helli loppuu

Kun helli-liikelaitos loppuu, niin kaikki sosiaali ja hallintopuolen virat pantava ehdottomasti normaaliin hakuun ammattitaidon ja pätevyyden perusteella, eikä sisäisellä suhmuroinnilla, muute ei mikään muutu uudessakaan systeemissä, jos samat jatkavat entiseen malliin.
4257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keksitään varmaan taas uusia virkanimikkeitä, jotta saadaan taas huimat palkankorotukset, ja homma jatkuu entiseen malliin.

Äänestä

Kitee sai uutta verta kaupunginhallitukseen ja valtuustoon ja tuntuisi että noilla voimilla Kiteen asiat saadaan paremmin pyörimään ja toivottavasti myös tuo sosiaalipuolikin, kun sinnekkin saadaan vain uutta ajattelua ja päteviä henkilöitä. Vain yksi asia on mikä näissä yhdistymisissä estää säästöt vielä pitkäksi aikaa, eli tämä työntekijöiden monen vuoden takuupaikat. Eihän missään työpaikassa muualla ole tuollaisia ehtoja. Joten niitä säästöjä tuskin sieltäpuolelta tulee.

Äänestä

Alkanee pikkuhiljaa selvitä, miten tuokin Helli -nimellä toiminut kusetus Kiteellä toimi. Rahat meni ja väki maksaa seuraavat 10 vuotta ylisuurena verotuksena (korkein veroaste Suomessa monta vuotta) tämänkin töpeksinnän kustannuksia - kokonaisarvio n.2,8 miljardia €. Sillä rahalla olis voitu laitta nämä nyt pielessä olevat asiat kuntoon. Kuten hankkia pätevät lääkärit paikkakunnalle.

Vieläköhän tämä pääpukari A.Turunen pyörii kunnassa asioita sotkemass?

Äänestä

Äänestäkää kepua, niin mikään ei muutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjaviisastelu kirjoitti:

Kun helli-liikelaitos loppuu, niin kaikki sosiaali ja hallintopuolen virat pantava ehdottomasti normaaliin hakuun ammattitaidon ja pätevyyden perusteella, eikä sisäisellä suhmuroinnilla, muute ei mikään muutu uudessakaan systeemissä, jos samat jatkavat entiseen malliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu