Oon 16 vuotias tyttö, täytän 17 ens vuoden maaliskuussa. En oo ikinä oikeen pitäny itestäni eikä oo kyllä kukaan muukaan, tän oon nähny jo ala-asteelta lähtien. Siirryin ylä-asteelle ja kaikki kaverit jätti mut. Pahinta oli varmaan se että tyyppi jota pidin mun parhaana kaverina alko käyttäytyyn ku ei ois ikinä tuntenukkaa mua. Kaikki lähti ja jäin yksin. Koko ylä-asteen ajan sain välillä kuulla olevani läski, ruma, friikki, outo, idiootti, jne. Opettajan piti laittaa mut aina pari- ja ryhmätöissä jonnekki ku en ite viittiny mennä koska joskus näki selvästi ettei ne halua työskennellä mun kans. Sit oli yks jätkä joka tykkäs vähän väliä nolata mua koko luokan edessä.
Ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna saattais näyttää siltä ettei mua ikinä kiusattu vakavasti ku noita kommentteja tuli noin harvoin, mutta ne sattu mua ihan vitusti, niin pahasti että rupesin viilteleen itteäni. Se että kaikki kaverit jätti mut ja alettiin haukkumaan ja muutenki käyttäytymään kusipäisesti mua kohtaan, en kestäny sitä enkä kestä vieläkään. Tulee väkisinki mieleen joka ikinen päivä kaikki nää jutut mitä tapahtu yläasteella. Oon käyny lukiota jotain 4-5 kuukautta nyt eikä oo vieläkää kavereita, musta on tullu niin helvetin harhaluuloinen etten usko että kukaan haluaa mulle mitään hyvää. Ei oo kiusattu lukiossa mutta silti viiltelen ja oon nykyään ruvennu jostain syystä hakkaamaan itteäni mustelmille. Loukkaannun pienimmistäkin asioista enkä voi sille mitään. Ja sit pidän sen kaiken sisällä ja vähän väliä puran sitä itseeni fyysisesti.
Äiti tietää mun viiltelystä ja huonosta olosta, mut se luulee että oon lopettanu viiltelyn ja mun on hyvä olla. Lopetinki yhteen väliin sen jopa pariksi kuukaudeksi mikä on pisin aika minkä oon kestäny ilman siitä lähtien ku alotin 3 vuotta sitte. Yhessä välissä se viiltely oli jonkinlainen addiktio, viiltelin joka viikko ja joka päivä, eikä saattanu olla aina ees varsinaista syytä, muuta ku se loppumaton paha mieli.
Anteeks tämmönen sekava teksti, en ees tiiä mihin tässä oikeen haen vastausta. Miten pääsen eroon näistä yläasteen aiheuttamista ns. traumoista? Mun sosiaaliset taidot on täyttä paskaa. En osaa mitään.
Ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna saattais näyttää siltä ettei mua ikinä kiusattu vakavasti ku noita kommentteja tuli noin harvoin, mutta ne sattu mua ihan vitusti, niin pahasti että rupesin viilteleen itteäni. Se että kaikki kaverit jätti mut ja alettiin haukkumaan ja muutenki käyttäytymään kusipäisesti mua kohtaan, en kestäny sitä enkä kestä vieläkään. Tulee väkisinki mieleen joka ikinen päivä kaikki nää jutut mitä tapahtu yläasteella. Oon käyny lukiota jotain 4-5 kuukautta nyt eikä oo vieläkää kavereita, musta on tullu niin helvetin harhaluuloinen etten usko että kukaan haluaa mulle mitään hyvää. Ei oo kiusattu lukiossa mutta silti viiltelen ja oon nykyään ruvennu jostain syystä hakkaamaan itteäni mustelmille. Loukkaannun pienimmistäkin asioista enkä voi sille mitään. Ja sit pidän sen kaiken sisällä ja vähän väliä puran sitä itseeni fyysisesti.
Äiti tietää mun viiltelystä ja huonosta olosta, mut se luulee että oon lopettanu viiltelyn ja mun on hyvä olla. Lopetinki yhteen väliin sen jopa pariksi kuukaudeksi mikä on pisin aika minkä oon kestäny ilman siitä lähtien ku alotin 3 vuotta sitte. Yhessä välissä se viiltely oli jonkinlainen addiktio, viiltelin joka viikko ja joka päivä, eikä saattanu olla aina ees varsinaista syytä, muuta ku se loppumaton paha mieli.
Anteeks tämmönen sekava teksti, en ees tiiä mihin tässä oikeen haen vastausta. Miten pääsen eroon näistä yläasteen aiheuttamista ns. traumoista? Mun sosiaaliset taidot on täyttä paskaa. En osaa mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oon sua vuoden nuorempi, ja mua kiusattii melkee koko peruskoulu nii tuntuu vaikeelta unohtaa :( ja ihan rikki muutenki :s
Tollasia tarinoita on niin helvetin monta. Toivon sinulle pelkkää hyvää, toivottavasti selviät. Lopeta ihmeessä tuo viiltely. Koeta nyt jostakin löytää niitä kavereita. Anteeksi, etten osaa antaa parempia ohjeita, mutta paljon sympatiaa sinulle, ja vielä kerran, toivon sinulle hyvää tulevaisuutta.
Toi kiusaaminen on niin väärin! Kenenkään ei pitäs kokea tommosta... En osaa hirveesti auttaa mutta sen sanon että kiusaaminen ei KOSKAAN ole kiusatun vika! Olet TÄYDELLINEN tuommosena minkälainen olet! Lopeta se viiltely ja kerro vaikka äidillesi että oot alkanu viilteleen uudestaan niin jos saisitte sen yhdessä loppumaan. Kyllä se elämä rupeaa taas luistamaan vaikka aina ei siltä tunnu. Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä jatkoon! :)
Joo, koita nyt lopettaa se viiltely. Siitä ei ole kuin haittaa sulle.
Jos tämä lohduttaa sinua niin ainakaan sinä itse et ole tehnyt mitään väärää. Minä olen ollut kiusaaja, ja se syyllisyydentunto on musertava. Ainakin sinä olet toivottavasti siitä vapaa :)
Mutta koeta nyt vaan päästä yli tuosta. Muista että sinussa itsessäsi ei ole mitään, ei siis mitään vikaa, sinun tuskasi on muiden aiheuttamaa.
Ymmärrän jos tunnet itsesi arvottomaksi ilman ystävää/ystäviä. Itsekään en ollut suosittu lukiossa - päinvastoin. Yritä saada kaveri vaikka netin kautta. Kouluakin voi vaihtaa jos ei jaksa. Onko teillä koulukuraattoria tai terveydenhoitajaa kelle voisi mennä juttelee. Sekin auttaisi jaksamaan paremmin nuo muutamat vuodet.
Älä välitä siitä mitä muut sanoo.Mul on vastaavia kokemuksia.Mutta yläasteella oli muita samassa tilanteessa olevia ja heistä saa ystäviä. Viiltely kannattaa lopettaa ja vaihtaa vaikka tyynyn hakkaamiseen.
Toivottavasti saat jostain apua :)