Polvijärvellä syntyneenä ja lapsuuden asuneena ja nyt aikuisena kesät siellä viettävänä ihmettelen tämän palstan kirjoitusten tasoa.
Älytöntä "pentujen"tason kirjoittelua. Kaipaisin tänne asiallista jutustelua.
Kyllähän kylänraitilla näkee niitä alkoholesteja. Viimeksikin S-marketin pihalla harmaahapsinen kävesi seinään nojaten, en tiedä miten pääsi jatkamaan kun seinä loppui. Tai kesällä kun polkupyörällä paineli osuuspankin edessä suoraan ruusupuskaan. Tuttu sanoikin että Polvijärvelle tuodaan jostain laitapuolenkulkijoita. Maksaako joku kunta siitä samoin kun muutama vuosi sitten puolenvuoden vuokran kansallispukuisille?
Vaittinen on hyvin hoitanut toimensa ja toivon Polvijärvelle hyviä vuosia ja vilkasta toimintaa jatkossakin mutta en niinkäin näillä edellämainituilla tavoilla.
Olin myös n.20v sitten pettynyt kun isäni kuoli ja viimeiset ajat vuodeosastolla eli. Vanha veteraani sai lääkäreiltä vähemmän huomiota kuin "lepäämässä olevat alkoholistit". Käytävällä vanhaa miestä makuutettiin.
Toivoisin asiallista keskustelua asioita
ex-polvijärveläinen
1
179
Vastaukset
- Alkoholia Alkoholia
Alkoholistilla on sentään tulevaisuus! Tosin mikäli hän on nuori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006494
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303883törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283280Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3781783- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471033Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879