Heippa kaikki nartut!
Olen 3 vuotias kiltti, komea, aktiivinen, hyväluonteinen ja nokkela
kultsi poikakoira ja haluaisin jo kovasti tulla isäksi. Rakastan toisia koiria, kissoja, eri ikäisiä lapsia ja olen kasvanut ikäni perheeni arjessa mukana ilman suurempia harrastuksia, eli olen lähinnä kainaloon käpertyjä, lenkkiseura ja olen tämän perheen jäsen. Väriltäni olen kerma.
Löytyykö vastaavaa tyttöä itä-hämeen seudulta äidiksi?
Itse asustelen Heinolassa.
Rokotukseni on hoidettu, olen sirutettu sekä rekisteröity Suomen kennellittoon.
Odotan yhteydenottoasi!
Kuvia taikka muita tietoja saa sähköpostilla:
[email protected]
3 vuotias kultainennoutaja Hobo etsii tyttöystävää
6
247
Vastaukset
- Pevisa-tulos ensin
No ihan ensin pitää lähteä siitä, että Hobo-herra käy kuvauttamassa ne lonkat ja kyynärät sekä tutkituttamassa ne silmät. Ilman ko. tuloksia on melko vastuutonta lähteä Hobosta isää tekemään.
- hobo3
Olemme menossa kuvauksiin kyllä.
- eipäshoppuilla
Kannattaisi käydä edes yhden kerran näyttelyssä,tai jalostustarkastuksessa.Jos viellä ei ole lausuntoa ole.
Olisi sitten näyttöä koiran ominaisuuksista,joista ovat narttujen omistajat kovinkin kiinnostuneita urosta valitessaan.
Kaikkia koiria ei ole tarkoituskaan jalostukseen käyttää,vain ne rodunomaiset ja terveet yksilöt.
Kuvaukset tietysti on myös suoritettava,siis jo ennen jalostukseen tarjoamista.
Älä missään tapauksessa anna rekkaamattomille nartuille,niitäkin kyselyitä ilmoituksesi voi poikia.
- maija251
ennen kun edes harkitsette jalostuskäyttöä kuvauttakaa ne lonkat, kyynärät ja silmät!!
- drftyguhikj
no jos joku haluaakin vain kotikoiria ja rekisteröimättömiä,ei sekarotuisikaan kuvata. paperittomat kultsut ei niin harvinaisia.
- minä vaan
vastuuntunnotonta sanon minä...terveys pitää aina tutkia, teetti sitten sekarotuisia tai paperikoiria..ja kultsuja on jo muutenkin paljon, on aivan turhaa teettää pentuja kotikoiralla, jolla ei ole mitään näyttö tai käyttötulosta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370