Onko mieheni homo?

tytteliiniiii2

Kirjoitan tälle palstalle jos joku osaisi vastata, onko mieheni todella homo? Voi tätä elämää. Olemme olleet mieheni kanssa parhaita ystäviä yläasteesta saakka. Muutimme kämppiksiksi pari vuotta sitten ja elimme kuin parisuhteessa, lukuunottamatta seksuaalista kanssakäymistä. Reilu vuosi sitten mies tunnusti minulle, ettei hänellä on enemmän tunteita minua kohtaan kuin ystävällä yleensä ja siitä alkoikin sitten meidän suhde, koska olin itse tuntenut jo pitkään samoin.
Mieheni on ollut aina hieman erilainen. Hänellä oli jo nuorena lähinnä pelkkiä naisia ystävänä, ei miehiä melkein lainkaan paitsi isommat porukat missä hengailtiin. Hän pitää sisustamisesta ja hänelle on tärkeää, että koti on siisti ym. muista ehkä hieman naisellisista asioista. Nyt odotan ensimmäistä lastamme. Tuntuu, että miehen käytös on muuttunut omituiseksi minua kohtaan. Meillä on usein riitoja ja suurin osa niistä koskee "naisen ja miehen tehtävistä".. En itse ole niin psykoottinen, että vaateisin miehen olemaan niin miestä ja elättämään perheensä, mutta meillä se on aivan päin vastoin. Mieheni ei ole töissä, eikä etsi töitä. Hänen mielestään nyt kun minä kohta jään äitiyslomalle, ei miehen tehtävä siltikään ole käydä töissä ja elättää perhettä ja naisen leipoa pullaa kotona. Hän puhuu aina tasa-arvosta ja puolustelee miksei tee mitäkin. Myönnän että olin törkeä ja ruvin epäilyksissäni tutkimaan miehen tietokoneen sivuhistorioita. Sieltä oli etsitty kuvahaulla alastomia miehiä ja paljastui, että hänellä on parilla seuranhaku -palstalla ilmoitus, jossa hän hakee seksiseuraa miehistä. En ole vielä uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, pelkään liikaa vastausta ja mahdollista eroa. Miksi juuri minä ja miksi juuri tässä tilanteessa?? Pettänyt hän ei minua ole, sen tiedän varmaksi, kun olen itse ollut pitkällä sairauslomalla selkäni vuoksi ja olemme todella paljon kotona, miehellä ei ole omia menoja pahemmin. Mitä teen? Olenko minä pelkkä lumeliitto, kun mies ei uskalla tulla kaapista ulos? Olo tuntuu niin hyväksikäytetyltä tällä hetkellä, olisihan se helppoa viekotella paras ystävä sitoutumaan tuossa tilanteessa..? Meille tulee lapsi, ahdistaa liikaa mahdollinen yksin muutto ja tulevaisuus yksin lapsen kanssa :(

36

4302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tytteliiniii2

      Näitä epäilyksiä on ollut siis myös ennen, ei vain tämän yhden kerran. Hän on ennenkin käynyt homotyyppisillä sivustoilla ja kun asiasta kysyin niin kielsi kaiken ja väitti että ne olivat vaan jotain virus-sivuja mitkä ovat auenneet luultavasti itsestään.. Se meni vielä läpi jotenkin, vaikka epäilys jäi, tämä ei enää mene :(

    • 11+20

      Tämähän kuulostaa vähän samanlaiselta tapaukselta, kuin omassa tuttavapiirissäni...

      Asia voi olla juuri noin kuin epäilet...tai sitten miehesi ei vielä itsekään ole pystynyt myöntämään asiaa ja hyväksymään itseään sellaisena kuin todellisuudessa on...

      • Anonyymi

        MENEEKÖ IHMISTEN VAPAUS PÄIN P...TÄ NYKYISIN KAIKKI KUULUISAT HOMOJA TAI LESBOJA, ONKO SE MUOTIA. MISTÄ HUOMAAN MIES ON HOMO, LESBO KYLLÄ YRITTÄÄ JA SEN HUOMAA


    • Jaksamista

      Asiaa on varmasti raskasta käsitellä mutta ikävä kyllä se on parempi selvittää nopeasti kuin vuosien jälkeen.
      Minä (miehesi asemassa ollut mies) en yksinkertaisesti pystynyt käsittelemään moniin vuosiin asiaa, joka oli kuitenkin itsestään selvä. Ei muuta kuin juttelemaan jonkun ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Jos ette voi sitä yhdessä tehdä, sinun on hyvä ottaa asia esille esimerkiksi äitiysneuvolassa tai lääkärintarkastuksessa.
      Kuvauksesi miehestäsi sopii aika hyvin minuun. Välttelin miespuolisia kavereita, koska heidän läheisyytensä toi aina homouteen liittyvän uhan esiin. Minulla on aina ollut paljon naispuolisia hyviä juttukavereita. Seurustelin pari vuotta vaimoni kanssa ennen suhteen syvenemistä. Olen lapsesta asti hakeutunut "tyttöjen leikkeihin".
      Identiteettini hyväksyminen oli oikeastaan kiinni vain asian puheeksi ottamisesta. Olin silti varmaan tehnyt vuosien työn päästäkseni siihen asti. Jos miehesi hakee jo seuraa, hänen lienee aika käsitellä asiaa kanssasi.
      Suhteen mahdollinen ja minusta todennäköinenkin kariutuminen on luonnollisesti hyvin surullista, mutta toisaalta on mahdollista, että hyvä ystävyytenne säilyy ja kumppanisi voi tukea lapsesi kasvatusta isänä, tasa-arvoisesti, vaikka esimerkiksi asuisitte erillänne. Jos lapsi kasvaa tällaiseen perheeseen, siinä ei välttämättä ole lapselle mitään erikoista. Selvittämättömänä asiasta kasvaa jossain vaiheessa liian suuri taakka teille molemmille.
      Minä olin mielestäni pystynyt huijaamaan ensin itseäni ja vasta toissijaisesti vaimoani. Siksi asiaa oli niin vaikea tunnustaa toiselle. Pidän itseäni nyt enemmän homona kuin bi-seksuaalisena. Olen löytänyt netistä useita kohtalontovereita, jonkin amerikkalaisen sivuston mukaan noin joka sadas liitto käy tämän läpi. Toivotan voimia.

    • Asia selvitettävä

      Kaikella kunnioituksella, kyllä mies on homo. Eikä siinä ole mitään kummallista. Sinun kannattaisi nyt keskustella hänen kanssaan miten tilanne hoidetaan, tulevan lapsen parasta on joka tapauksessa ajateltava. Aborttia ei missään tapauksessa saa tehdä.

    • 5ygcfde44

      Tuntu kyllä pahalta lukea tota :(

    • Kuule tyttönen:

      Heteromies ei hae seuraa miehistä. Fakta.

      • Anonyymi

        HYVÄ


    • moi tytteliini

      En halua vaikuttaa ymmärtämättömältä, mutta sanon että noiden seikkojen perusteella ei voi vetää johtopäätöstä, että miehesi olisi homo. Hän saatta olla hyvinkin biseksuaali. Tässä esitän pari kysymystä, joita sun kannattaa miettiä. Ei tarvitse vastata. Oletko ennen seurustellut? Vertaa niitä suhteita nykyiseen. Millaista on ollut seksielämä suhteen alettua? Vertaa edellisiin suhteisiin. Kiinnitä huomio suhteiden yleisvaikutelmaan, ei yksityiskohtiin.
      Voimia sulle.

    • varmasti halusi vain

      Ehkä hän on enemmän miehiin päin, mutta halusin tehdä lapsen niin päätti sinnitellä kanssasi jonkun aikaa?

    • ei tiukkapipo

      On meilläkin huolenaiheet. Pitäisikö meidän hankkia se elämä? Meillä ainakin menee ihan hyvin, vaikka latinkia muualle on ilmassa. Perhe-elämä kukoistaa, olemme terveitä (jos minun "homoutta" ei lasketa mukaan), on lapsia, lisää on tulossa jne.

      • Latexi2

        Kuinka paljon (%) latinkia muualle sinulla on? Meinaan, että 50/50 vaiko jotain muuta? Meillä muija lähti kävelemään em. syystä.


    • Tottako?

      Miksi kukaan jättäisi tietokoneen lukitsematta ilman sanasanaa jos jotain salattavaa? Jos yhteinen kone, niin siinäkin olisi melko helppo peittää jälkensä. Toisen koneen tutkiminen luvatta taas on rikos.

    • gay vm63

      Vaikuttaisi BIsseltä ainakin. Jos "täys homo", niin ei pysty naisen kanssa yhdyntään. Itse olen törmännyt moniin miehiin, jotka on ollut lumeavioliitossa ns, tmpäristön painostuksesta ja siihen on sitten putkahtanut lapsikin ja sitten vasta erottu.

      "Miksi kukaan jättäisi tietokoneen lukitsematta ilman sanasanaa jos jotain salattavaa?"
      Ei noi koneen salasanat suojaa mitään. Käyttiksen kautta pääsee tiedostoihin käsiksi.

      • Jos vain yksi tili

        niin aika hankalaa. Miten ohitat biosin salasanan jos kone sammutettuna? Ei kai Windowsin omaa lukitustakaan pitäisi pystyä ihan helpolla ohittamaan seiskassa jos jättää käyntiin, mutta itsellä eri lukitusohjelma.


    • aito gay

      No eihän ainakaan homo voi olla jos hän on kerran pystynyt siittämään sinulle lapsenkin. Ja jos hän seikkailee homosivustoilla niin ei hän silloin heterokaan voi olla, joten hän on bi. Tämä on hyvin yksinkertainen juttu!

    • Kaljalle pliis

      Tarkoittaako bisse bi-seksuaalia?

      • RomanceBoy

        Kyllä myös sitä.


      • roccoze

        lähdetkö bisselle kohta?


    • sari kemistä

      itselläni katkesi pitkäaikainen suhde samaisista syistä kuin sinulla.olemme tunteneet vuosia ja 3 vuotta sitten tämä muuttui mielestäni vakavaksi.viime kesänä hän pyysi minua muuttamaan kanssaan asumaan ja kaikki oli hyvin paitsi ei seksiä lainkaan ja kun yritin lähestyä halata tai suukkoja hän syytti väsymystä ja selkäkipua ym.suhteen alussa olimme tasan kaksi kertaa sängyssä ja uskon että myös hän nautti.mutta ottaen huomioon yhdessäoloaikamme yli 3 vuotta,ne olivat ainoat yhdyntämme.kyselin onko minussa vikaa kun tulin aina torjutuksi.samat selitykset selkä kipeä,väsyttää jne.ihmettelin miksi hän halusi että muutan hänen kanssaan yhteen ja marraskuussa sitten tein saman kuin sinäkin luin sähköpostit ja järkytyin.hän oli ollut jo yli vuoden eri miesten kanssa yhteydessä ja muuta mitä en pysty edes tajuamaan..seuraavana aamuna pakkasin laukut ja lähdin pohjoiseen ja sain heti asunnon.hän ei suostu puhumaan eikä perustelemaan koko asiaa.tunsin itseni niin loukatuksi,kuinka hän saattoi salata sen minulta.hän soittaa joka päivä ja toi tavaroitani tänne 860km matkan.nyt on ollut kaksi viikkoa väliä ja tänaan hän ilmoitti että tulee taas ensi viikolla.tilanne on kamala,rakastan häntä edelleen ja uskon että myös hänellä on tunteita mutta hän ei puhu.yritn joka tapauksessa jaksaa ja hyväksyä sen että hän on homo ja ei koskaan tule tyydyttämään minua ja hyväksy tunteitani.minä uskon että myös minä olin pelkkä kulissi.neuvoisin sinua jättämään hänet,miehesi käytös on sama kuin kumppanini..toivon sinulle voimia kerätä rohkeutta ja tekemään päätös.muussa tapauksessa sinun kestää epäilyt.kun sanot ettei hän ole ollut miesten kanssa tekemisissä,ei ole totta,ei hän olisi deittaillut miesten kanssa jos ne häntä eivät olisi kiinnostaneet..

      • aapleibeepeli

        kysymys sarille: onko sinulla tiedossa, harrastiko miehesi seksiä miesten kanssa, vai oliko kiinnostus "vain" sitä, että oli yhteydessä miehiin?


    • ei välttämättä homo

      Tämä aloittajan mieshän saattaa myös olla bi-seksualisti ja elää tyypilliseen bi-miehen tapaan. Hehän usein salaavat tämän kiinnostuksensa miehiin muulta perheeltään.

      Tytteliinin mies saattaa rakastaa häntä edelleen ja haluta liiton jatkuvan kuten ennenkin, mutta haluaa vain välillä toteuttaa seksuaalisia tarpeitaan miesten kanssa. Ei mitään sen kummallisempaa.

      Seksuaalisuus on monimuotoista.

      • homobi

        tuon "teorian" perusteella ominaisuus pitäisi hyväksyä, mutta vieraisiin ei silti pidä mennä. Ovathan heterotkin kiinnostuneita muista kuin omasta puolisostaan - vai ovatko?


      • o35

        Olisipa bi-miehet yhtä avoimia kuin bi-naiset ja kertoisivat avoimemmin tästä seksuaalisuudestaan.


      • homon näkökulmasta
        homobi kirjoitti:

        tuon "teorian" perusteella ominaisuus pitäisi hyväksyä, mutta vieraisiin ei silti pidä mennä. Ovathan heterotkin kiinnostuneita muista kuin omasta puolisostaan - vai ovatko?

        Monille bi-miehille on kaapistatulo yhtä hankalaa kuin monille homoillekin.

        Tytteliinin mies voisi toki koettaa säilyttää suhteen avautumalla vaimolleen asiasta ja kertomalla seksuaalisista haluistaan toisia miehiä kohtaan.
        Homma vaan on monesti helpommin sanottu kuin tehty.

        Monet bi-miehet ovat sopineet asian vaimojensa kanssa ja liitto on jatkunut, vaikka vaimo tietääkin että mies käy välillä harrastelemassa seksiä toisten miesten kanssa.


      • Anonyymi
        homon näkökulmasta kirjoitti:

        Monille bi-miehille on kaapistatulo yhtä hankalaa kuin monille homoillekin.

        Tytteliinin mies voisi toki koettaa säilyttää suhteen avautumalla vaimolleen asiasta ja kertomalla seksuaalisista haluistaan toisia miehiä kohtaan.
        Homma vaan on monesti helpommin sanottu kuin tehty.

        Monet bi-miehet ovat sopineet asian vaimojensa kanssa ja liitto on jatkunut, vaikka vaimo tietääkin että mies käy välillä harrastelemassa seksiä toisten miesten kanssa.

        Näin meillä vaimo tietää, että käyn miehen luona ja liitto on jatkunut pitkään


    • kaappikello_

      ovatko naiset avoimempia? samanlaisia kassakaappeja kumpikin sukupuoli - "vituttaa" :)

    • sisustusesa

      Onko mies homo, jos hän haluaa sisustaa kämppää? Vaimo ei ole ollenkaan kiinnostunut sisustamisesta. Ei ollenkaan. Sisustaminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että olisi edes jossakin ikkunassa verho(t), mattokin olisi hyvä olla lattialla jne. Sisustaminen ei tarkoita tässä tapauksessa sitä, että ravattaisiin harva-se-päivä sisustus- ja huonekaluliikkeissä tms. Kukkia ei tarvita parvekkeella tai pihalla.

    • tällä perusteella?

      Kävin juuri poistamassa kukkapenkistä rikkaruohot, eli horsmaa, voikukkaa yms. Vaimo ei välitä ulkopuutarhan hoidosta. Omaa puutarhaa hän kyllä hoitaa suht. koht. säännöllisesti. Olenko homo?

    • bibi2

      Voi kun ihmiset yleensäkin olisivat parisuhteissaan avoimia ja rehellisiä, kertoisivat missä mennään eivätkä juoksisi vieraissa. Mieheni kertoi minulle heti suhteen alussa olevansa bi. Tuumasin vain että niin minäkin, ja ollaan samaa mieltä että pettäminen on pettämistä oli sukupuoli kumpi vain. Onnellisia ollaan :)

      • teeuustopicsit

        Joo minäkin olen bi ja niin on muijanikin. Mutta minkä helvetin takia näitä ikivanhoja keskusteluja täytyy nostaa ylös?


      • Vastaus yks
        teeuustopicsit kirjoitti:

        Joo minäkin olen bi ja niin on muijanikin. Mutta minkä helvetin takia näitä ikivanhoja keskusteluja täytyy nostaa ylös?

        Koska se on niin helppoa :), tai jotain uutta ideaa tarjolla?

        Aloittajalle ja kohtalotovereille: Voitte olla varma siitä että olitpa yksin tai yhdessä, jos kumpikaan ei ota vastaan tarjottua työtä/käy töissä, saatte lapsen, haette vielä toimeentulotukea ja kerrotte nämä perhe jutut sossussa, tulevat he poliisin kanssa ovelle ja ottavat yhteisen lapsenne huostaan. Se siitä raskausajasta ja yhteisestä mahdollisuudesta.

        Kaikki olisi helpompaa, jos tilanne on jo kärjistynyt, minkä voi päätellä molempien käytöksestä, että asia nostetaan pöydälle ilman ennakkoluuloja ja katsotaan yhdessä mitkä on ajatukset kummallakin osapuolella. Kuten ketjusta selviää, bi-parisuhde toimii ja voi toimia, joten ei muuta kuin kasvatatte sen lapsen yhdessä ettei hän kärsisi huostaanottobisneksistä tai psykiatrisesta osastoista vanhempana. Kun olette toisillenne avoimet ja hyväksytte itsenne ja toisenne, elämäkin sujuu kevyemmin.


    • Anonyymi

      Kyllä,miehesi on 100% homo,ole onnellien hänen puolestaan,hänkin saa kokea kerrankin todellisen rakkauden toisen miehen kanssa.

      • Anonyymi

        Aivan samalla tavalla hän voi kokea todellisen rakkauden naisen kanssa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan samalla tavalla hän voi kokea todellisen rakkauden naisen kanssa

        Eikä voi


    • Anonyymi

      Ympäristön ja sukulaisten hämäyksen vuoksi on joutunut sietämään sinua, mutta muuten katselee miehen himoittavia pakaroita , eikä hämmästy peräpukamista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe