Mulle tuli avioero oman masennuksen takia, kun puoliso löysi paremman. Varsinkin iltaisin mietiskelen sitä, että muut ihmiset käyvät töissä, heillä on parisuhteita/lapsia tai jokin rakas harrastus, joka pitää elämässä kiinni. Olen tosissaan miettinyt, onko minulla vielä syitä elää. Eron myötä meni myös asunto, osa ystävistä, sekä fyysinen ja psyykkinen terveys.
Kun oli pitkä suhde (9 vuotta) joka katkesi minulle ihan yllätyksenä (puoliso löysi paremman), on pitänyt opetella elämä ihan uusiksi. Olen yrittänyt kehittää itseäni, kuunnellut toisia enemmän kuin ennen, ollut muille kohtelias. Moniin vanhoihin ystäviin välit on katkennut ihan maantieteellisen etäisyyden vuoksi. Sukulaisetkin on katkoneet välejä siksi, että olen masentunut ja köyhyysrajalla.
Olen etsinyt vertaistukiryhmiä. Valitettavasti sellaisia meidän paikkakunnallamme ei ole. Terapiassa olen käynyt alkukesästä. Onneksi löysin ulkomailta oman alan työpaikan puoleksi vuodeksi, ja toivon saavani ystäviä sieltä.
Koska olen vanha (30v) ja terveyteni on kärsinyt erostressin takia, olen jo useamman kilon ylipainoinen ja kasvoihin puhkesi stressiakne. En edes kuvittele kelpaavani omanikäisille miehille. Isäni ikäiset lähipubiukot saattavat olla kiinnostuneita. Minusta tuntuu raskaalta elää loppuelämä ilman läheisyyttä, seksiä ja keskustelukumppania. Omista lapsista en enää edes haaveile.
Kun oli pitkä suhde (9 vuotta) joka katkesi minulle ihan yllätyksenä (puoliso löysi paremman), on pitänyt opetella elämä ihan uusiksi. Olen yrittänyt kehittää itseäni, kuunnellut toisia enemmän kuin ennen, ollut muille kohtelias. Moniin vanhoihin ystäviin välit on katkennut ihan maantieteellisen etäisyyden vuoksi. Sukulaisetkin on katkoneet välejä siksi, että olen masentunut ja köyhyysrajalla.
Olen etsinyt vertaistukiryhmiä. Valitettavasti sellaisia meidän paikkakunnallamme ei ole. Terapiassa olen käynyt alkukesästä. Onneksi löysin ulkomailta oman alan työpaikan puoleksi vuodeksi, ja toivon saavani ystäviä sieltä.
Koska olen vanha (30v) ja terveyteni on kärsinyt erostressin takia, olen jo useamman kilon ylipainoinen ja kasvoihin puhkesi stressiakne. En edes kuvittele kelpaavani omanikäisille miehille. Isäni ikäiset lähipubiukot saattavat olla kiinnostuneita. Minusta tuntuu raskaalta elää loppuelämä ilman läheisyyttä, seksiä ja keskustelukumppania. Omista lapsista en enää edes haaveile.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ethän sä nyt mikään vanha ole! 30-vuotias on vasta nuoruudesta päässyt eroon ja siirtynyt aikuisuuteen. Muutama ylipainokilo ei myöskään meinaa mitään. Toi on tosi, tosi harmi, että kumppanisi sinut jätti! :( Kyllä sulle vielä uusi kumppani löytyy, ihan varmasti. Ja olet vielä sen verran nuori, että lapsiakin kerkeät kyllä tekemään. :)
Kiitos viestistä! En ole pitkään aikaan kirjoitellut nettiin. Minulla on jonkinlaista urheilutaustaa ja tiedän kyllä, että jos innostun treenaamisesta, jään siihen positiivisesti koukkuun. Treenaaminen myös parantaisi jaksamistani arjessa.
Olen tällä hetkellä arka, koska minulla oli jonkin aikaa eron jälkeen "laastarisuhde", joka päättyi ikävästi. Tyyppi haukkui minut sekä Facebookissa, sähköpostilla että muuallakin, että minulla on sekä narsistinen persoonallisuushäiriö että läheisriippuvuus, ja lisäksi olen ruma (muutaman kilon ylipainoinen). Avioero tuli minulle ihan yllätyksenä, ja olin aluksi aika epätoivoinen hankkimaan läheisyyttä ja seksiä edes yhdeksi yöksi. Toistaiseksi haluan pysytellä erossa epämääräisistä miehistä.
Olen lapsirakas ja työskennellyt lasten parissa parinkin järjestön laskuun. Olen ajatellut tulevaisuutta, että vaikka uutta kumppania ei löytyisikään, aina voi jatkaa lapsi/nuorisotyössä tai ryhtyä sijaisäidiksi vaikka yksinään.