Ajokoirametsästystä yritetään ajaa alas. Olkaa hereillä ja lukekaa aiheesta ajokoirajärjestön keskustelufoorumilta.
ajokoirametsästys yritetään kieltää v. 2014 alusta
12
581
Vastaukset
- aivan höpöä vaan
No eipä ollut kovin vakuuttava juttu. keskustelufoorumilla oli vain jonkun kirjoitus asiasta, ilman mitään oikeaa lähdeaineistoa asiasta.
- nmbjkegvqnm
Joo näin mäkin olen asiasta kuullut. Kaikessa hiljaisuudessa tälläistä eduskunnassa valmistellaan. Jotenkin tuntuu ettei voi mennä pohjoismaissa millään läpi, vaikka EU miten vaatisi. Jos kielto tulee minä käyn jänisjahdissa ihan samalla lailla kun ennenkin. Tuskin tuolla maalla kukaan tulee kyselemään sen kummemmin. Jos tulee ja käräyttää ihan sama, viekööt aseet ja luvat ei niillä sitten enää niin väliä. Kaikki jos paskat nakkaa kielloista minkä valtio sille mitään voi.
50 000 ajokoiraa, beaglea ja reeveriä mettään vaan ekana kieltoviikonloppuna ja ajot raikaamaan. - ei pidä paikkaansa
Täyttä roskaa koko juttu, että hiljaisuudessa valmistellaan ja täällä sitten asiasta supistaan. Metsästyspuolen järjestöt ei inahdakaan asiasta.
Aivan täyttä roskaa koko juttu, jos siitä tällä foorumilla kirjoitellaan, niin olisi siitä kuullut virallinenkin taho, mutta kerran ei mitään lausuntoa kuulu.
Joten aivan täyttä sontaa koko juttu. - toimittaja
Erämiehen olisi parasta keskittyä eräilyyn vaan, nokipannu kahveeta ja makkaran paistoa. Kun pysyy omalla vahvalla alueella, niin ei tule väärinkäsityksiäkään.
Opettele ensin lähdekriittisyys, enenkuin toiste kirjoittelet puutaheinää palstoille. - Tulevaisuudessa kai
Pitäisi kai kieltää myös lenkkeily, marjastus yms. rusakot voivat peljästyä ja täten traumatisoitua. Sitten niitä näkyy pikatien varsilla rekan alle heittäytyneinä.
- Jahtimies 08
Ohan se kyllä niin, että harva marjastaja tai lenkkeilijä juoksee rusakon perässä ja haukkuu - vai hä. Eläinrääkkäystä periaatteessa ajattaminen - varsinkin hirvenhaukutus. Päiväkaudet piskit kintereillä. Kun yhden seuran koira lopettaa, toinen aloittaa.
Jahtimies 08 kirjoitti:
Ohan se kyllä niin, että harva marjastaja tai lenkkeilijä juoksee rusakon perässä ja haukkuu - vai hä. Eläinrääkkäystä periaatteessa ajattaminen - varsinkin hirvenhaukutus. Päiväkaudet piskit kintereillä. Kun yhden seuran koira lopettaa, toinen aloittaa.
Nimimerkki Jahtimies ei todellakaan ole mikään jahtimies ei kukaan jahtimies kirjoittele tuollaisia tai ainakin ottaa asioista selvää ennenkuin kirjoittelee tänne noita päättömiä mutu tuntumaan perustuvia juttuja. Olen jonkunverran hirviä haukuttanut ja usein hirvet käy koiran haukussa nukkumaan ja antaa sen siinä ympärillä haukkua.
Onko se muka eläinrääkkäystä. Ne koirat jotka ovat päällekäypiä karsitaan pian pois jahdista ja jalostuksesta, eihän ne palvele ketään eikä niistä ole mitään hyötyä jahdissa. Kunnon pysäyttävä koira on kaikin puolin hyvä.
- Luomista
Eihän noi isot ajokoirat hyväksi ole lopputalvesta kantavana oleville peuroille ja kauriille.
- ajaa vain jänistä
Ajokoirat on kyllä yleensä opetettu peura- ja kaurisvapaiksi, ei niillä muuten mitään tee peura-alueilla.
- Luomista
No, ehkä osassa suomea jossa tiheä peura-kauris kanta. Ei täällä jossa ei niin tiheä kanta. Jopa hirvikoiria ei kuulm voi viedä tietyille alueille kun siellä kauriita, peuroja kuten ei myöskän ajokoiria voi viedä. Sit homma selvää kun koira eksyy ajossa ko alueille.
- ukkeli 50
moi voi olla että loppuu muutenkin nuitten susien takia! taas kaavilla on susia pihoissa. että viimeksi meni kaksi syksyä pilalle ja koira nyt kasvamassa koira vajaa kaksi vuotta ja näyttää siltä ettei uskalla mennä metsälle! kyllä korpeaa!
- pötslj
Saako haukussa nukkuvan hirven ampua herättämättä se.
Minusta tuo on eläinrääkkäystä, jos se päikkäreille lahdataan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949257Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431211Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154