Erilliset navigaattorit ovat kohta historiaa!

Panskattoo

Kaverilta tuli sähköpostissa aika mielenkiintoista juttua. Nyt alkaa olla navigaattorivalmistajat auringonlaskun ala:

Suomessa on kehitetty jo jonkin aikaa aivan uutta telematiikkaajärjestelmää, jossa yhdistyvät navigaattori, auton ajotavan seuranta ja ajoneuvotietokoneen seuranta. Tämän laitteen käyttöönotto tehdään sen verran houkuttelevaksi suhteessa siihen, että maksaisit kiinteitä käyttömaksuja ja veroja, että se on käytännössä pakko hankkia.

Laitteeseen tulee Nokian kartat koko maailmasta. Voit ajella missä vain Eurooppaa ja saat päivitetyt kartat ilmaiseksi, kun asennat siihen sponsoroidun data-SIM-kortin tai kytket sen talon WLANiin, jos se kuuluu ulos asti, jolloin kartat päivittyvät netin kautta. Jos kytket SIM-kortin, saat aina ajantasaisen tiedon liikennevirroista ja navigaattori ohjaa vähemmän ruuhkaista reittiä pitkin. Valtio sponssaa SIM-kortit sellaisella hinnalla, että datapaketti ei ole kallis. Aivan killeri verrattuna nykyisiin navigaattoreihin!

Lisäksi laitteeseen tulee kiihtyvyysantureita, joiden avulla navigointi onnistuu esimerkiksi tunneleissa. Tiedetään ajoneuvon paikka, vaikka satelliitti sen kadottaisi. Näin navigointi toimii, vaikka pysähtyisi keskelle tunnelia tai paikkaan, josta satelliittisignaalia ei tilapäisesti saada (katve). Paljon parempi kuin nykyiset pelkkään GPS:ään perustuvat järjestelmät. Kiihtyvyysanturit ovat nykyisin niin tarkkoja, että näillä voitaisiin korvata jopa koko navigointi.

Data- ja telematiikkatietoa kerätään ajoneuvotietokoneesta. Esimerkiksi diesel-autoissa on nykyään OBD:hen (On Board Diagnostics) jo bluetoothiin perustuva langaton lukumahdollisuus, jolloin päästötiedot ja tiedot moottorin toiminnasta saadaan laitteeseen reaaliaikaisesti. Tätä kautta voidaan valvoa todellisia päästöjä ja autoilijoilla on myös oikeasti halua korjata rikkinäiset moottorit.

On kyllä mielenkiintoinen peli, jota hommailevat. Näkee aivan kaiken tarvittavan autosta päästöjä myöten, joista voi ruudulle tehdä tilastoja. Samoin ajetut reitit voi tarkistaa laitteesta todella tarkasti, koska navigointi perustuu myös kiihtyvyysantureihin. Näkee miten hyvin auton matkamittari on balanssissa, kun tämä järjestelmä on tarkempi.

Suunnitteilla on myös se, että laitteeseen tulisi älykortti, jotta vaimo ei voi tarkastella missä olet matkalla ja jos lainaat kaverin autoa, niin omat ajosi jäävät vain omalla älykortillasi tarkastettavaksi. Älykortti tulisi osaksi ajokorttia ja samalla tarkistetaan, ettet vahingossa aja kuorma-autoksi rekisteröityä autoa, jos ajokortissa ei ole tähän mahdollisuutta. Tähän on tarkoitus yhdistää myös käynnistyksen esto ja mahdollisuus, että vain tietyillä korteilla voi ajaa autoa, jolloin yritysten autoa eivät voi ulkopuoliset ajaa tai autoasi ei voida varastaa.

Kaikille isovelipelkoisille sen verran, että kun ei riko lakia, niin järjestelmä on vain kiva halpa navigaattori, josta näkee mielenkiintoista tietoa auton järjejstelmistä. Poliisi ei voi tämän perusteella antaa sakkoja - poikkeuksena nopeusvalvontakamerat, joille ajokorttitieto välitetään tietyltä kellonhetkeltä, kun järjestelmä on verkossa. Muutoin poliisi voi pyytää lukea tältä hetkeltä tiedot paikan päällä. Enää ei siis voi mennä aurinkolipan taakse piiloon, kun ajelee ylinopeutta kameraan. Järjestelmän ajokorttitieto riittää sakkoon.

22

4596

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Panskattoo

      Tulevaisuudessa liikennevalvontakamerat lukevat tämän tiedon automaattisesti, kun järjestelmät uusitaan ja kamera rupeaa olemaan useammassa tolpassa. Saadaan ajokorttitieto saman tien talteen, jolloin sakot postitetaan automaattisesti oikealle henkilölle, eikä enää auton omistajalle (esim. vuokra-autoissa) Samalla tarkistetaan auton tiedot ja jos autossa ei ole laitetta, näpsäistään kuva autosta ja rikollisesta. Samoin jos veroja tai vakuutuksia on maksamatta tai auto katsastamatta tai esimerkiksi poistettu rekisteristä. Enää ei auta loisteaineen laittaminen rekisterikilpeen, joka ylivalottaa kuvan.

      Tästä on työryhmä miettinyt millainen tiedotus rajoille tulisi ulkomaalaisten ajoneuvojen suhteen, joissa laitetta ei ole. Nopeusvalvontakameroihin on tarkoitus laittaa ohjelmistoon automaattinen rekisterinumeron tunnistaminen, jolla saadaan tieto siitä, milloin ulkomaalainen auto on ollut rekisterissä ja voidaan valvoa kuuden kuukauden sääntöä entistä tarkemmin. Nyt se perustuu liikaa omistajan kuulemiseen. Kameroita lisätään pääteille ja satamiin, joten et pysty enää käytännössä autoilemaan ulkomaalaisella autolla ja väittämään, että olet käynyt kotona Eestissä, jos näistä ei löydy kameratietoa.

      Bonuksena kaikesta järjestelmään tulee myöhemmin ohjelmistopäivityksellä automaattinen liikennevahingoista ilmoittamisjärjestelmä. Jos auton turvatyyny on lauennut tai kiihtyvyysanturi on huomannut liian nopean hidastumisen, lähtee tästä tieto liikenteen valvontakeskukseen. Siellä nähdään myös SIM-kortillisten kuljettajien tiedoista kohtuullisen hyvin, jos joltain tieosalta loppuu liikenne ja autot alkavat seistä jonossa, jolloin paikalle voidaan lähettää poliisipartio tarkastamaan asia. Jos ajat syrjäkylällä ojaan, nin nyt ei tarvitse enää miettiä onko apua tulossa - sitä on tulossa.

      Laite on tarkoitus saada katsastuksessa asennettavaksi pakolliseksi turvavarusteeksi 2014 kesäkuussa ensin ammattiliikenteeseen ja siitä 2015 alkaen henkilöautoihin. Liikennevahingoista ilmoittaminen tulee ehkä vuoden 2015 aikana, kun valvontakeskus on saatu hallinnollisesti rakennettua, eli jonkun aikaa joutuu vielä olemaan GSM-puhelimen varassa, jos jotain sattuu. Onnettomuustutkinta näkee myös laitteesta miten sillä on ajettu ja tiedot ovat tallessa viden sekunnin välein. Tällöin ei tarvitse enää arvuutella ajoiko kuljettaja ylinopeutta vai ei, vaan saadaan tarkka data käyttöön.

      Tiedot puretaan viimeistään katsastuksen yhteydessä ja SIM-kortilla/WLAN:lla valmistetuissa laitteissa laitteen ollessa verkossa. Tällöin esimerkiksi tulevat ilmastomaksut, kuten Pääkaupunkiseudun ruuhka-maksut saadaan laitteelta ja nähdään tarkasti milloin autolla on ajettu, jolloin maksu tulee juuri oikean suuruisena.

      Jep, jep, eli TomTomin osakkeet nyt myyntiin, jos niitä omistit. On sen verran hyvä paketti tulossa ja varmasti näkyy myös liikenneturvallisuudessa todella paljon kun laite tulee pakolliseksi joka autoon. Samoin saadaan kuriin kaikki virolaiset ja venäläiset autoveronkiertäjät.

      Terveisin,

      XXXX (nimi sensuroitu)

      • Panskattoo

        Tässä vielä lisää:

        Moi,

        Vielä kun kysyit, niin pakollinen tuosta järjestelmästä tulee, mutta ei ehkä onnistu vielä tuolla suunnitellulla aikataululla, jos päätelaitteita ei saada riittävästi. Softan kanssa on paljon testausta. Ensin tosiaan ammattiliikenteessä vielä lopullinen kenttätestaus. Aivan varmasti kuitenkin tämän vuosikymmenen lopulla on joka autossa telematiikkaturvallisuuslaite, jotta tieliikenteestä saadaan reaaliaikaista kuvaa ja voidaan katsoa miten liikenne kokonaiskuvassa jakautuu, eli minne tarvitaan lisää teitä ja missä ei kannata kunnostaa. Saadaan budjettirahatkin kohdennettua paremmin.

        Toi navigaattorin tarkkuus on suorastaan hämmästyttävä, kun siihen on laitettu uusin kiihtyvyysanturitekniikka mukaan. Näillä suunniteltiin joskus 1970-luvulla navigointia vastaavaa järjestelmää, joka olisi pohjautunut karttatietoon, mutta laitteiden tarkkuus ei ollut luotettava. MEMSeillä päästään sellaiseen tarkkuuteen, että protolaitteella näki zoomattuna tarkasti oletko ajanut tien oikeaa laitaa ja mitä kaistaa olet käyttänyt, kuinka olet ryhmittynyt.

        Tuo yhdistetään Digiroadin tietoihin, eli mukana on ajantasainen nopeusrajoitusmerkintä ja tietyöt tulevat langattomasti verkkoihin näiden nopeusrajoitukset. Tilapäisissä nopeusrajoitusmerkeissä tulee olemaan laitteet, jotka ilmoittavat niiden paikan, jolloin tilapäisten nopeusrajoitusten siirtokin saadaan heti tietoon ja voidaan ohjata liikennevirtaa.

        Terveisin,

        XXXX (nimi sensuroitu)


      • Panskattoo
        Panskattoo kirjoitti:

        Tässä vielä lisää:

        Moi,

        Vielä kun kysyit, niin pakollinen tuosta järjestelmästä tulee, mutta ei ehkä onnistu vielä tuolla suunnitellulla aikataululla, jos päätelaitteita ei saada riittävästi. Softan kanssa on paljon testausta. Ensin tosiaan ammattiliikenteessä vielä lopullinen kenttätestaus. Aivan varmasti kuitenkin tämän vuosikymmenen lopulla on joka autossa telematiikkaturvallisuuslaite, jotta tieliikenteestä saadaan reaaliaikaista kuvaa ja voidaan katsoa miten liikenne kokonaiskuvassa jakautuu, eli minne tarvitaan lisää teitä ja missä ei kannata kunnostaa. Saadaan budjettirahatkin kohdennettua paremmin.

        Toi navigaattorin tarkkuus on suorastaan hämmästyttävä, kun siihen on laitettu uusin kiihtyvyysanturitekniikka mukaan. Näillä suunniteltiin joskus 1970-luvulla navigointia vastaavaa järjestelmää, joka olisi pohjautunut karttatietoon, mutta laitteiden tarkkuus ei ollut luotettava. MEMSeillä päästään sellaiseen tarkkuuteen, että protolaitteella näki zoomattuna tarkasti oletko ajanut tien oikeaa laitaa ja mitä kaistaa olet käyttänyt, kuinka olet ryhmittynyt.

        Tuo yhdistetään Digiroadin tietoihin, eli mukana on ajantasainen nopeusrajoitusmerkintä ja tietyöt tulevat langattomasti verkkoihin näiden nopeusrajoitukset. Tilapäisissä nopeusrajoitusmerkeissä tulee olemaan laitteet, jotka ilmoittavat niiden paikan, jolloin tilapäisten nopeusrajoitusten siirtokin saadaan heti tietoon ja voidaan ohjata liikennevirtaa.

        Terveisin,

        XXXX (nimi sensuroitu)

        Vielä lisää:

        Moi,

        Tulee kyllä uusi Nokia vielä tuosta alasta Suomelle, kun saadaan hemmetin hyvä laite aikaiseksi, niin vientituotehan tuo on mitä suurimmassa määrin. Visioita on vaikka mihin, miten ajoneuvodataa voitaisiin käyttää hyväksi. Automaattinen nopeusrajoituksenhuomautin tuossa jo on, mutta kaikkea muutakin on suunnitteilla, joilla liikenneturvallisuutta voidaan lisätä. Esimerkiksi turvavöiden käytöstä saadaan ajotietokoneelta tieto ja tämä voitaisiin yhdistää laitteeseen, jos estää jo liikkeellelähdön, jos ajokorttia ei ole tai se ei ole voimassa. Hätäpainikkeella tämä voidaan ohittaa, mutta tästä lähtee sitten tieto viranomaisille, eli ei sillä voi ajaa kuin sairaalaan tai korjaamolle jos tarve on ja laitteen ajokortin luku ei toimi.

        Eli ei tosiaankaan kannata uusia ajokorttia, niistä tulee sirullisia hyvin pian, niin menee silloin kuitenkin uusiksi.

        Terveisin,

        XXXX (nimi sensuroitu)


    • onhan noita juttuja

      Mahdollisuuksiahan on vaikka kuinka paljon, mutta pitää muistaa kaikki rajoittavat tekijät mm. poliittiset päätökset, yksilön oikeudet, tekniikan kulut, ja muut lukemattomat syyt. Eli eiköhän navikaattoreilla ole elikaarta vielä jäljellä pitkään.

    • asdmaslkdmaskldm

      Vai tuollaisia visioita Ollilan työryhmä on saanut aikaiseksi. Ministeri Kylläinen lienee tyytyväinen aikaansaannoksiin. Alkolukkoa ei sitten lopulta integroitukaan tähän Isoveli-työnimellä kulkeneeseen järjestelmään? Kysypä sitä siltä työryhmän jäseneltä, jos enää on jäsen ja sinä hänen kaverinsa. Noita juttuja ei kai vielä saanut tulla julkisuuteen, vaan ministeri halusi ne esitellä ensi keväänä omina ideoinaan?

    • Hopot

      Miltäs tuo valtion navi näyttää eri väristen sisustusten kanssa. Saako - tai osaako- katsastusmies asentaa sen Rolls Royceen tai Bentleyhin?

    • Huuoh!

      No, Garmineita on jo pitkään saanut sekä Bluetoothilla toimivin auton ODB-liitäntöineen, kiihtyvyysantureineen että myös GSM-ominaisuuksineen. Mitäpä uutta tuossa Suomikeksinnössä sitten enää on, no sekö, että on integroitu puhelimeen???

      • kjkjkkjk

        Tuo kai jollain turvallisuusmääräyksellä yritetään saada pakolliseksi joka autoon ja sillä sitten kerätä tietulleja Helsingin keskustassa autoilevilta. Nokian vanhoille insinööreille järjestetty valtion taholta puuhastelua, kun on kiihtyvyysantureista kokemusta jo puhelimista.

        Vientituote, my ass...


    • kjkjkjk
      • Bisnestä tulossa

        "EU on päättänyt, että vuonna 2015 kaikissa uusissa autoissa on oltava gps- ja matkapuhelinominaisuus."

        "EU kannustaa jäsenvaltioita ”käyttäjä maksaa” -periaatteen toteuttamiseen liikenteessä ja on antanut sähköisistä tiemaksujärjestelmistä direktiivin, joka tähtää järjestelmien yhteentoimivuuteen Euroopassa.

        Yhdellä ajoneuvolaitteella maksut eri maissa kirjautuisivat samalle laskulle – matkapuhelinverkon kielellä puhutaan "tiemaksujen roamingista”, joka avaisi eurooppalaiset tiemaksumarkkinat."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10190758/#comment-51726130


      • Kenet.muka.yllätti
        Bisnestä tulossa kirjoitti:

        "EU on päättänyt, että vuonna 2015 kaikissa uusissa autoissa on oltava gps- ja matkapuhelinominaisuus."

        "EU kannustaa jäsenvaltioita ”käyttäjä maksaa” -periaatteen toteuttamiseen liikenteessä ja on antanut sähköisistä tiemaksujärjestelmistä direktiivin, joka tähtää järjestelmien yhteentoimivuuteen Euroopassa.

        Yhdellä ajoneuvolaitteella maksut eri maissa kirjautuisivat samalle laskulle – matkapuhelinverkon kielellä puhutaan "tiemaksujen roamingista”, joka avaisi eurooppalaiset tiemaksumarkkinat."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10190758/#comment-51726130

        Nyt asiaa ajaa kepun Berner tämän kovin oikeistolaisen hallituksen kanssa.

        Ja näin edetään:

        Etenee, autoihin sim-kortti. Idea on alunperin EU:sta, mutta:

        "Mikäli tuo Bernerin missio yhtiöittää väylät onnistuu, niin kuljetaankohan me kohta kytky autoilla?

        Liittymän mukana voi liisata auton?

        Berner sanoi, että ei tarkoita yksityistämistä, eikä mahdollista myyntiä. Ja lehmät lentää ja joulupukki on olemassa..."

        http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228470-kytkyautot-tulee


    • Yksi puuttuu...

      Ja kuten tolppakameroilla, ei tuollakaan järjestelmällä saada kiinni yhtään rattijuoppoa. Mutta valvotaan sellaista, joka on helpompaa ja tuottoisampaa. Kuten tähänkin asti.

    • odotus palkitaan

      Kiire on koska autoveron pitää poistua v 2015 lopussa.
      Tämän jälkeen tulee ajettuun matkaan perustuva verotus.
      Juuri nämä suunnitelmat vahvistavat veron poistoa.

      Nyt ei osteta navigaattoreita eikä autoja.

    • kätevä käsistään

      Näkeekö satelliitti jos lukee käsityö lehteä jossain parkkiksella ja tumputtaa, Vähän nolo jos virkavalta tietää.

    • tuohtunut

      vittu mitä paskaa. Ihan oikeasti näitä "pakkomaksuja" on suomessa jo ihan liikaa. Ei kaikki oo mitään miljonäärei et on varaa maksaa tälläsistä, joillain on jopa vaikeuksia maksaa ruoasta, ku tää ei o enää mikää hyvinvointivaltio enää.

    • hauskaa luvassa

      Jaa "ei tunneta tekniikan mahdollisuuksia" - väitän ettei tässä ole nyt ajateltu kuin krp:tä, muuten liikenneministerin ja ton ollilan poppoon voisi muuttaa "viihteestä vastaavaksi" työryhmäksi sen verran työpaikalla naurettiin näille jutuille.

    • XXXXX

      Ei pidä paikkaansa, tuo laitteisto ei tule pakolliseksi. Tämä ketju on laitevalmistajan mainos.

      XXXX (sensuroitu jne....)

    • Tiedän ketä äänestän

      Panskattoo taitaa olla PANDA-työryhmästä siellä Taipale telematicsissa duunissa. Uskomatonta pa$kaa.

    • Aksulauri

      Kaveri väitti, että tuon laitteen viimeisin prototyyppi on muoviin valettu pulikka, jossa on akut sisällä ja se kiinnitetään auton kattoon, ei kojelautaan. Akut kestävät ainakin vuoden. Testaajilla on kaikki netistä tilattavat GPS-signaalin häirintälaitteet käytössä, joilla varmistetaan ettei sitä huijata.

      • JooJoo

        GPS-signaali on niin pirun heikko, että sitä on erittäin helppo häiritä.


    • Huono isäntä

      Erillinen navigaattori on tehnyt itse itsensä tarpeettomaksi. Jossain Helsingin keskustassa sitä voi tarvitakin pitkiä aikoja yhteen menoon. Mutta jos ajan esimerkiksi Turusta Tampereelle johonkin vieraaseen osoitteeseen, en tasan tarkkaan tarvitse navigaattoria osatakseni 9-tielle Tampereen suuntaan ja edelleen 9-tieltä 3-tielle.

      Homma menee parhaiten niin, että tallennan kohteen ennen matkaa puhelimen navigaattorin suosikkeihin ja avaan navigaattorin vasta ihan lähellä kohdetta - jos on tarpeen. Muut ajat navigaattori (oli se sitten puhelimessa tai erillisenä laitteena) saa olla pimeänä ja mykkänä.

      Toisaalta ymmärrän myös senkin puolen, että jos on kerran hankkinut erillisen navigaattorin, sitä pitää käyttää vähän "turhaankin", jottei se tuntuisi turhalta.

    • Garmin-12

      Itselläni on auton kojetauluun integroitu isoruutuinen radio/soitin/navi (Dacia/Mediamaster) ja täytyy kyllä sanoa, että vehkeen naviominaisuudet tulevat hyvinkin käyttöön esim. kun pääkaupunkiseudulla tulee asiaa johonkin lähiöön tiettyyn osoitteeseen missä ei ikinä ole käynyt.

      En minäkään tuota navin karttaopastusta tietty käytä jos ajan vaikkapa Hesasta Tampereelle. Mutta jos lähikohde Tampereella on ennestään tuntematon olen sen kyllä jo Hesassa naputtanut sisään, mutta koko sen noin 2 tunnin ajon aikana pidän ruudussa vain radion tai muun näyttöä. Sieltä kuuluu siltä taustalta ne ylinopeus- ja liikennekamera ym. varoitukset,.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      679
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      660
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      615
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      126
      563
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      523
    Aihe