vihaan lastani

Vihaava Äiti

Ongelmani on 17-vuotias tyttäreni
Hä aloitti syksyllä ammatti koulun ja poettaja ilmoitti vasta että neitiä ei oikein ole näkyny koulussa vaikka joka aamu sinne on kotoa lähtenyt.
Hänellä ei ole motivaatiota mihinkään ei koti askareisii ei kouluun eli ei mihinkään .
Paljon on poissa kotoa aina jossai kavereilla ja kun on kotona niin ei puhu mitään omassa huoneessa koneella istuu ja vaikka yrittää kysellä asioita niin ei se edes kehtaa vastata nakkoo vain niskoja.
Tätä on jatkunut jo kaksi vuotta ja olen alkanu vihata tytärtäni todella mutta tietenkin niin ette ole sitä hänelle näyttänyt.
Hän tupakoi juo todella paljon ja mieheni kanssa olemme koittaneet kaikkea mahdollista että se loppuisi kuten rahan antaminen ja arestit ja sun muuta ! Mutta ei auta niinkuin hän itse sanoikin että aivan turha mie teen niinkuin itse haluan!
Ja nyt toinen tyttäremme on alkanut hieman käyttäytymään samalla lailla!
Emme vain enää tietä mitä se penikankanssa teemme kun kävimme perheneuvlassa niin emme apua saaneet sieltäkään ainua sia mitä he sanoivat
oliettä HÄN ON TEINI JA PITÄÄ YMMÄRTÄÄ ETTÄ KAIKKEA KOKEILLAAN!
Minun mielestä kuitenkin ei ole hyvä että ryyppää ja rällää jatkuvalla syötöllä ei käy koulussa!

9

2941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luovuta!

      Asennoiduu siihen, että hän muuttaa pois kotoa kun täyttää 18. Pidä itsestään selvänä, että hän silloin asettuu omilleen.
      Kehoita hankkimaan pian työ, että voi maksaa vuokransa vuoden kuluttua, KUN on muuttanut pois.
      Sano, että hän on kyllin selvästi osoittanut jo teille, että on irtautunut vanhemmistaan ja haluaa itsenäistyä, joten ette halua olla esteenä.

      Kysele aina ohimennen, kelpaako nämä pussilakanat sitten kun muutat, otatko täältä nämä astiat, miten on, oletko ajatellut huonekaluja. Lue lehdistä alennusmyynneistä, mistä saa halvalla taloustavaraa ja muuta omaan kotiin.

      Älä maaanittele enempää vaan sano, että tytär on nyt osottanut lujan luontonsa ja te uskotte hänen kyllä pärjäävän omillaan sitten ensi vuonna.

    • :((((((((((((

      Provo, joka vilisee kirjoitusvirheitä..

    • raul3

      mina seevastu armastan oma lapsi ja kasulapsi väga.Olen isegi pidanud sellepärast ränka hinda maksma ja perest eemal olema,aga andestasin neile nende vead ja elame edasi.Armastus enda ja meie laste vahel ei ole mingeid piire.

    • Anna vastuu lapselle

      Nyt sinun vasta pitäisikin rakastaa, ei missään tapauksessa vihata.
      Tosin sanonta sano että vihakin on rakkautta.

      Tyttäresi käy nyt itsenäistymisen vaihetta, auta häntä siinä.
      Kerro ihmessä, kyllä sallit muuttaa kotoa pois, mutta kerro samalla, että koulu pitää suorittaa. Kerro myös että koulusta ei ole sinulle mitään hyötyä, se kaikki tulee hänelle itselleen, saa työtä koulutuksen mukaan ja sitten omailla palkoillaan voi hoitaa asiansa.

      Jos muuttaa jo nyt, olet vastuussa heänen elatuksestaan, mutta pidä ohjat käsissäsi, anna rahat ja laskut, jotta hoitaa itse. Tietenkin tarksitat, että on hoidettu.
      Kun täyttää kahdeksantosita ja oikuttelee vielä, sano että nyt et ole enää vastuussa, joten voi huolehtia kaikista kuluistaan ihan itse, pyykeistään, siivouksistaan ihan kaikesta, mutta kerro että kotiin voi aina tulla ja kerro että hän on rakas sinulle.
      Yhden asian vielä pyytäisin kertomaan, että niin hyvää ystävää ei ole, että hänelle kerrotaan omista talouden asioista tai hänelle lainataan. Se on tuhon tie.
      Kukaan ei häntä ajattele kavereista, itse hänen pitää ymmärtää oikea ja väärä ja oikeat rehdit kaverit erotettava niistä, joille ei ole kehittynyt arvoja elämään.

      Meidän on vain päästettävä kokeilemaan siipiään, mutta siipirikkokin pitää ottaa takaisin.

    • Vielä vuosi!!!

      Ensinnäkin myönnä se, että tyttäresi on vanhempiensa kasvatuksen tulos, vastaan voit väittää, mutta lapsesta tulee juuri sellainen kuin hänet kasvatetaan.

      Toiseksi lapsesi tietää varmasti, että vihaat häntä, sellaista tunnetta ei voi piilottaa. Oma äitini halveksi minua ja vaikkei muka näyttänyt sitä, sen tunsi, aina!

      Kolmanneksi: kärsivällisyyttä - lapsesi on kohta täysi-ikäinen ja lähtee maailmalle ja jos käy niin kuin minulla - vihaa ja halveksii äitiään eikä pidä mitään yhteyttä - miksi pitäisi??

    • aikuiseksi ...

      Kuuluu normaaliin kehitykseen , voi olla niinkin , että mitä turvallisempi kasvualusta, sen kovempi kapina , eli juuri päinvastoin , että kasvatuksen tulos .

      Pahalla ei pääse lähelle , vaan hyvällä . Ole hänelle ystävällinen , vaikka ei olisi luottamuksen arvoinen , pyydä mukaasi vaikka päiväksi shoppailemaan mieluiten vieraaseen kaupunkiin , saatte päivän olla lähempänä toisianne , syötte yhdessä , älä silti utele ja vaadi , puhut kuin parhaalle ystävällesi ja olet läsnä .

      Hän on lapsi ja tarvitsee näkymättömiä rajoja , hormoonit vievät ja et voi sille mitään , tekee huonoja ratkaisuja ja vain niistä oppii sitten aikanaan .

      Ole kiinnostunut vaikka mistä musiikista pitää ja ole ihmettelemättä ääneen , vaikka olisi sinusta kuinka kamalaa .

      Älä liittoudu häntä vastaan miehesi kanssa ja olkaa yhtä perhettä , älä myöskään uhkaile poismuutolla ,koska kodin pitää olla se turvasatama , josta lähdetään ja tullaan , kun turvaa tarvitsee .

      Itsenäistymiskamppailu on joillakin liki oman hengen vievää , voit ajatella joka ilta , että taas yksi päivä vähemmän tätä aikaa .
      Eräs tuttavani kuvaili aikaa, että äiti vaan mietti kestänkö tätä itse hengissä .

      Seesteisyys tulee aikanaan ja silloin tapaatte taas aikuisella tasolla , jolloin ymmärrät , että olette kumpikin aikuisia ja et voi enää liiaksi puuttua , mutta olette henkisesti taas äiti ja tytär ja joskus voitte nauraa tälle ajalle .

      Kokemusta on ... selvisin ..

    • ammatti koulu ?

      Jos sinulla on 17-vuotias lapsi, niin itse olet n. 35-45 -vuotias?
      Tässä tapauksessa kuulut sukupolveen, jolle vielä opetettiin koulussa yhdyssanoja paremmin kuin nykyisin opetetaan.

      Tekstistäsi päätellen joko

      a) olet itse lintsannut äidinkielen tunneilta aikanasi (70- ja 80-luvulla)
      b) olet 13-25 -vuotias ja kirjoitus on provo.

      Kukaan muu ei kirjoita noin huonoa äidin kieltä ja yhdys sanoja.

    • kultainen 70 luku

      minä kuulun samaan sakkiin ,en osaa todellakaan kirjoittaa oikein,ei koulu oikein maittanut,mutta siellä jokatapauksessa oltiin. siihen aikaan ei ollut muuta vaihtoehtoa. meillä ei ollut nettejä eikä muitakaan viihdykkeitä,ja jos olisi ollutkin,niitä käytettiin kohtuudella. minä jos olisin aloittaja,ottaisin netit ym pois käytöstä siksi aikaa että kuuntelee,ja oikeesti myös kuuntelee eikä vaan nyökkäile ylimielisesti. tää on tulos siitä kun et saa ottaa lasta ees käsivarresta kii.

    • Anonyymi

      Vihaat lastasi tuollaisen takia? Hohoh...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe