Mitä tehdä?

Tää on aika monimutkainen juttu,mihin vaikuttaa tdella moni tekijä,mutta lyhyesti näin:

Seurustelin miehen kanssa,jonka kanssa tuntui aivan siltä kuin hän olisi minun soulmate. Suhteemme kariutui kuitenkin siihen kun hän takertui menneisiin asioihini,mitä olin tehnyt ja yhden menneen virheen vuoksi kaikki kaatui.

Nykyisin hän seurustelee,mutta on pitänyt minuun yhteyttä ja olemme tavanneetkin muutaman kerran. Haluaisin pystyä olemaan ystävä hänen kanssaan,mutta se on todella vaikeaa koska tunnen häntä kohtaan jotain sellaista mitä en itse pysty käsittämään.Meidän erosta on jo lähemmäs vuosi aikaa.
En olisi uskonut että mussa heräisi niin voimakkaita tunteita enää häntä kohtaan (vaikka hän mielessäni pyöriikin jatkuvasti) mutta jokin siinä ihmisessä on mikä saa minun pääni aivan sekaisin. Hän kertoi minulle muutama pv sitten järkyttyneenä että nykyinen odottaa hänelle lasta,joka jostain kumman syystä järkytti minuakin,vaikka haluan hänelle vain hyvää koska välitän hänestä.

Mutta mitä mun täytyy tehdä, että tämä todella kurja olo loppuisi ja pystyisin ajattelemaan elämäni ilman häntä tai ystävänä hänen kanssaan?
2317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siinä on jo hyvä syy pistää riippuvuussuhde poikki kerrasta, eihän tuollaisesta miehestä ole mihinkään, ihme vässykkä jos suoraan sanotaan.Takertua nyt toisenmenneisyyteen jos muuten on oikea ihminen edessä..? Eikö se valintansa tehnyt jo silloin, miksi vielä pidät yhteyttä jos suhteessa??
Nykyinen vielä raskaana??!! Nyt meet & sanot jätkälle että sen kortit taitaa olla nyt pelattu,täysin oma moka eikö osaa käyttää ehkäisyä,-miten jaksat edes tollaista herraa katsella?where´s your dignity?

Äänestä

Eli parempi vain pistää välit lopullisesti poikki,eikä edes yrittää olla ystäviä?

Ystävänä olisin halunnut pysyä ihan sen vuoksi koska hän on ollut mulle tärkeä ja hänen kanssa on aina hauskaa ja pystytään puhumaan kaikesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellaeksyksissä kirjoitti:

Tää on aika monimutkainen juttu,mihin vaikuttaa tdella moni tekijä,mutta lyhyesti näin:

Seurustelin miehen kanssa,jonka kanssa tuntui aivan siltä kuin hän olisi minun soulmate. Suhteemme kariutui kuitenkin siihen kun hän takertui menneisiin asioihini,mitä olin tehnyt ja yhden menneen virheen vuoksi kaikki kaatui.

Nykyisin hän seurustelee,mutta on pitänyt minuun yhteyttä ja olemme tavanneetkin muutaman kerran. Haluaisin pystyä olemaan ystävä hänen kanssaan,mutta se on todella vaikeaa koska tunnen häntä kohtaan jotain sellaista mitä en itse pysty käsittämään.Meidän erosta on jo lähemmäs vuosi aikaa.
En olisi uskonut että mussa heräisi niin voimakkaita tunteita enää häntä kohtaan (vaikka hän mielessäni pyöriikin jatkuvasti) mutta jokin siinä ihmisessä on mikä saa minun pääni aivan sekaisin. Hän kertoi minulle muutama pv sitten järkyttyneenä että nykyinen odottaa hänelle lasta,joka jostain kumman syystä järkytti minuakin,vaikka haluan hänelle vain hyvää koska välitän hänestä.

Mutta mitä mun täytyy tehdä, että tämä todella kurja olo loppuisi ja pystyisin ajattelemaan elämäni ilman häntä tai ystävänä hänen kanssaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu