Tultiin juuri laituriin yöajosta.

Tultiin juuri laituriin yöajosta. Hieno viikonloppu perjantaista tähän aamuun Stadin länsipuolella ja Porkkalan nimen karikoilla. Kalastusta, luonnon tarkkailua ja lepoa perheenkanssa. Se on veneilyelämää joulukuussa 2012! Toiset taisi nostaa veneensä jo elokuussa pois pimeyttä peläten?
Ei ollut nyt häiriötä "Suorista Putkista" tai jugurttipurkilla ympäripörrääjistä, kuin kesällä vaivana. Vain kauppalaivoja ja kalastukseen seilaavia oli liikkeellä. Sunnuntaina sentään kaksi purjetta kiitäen kulki Helsinkiin päin Hangosta.
On sanottava, että paikalla luodolla halstrattu ja itse juuri merestä pyydetty kala on hyvää! Hieman kirpeässä talvi-ilmassa se maistuukin paremmalta, kuin keskustan ns "hienostoravintoloissa". Olen nyt virkani puolesta "joutunut" niissä välillä lounastamaan.
Minähän en nosta tätä betoniani ylös, vaan odottelin nyt 5 sentin jääsohjoa, että saan ajella vesiviivan puhtaaksi Suomenlahden kesätöhkästä ja vaarallisesta mummon kusesta Talvivaarasta.

Terv.
Guttenberg
20592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kiitokset vaan terveisistä. Tulevana lauantaina on muuten vasta ensimmäinen joulukuuta 2012, otit vähäsen förskottia, menikö kirjoitus nettiin omia aikojaan...?

Äänestä
  • Mies, joka on noin innoissaan betoniveneestään, ajaa varmasti vielä sillä 10. päivä joulukuutakin ja nauttii. Mitäs siihen sanot?

    Äänestä

Täytyy kyllä sanoa että olen kyllä onnellinen kun oma paatti on talvehtimassa. En ole pätkääkään kateellinen, enkä suoraan sanottuna ymmärrä mitä hehkutettavaa tuossa on?

Eiköhän meidänkin muovivenekin kulje sulassa meressä vaikka marraskuu onkin, ja samat solmut olen saanut mitattua myös pimeässä. Siihen ei betonia tarvita.

Sitähän tämä on ollut jo kuusi kuukautta, kymmenkunta astetta lämmintä ja vettä sataa!

Äänestä
  • miksi luulet olevasi veneilijä? etkä sittenkin vain istu keinutuolissa tuijottamassa tri Philliä?

    Äänestä

  • äpöoöo-. kirjoitti:

    miksi luulet olevasi veneilijä? etkä sittenkin vain istu keinutuolissa tuijottamassa tri Philliä?

    Että tosiveneilijöitä on vain ne, jotka leuhkii täällä palstalla älyttömyyksillään, ja luulee vielä että juttuihin uskotaan ja ihaillaan mahtavaa merikarhua.

    Äänestä

  • Meinaat siis... kirjoitti:

    Että tosiveneilijöitä on vain ne, jotka leuhkii täällä palstalla älyttömyyksillään, ja luulee vielä että juttuihin uskotaan ja ihaillaan mahtavaa merikarhua.

    sun kannattaa jättää lukematta veneilykertomukset, kun noin eturauhanen ärtyy....

    Äänestä

Onnittelut hauskasta reissusta. Itsekin olin launtaina ajelemassa, ja oli jo aika tyhjää, vaikka aurinko paistoi ja oli muutenkin miellyttävää. Veneet tykkää käytöstä, ja on hyvä, että niillä ajellaan, jos ne kerran ovat vedessä. Veneilystä saa enemmän irti, kun ei rajoita sitä vain kesäkuukausiin.

Äänestä

Huolestuttaa tämä suomen mielenterveystaso.

Äänestä

Hieno kirjoitus, vaikka sipooolainen välittäjä hyökkää monella nimellä perämoottorin konehuoneessa saamiensa traumojen voimalla.

Äänestä
  • Hihittäjä-wikke se jaksaa vaan sama laulua.

    Äänestä

Pirteään, neutraaliin ja asialliseen aloitukseen on tullut 16 vastausta, joista 12 lienee saman häirikön. Kertonee jotakin tosiaan kirjoittajan tasosta, huutavasta puutteesta mielenterveystyöhön ja huumeenkäytön vammoihin.

Asiaan mennäkseni. Itsekin ajan vielä säännöllisesti tässä Kemiön vesillä. Nyt on kolmas vuosi teräsvene, jonka jätän kotirantaani talveksi. Jäiden tullessa hieman avitan venettä ylöspäin traktorin voimalla, jos tarpeen.
Aikaisemmin puuveneaikana oli suoranainen pakko nostaa ennen jäähilettä. Sitten oli se märän laudan jäätyminen pelkona ja lopuksi sen kuivamattomuus kevääseen. Sitten pidin kaksi vuotta lasikuitua, mutta se ei ollut minun materiaali.
Löytyi tämä teräsvene tuosta samasta saaresta ja olen tyytyväinen. Vain tehokkaamman lämmityksen olen laittanut ja huoltanut Perkinsin.

Äänestä

Kiitos kiinnostuksestanne lukijat ja kirjoittajat!

Oli tarkoitus lähteä tänäänkin Porkkalan niemen suuntaan, mutta nyt on viisautta pysyä sittenkin kotona. Jää ainoaksi veneilyksi käydä aamulla tarkastamassa vene ja viivytellä sen lämmössä, rauhallisuudessa ja seurata myrskyä kajuutan ikkunasta.

Guttenberg

Äänestä

vesiviiva siivottu =

Äänestä
  • oletko tarkastanut, ettei vaihdelaatikossasi samat hampaat ota kahta kertaa toisiinsa planeettapyörässä?. Eikö se riko lentosukellusveneen?

    Äänestä

  • E.g.K. kirjoitti:

    oletko tarkastanut, ettei vaihdelaatikossasi samat hampaat ota kahta kertaa toisiinsa planeettapyörässä?. Eikö se riko lentosukellusveneen?

    Välittäjä osuu harhaan aika usein, mutta ei aina. Edk osuu usein oikeaan, mutta ei aina. Mutta tämä E.g.K-hihittäjä on poikeuksetta jokaikinen kerta metsässä.

    Äänestä

Terve Guttenberg, vielä on betoni vedessä? Olen nauttinut näistä sun informatiivisista ja kiinostavista postauksista.Eikös noi rannat ala olla jo jäässä, kuinka veneesi pärjää? MIssä päin paattisi talvehtii?

Äänestä

Moi Gutte, onks sulla kölijäähdytys ja kuiva pakosarja? Muuten menee veneily hankalaksi. Ja tehojakin pitää olla aika paljon että pääsee noissa jäissä eteenpäin.
Tai tarvitaanko jäähdytystä siellä betonitalossa?

Äänestä
  • Voin luottamuksellisesti kertoa, ettei kölijäähdytys ole välttämättä mitenkään tarpeen tähän aikaan vuodesta. Riippuu toki siitä, missä ajetaan ja myös aluksen rakenteesta.
    Itsellä on merivesipuolen ongelmia tullut vain keväällä, kun jäät ovat muuttumassa puikoiksi.

    Äänestä

Sitä Hillmannin akan poika taas sivaltelloon rasismiruoskallaan goijimia päin turpaa? Se jaksaa haukkua virkamiestä, joka parhaansa mukaan kuluttaa aikaansa ja meidän rahaa. Se on rasismia! Saat nähdä, että Braxi ämmälaumoineen vie sinut Illmannin neljännen valtakunnan pahalle rasismisyyttäjälle!

Ei virastot ja virkamiehet, Hillman, ole meitä ihmisiä varten! Se on sellaista valetta! Koulussakin sitä opetetaan, vaikka hyvin tiedetään, että itseään varten ne kasvaa ja lihoo. Ei se kirkkokaan aluksi kalasta ollut, vaikka uskovaiset kalankuvaa itsessään kantoi. Pirusta se oli ja siitä Mooseksesta! Siitä egyptiläisen tappajasta johon jumala rakastui ja alkoi suosia! Sellaista se hyökkäysoperatiivinen Pajussota.

Äänestä
  • Kyllähän E.d.K-Välittäjä_LKV hahmo on ylivertaisesti aina oikeassa teihin vanhoihin äijänpieruihin nähden moottoreista ja laitteista. Sillä on uusin ja älyllisin nuorekas tieto yliopistosta naatit!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Guttenberg betoni kirjoitti:

Tultiin juuri laituriin yöajosta. Hieno viikonloppu perjantaista tähän aamuun Stadin länsipuolella ja Porkkalan nimen karikoilla. Kalastusta, luonnon tarkkailua ja lepoa perheenkanssa. Se on veneilyelämää joulukuussa 2012! Toiset taisi nostaa veneensä jo elokuussa pois pimeyttä peläten?
Ei ollut nyt häiriötä "Suorista Putkista" tai jugurttipurkilla ympäripörrääjistä, kuin kesällä vaivana. Vain kauppalaivoja ja kalastukseen seilaavia oli liikkeellä. Sunnuntaina sentään kaksi purjetta kiitäen kulki Helsinkiin päin Hangosta.
On sanottava, että paikalla luodolla halstrattu ja itse juuri merestä pyydetty kala on hyvää! Hieman kirpeässä talvi-ilmassa se maistuukin paremmalta, kuin keskustan ns "hienostoravintoloissa". Olen nyt virkani puolesta "joutunut" niissä välillä lounastamaan.
Minähän en nosta tätä betoniani ylös, vaan odottelin nyt 5 sentin jääsohjoa, että saan ajella vesiviivan puhtaaksi Suomenlahden kesätöhkästä ja vaarallisesta mummon kusesta Talvivaarasta.

Terv.
Guttenberg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu