Olet tylsä ihminen...

En tiedä, onko tämä nyt välttämättä oikea palsta tälle aiheelle. mutta parempaakaan en keksinyt.
Olen aika yksinäinen. Pari kaveria löytyy ja muutama "kirjekaverikin", mutta suhteessa ihmissuhteita on vähän ja vietän vapaapäiviä enemmän yksin kuin seurassa.
Minulle ei sitä koskaan ole suoraan sanottu, mutta epäsuorista vihjauksista ja siitä, ettei seurani ole erityisen kysyttyä, olen huomannut, että olen ilmeisesti tylsä ihminen.
Tajusin tämän jokin aika sitten ja täytyy sanoa, että se rupesi masentamaan aika lailla. MInulla on hyvä tilannehuumorintaju, mutta ilmeiseti yleisesti ottaen olen tylsä tyyppi. Olen liian rauhallinen, vakaa ja harkitseva. Olen saanut tämän kuullakin. Yritän joskus olla rempseämpi, mutta ihminen ei perusluonnettaan saa muutettua. En mahda sille mitään, että haluan harkita joitain asioita ja etten halua lähteä esim. yhden yön juttuihin mukaan.

On surullista seurasta vierestä, miten muut pitävät keskenään hauskaa ja minut jätetään/unohdetaan kutsua mukaan. En vain ole tarpeeksi hauska.
Aluksi en välittänyt, että minut jätettiin aina ulos kaikesta, mutta nyt kun ikää tulee lisää ja teen kaiken yksin, niin tuntuu niin pahalta, että en vain kelpaa tämmöisenä kuin olen. En valita, kukaan ei tiedä, että olen masentunut jossain määrin ja nauran paljon. Silti, minussa on enemmän vikaa kuin hyviä puolia.

Eihän sitä itselleen tahtoisi myöntää, että suurimmat viat on itsessä, mutta kun sitä tavalla tai toisella saa jatkuvasti kuulla, alkaa väsyä siihen yrittämiseen, että ajattelisi positiivisesti.
Sitä miettii vain niiden muiden ihmisten piirteitä, että mikä heistä tekee parempia ystäviä ja miksi minä en kykene moiseen.
En tiedä, miksi en. Haluaisin, mutten löydä vastauksia.
102662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tälläpä tismalleen saman lailla kokeva nainen... Olen myös erityisen kiltti ihminen ja minun on vaikea sanoa ei. Yritän miellyttää ja riittää. Olen huumorintajuinen ja keskustelevainen, mutta kaiketi vieno varovaisuuteni "vie pisteitä pois".

Olen kummastellut, miten toiset ihmiset saavat käyttäytyä miten sattuu, osoittaa mieltä ja öykkäröidä, mutta silti heillä on ystäviä. Kun on tarpeeksi mielenkiintoinen ja vahva persoona, tunkua seuraan riittää. Itse olen epävarmempi ja kunnioitan viimeiseen asti muita ihmisiä. Tosielämässä itsekkäämpi pärjää kuitenkin paremmin myös kaveririntamalla. Kun luottaa itseen, olkoonkin vaikka hieman koppavuuteen asti, muutkin kokevat sinun olevan tutustumisen arvoinen.

Äänestä
  • Luulenpa, että kyse on siitä, että kaksi särkynyttä astiaa löytää toisensa ja klommot sopivat yhteen. Parisuhdehelvettejä on tässäkin maassa varmasti satojatuhansia, ja monelle ystävyys on usein vain pinnallista jutustelua.
    En usko, että kukaan on tylsä, jos vain pääsee tutustumaan kunnolla. Läheisriippuvuus ja toisten miellyttäminen ei kuitenkaan ole hyvä pohja millekään suhteelle.

    Äänestä

Taitaa se tylsyys olla minunkin ongelmani. En vain taida keksiä mitään erikoisempaa tekemistä, en erikoisempia puheenaiheita, enkä oikein pysty osallistumaan muiden keskusteluihin kun niiden aiheet tuntuvat leijailevan jossain sfäärien ulkopuolella.

Te kaksi muuta "tylsää", mitäpä jos rekisteröitte nimimerkkinne ja otetaan yhteyksiä? Josko me kolme tylsää voisimme olla toisillemme ystäviä?

Äänestä

Ei sinnussa ihmisenä ole mitään vikaa ja et ole muita huonompi. On totta ettätoisilla on paremmat sosiaaliset taidot ja he osaavat luovia spontaanisesti ihmisten kanssa. Sosiaalisuutta voi kyllä kehittää ja kasvaa ihmisenä. Syy voi olla myös että olet kiinnostunut ihan eri asioista kuin tällä hetekellä ympärilläsi olevat henkilöt. Älä jää masentumaan ja tarkkailemaan itseäsi. Jäät pyrörimään negtiivisuuden kehässä ja itsetuntosi vain heikkenee.

Äänestä

Aloittajan teksti osui suoraan luihin ja ytimiin! Mulla täsmälleen samanlaista. :s

Äänestä

Jännää on se että ulospäinsuuntautuneisuus antaa luvan käyttäytyä ihan kuinka vaan. Hiljaisempien taas pitäisi kiltisti alistua sietämään mitä tahansa.

Äänestä
  • Mitäs ette pidä puolianne. Heikot sortuu elon tiellä.

    Äänestä

Ei pidä alistua mihinkään ja saa olla oma itsensä, mutta kyllä sitä kannattaa vähän miettiä, mitä voisi itse tehdä toisin. Esimerkiksi jos ujo ihminen ei koskaan soita kavereilleen tai ota mitään yhteyttä, niin se on helppo tulkita koppavuudeksi tai kiinnostuksen puutteeksi. Eli ei kannata jäädä odottamaan, että aina joku muu soittaa ja pyytää kaljalle vaan voi rohkeasti itsekin ottaa yhteyttä ihmisiin. Ja harrastuksista löytää ihmisiä, joilla on ainakin yksi sama kiinnostuksen kohde ja näin ollen ainakin yksi hyvä puheenaihe. Hiljaisissa ihmisissä on se ongelma, ettei heidän ajatuksiaan voi tietää ja silloin hiljaisuus voidaan tulkita väärin. Joku voi kuvitella että hiljainen ihminen ei pidä seurasta tai tuomitsee jotenkin toista, koska ei sano mitään.

Äänestä

Aloittajan viesti on kuin omani. Tiedän olevani tylsä ihminen, koska se on minulle päin naamaa sanottu. Erityisesti jäi mieleen opiskeluaikana jonkinlainen "leikki" jossa piti valita joku ihminen, jonka kanssa tekisi jotain tiettyä. Minua ei valinnut kukaan vapaaehtoisesti. Lopulta eräs luokkakaverini joutui minut pakosti valitsemaan ja paukautti kaikkien kuullen, että pakko oli, vaikka olenkin niin tylsä!

Tylsyydestä on tullut pikkuhiljaa "tavaramerkkini" ja saatan pahoitellla sitä joissain tilanteissa, koska tiedän, että moni kärsii jos joutuu seurassani väkisin olemaan. No, en varmaan itsekkään olisi tekemisissä itseni kanssa jos saisi valita.

Äänestä

Itse kuvittelin itsestäni samaa jokunen vuosi sitten - olen tylsä, kukaan ei tahtoisi olla minun kanssani, minulla on huonot jutut, olen hiljainen jne. Sitten onneksi elämä kuljetti minut työpaikkaan, jossa pääsin ihmisten kanssa enemmän tekemisiin ja ennen pitkää huomasin, että juttelin ventovieraille ihmisille hisseissä ja sain heidät nauramaan. Lopetin itseni sensuroimisen.

Olen tosin aina viihtynyt omassa seurassani, ja naureskelen omille jutuilleni välillä ehkä normaalia enemmän, joten se onkin suurempi pulma, jos ei ole mielenkiintoisia/hauskoja ajatuksia. Silloin antaisin vihjeeksi hankkia niitä jänniä ajatuksia. Lukea lehtiä, vitsejä, kirjoja jne. Ja varsinkin lopettaa ajattelemasta miten ihmiset nyt kritisoivat.

Olen myös huomannut, että kun tein itselleni prioriteettilistani selväksi, olen alkanut panostaa enemmän ihmissuhteisiin, koska rankkaan ne erittäin korkealle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


19-16 kirjoitti:

En tiedä, onko tämä nyt välttämättä oikea palsta tälle aiheelle. mutta parempaakaan en keksinyt.
Olen aika yksinäinen. Pari kaveria löytyy ja muutama "kirjekaverikin", mutta suhteessa ihmissuhteita on vähän ja vietän vapaapäiviä enemmän yksin kuin seurassa.
Minulle ei sitä koskaan ole suoraan sanottu, mutta epäsuorista vihjauksista ja siitä, ettei seurani ole erityisen kysyttyä, olen huomannut, että olen ilmeisesti tylsä ihminen.
Tajusin tämän jokin aika sitten ja täytyy sanoa, että se rupesi masentamaan aika lailla. MInulla on hyvä tilannehuumorintaju, mutta ilmeiseti yleisesti ottaen olen tylsä tyyppi. Olen liian rauhallinen, vakaa ja harkitseva. Olen saanut tämän kuullakin. Yritän joskus olla rempseämpi, mutta ihminen ei perusluonnettaan saa muutettua. En mahda sille mitään, että haluan harkita joitain asioita ja etten halua lähteä esim. yhden yön juttuihin mukaan.

On surullista seurasta vierestä, miten muut pitävät keskenään hauskaa ja minut jätetään/unohdetaan kutsua mukaan. En vain ole tarpeeksi hauska.
Aluksi en välittänyt, että minut jätettiin aina ulos kaikesta, mutta nyt kun ikää tulee lisää ja teen kaiken yksin, niin tuntuu niin pahalta, että en vain kelpaa tämmöisenä kuin olen. En valita, kukaan ei tiedä, että olen masentunut jossain määrin ja nauran paljon. Silti, minussa on enemmän vikaa kuin hyviä puolia.

Eihän sitä itselleen tahtoisi myöntää, että suurimmat viat on itsessä, mutta kun sitä tavalla tai toisella saa jatkuvasti kuulla, alkaa väsyä siihen yrittämiseen, että ajattelisi positiivisesti.
Sitä miettii vain niiden muiden ihmisten piirteitä, että mikä heistä tekee parempia ystäviä ja miksi minä en kykene moiseen.
En tiedä, miksi en. Haluaisin, mutten löydä vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu