Sanasta miestä, sarvesta härkää!

Ruuneperi

Päivätorkuilla tulin pähkäilleekseni tuollaistakin sanontaa ja eritoten sen merkitystä.

Jonkinlaiseen lopputulokseenkin tulin: Miehen saa tottelemaan sanalla, härän sarvesta kääntämällä.

Ei juuri hetkeä pidempää kun muistin seraavan: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Tarkoittaisiko tuo, että ihmisen tulee kunnioittaa kotiseutuaan ja elettävä sen hengessä.


Hiukan eri ryhmään kuuluu tämä: Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.

Nuo kaksi ensimmäistä lienevät sananlaskuja, kolmas vaan hauska sanonta, jonka kaikki tuntenevat.

Tietynlaista henkisyyttä ja ajattelukykyyä oli vanhan kansan ihmisillä, niillä oppimattomilla, joita Matti Kllinge nimitti sonneiksi ja pässeiksi. Matilla itsellään ei ole varmaan muita sanontoja kuin kirjasta ulkoa opittuja.

18

6513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luotettavuus!

      Sanasta miestä! Sen olen aina luullut tarkoittavan miehen luotettavuutta, että hän on niinkuin auringon lämmittämä kallio, joka vielä iltamyöhalläkin on lämmin, joskus jopa kuuma!
      Miehen sanaan voi luottaa.

      Isäni oli sellainen, samoin mieheni, - ja kumma kyllä, myös poikani ja vävyni ovat näitä lämpimiä, järkähtämättömän hyviä ihmisiä.

      Ruuneperi kuuluu varmaan myöskin luotettavien ihmisten kategoriaan! :)

      • letkumies!

        Laho taitas olla Ruuneperin sarvi!


    • juuuu, sitähän

      se tietysti on, että voi luottaa tuohon että mies on aina kuuma ja aina kova kuin kallio.

    • Luottamus!

      Eri tavalla Ruuneperi asian mielsit kuin minä,
      sanoit, että sanalla saa miehen tottelemaan.
      Ja niinhän se ainakin armeija-aikana varmaan onkin.
      Mutta olen käsittänyt sen toisin päin.
      "Sanasta miestä!" tarkoittaa minun mielestäni,
      ettei mies riko lupaustaan, - että miehen sana pitää! Luottamuksesta on kysymys.

    • Ramoona*

      Härkää voi ottaa sarvista kiinni, samoin miehen sanaan pitää voida luottaa. Edellinen kirjoittaja sanoikin, että sanalla voi hallita ja sanasta pitää kiinni. Onpa hieno kielikuva tuo, miten kunnon mies on kuin auringon lämmittämä järkähtämätön kallio, josta riittää lämpöä vielä yömyöhään. Naiselle sallitaan mielenmuutos herkemmin, mutta eihän sekään epäluotettavuutta saa tarkoittaa. Lämpö ja luottamus ovat läheisten ihmisuhteitten perusta.

      Kuusten kuuleminen on ollut tärkeää eräkulttuurissa, niiden alle on päästy suojaan eräretkillä huonossa säässä. Suomalaiset istuttivat myös kotikuusen pirttinsä pihamaalle kodin vartijaksi. Vainajan arkku asetettiin kotipihaan kotimetsästä haettujen kuusentaimien ympäröimänä, siinä hän jätti hyvästit kotikonnulleen. Hautaan laitetaan vielä nykyisinkin havuvuoraus , talvisin sidotaan havuseppeleitä haudan koristeeksi. Vielä metsäteollisuuden kulta-aikoina kuusta kuunneltiin, se antoi elantoa. Nyt on muut kuunneltavat ja ainahan sen lauluja lauletaan, kenen leipää syödään.

      Harvemmin tulee siteeratuksi muiden maiden sananlaskuja, vaikka kaikkien kansojen henkistä perinnettä ne ovat. Tässä nykymenoon sopiva ruotsalainen :

      Ahne ei saa koskaan kyllikseen ennen kuin hänellä on suu täynnä multaa.


      Afrikkalainen sananlasku muistuttaa meitä elämäntaidosta:

      Elinpäivänäsi hankit ne, jotka kuolinpäivänäsi itkevät sinua.

      • Ihanaa on saada lukea noista sanalaskuista ja niiden sisältöjen tarkistuksista.

        Vielä enemmän arvoa antaa se, että sananlaskut ovat syntyeet ilmeisesti ennen lukutaidon keksimistä. Ne ovat siis musteissa säljyneitä ja ilman oppineisuutta.


    • Kun katselin pitkää

      rauhallista miestä, joka otti vastaan nelivuotiaan kiukunpuuskan, niin mieleeni tuli tuo vertaus lämpimästä kalliosta.
      Siinä toinen oli aikuinen, toinen pieni lapsi.

      • K.L.

        Ikävä tunne tuleekin joskus, kun pieni uhmaikäinen saa itkupotkuraivarin, jos vanhempi samalla tavalla käyttäytyy,
        kiukuttelee ja huutaa kuin pikku lapsi.
        Sellainen ei osaa kypsää ihmistä kasvattaa, koska itse on jäänyt vauvan asteelle henekisesti.


      • Tuo pitkä rauhalli-
        K.L. kirjoitti:

        Ikävä tunne tuleekin joskus, kun pieni uhmaikäinen saa itkupotkuraivarin, jos vanhempi samalla tavalla käyttäytyy,
        kiukuttelee ja huutaa kuin pikku lapsi.
        Sellainen ei osaa kypsää ihmistä kasvattaa, koska itse on jäänyt vauvan asteelle henekisesti.

        nen kaveri otti kiukkupuuskan saaneen lapsen syliinsä, esti häntä hellästi lyömästä, jutteli hänelle matalalla äänellä
        ja piti häntä lähellään ja lämmössään, kunnes toinen tunsi sen rakkauden tulevan läpi siinä, ja rauhoittui.


      • K.L.
        Tuo pitkä rauhalli- kirjoitti:

        nen kaveri otti kiukkupuuskan saaneen lapsen syliinsä, esti häntä hellästi lyömästä, jutteli hänelle matalalla äänellä
        ja piti häntä lähellään ja lämmössään, kunnes toinen tunsi sen rakkauden tulevan läpi siinä, ja rauhoittui.

        Siinä toinen oli aikuinen, toinen pieni lapsi.


      • ihmeenäkö pidät
        Tuo pitkä rauhalli- kirjoitti:

        nen kaveri otti kiukkupuuskan saaneen lapsen syliinsä, esti häntä hellästi lyömästä, jutteli hänelle matalalla äänellä
        ja piti häntä lähellään ja lämmössään, kunnes toinen tunsi sen rakkauden tulevan läpi siinä, ja rauhoittui.

        noinhan me kaikki ollaan tehty, ihan luonnollista. Mihinkäs sananlaskuun tämä liittyy ???


      • Varsinkin pienenä...
        Tuo pitkä rauhalli- kirjoitti:

        nen kaveri otti kiukkupuuskan saaneen lapsen syliinsä, esti häntä hellästi lyömästä, jutteli hänelle matalalla äänellä
        ja piti häntä lähellään ja lämmössään, kunnes toinen tunsi sen rakkauden tulevan läpi siinä, ja rauhoittui.

        All, what we need, is love.


      • Varsinkin pienenä... kirjoitti:

        All, what we need, is love.

        Joku voi tarvita suomennoksen.

        Kaikki, mitä tarvitsemme, on rakkaus.


    • ....

      All we need is love! On se niin.

    • Hyvältä tuntui

      minusta tuon isän käyttäytyminen, olisipa oma isäni ollut tuollainen,,, mutta raivopää oli ja aivan ilman mitään ymmärrettävää syytä useinkin. Ahdistavaa oli sen katon alla olla. Oli ollu sodassa monia vuosia eikä olisi halunnut sinne millään lähteä vaan pakko se oli,, kuorma autolla vietiin lavalla.

    • tasapuolisuuteen

      Sanasta miestä ! Onkos teidän mielestä ruuneperi pitänyt aina sanansa ? Nyt alkaa olla mitta täynnä toisen osapuolen syyttelystä.

      • vanhan

        Taidat olla palstan nuorukaisia, joka elät nykypäivässä tietämättä mitään. Hajupoika ryntäsi palstalle syyttelemään muita vaikkaitse oli ainut syypää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe