1. Moos. 17:26-27 Aabraham ja hänen poikansa Ismael ympärileikattiin sinä samana päivänä; ja kaikki hänen perheensä miehet, sekä kotona syntyneet että muukalaisilta rahalla ostetut, ympärileikattiin hänen kanssaan.
1. Moos. 18:1 Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
1. Moos. 18:2-5 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut."
Ensiksin Herra siis ilmestyi Aabrahamille.
Kun tämä ilmestys oli päättynyt ja hän nosti katseensa ylös, hän näki nämä viestintuojat, - kolme miestä.
Raamattu siis selvästi kertoo että viestintuojista kukaan ei ollut Herra, vaan Herra oli ilmestynyt Aabrahamille jo ennen näiden viestintuojien saapumista!! Kysymys on HERRAN LÄHETTÄMISTÄ viestintuojista, joiden nimiä Raamattu ei mainitse, ainoastaan sen että he olivat viestintuojia jotka toivat VIESTIN Herralta!!!
Mikä tämä tärkeä viesti oli?
Vasaus: "Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika."
Oleellista ei ole siis viestintuojat millään tavalla, vaan se minkä viestin he toivat Herralta!!!
1. Moos. 18:1 Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
1. Moos. 18:2-5 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut."
Ensiksin Herra siis ilmestyi Aabrahamille.
Kun tämä ilmestys oli päättynyt ja hän nosti katseensa ylös, hän näki nämä viestintuojat, - kolme miestä.
Raamattu siis selvästi kertoo että viestintuojista kukaan ei ollut Herra, vaan Herra oli ilmestynyt Aabrahamille jo ennen näiden viestintuojien saapumista!! Kysymys on HERRAN LÄHETTÄMISTÄ viestintuojista, joiden nimiä Raamattu ei mainitse, ainoastaan sen että he olivat viestintuojia jotka toivat VIESTIN Herralta!!!
Mikä tämä tärkeä viesti oli?
Vasaus: "Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika."
Oleellista ei ole siis viestintuojat millään tavalla, vaan se minkä viestin he toivat Herralta!!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
- Kun Raamattua väännellään ja käännellään,
- kun tartutaan kaikkeen epäoleelliseen tarmokkaasti,
- Kun Muodostetaan seurakuntia tämän epäoleellisen ympärille,
- kun tämän epäoleellisen vuoksi ryhdytään syyttäjiksi ja tuomareiksi
Jeesuksen laumassa,
- syntyy kamalaa jälkeä Jeesuksen verellä ostetussa laumassa, kuten kirkkohistorioista saamme lukea.
Sen tähden on ensiarvoisen tärkeätä uskoa Raamattuun juuri sillä tavalla kun siinä lukee, eikä sillä tavalla mitä siinä halutaan ja toivotaan lukevan!!
Aivan koska saara oli jo 89, ja Aaraham 99 , meinasi usko loppua , ei me taidetakkaan saada opaa perillistä , siksi tämä vierailu on tehty , ja Siksi että Sodomalaisuus kävi
erittäin paljon uskovan pahennukseen eli synti turmelus oli paha. niissä kaupungeissa
kedolla ,joita oli 4 kpl . Se pieni soar siellä ei ollut kourallinen ihmisiä ,siellä ei ymmär-
retty asiaa ja loot ei saanut sieltä turvapaikkaa ..
Lootin vaimo , muuttui matkalla suolapatsaaksi , niin kuin Herra oli sanonut , joka katsoo taakseen muuttuu suolapatsaaksi : Tasangon kaupunkit oli suuria , sen ajan
muihin asutuksiin verrattuna . Kuolleen meren laako on Maailman pahinpia järistys
alueita , siellä on 4 .isompaa järistytä vuosisadassa , ja lukemattomia pienempiä .
Koska kansa joka siellä asui ei uskonut elävään Jumalaan. Vaan siellä asui EPÄ-
jumaliin olevat ihmis kansat , Laakso tasankolla , Kuolleen meren eteläosasta n. 8km, itään on ollut 170 m , vedestä ylöspäin Rab en-Dhra.-niminen muinainen ,
uhripaikka joka oli jäänyt pois käytöstä n. 2000 eKr. Sen oletetaan olleen Sodoman uhripaikka , joka kaupunkin tuhouduttua oli jäänyt pois käytösta. ja pysynyt sellaisena , koska alueella ei sen äärimmäisen kuivuuden takia enää voinut asua eikä sen vuoksi syntyä uutta asutusta .
Tämä Mullistus tapahtui SIDDIMIN nimisenä siellä kedolla , siis laakso kuitenkin
Jerusalemin lähellä on saman niminen laakso ? VV. 2068 eKr. . voin jatkaa..
Tutkimustenmukaan, Noan pojista . Haam ,meni Egyptiin , Seem oli se Poika jonka Jumala nosti esikoiseksi , hän on siirtynyt niin ,että Abraham on suoraan alenevassa polvessa Nooasta ja sitä aiemmin päättymä oli Aadam ,Ja Jumala . Jaaffet oli
se poika . on siirtynyt Babyloniaan , Heillä oli Yritys päästä taivaaseen omin keinoin
Halu tehdä itselleen nimi kunnian ja maineen tavottelu. . Halu pysyä yhdessä , vaikka Jumala oli määrännyt , että ihmisten oli täytettävä maa .
Siellä oli väärä yhteyspyrkimys . Tämä torni oli nähtävästi baabelinmaan lukuisten zikkura-tornien alkumalli. Niiden huipulla oli temmpeli ,joka oli samalla kertaa havainto asema tähtien (lähinnä auringon ,kuun ja sillointunnettujen kirtotähtien , planettojen ) tulkitsemista ja astrologian =tähdistäennustamista.. tutkimista sekä näiden tähtien "taivaan joukon "palvontaa varten . Nämä ihmiset eksyivät täten epäjumalain -
palveluun kunnioittamaan ja palvomaan luotua . Luojan asemasta , estääkeen tämän harhaantuvan pahenemista ,ja saadakseen ihmiset hajoamaan maan eriosiin .
Nyt otetaan vielä vielä Nooa , elämä kesti , vadenpaisumuksen jälkeen 350 vuotta,
joten on otettava huomioon kauanko kaikki asui siellä araratin rinteillä , ja sellainen
seikka että Nooa kirosi kaanaan nimisen pojan , hän oli Haamin poika tai pojanpoika
mutta ei oma ,niinkuin minä ymmärrän ettei minun poika korkrintaan hänen poika ..
ajallisesti se olisi mahdollista ,,mutta Noa oli viimeinen 951 vuotta täyttävä , ennen
kuolemaansa , jolloin hänen sanasaoli laki .,
Koko suku oli lähellä kun nooa kuolee ja vasta silloin lähti poppoot liikkeelle , silloin
oli jo monta suku polvea syntynyt ja kasvanut .. Missä he elivät se kainalo johon
Arkki oli pysähtynyt oli juuri ison ylägön yläpään kohdalla , , se oli 200 KM2 . eli
2'000'000'000. Neliömetriä. . sen yläpää oli n.1950m.ja alapää n.1550. nyt
valpas lukija on varmaan huomannut ,että vedenpaisumis vesi ei tarinnut kaikki
poistua heti tässä on selitys että fossiilit on voinu lillua tuon 350 vuotta , toki
ne muuttuu sinä aikana vaikka kuinka paljon , ja vaikka 1/3 osaa meni rieleen
jäi vielä 233. vuotta sekin on enemmän kuin vedenpaisumuksen 1v.10pv.
kUN KIRJOITIN TUOSTA , SINUN ALOITUS ASIASTA N.2 VUOTTA SITTEN
EI TÄÄLLÄ TAINNUT OLLA KETÄÄN SELLAISTA JOTKA OLISI KIINNOSTUNUT
TÄSTÄ ASIASTA PÄIN VASTOIN TAISI JOKU LUISKAUTTAA SENKIN ULOS
SITTEN SANOTAAN ETTÄ RAKASTAA KAIKKIA , HIUKAN MENEE SELLAISEKSI
ETTÄ EI AINA MIELI METTÄ KEITÄ ..
vOISIKO ASIOITA KÄSITELLÄ NIIN ETTÄ MEILLÄ MUILLAKIN ON HALU
KIRJOITTAA VAIKKA EI KAIKILLA OLE jEESUKSEN PELASTAA TIETOA .
TOISEKSI MISTÄ SINÄ TIEDÄT MITÄ JO KIRJOITIN MUTTEI MENNYT
SISÄÄN , NÄITÄ EI KIRJOITETA ENSIN PAPERILLE , SANAT SAATTAA
UNHOTTUA JO ENNEN KUIN SENDEN NÄPPÄINTÄ ON KÄSITELTY JA
SIKSI KUN EI SAA ETEENPÄIN NE ON MENNEN TALVEN LUMIA.
Mä kirjootin täst asiast vaan six, et muutampi alko spekuloottemahan ketä miähiä mahtoit olla. Joku arveli jopa itte Jumalax, joka esittel poikaans Jeesusta Aabrahammille.
Toisin sanoen, tuli jo niin paksua lööperiä, että asiaan oli tartuttava!!!
Asiahan on sillä tavalla, että tässä kohtaa Raamattua kerrotaan uskon olemus.
Hepr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Hepr. 11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Niin Uon olemus ja voima 11:1-3 kirjoitetaan kyllä noin , mutta heti perähän
sanotaan , Et Uskon perikuvina ovat Aapel,Henok, Nooa jakeet 4-7.
Toinen Raamattu tuntee Eenok :in mutta tämä on kreikkaa / Henok on Hebreaa,
Niin arveli , sen nimi oli orvelö , joten se siitä sitten .
Itse asias minunkin Raamatus sanotaan , et ykssaatoi olla Herra. Koska
Abe. tinkas Hänen kans koko stoorin Jos siellä on.50, 45,40,30 ,20, 10,
Ja Hän vastasi ,jos sieltä löytyy 10, en tuhos kaupunkia enkä mitään .
Nyt sanovat hyvästi , Abe lähtee tammiston , ja Hän taivaseen .
Ei silti ettenkö mää tykkäisi tämän kaltasist jutuist , Tässä kohtaa ei
oltu Raamattuu niin ylenpalttisen tarkasti kirjoitettu , kun olisi pitäny,
mutta ehkä kuitenkin varovan riittävästi , että ne jotka ei siitä ymmä-
rä ei tarttekaan
On tuo raamattu vai ihmeellinen kirja. Sieltä löytyy jos jonkinmoisia kauhutarinoita mitä on tapahtunut VT aikana ja jälkeenkin päin. Minä ihmettelen, miksi ihmisen ruumista silvottiin ja silvotaan vieläkin ympärileikkauksilla.
Jumala on luonut tuppikullin, eikö se riitä. Onneksi ei tyttärien litorista kristillisyydessä ei enää leikellä.Heräävätkö ihmiset, mutta aivan liian myöhään.
Kuten huomataan, usko on tehnyt myös paljon pahaa ihmiselle. Uhrauksia ja muita liturkioita Jumalansa lepyttämiseksi. Eikö nämä ole niitä pakanallisia menoja, jossa Jumalalla ei ole mitään osuutta.
On, ne on niitä , joista aina kaarretaan puhumalla usko .. Mutta todellisuudella ne on LUULOO, Miksi siksi kun sitä on niin kivaa , tehdä pilaa asioista joista ei saisi.
Mennään takaisin tuohon ,ympärileikkaukseen , sen kuitenkin sanoi Jumala ,Abelle
sinun tulee ,ja poikas ympärileikkauttaa itsenne . esinahkan liha . ja kaikkien sinun
leirissä vapaana syntyneet , Palvelijat , ja ostetut Orjat , siis miehen puolet ..
Ja heitä ei ollut vähän , Sotaan kelpaavaa oli 315. mamren veljeket 3.
Siis se toimenpide oli JUMALAN määritys siksi ,,su..se tehtiin , Liiton merkki .
Tämä Liitto oli , Nimellä Aabrahammin ja Herran Liitto . 2068.eKr.
Sitä aiemin oli NOOAN ja HERRAN LIITTO. . se tehtiin heti miten Vedenpaisumuksen jälkeen , n.3400 -1=3399. eKr.
Mainitaan Siinain Liitto , joka tehtiin 1447. eKr. Väli mies oli Mooses ..
Pientä tarkistusta , 3399 .Nooan /Herran liito ,,sen meri oli Sateenkaari.pilvissä .
Aabrahamin ja Herran liitto = ok. mutta se jakui. mooseksen aikaiseen Liittoon .
Kristukseen kuolemaan saakka . n.0030. Hän teki ristin uhrin kaikkien puolesta .
Sitten alkoi UUsiliitto Jonka merkki oli . KASTE. ja syntien anteeksi antamus .
Välimies oli Jeesus Hän nousi kolmentena päivänä kuolleista , samana päivänä
Hän perusti Seurakauntansa , lukittujen ovien takana , kuinka niin .koska siellä
oli tapana likita ovat , illalla mm.Saducceusten takia myös Selokkian jotka oli
lähes sotilaita varustukselstaan , Ja nimi ylä sali kaikki koputukset ei olisi kuul-
tukaan kaikkiin ei avattukaan pelon takia .
Siksi Jeesus Ilmestyi lattialle ,kuin tuoksaus ja perusti seurakunnan , jossa oli
10 opetuslasta saapuvilla se ei estänyt Jeesuksen perustamaa seurakuntaa ,
että Tuomas ei ollut läsnä , vaan hän sai käskyn olla seuraavana vko ensim-
mäisena päivänä paikalla kun hän taas tulee , huomaa ei sabattina vaan juuri
'viikon ewnsimmäisenä päivänä , jolloin oli jo tehty uusi sabatti laki ...
viikon pästä oli Tuomas paikalla ja kaikki muutkin opetuslapset , ja muutamia muitakin oli huoneessa ,.nyt Tuomas todisti minun Jumalani ja mestarini, johon
Jeesus sanoi: Sinä joka näet uskot , autuas on se joka ei näe ja uskoo. .
Kun tuli Helluntai oli siinä huoneessä kaikkiaan 118 miestä , ja heidät KASTETIIN,
PYHÄLLÄ HENGELLÄ. Siis niin kuin Jeesus Kristus oli luvannut. Aikaisemmin
silloin kun Hän sanoi Vähän ennen Helatorstait . Älkää menkö pois kaupungista
Minä menen hakemaan ...
Ei heitä KASTETTU Pyhällä Hengellä, - tämä oli väärää tietoa.
Vaan tuona päivänä Pyhä Henki VUODATETTIIN KAIKEN LIHAN PÄÄLLE, joka oli ilmoitettu profeetta Joelin kautta jo vanhan liiton aikana.
Joel. 2:28-30 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
Mistä tuo valtava alemmuudentunteesi oikee tulee? Sinun pitää puuttua jokaiseen asiaan, jos ei muuten, niin kopioimalla wikistä pitkiä tekstejä. Mistä sinä kärsit? Tuo tapasi kirjoittaa nimimerkkejäsi myöten on valtavan epäsosiaalista ja paikoin jopa väkivaltaista. Paikoin kirjoitat hyvinkin raamatullisesti, mutta todelliden värisi näkyy kyllä säännöllisesti. Ei samasta lähteestä voi tulla makeaa ja suolaista. Jos sinun mielipiteitäsi hiemankin kyseenalaistetaan, purkautuu vihasi aina raivoisana vastahyökkäyksenä. Rukoillaan kaikki, että sinäkin saisit kohdata elävän Jeesuksen, Jeesus on Rakkaus.