Kovaa tuulta luvassa. Matala tulossa päälle.
ARC 2012 cruisingluokkien lähtö siirretty.
M.Mariner
11547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaarin. Kaikkien luokkien startti on mahdollista aikaisemman suuniteman mukaan sunnuntaina klo 12.45-13.00 tai tiistaiksi siirrettyyn vastaavaan aikaan. Syy on poikkeuksellinen matalan keskuksen ilmestuminen Kanarian paalle. On kuulemma vaikea ennustaa tuulen nopeuksia kuinka tulee kehittymaan. ARC:n organisation akillinen startin siirto on ihan jarkeva toimenpide.
Jos starttia siirretään tiistaihin, siirtyy se vielä siitäkin eteenpäin, ainakin keskiviikkoon. Säärintama näyttää pyörivän nyt Kanarian luoteispuolella, mutta on kääntymässä etelään eli suoraan Kanarian päälle. Tuulet laskevat vasta torstaiksi.
Hurraa.
Lisää aikaa ryypätä sangriaa ja mässätä jamonia.
Saaguru Mr. Tibbs oli ennusteesta epavarma ja se toteutui eli ei taalla tuulekaan. Minne lie matala kadonnut?
Passage weatherissa näytti että olisi ollut hieman enemmän Madeiran suunnalla.
Joka tapauksessa, vauhdikasta ylitystä teille!
Odotellaan sateessa. Ehka matalan keskus kohdalla kun heikot tuulet juuri nyt. Startti klo 11.00 huomenna tiistina.
Niin, siis Cruisingluokissakin sai startata sunnuntaina, jos halusi. Marisol strattasi...
Uppotukkiveneiljät kilpailemassa ja eivät edes satamaravintolasta pääse ulos
Onneksi näillä kisailijoilla on pappateltat, joiden suojassa voi naukkailla Larssenia.
Pojat, pojat.
Siellä mennään yli 2000 mailia Atlantin yli, ja useimmat tulevat takaisinkin.
Täällä puhutaan höpöjä nettifoorumilla.
Vai uppotukkeja...
Vallitsevat tuulet olivat 15-25 kts TWS ja puuskat yleisesti 27-28 kts. Kovimmat 35-38 kts ja melkein aina yolla sateen kera.. Hankala keli spinnuille kun olisi pitanyt kayttaa ja puuskassa ei oikein toiveita selvita vaurioitta.