Kritiikkiä kiitos!
Alku jonkinmoiselle kirjoitukselleni. Ensimmäinen teksti, jonka annan toisten luettavaksi (Mitä tästäkin tulee?).
Töksähtelevä kirjoitustyyli on tarkoituksellinen tyylikeino, mutta kertokaa toki, jos en siinä onnistu.
----------- ----
Kotoa lähtiessä tuuli kylmästi, nyt on alkanut vielä sataa räntää.
- Niin sopiiko, että jäät nyt heti?
En osaa ajatella muuta kuin lääkärin sotkuista pöytää.
- Joo.
Mitä se tarkoittaa? Minut otetaan osastolle. Minä jään siis sairaalaan.
Kyllähän minä tietän. Asiasta on keskusteltu, sovittu ja päätetty jo eilen, vaikka halusin odottaa tähän aamuun. Tämä on vain jonkinlainen muodollisuus, tavata ensin osaston ylilääkäri. Tuntuu epätodelliselta. Tapahtuuko tämä oikeasti? Psykiatrinen osasto...
Pyydetään odottamaan.
Ystävällis en ja tehokkaan oloinen hoitaja tulee luokseni ja hymyilee.
- Sinä olet siis tulossa osastolle?
Seuraa osaston esittelyä ja minut viedään huoneeseeni. Siellä on ennestään kaksi naista. Kohta on lounas.
Hoitaja lähtee ja minä jään orpona istumaan sänkyni laidalle. Ei tiedä mitä ajatella. Kömmin vaatteet päällä peiton alle. Pää piiloon. Itkettää.
Naiset lähtevät päiväsaliin lounaalle. Minun ei ole nälkä.
Hoitaja istuu sänkyni vieressä ja ojentaa nenäliinaa.
- Tuntuuko sinusta pahalta jäädä tänne?
Kaikki minusta tuntuu pahalta juuri nyt. Hoitaja onnistuu houkuttelemaan minut syömään.
Näykin itkuisena ruokaani. En jaksa kiinnostua ympäristöstäni.
Ei ole mitään mitä sanoa tai miksi sanoa.
/Välähdyksiä viime kesästä.
Iso jazz-festivaali kaupungissa, mutta pienessä Annan Baarissa taidekahvila Diamond ja pikkuruinen Fonal Festival.
Hikinen tungos, hämärä ilta, Janne Laurila laulaa enkeliäänellään kauniita lauluja rakkaudesta niin, että itkettää.
Kävelemässä kotiin aamuviideltä, hiljaisuudessa, sillalla. Upea auringonnousu jota ei edes huomaa; istuu maassa ja kaivaa lasinpalasta jalkapohjastaan. Kuka käski kävellä paljain jaloin. Miten paljon verta niin pienestä haavasta voi tulla. Irlantilaisseurue pysähtyy auttamaan. Astuin vain lasinpalaan, ei, ei tässä mitään hätää, minulla vain paha mieli, siksi itken./
Vai halusinko vain olla erilainen. Että minulla muka oli oikeus. Koska olen minä. Koska väsyin elämään.
Palaan huoneeseeni ja peiton alle. Kohta joku taas tulee ja vaatii keskustelemaan.
Kiltit tytöt eivät riko paikkoja. Ainoastaan itsensä.
------------- -----------
Alku jonkinmoiselle kirjoitukselleni. Ensimmäinen teksti, jonka annan toisten luettavaksi (Mitä tästäkin tulee?).
Töksähtelevä kirjoitustyyli on tarkoituksellinen tyylikeino, mutta kertokaa toki, jos en siinä onnistu.
----------- ----
Kotoa lähtiessä tuuli kylmästi, nyt on alkanut vielä sataa räntää.
- Niin sopiiko, että jäät nyt heti?
En osaa ajatella muuta kuin lääkärin sotkuista pöytää.
- Joo.
Mitä se tarkoittaa? Minut otetaan osastolle. Minä jään siis sairaalaan.
Kyllähän minä tietän. Asiasta on keskusteltu, sovittu ja päätetty jo eilen, vaikka halusin odottaa tähän aamuun. Tämä on vain jonkinlainen muodollisuus, tavata ensin osaston ylilääkäri. Tuntuu epätodelliselta. Tapahtuuko tämä oikeasti? Psykiatrinen osasto...
Pyydetään odottamaan.
Ystävällis en ja tehokkaan oloinen hoitaja tulee luokseni ja hymyilee.
- Sinä olet siis tulossa osastolle?
Seuraa osaston esittelyä ja minut viedään huoneeseeni. Siellä on ennestään kaksi naista. Kohta on lounas.
Hoitaja lähtee ja minä jään orpona istumaan sänkyni laidalle. Ei tiedä mitä ajatella. Kömmin vaatteet päällä peiton alle. Pää piiloon. Itkettää.
Naiset lähtevät päiväsaliin lounaalle. Minun ei ole nälkä.
Hoitaja istuu sänkyni vieressä ja ojentaa nenäliinaa.
- Tuntuuko sinusta pahalta jäädä tänne?
Kaikki minusta tuntuu pahalta juuri nyt. Hoitaja onnistuu houkuttelemaan minut syömään.
Näykin itkuisena ruokaani. En jaksa kiinnostua ympäristöstäni.
Ei ole mitään mitä sanoa tai miksi sanoa.
/Välähdyksiä viime kesästä.
Iso jazz-festivaali kaupungissa, mutta pienessä Annan Baarissa taidekahvila Diamond ja pikkuruinen Fonal Festival.
Hikinen tungos, hämärä ilta, Janne Laurila laulaa enkeliäänellään kauniita lauluja rakkaudesta niin, että itkettää.
Kävelemässä kotiin aamuviideltä, hiljaisuudessa, sillalla. Upea auringonnousu jota ei edes huomaa; istuu maassa ja kaivaa lasinpalasta jalkapohjastaan. Kuka käski kävellä paljain jaloin. Miten paljon verta niin pienestä haavasta voi tulla. Irlantilaisseurue pysähtyy auttamaan. Astuin vain lasinpalaan, ei, ei tässä mitään hätää, minulla vain paha mieli, siksi itken./
Vai halusinko vain olla erilainen. Että minulla muka oli oikeus. Koska olen minä. Koska väsyin elämään.
Palaan huoneeseeni ja peiton alle. Kohta joku taas tulee ja vaatii keskustelemaan.
Kiltit tytöt eivät riko paikkoja. Ainoastaan itsensä.
------------- -----------
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkan tällä valitsemallani "massakriitikon" urallani, lähinnä syvästä mielenkiinnosta muiden teksteihin. Jos arvostelen suurin piirtein kaikkien tekstejä, kukaan ei ainakaan pääse syyttämään minua jonkin kastijaon lietsomisesta tai kuppikuntaisuudesta. Karvainen sylini on avoin kaikille.
(Eikä sitten mitään pornovingahduksia tähän väliin, Lukutaitoinen! Mutta arvatenkin jotain sellaisia nyt väistämättä on tulossa.)
*
"Ensimmäinen teksti, jonka annan toisten luettavaksi."
Eli eräänlainen henkisen neitsyyden menetys, jos sallitte vulgäärin ilmauksen protestanttisen maan palvelimella. Tohtori Giorgio puolestaan varmasti huomauttaa tähän, että jonkun henkilön neitsyyden viemiseen Chap varmasti ottaa mielellään osaa. (Vaikka en tietysti rohkene väittää, että hän sanoisi juuri näin, saati sitten panna sanoja hänen suuhunsa. Pois se minusta.) Niin kieltämättä on. Tämä on hyvin mieluisaa.
Itse tekstiin:
En mahda sille mitään, mutta minusta kaikenlainen psykiatrinen hoitotoiminta on hiukan loppuunkaluttu aihe. Mutta puhuisin ristiin itseni kanssa, jos arvostelisin aiheita enkä tekstejä.
Eniten silmääni pisti tuo viimeinen rivi kaksine lauseineen. Se on Klisee. Jos sen saisi pois, poistuisi ainoa minua häirinnyt tyylirikko.
Tuo, mitä nimität töksähteleväksi tyyliksi, on ilmeisesti tehokkaiden, tiiviiden päälauseiden käyttöä, mikä periaatevalintana on hyvin kannatettavaa. Ne tuntuvat tukevan tekstin ahdistunutta teemaa hyvin. Hieno, lakoninen esimerkki on vaikkapa tämä:
"Näykin itkuisena ruokaani. En jaksa kiinnostua ympäristöstäni.
Ei ole mitään mitä sanoa tai miksi sanoa."
Toisaalta, kovin pitkissä teksteissä tämä tyyli voi myös ottaa kaaliin, mutta ei vielä tässä. Pieni miinus täytyy antaa myös tahallisesta angstiin sukeltamisesta, sen alan juttuja internet on täynnä.
Hyvä tunnelma. Irlantilaisseurue ja lasinsiru on kuvattu eleettömän elävästi.
Haluan lukea lisää tekstejäsi.
...haluan lukea lisää. Hyvää tekstiä. En käsitä, miksi olet pitänyt kynttilääsi vakan alla.
Chapeau'lle sen verran, että jos et kerran halua kuulla pornahtavia vingahduksia tähän väliin, niin miksi sitten kylvät niin mehukkaita aiheita kommentteihisi? Tässähän kiusaus sanoa jotain sopimatonta alkaa houkutella jo itse kutakin...
"Chapeau'lle sen verran, että jos et kerran halua kuulla pornahtavia vingahduksia tähän väliin, niin miksi sitten kylvät niin mehukkaita aiheita kommentteihisi? Tässähän kiusaus sanoa jotain sopimatonta alkaa houkutella jo itse kutakin... "
Ma chérie Cherish, tietyille kiusauksille täytyy osata panna vastaan, tsot tsot. Kylvän mitä kylvän, mutta mehuista en ota mitään vastuuta.
En ehkä ole kovin "kokenut" arvostelemaan mitään sen ihmeemmin, mutta tekstisi oli mukaansa tempaava. helusin tietää mitä seuraavaksi henkilö ajattelee ja pohtii.
Jatka samallailla ja laitan ehdottomasti lisää tekstejäsi palstalle!!!!!!!
Jostain syystä pidin tästä kovasti. En tiedä, oliko tyyli edes kovin töksähtävä, mutta se toimi silti minun kohdallani. "Kiltit tytöt eivät riko paikkoja, ainoastaan itsensä", kaunista. :)
Toivottavasti laitat tänne vielä lisää tekstiä, tuo oli todella lupaava.
("Tohtori Giorgio puolestaan varmasti huomauttaa tähän, että jonkun henkilön neitsyyden viemiseen Chap varmasti ottaa mielellään osaa"...Chapeau, voi sinua.)
("(...Chapeau, voi sinua.)"
Straw-mansikkainen, kiitän osoittamastasi empatiasta, etenkin, kun et tiettävästi ole pekkaa pahempi.)
Pitänee olla jatkossa ihan hiljaa.
Novelliin tuo tyyli on osuva, mutta pitkään sitä ei jaksa lukea, alkaa hermostuttaa.