Mä en enää tiiä mitä mun pitäis tehä. Terapiaa ja lääkkeitä en tahdo, vaikka se taitaisikin olla viimeinen vaihtoehto tällähetkellä.
Oon yrittänyt päästä mun harmittomasta masennuksestani eroon, välillä onnistunutkin mutta se tuppaa tulemaan aina takaisin. Oon lukenut tätä palstaa ja samaistunut paljon muiden ihmisten tilanteisiin ja tiedän että se on vain lisännyt mun huonoa mielialaa. Nyt tuntuu että tää masennus on tämän vuoden aikana vahvasti muuttanut mua ihmisenä huonompaan suuntaan mitä joskus olin.
Vuosi sitten olin vielä ihan iloinen, eloisa ja viihdyin jotenkuten ihmisten seurassa ja heidän keskusteluistaan. Nyt en enään reagoi muihin hirveästi, tunnen olevani nykyään aika itsekäs ja olen muutenkin vähän kuin kuollut muiden seurassa. Nykyään hymyni tai naurunikaan ei enään tunnu oikein luonnolliselta, vaikka kyseessä olisikin oikeasti aihetta nauruun.
Oon aina ollu se hiljaisin ja ujoin, nykyään pidänkin näitä piirteitä mun suurimpina heikkouksina ja olen sen takia nykyään vieläkin hiljaisempi kuin ennen. Ennen oli tapana vain ajatella että "noh..tällainen mä oon enkä voi sille mitään." En enään, olen melko kriittinen itseäni kohtaan.
Muutenkin olen aika omituinen ja välinpitämätön. Jos tiputan vahingossa vesilasin lattialle sirpaleiksi, en reagoi siihen mitenkään. Olen vain niinkuin mitään ei tapahtunutkaan ja alan vain kylmästi siivoamaan. Ennen tällaisissa tilanteissa pääsi suusta muutamia kirouksia ja olin melkeinpä raivona. Masennus on tainnut pehmittää mua.
Voisin mainita myös hieman ulkonäkö ongelmistani. Yleisesti näen itseni ihan nättinä, mutta joskus on omituisia ajanjaksoja kun näen itseni todella rumana, perunanenäisenä noitana. Sen aikana tunnen itseni myös lihavaksi jota en kylläkään oikeasti ole.
Eilen olin kaverin luona viettämässä "synttäreitäni", tosin ei mitään sen suurempaa kun kaksisteen olimme. Kuuntelimme musiikkia ja pelasimme pelejä. Olen aina tullut juttuun tämän ainoan kaverini kanssa. Nyt koin hänen luonaan vierailun niin kiusalliseksi. En puhunut juuri ollenkaan, kaveri pälätti ja vastasin väliin aina "joo, niin, hehe"..kaverinikin lopulta kysyi minulta miksi olen niin hiljainen. Vastasin että en tiedä, ei ole oikein fiiliksiä. Kaverini tarjosi siiderin, en halunnut edes siideriä joka olisi varmasti nostattanut mielialaa hieman.
Synttäreistä puheen ollen..en pidä myöskään syntymäpäivääni enään minään juhlimisen arvoisena. Se on vain yksi vuosi lähempänä ikäloppua. ..vaikka olenkin vasta nuori.
Halusin vain kirjoitella ajatuksiani..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä ainakaan käy täällä enään niin paljon jos vaikuttaa sun mielialaasi kovastikin.
Oletko vain itse tietoinen tuosta tilanteestasi? Voisit koittaa jutella jollekin. Miksi et kaverillesi kertoisi suoraan että olet viime aikoina ollut vähän masentunut? Saattaisi lieventää asiaa kun voisit kasvotusten puhumalla kertoa asioistasi jolle kulle toiselle.
Oon pitänyt tämän ihan omana tietonani vain. En kehtaa huudella tästä muille vaikka se voisikin auttaa asiaa :/
Hyvä juttu tässä on toistaiseksi se että ainakaan itsemurha ajatuksia ei ole mulle ihme kyllä iskenyt vielä. eikä toivottavasti koskaan moisia tulekaan. en ikinä pystyisikään siihen, kun mulla on vanhemmat, sisarukset jne. ..hekään eivät tiedä tästä asiasta tuon taivaallista :/ olen heidän edessään aina iloinen, etteivät he vain huomaisi tätä asiaa minusta.