Arvostatko

Oletko opiskellut vaasan yliopistossa? mitä mieltä olet tasosta? Itse opiskelen siellä, eikä ole vertailukohteita muihin opistoihin. Eli mitä mieltä oot?
121540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

On kokemusta mm. Tampereen, Helsingin ja Jyväskylän yliopistoista Vaasan ohella. Olen suorittanut JOO-opintoja, verkko-opintoja sekä avoimen yliopiston opintoja ko. yliopistoissa. Näkemystä siis on aika laajalti.

Ei mitään suurempia "taso"eroja havaittavissa - ei edes erityyppisten oppiaineiden välillä. (Mitä sitten ikinä mahdatkaan tuolla tasolla tarkoittaa - se kun ei ole ihan ongelmaton käsite.)

Suomalainen yliopisto noin yleensä tarjoaa poikkeuksetta hyvät mahdollisuudet opiskelijalle kasvaa tiedeyhteisön aktiiviseksi ja täysivaltaiseksi jäseneksi. Pääpaino yliopisto-opinnoissa on opiskelijan omalla aktiivisuudella ja motivaatiolla, näin ainakin humanistisissa oppiaineissa. Samat asiat opetetaan eri yliopistoissa samassa oppiaineessa - opiskelijan omasta kyvystä on sitten kiinni se mitä niistä opinnoistaan saa irti. Se että kyselet täällä tuollaista osoittaa minusta että sinun kohdallasi tämä kasvu- ja oppimisprosessi on vielä (pahasti) kesken.

Äänestä

Opiskelin Vaasassa DI-puolella vuoden nyt sitten pääsin pääsykokeen kautta Otaniemeen, ja takaisin Vaasaan en mene.

Vaasan yliopistolla voi olla osa koulutuksesta oikein laadukasta, mutta teknillinen tdk on ihan paskaa. Ei ole varaa järjestää kursseja, vain yksi tietotekniikan proffa täyttää pätevyysvaatimukset (tämä on totta eikä huhu!). Kun ei ole varaa järjestää kursseja laitetaan vähän lisää matikkaa.. Onhan se kivaa se jännää, mutta luulisin että tietotekniikan opiskelijoille voisi olla enemmän hyötyä esimerkiksi Ohjelmoinnin tasokkaasta opettamisesta (niin se Java ei riitä) kuin fysiikasta? C -kurssia saatii kuulemma odottaa kauan, ja kun se saatiin opetusohjelmaan sitä ei ole varaa järjestää...

Oikeasti älkää helvetissä menkö Vaasaan opiskelemaan diplomi-insinööriksi!

Äänestä
  • Väkisin matikkaa ja kauppatieteitä kaikille vaikka ei liippaa läheltäkään omaa alaa. Ei ole resursseja järjestää enemmän eri alojen opetusta. Saas nähdä mitä ens syksynä taas, varmaan lisää opiskelijoita värvätty opettajiks. Täällä ollaan toistaiseksi jumissa. Sanotaanpa vielä se, että Vaasaan ei todellakaan jokaista alaa pääse opiskelemaan silmät kiinni ja perse edellä, kuten yleisesti luullaan, mutta teknillinen tdk. taitaa olla poikkeus.

    Äänestä

  • nasupekka kirjoitti:

    Väkisin matikkaa ja kauppatieteitä kaikille vaikka ei liippaa läheltäkään omaa alaa. Ei ole resursseja järjestää enemmän eri alojen opetusta. Saas nähdä mitä ens syksynä taas, varmaan lisää opiskelijoita värvätty opettajiks. Täällä ollaan toistaiseksi jumissa. Sanotaanpa vielä se, että Vaasaan ei todellakaan jokaista alaa pääse opiskelemaan silmät kiinni ja perse edellä, kuten yleisesti luullaan, mutta teknillinen tdk. taitaa olla poikkeus.

    Ainakin humanistiset aineet ovat Vy:ssä ihan samalla "tasolla" verrattuna muihin yliopistoihin, joiden opintoja olen suorittanut.

    Nämä tasoasiat mietityttävät kai useimmiten ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelijoita, ja kai useimmiten juuri tekniikan ja kauppatieteiden opiskelijoita. Johtunee osaltaan siitä, että perusopinnot eivät vielä anna kovin selvää kuvaa omasta oppiaineesta tai laajemmin siitä mitä yliopisto-opinnot ovat.

    Eräältä viestintätieteiden verkkokurssilta johon osalistuin, ja jolla oli mukana opiskelijoita ainakin Hesasta, Turusta, Jyväskylästä ja Vaasasta, tein sen havainnon että Jyväskylästä mukana olleet olivat kaikkein vähiten kurssin keskusteluissa mukana - heillä tosin oli pääaineenaan puheviestintä, joten ehkä eivät sitten halunneet kirjoitella niin aktiivisesti ;) Tiedä sitten tuota. Niin ja olivat myös kaikki aika alussa opinnoissaa, muistaakseni toisen vuoden opiskelijoita. Turusta oli sitten mukana jopa muutama jatko-opiskelija. Itse olin viidnnen vuoden opiskelija tuolloin. Eli hyvin heterogeeninen porukka.

    Kurssilla oli mukana opiskelijoita tosiaan monesta eri yliopistosta ja aika monesta eri oppiaineesta, mm. viestintätieteiden, mediatutkimuksen, filosofian, informaatiotutkimuksen, puheviestinnän ja kielten opiskelijoita.

    Ko. kurssilla käytiin keskustelua myös yliopisto-opiskelusta, koska eräänä viikon aiheena oli käsitellä viestintätieteiden opintoja ja niiden historaa suomen eri yliopistoissa. Tässä kesksutelussa huomasi erittäin hyvin sen miten ainakin humanistis/yhteiskuntatieteellisissä aineissa saa kyllä saman opin paikasta riippumatta ja pääpaino siitä miten asiat sitten oppii ja ymmärtää on opiskelijalla itsellään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No eipä humanistisilla aineilla tietenkään ole suuren suuria tasoeroja yliopistojen välillä (ellei sitten oppilasaineksessa). Eihän humanististen aineiden opetukseen tarvita juuri muuta kuin kirjat, jotka oppilaat itse kustantavat.

    Mielestäni pitäisi jo järjenkin kertoa, että pienissä yliopistoissa ei tekniikan tai biotieteiden tai lääketieteen koulutukseen ole samanlaisia resursseja ja laitteistoja kuin isoissa yliopistoissa.

    Äänestä

Paikka koko Vaasa. Tyypillinen "aluekorkeakoulu" eli aluepoliittisen perustein tehty "yliopisto" vaikka resursseja ei ole opetukseen tai opiskelija-ainekseen riittävästi.

Äänestä
  • Hieman ylimalkaista tekstiä. Vaasan yliopiston tietyt laitokset ovat koko maamme eliittiä. Johtamisen laitos on saanut kansallisia laatupalkintoja ja jotkut laskentatoimen professoreista ovat erittäin arvostettuja omalla tieteen alallaan.

    Mutta hei, sinähän taidatkin olla joku Tsadilainen pelle, joka ei koskaan valmistu omasta opiskelupaikastaan, vai mitä?

    Ja lisäyksenä, en opiskele Vaasassa.

    Äänestä

  • Mephisto kirjoitti:

    Hieman ylimalkaista tekstiä. Vaasan yliopiston tietyt laitokset ovat koko maamme eliittiä. Johtamisen laitos on saanut kansallisia laatupalkintoja ja jotkut laskentatoimen professoreista ovat erittäin arvostettuja omalla tieteen alallaan.

    Mutta hei, sinähän taidatkin olla joku Tsadilainen pelle, joka ei koskaan valmistu omasta opiskelupaikastaan, vai mitä?

    Ja lisäyksenä, en opiskele Vaasassa.

    Jep, johtamisen laitos on tosiaan erittäin kovatasoinen. Ovat tosiaan saaneet viime vuosina kaikenmoista huomioita, mm. eräs laitokselta väitelleistä, Vesa Puhakka, sai viime vuonna omalla alallaan palkinnon maailman parhaasta väitöskirjasta. Toimii nykyisin Oulun yo:ssa tietojenkäsittelyn laitoksella proffana.

    Laskentatoimen laitokselta on väitellty mm. Hesan kauppakorkeassa nykyisin proffana oleva Vesa Puttonen: http://hkkk.fi/finance/faculty/puttonen.htm

    Teppo Martikainen (kuoli muutama vuosi sitten),joka myös oli HKKK:lla proffana olli Vaasan laskentatoimen alumni. http://www.uwasa.fi/ktt/lasktoim/tlm.html

    Oulun yo:ssa rahoituksen proffana oleva J.P.Kallunki: http://cc.oulu.fi/~jpkallun/

    Huh, tulipahan kaiveltua. Mutta siinä siis muutama Vy:n rahoituksen alumni.

    Vaasa on kyllä selvästi "mainettaan" (=yo.teinien mielikuvia) parempi paikka.

    Tekniinkan puoli taitaa sitten takuta. Minun puolestani olisivat voineet jättämättä moisen kokonaan perustamatta ja panostaa muihin aineisiin. Taisi kuitenkin olla paikallisia yrityslobbareita sen verran taustalla, että rynnivät melkein kuin pakolla läpi teknillisen tiedekunnan.

    Äänestä

Kauppatieteellisen puolella on tasoa, mutta teknillisestä ei voi sanoa samaa. Kokemusta on molemmista tiedekunnista. Humaaneista aineista ei ole sanottavaa.

Äänestä
  • Olen opiskellut Vaasan yliopistossa hallintotieteitä. Lisäksi olen opiskellut Tampereen yliopistossa ja Pariisin poliittisessa korkeakoulussa (Sciences-po) yhteiskuntatieteitä.

    Kokemani perusteella voin sanoa, että Vaasan hallintotieteiden tiedekunta on todella korkeatasoinen, vaikkakin pieni. Tiedekunta ei yritä kilpailla laaja-alaisella osaamisella, vaan keskittymällä tiettyyn erityissektoriin, jossa se on todella hyvä. Professori Ari Salminen on maamme tunnetuin vertailevan hallintotieteen tutkija, ja myös muut työntekijät ovat todella päteviä ja motivoituneita. Vierailijaluennoitsijoita tiedekuntaan tulee Yhdysvalloista saakka, sillä Vaasan erityisosaaminen omalla sektorillaan houkuttelee.

    Tampereesta tai Pariisista ei ole pahaa sanottavaa, sillä myös niissä opetus oli hyvää. Vaasaa on kuitenkaan turha aliarvioida kokonsa vuoksi. Tekniikan koulutuksesta minulla ei ole kokemuksia, joten siihen en ota kantaa.

    Äänestä

  • Vaasasta kirjoitti:

    Olen opiskellut Vaasan yliopistossa hallintotieteitä. Lisäksi olen opiskellut Tampereen yliopistossa ja Pariisin poliittisessa korkeakoulussa (Sciences-po) yhteiskuntatieteitä.

    Kokemani perusteella voin sanoa, että Vaasan hallintotieteiden tiedekunta on todella korkeatasoinen, vaikkakin pieni. Tiedekunta ei yritä kilpailla laaja-alaisella osaamisella, vaan keskittymällä tiettyyn erityissektoriin, jossa se on todella hyvä. Professori Ari Salminen on maamme tunnetuin vertailevan hallintotieteen tutkija, ja myös muut työntekijät ovat todella päteviä ja motivoituneita. Vierailijaluennoitsijoita tiedekuntaan tulee Yhdysvalloista saakka, sillä Vaasan erityisosaaminen omalla sektorillaan houkuttelee.

    Tampereesta tai Pariisista ei ole pahaa sanottavaa, sillä myös niissä opetus oli hyvää. Vaasaa on kuitenkaan turha aliarvioida kokonsa vuoksi. Tekniikan koulutuksesta minulla ei ole kokemuksia, joten siihen en ota kantaa.

    Eikös viime vuonna joku Vaasalainen hallintotieteilijä saanut jonkinlaisen kansallisen gradupalkinnonkin vuoden parhaasta gradusta?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eikös viime vuonna joku Vaasalainen hallintotieteilijä saanut jonkinlaisen kansallisen gradupalkinnonkin vuoden parhaasta gradusta?

    Kyllä sai! Luin muuten kyseisen tutkimuksen läpi, ja tiedän sen kirjoittajan. Gradu on todella tasokas, enkä lainkaan ihmettele miksi se valittiin Suomen parhaaksi. Sen tehnyt neitokainen on tällä hetkellä töissä Vaasan yliopiston hallintotieteiden tiedekunnassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaasaa kirjoitti:

Oletko opiskellut vaasan yliopistossa? mitä mieltä olet tasosta? Itse opiskelen siellä, eikä ole vertailukohteita muihin opistoihin. Eli mitä mieltä oot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu