikan virtaus , ns. realistinen eksegeesi , puhtaasti hist. .. ei filosofian tulkintaa , A Puukko , VT:n johdantooppi 1945.
    Ym. kirjallisuus teoksia.

    Äänestä

  • ,v.e. ,mrek kirjoitti:

    Taas teet Jeesusta pilkaten Jeesuksesta kaltaisenne elukan teurastettavaksi!
    saatana on herrasi!
    Jeesus EI TUNNE KALTASIANNE:

    Johanneksen evankeliumi:
    10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
    10:14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,

    Ve. .merk. te olette käsittänyt väärin noin ei voi sanoa oikeesti
    kenestäkään paitsi sinusta . ,me emme ole sen parempiaelukoita kuin
    sinäkään kysymys ei ole elukoista joita teurastetaan , vaan Jesajan
    nimittämästä karitsasta ..Ellet tiedä sitä ,niin jätä vastaamatta, sillä
    tästä on puhuttu jo 1 vajaa 40 kertaa.

    Seuraavan lauseen sanoit varmaan itselles : Jeesus EI TUNNE KALTAISIASI .
    jatkan .

    Äänestä

  • ,v.e. ,mrek kirjoitti:

    Taas teet Jeesusta pilkaten Jeesuksesta kaltaisenne elukan teurastettavaksi!
    saatana on herrasi!
    Jeesus EI TUNNE KALTASIANNE:

    Johanneksen evankeliumi:
    10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
    10:14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,

    Jatkan , saattoi olla että äskeinen viestini meni alemmas jonkin verran
    saapa taas nämihin tämä pysähtyy ..

    Tässäkin voin sanoa , että haukkumisissa sinä puhut itsestäs. koska
    siinä on piilo sana jokatarkoittaa jonkin laista kontrollia ..

    Pääasiassa Johannksen sanasto on Jeesuksen sanoja , ja kohta Joh, 10:11
    sen selitys ,, Ja hänen syntinsä annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä .Uskomalla sen hän KÄY SISÄLLE JA PELASTUU SEKÄ SYNNIN SYYLLISYYDESTÄ
    ETTÄ SEN VALLASTA . Sen jälkeen hän UUDISTUVASTI "KÄY SISÄLLE" , rUKOUKSEEN , SANANVILJELYYN KOTONA JA SEURAKUNNASSA jne. .ja niin
    Armon voimia saatuaan "käy ulos " Kristuksen todistajana kutsumaan ihmisiä
    Hyvän Paimenen luo sekä lahjojensa mukaan palvelemaan Hänen seurakuntansa
    rakentamiseksi , Ef.4:12 ,1 Piet. 4:10. Tällä tavalla hän "löytää laitumen ", saa
    elämäänsä todellista tyydytystä. .

    Joh .10:14. tämän selitys on seuraava.. "Tavallisesti myös harhaopettajia,
    varkaita ja rosvoja ".:
    1. Jotka ryostävät ihmisiltä pelastavan ja pyhittävän Sanan ja tarjoilevat heille
    väärän rauhan väärennettyjä "evankeliumeja ". Hyvän Paimenen todelliset
    lampaat eivät seuraa heitä , koska "vierastavat" heidä'n epäraamatullista julistustaan ja karttavat heitä
    2. Jeesuksen seuraajien pelastuksen perustus on se ,että Hän on antanut
    Hengensä eksyneiden/kadonneiden lammasten /ihmisten tähden , Siinä heillä on lunastus , anteeksiantamus , vanhurskaus jne. -- Jeesus antoi hengensä
    ihmisten edestä VAPAASTI, OMASTA TAHDOSTAAN . ks. Fil. 2:5-11.

    ei mitään kiittämistä.

    Äänestä

Raamattuja Suomeksi .
1548 ,UusTestamentti , silloin alkoi vata kuulemaan köyhä
Rahvas sanaa omalla kielellä
1642 koco Pyhä Raamattu
1685 uusittu
1758 uusittu
1776 uusittu
seuraava hyväksytty raamattu
1938. ja on hieno kappale
1992. voisi nimittää väärennökseksi , virheinen

tässä on kaikki ne Raamatut jotka on saaneet kirkollis kokouksen hyväksynnän .

Äänestä
  • Jos kirjoitan viestin ,,miksi se ei mene minnekkään kysyn vain kun miua
    ottaa päähän ..

    Äänestä

Jos kirjoitan viestin ,,miksi se ei mene minnekkään kysyn vain kun miua
ottaa päähän

Etkös honaa Teu?

Mittä on tullut täyteen - taas.

Äänestä
  • Niinsinun mittä , mitä siitä ,ei ne kaikki sinunkaan niin herkkuja ole LUULOO..

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Niinsinun mittä , mitä siitä ,ei ne kaikki sinunkaan niin herkkuja ole LUULOO..

    Teempä tänne nyt tiedotteen , kukan on Raamatun kirjoittanut . kun joku älypää tekee vertauksiaan , siksi kirjoitan kaikki ettei jää epäselväksi .

    Raamatun kirjoittajat.

    VT:n

    Mooses
    Joosua
    Tuomarien kirja
    Ruut
    1 2 Samuelin kirja
    1 2 Kun k.
    1 2. Aikakirjat
    Esra.
    Nehemia
    Ester.
    JOB
    Psalmit
    Sananlaskut
    Saarnaaja
    Korkea veisuu
    JESAJA
    Valitusvirret
    Hesekiel
    Daniel
    Hoosea
    Jooel
    Aamos
    Obandja
    Joona
    Miika
    Naahum
    Habakuk
    Sefanja
    Haggai
    Malakia
    .
    UT:n

    Matteus
    Markus
    Luukas
    Johannes
    Apostolienteko
    Paavalin 13 kirjettä
    kirje Hebrealaisille
    Pietarin 1 2.
    Johanneksen 1 2 3.
    Jaakobin kirje
    Juudan kirje
    Johanneksen Ilmestys

    Olen viimetalvena Kirjoittanut ,kirjittajat voitte etsiä .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

teuta kirjoitti:

kreikaksi = grammata = kirjoitukset ,
gramma = piirto ,kirjain ) eli Biblia , Pyhien kirjojen kokoelma ,
Jonka Kristillinen kirkko tunnustaa oppinsa ja elmänsä ohjeeksi.
RAAMATUN JAKO VANHAAN JA UUTEENTESTAMENTTIIN johtuu,
JEREMIAAN Lausumista JUMALAN sanoista luku 31:31-33. ja
Ajatuksista , että HERRA on kerran tekevä , ihmiskunnan kanssa ,
UUDEN LIITON ,

Israelilaisten kanssa tekemänsä vanhan liiton sijalle .on alk. ollut
juutalaisten Pyhä kirja, mutta siirtyi alkuseurakunnan käyttämänä
kirstilliseen kirkkoon . Se oli kirjoitettu muinaisella Hebrean kielellä
lukuun ottamatta muutamia lukuja ESRAN , ja DANIELIN kirjan ,
Aramean kielisiä osia , UT:n on kirjoitettu Kreikankielellä , josta terk.
se on ollut pääasiassa Koinea. eli yleiskreikkalla

Periaate , jonka mukaan eräät kirjoitukset selitettiin pyhiksi ja yhdis-
tettiin kiinteälliseksi Raamatukselliseksi kirjaryhmäksi , on vasta pit -
tkien aikojen kuluessa vakiintunut ( ->Raamatun kaanon ).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu