Kontrollifriikkeys

Sinäkin olet opetellut käsittelemään vauvaa et ole ollut ns "seppä syntyessään", anna miehellesikin tämä oikeus opetella ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppia. Pistä suu suppuun, kun mielesi tekee ottaa ohjakset käteen. Näin molemmista vanhemmista tulee vanhempia. Kyllä se mieskin oppii, kun saa harjoitella rauhassa. Mene vaikka keittiöön siksi aikaa "hopeita kiilloittamaan." Vauvakin on rauhallisempi kun sinun tuoksusi ei ole siinä vieressä, jota kohden hamuaa, siis rintamaitotuoksu.

Joo ehdottomasti edellisen kanssa samaa mieltä. Äläkä puutu miehesi touhuihin, jos hoitaa vauvaa ellei selvästi ole vaaratilanne päällä. Kamalaa se on miehen itsetunnollekin, jos toinen kyttää ja huohottaa koko ajan selän takana, kun yrittää tehdä tuttavuutta vauvan kanssa. Kohta käy niin, ettei mies halua hoitaa enää lasta ja sinä väsytät itsesi. Ja ei kannata antaa miehelle sellaista kuvaa ettet luota häneen. Jos tulee tilanne, että lapsi itkee miehen sylissä, eikä mies saa rauhottumaan, niin älä heti ota lasta pois vaan sano miehellesi, että "koitappas tällaista asentoa. Mun sylissä vauva on rauhottunut usein näin ym."

Tuota samaa on vähän jokaisella tuoreella äidillä. Itse en kyllä missään mielessä ole mikään kontrollifriikki tai perfektionisti, mutta välillä sitä on huomannut kuinka olen kokoajan neuvomassa miestä vierestä. Olen yrittänyt opetella eroon tosta tavasta. Kokemuksen kauttahan minäkin olen vauvaa oppinut hoitamaan, niin varmasti mieskin oppii.

Kyllä olet hullu. Yai sitten vaan provoilet ja kehut itsesäi, minä minä minä. No kyllä se menee ohi...kun vauva huutaa ja rääkyy yöt ja päivät...

Kaikki uusi on aina kivaa...
Minäkin olen perfektionisti joka asiassa, kaikki pitää mennä tosi hyvin, meillä ei sotketa ja töissä olen täydellinen, paras työntekijä koskaan. Panostan ulkonäkööni ja kotiini ja lapsiin erityisen paljon. Olenko minä tulossa hulluksi?? Ou...

En enna mieheni tulla olkkariin ilman suojajalkineita ja istua soffalle ilman suojapeitettä, kylässä käymme mutta ketään emme kotiimme laske, sotkemaan... meillä on upea talo niin täydellinen.

Ollaan samiksia.

Meillä on poika 2,5v ja alusta asti mies hoitanut töiden ohella ihan yhtä paljon kuin minäkin ja halunnut osallistua. Ei mikään itsestäänselvyys joten hyvät sulle että sunkin mies haluaa ja anna hänelle siihen mahis.
Lapsen on hyvä ja tervettä oppia joustavuutta, että asiat voi hoitua eri tavoin lopputuloksen ollessa sama. Ne ketkä hoitaa hoitaa eri tavoin. Ois aika hurjaa jos lapsi ahdistuisi siitä että asioita ei tehdäkään aina samalla tavalla.
Ite kyllä vuohotin kanssa pojan vauva-aikana ihan_tyhmistä_jutuista. Oliko maito varmasti sopivan lämmintä ja opastin että miten minä sen lämmitän ja teen. Ihan vain esimerkkinä. Opin kuitenkin pian että kun poika on isänsä kanssa niin yhtä lailla oli puhtaissa vaatteissa ja vaipoissa ja maha täynnä silloin kun piti. Ei sillä ole väliä miten ne jutut tekee, kunhan tekee. Tärkeintä on se että vastaa vauvan tarpeisiin eikä esim. jätä itkemään. Edelleen olen huolissani välillä joistain asioista ja varsinkin jos olen itse ollut useita päiviä yksin lapsen kanssa häntä hoitamassa (itselläni satunnainen vuorotyö) niin olen vieläkin tarkempi ja tekstiviestiä satelee että mitä miehen pitää milloinkin tehdä. Onko liikaa vaatetta päällä/liian vähän? Päikkärit liian aikaisin/liian myöhään? Vastausviesti on yleensä joojoo. Nakkeja saattavat syödä ihan pelkästään mutta yhtä kaikki, lapsi saa ruokaa ja on hyvällä tuulella kun on saanut iskän kanssa tehä asioita. Nyt kun on isompi poika niin on miesten juttuja joita ei äitin kanssa edes voi tehdä, kun niihin kelpaa vaan iskä.

Anna vaan isän hoitaa tavallaan, jos perusasiat huomioi ja vauvasta on kiinnostunut. Saa tutustua lapseensa ja lapsi isäänsä jo ihan pienestä asti ja vuorovaikutus on helpompaa myöhemminkin. Lapsella ei kuitenkaan luontaisesti ole isäänsä samanlaista suhdetta kuin äitiinsä (raskausaika) ja isän tarvitsee saada sitä suhdetta rakentaa.

Onnea vauvasta!!

Tunnistan itsestäni myös tuon häsöämisen ja alun hermoilun että osaako mies hoitaa pientä. Tosin olen käynyt elämänkoulua koko elämäni ja olen opetellut korjaamaan käytöstäni. Parhaimpana esimerkkinä että en ole enää mustasukkainen, ainakaan yhtä sairaalloisesti kuin joskus olin. Olen oppinut luottamaan. :D Vauva kun tuli niin olin jo varautunut siihen että tulee tarve neuvoa ja hyysätä koko ajan, joten tarkkailin itseäni.. Heti kun meinasin alkaa neuvomaan jotain tyhjänpäiväistä niin poistuin huoneesta jos en muuten saanut suuta pidettyä kiinni. Nyt poika on 4kk, isä on pojan kanssa kuin olisi ikänsä ollu lasten kanssa vaikka meidän vauva on ensimmäinen mini-ihminen jota on pitänyt sylissäkään.. :) Kyllä se vain kannattaa joskus pitää se suu supussa.. :)
Meilläkin se oli ehdottoman pakko että mies oppii nopeasti luottamaan itseensä lapsen kanssa (ja että minä luotan häneen lapsen kanssa) koska minun on lähdettävä jatkamaan töitä kuukauden päästä ja mies jää vuorostaan pojan kanssa kotiin..

Meilläkään mies ei osannut hoitaa vauvaa, tuksin oli koskaan vauvaa nähnytkään. Olin välillä paniikissa kun kävin vaikka vessassa tai kellarissa, että miten se mies pärjää vauvan kanssa, kun en ole silmällä pitämässä ja ohjaamassa häntä. Joskus huuteli ikkunasta että mitä mä teen, kun vauva itkee.

Mulle oli tarkaa, että vauva hoidettiin niinkuino pas kirja sanoo, meillä oli aina kirja auki pöydällä, ja mies luki illat vauvan hoito kirjaa. Vieläkään en luota hänen taitoihin vaikka pojat ovat jo 9 v ja 12 v... tutnuu että aina hän tekee väärin. Mäkin olen niin täydellisyyden tavoittelija, että mikään ei saa mennä väärin. Jopa sukat pitää pukea oikeinpäin jalkaan ja oikeisiiin jalkoihin.
Meillä mattojen tupsutkin hajrataan joka toinen tunti.

Ethän sinä hullu ole, mutta ehkä ns. piintynyt omiin kuvioihisi. Tuo taipumuksesi tulee haittaamaan lapsesi ja hänen isänsä välistä suhdetta, jollet nopeasti ala korjaamaan käytöstäsi.

Kun varmasti kuitenkin haluat lapsesi parasta, niin annat isän hoitaa häntä omalla tavallaan. Toki voit hienotunteisesti neuvoja antaa, mutta muista tukea ja kehua tuoretta isää ja valaa häneen uskoa, että hän osaa hoitaa lasta yhtä hyvin kuin sinä.

Onhan miehesikin luottanut sinuun, kun tuoreena äitinä olet alkanut hoitaa vauvaanne! Ethän sinäkään ole ollut seppä syntyessään vai koetko että 3 viikon vauvanhoitokokemuksesi perusteella olet jo ihan pro ja ylivertainen mieheesi nähden?

Jollet anna miehesi hoitaa tytärtänne, tulet huomaamaan, että isä on jäänyt etäiseksi lapselleen, isää ei näy maisemissa, isä harrastaa omia juttujaan ja sinä katkeroidut ja ihmettelet mikä meni pieleen.

Taitaa olla aika yleinen ongelma.. Äideillä kun on se äidinvaisto. Ja jotkut miehet ovat vähän hitaita lämpiämään vauvan viestinnälle. Ja tilannetta ei tosiaan auta jos äiti ei opasta/ anna miehen hoitaa vauvaa. Koeta vaan rauhallisesti ja päättäväisesti (syyllistämättä, ainoastaan informoiden) kertoa juuri omista havainnoistasi. (Esim: tuo itku tarkoittaa kokemukseni mukaan nälkää, nyt sillä on ilmeisesti masuvaivaa ja tämä asento saattaa helpottaa). Ei se vauva siitä kärsi jos joutuukin hetken odottamaan oikeaa "diagnoosia"/ toimenpidettä. :)

Siis tarkoitin, että tuo kontrollifriikkeys ja vauvan "omiminen" äidin toimesta on aika tavallinen ongelma. Ja että miehellä ei sitä ole äidinvaistoa ohjaamassa tulkintoja vauvan viestinnästä. Moni mies vaan on aika hukassa vauvan kanssa.. Ei se tarkoita, että ovat huonoja isejä. Kukoistavat sitten isänä myöhemmin :) Meilläkin isä vietti paljon aikaa vauvan kanssa. Myös kahdenkesken. Silti minä olin luonnostaan taitavampi lukemaan vauvan elekieltä. Opin sen nopeammin. Harjoittelua se toki vaatii äidiltäkin.

Kiitos vastauksista... ehkä minun kannattaisi sitten vain löysätä vähän, vaikka vaikeaa se onkin. Nyt tilanne on itse asiassa vähän parempi kun olen yrittänyt antaa tilaa, enkä ole haukkana katsomassa vieressä. Eilenkin mies piteli vauvaa sylissä sohvalla ja vauva nukkui siinä tyytyväisen näköisenä :) eli ei kai tässä sitten mitään hätää ole. Olen vain ehkä liiaksi kiintynyt vauvaan, kun haluaisin olla sen kanssa kokoajan :D