Ruotsin päätös vetää Subutex-korvauslääke pois markkinoilta saa kannatusta suomalaisasiantuntijalta. Ruotsissa lääkevalmistaja Reckitt Benckiser teki päätöksen Subutexin poisvedosta yhteistyössä Ruotsin viranomaisten kanssa. Päätöksen taustalla on Subutexin lisääntynyt väärinkäyttö.
Päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta sanoo, että Subutexin käyttö opiaattiriippuvaisten hoidossa voitaisiin lopettaa myös Suomessa.
"Subutex on ylivoimaisesti eniten väärinkäytetty korvaushoitolääke. Kaikista opiaatteja piikittävistä huumeidenkäyttäjistä Suomessa jopa 90 prosenttia käyttää sitä", Alho sanoo.
Ruotsissa lääkevalmistajan päätökseen vaikutti Ruotsin TV:n uutisointi Subutexista.
"Väärinkäyttöongelma on osoittautunut vieläkin laajemmaksi kuin aikaisemmin luulimme. Tietoon on tullut, että nuoret aloittavat huumeiden ongelmakäytön Subutexilla", Benckiserin tuotepäällikkö Claes Nordenson kertoi SVT:lle. Hänen mukaansa yhtiö ei halua olla tällaisen valmisteen takana.
Potilasjärjestö Svenska brukarföreningen vastustaa Subutexin poistumista markkinoilta. Sen mukaan hoidot vastaavilla lääkkeillä ja rinnakkaistuote Subuxonella eivät toimi yhtä hyvin.
Professori Alho ei ymmärrä järjestön kantaa. Hänen mukaansa ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että Suboxone toimisi huonommin.
"Voi olla, että vain väärinkäyttäjät ovat päätöksestä pahoillaan, kun 'mukavampi' tuote poistuu markkinoilta. He eivät pidä korvaavasta tuotteesta, koska siitä ei tule niin euforinen olo. Lisäksi Subutexista saa katukaupassa tuplasti enemmän kuin Subuxonesta."
Suomessa korvaushoidossa on lähes 2 500 huumeriippuvaista. Lääkkeenä käytetään etupäässä juuri vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa Suboxonea. Siinä on Subutexin vaikuttavan aineen buprenorfiinin lisäksi myös naloksonia, joka tekee piikitettynä huonon olon.
Subutexia Suomessa käytetään vain noin kymmenellä prosentilla hoidettavista. He ovat etupäässä raskaana olevia ja imettäviä äitejä, joilla yhdistelmävalmisteen turvallisuutta ei ole tutkittu tarpeeksi.
"Jos Subutexin käyttö lopetetaan, tällekin ryhmälle olisi korvaava tuote", Alho sanoo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ne kadulla liikkuvat subut tule pääasiassa mistään korvaushoitopotilaiden resepteistä, koska niin paljon tavaraa ei sitä kautta millään liiku, että voitaisiin ylläpitää niin suurta määrää aineesta riippuvaisia. Tai jos liikkuisi, niin kyllä apteekeissa kiinnitettäisiin asiaa huomiota. Subutex-riippuvaisia on niin paljon, että tavaraa tulee jostain muualta kuin vain apteekeista.
Ihan samalla tavalla rikolliset lykkäävät subuja markkinoille, vaikka apteekeista niitä ei enää saisikaan.
Korvaushoitopotilaat eivät enää saa lääkettään, mutta subutexin väärinkäyttäjien elämä ei muutu mitenkään, koska heidän käyttämänsä huumausaine ei nytkään tule apteekeista.
...vai että erinomainen päätös?! et ole tainnu kovin laajasti tota ahdasta mielipidettäs pohtia?
Ensinnäkin vain laitonta Subutexin käyttöä voidaan pitää koko käsitteen mukaisesti ongelma käyttönä, koska korvauhoitopotilaat saavat lääkkeensä (huumeensa) ilmaiseksi, eivätkä näin ollen joudu rikoksilla rahoittamaan riippuvuutensa ylläpitoa niinkuin 99% laittomasti Subutexia käyttävistä joutuu.
Jos Subutex vedettäisiin myös Suomen markkinoilta pois, niin se tarkoittaisi vain sitä että että se poistuisi ainoastaan klinikoilta ja apteekeista, ei todellakaan kadulta, mutta aineen mukana myös osa klinikoiden asiakkaista saattaisi vaihtaa takaisin kadulle ja takaisin laittoman (ongelma-) käytön pariin.
Ja sitten pitää muistaa että koska kadulla myydään lähes yksinomaan Suomeen salakuljetettua Subutexia ei sen poistumisella apteekeista olisi juurikaan muuta vaikutusta kuin lievä alaportaan ostajalle koituva hinnan nousu, joka taas tarkoittaisi sitä että käyttäjä, joka rikoksilla rahoittaa riippuvuuttaan joutuu tekemään vielä enemmän rikoksia kyetäkseen hankkimaan annoksensa.
Voisitko kertoa että mikä noissa asioissa on sitten se "erinomainen" puoli, jotta osaan kertoa sen vaimolleni kun joku päätöksen vuoksi korvaushoidon ulkopuolelle jäänyt/ jättäytynyt ongelma-käyttäjä ryöstää meidät tai sukulaisemme vieroitus oireiden peloissaan...?!?!