Kunnan luottamustehtäviin pyrkiville henkilöille (niin uusille kuin vanhoillekin) järjestettävä kurssi, ja heidän osoitettava kurssin lopuksi kirjallisella kokeella pätevyytensä ja osaamisensa siitä, että tietävät velvollisuutensa ja oikeutensa ollessaan tekemässä päätöksiä luottamustoimessaan. Vain kurssin ja kokeen hyväksyttävästi läpäisseet valittava luottamustoimiin. Kurssin ja kokeen pitäjäksi ulkopuolinen taho, ettei katsota sormien läpi kokeen suorittamista.
KURSSIA
tumpelot rannalle
6119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No minkäs puolueen kandit oisivat ne luennoitsijat vai pitäisikö opettajat olla kaikista puolueista, kun muuten ei ole tarpeeksi näitä tyhjäntoimittajan paikkoja kalliilla palkalla vapaana nykyisin.
Kuntien päättäjissä tulee olla sellaisia, jotka uskaltavat tuoda omapäisesti myös vähempivaraisen ja heikommassa asemassa olevan ihmisen asiat esiin ja muiden ymmärrettävinä. Tällaisilla kursseilla taitaisi olla tarkoitus saada henkilöt ajattelemaan vain hyvinvoivien etuja ja keinottelupaikkoja avattaviksi rikkaiden toimintaan kuten nyt tapahtuu,- jopa eduskunta tasolla.
Aivopesua ja kokoustekniikkaa.
Velvollisuus ja oikeus!
Säilytä omat aivosi.
Miättäsen Topi luennoimaan,Hilkan jälkeen toiseksi nohevin.
Joten.
Korpijätkästäkö rehtori?
Valtuutetuksi valitseminen ei tee tumpeloa yhtään viisaammaksi, jos ei näe vaivaa ottaa asioista selvää ja kouluttautua kuinka voi vaikuttaa päätökseen ennen sen hyväksymistä. Sekä kuinka voi esittää epäkohtia korjattavaksi.