Tämä nyt ensiksi, että menee miehelle, sen ensimmäinen kirjain on joku A tai jotain.
Ollaan tunnettu yli 10 vuotta ja se on tosi ihana.
Oon yrittänyt tehdä tässä jonkinlaista sielunpuhdistusta, koska mulla on ollut huono olo kaikesta, mitä oon tehnyt väärin sua kohtaan.
Ensiksi on tietysti sanottava se, että tiedän ettei se ole kovin kummoinen sielunpuhdistus, jos sen huutaa vain tänne. Voisin ja pystyisin kirjoittamaan sen ihan suoraankin sulle, ja olisi varmasti parempi hoitaa asiat niin, mutta mulla on kaksi syytä, miksi sanon tämän tänne. Toinen on se, että aika paljon niistä asioista, joista haluan pyytää anteeksi ei ole irl-juttuja, vaan täällä. Ja toinen on se, että olen huolissani siitä, että repisin jotain vanhoja haavoja auki, jos ottaisin suhun yhteyttä oikeasti.
Mä olen pahoillani siitä, jos se, että olen kirjoitellut tänne on saanut aikaan ahdistusta. En mä ajatellut silloin kun ensimmäisen kerran tänne sattumalta päädyin, että alkaisin kirjoitella tänne, mutta oon huomannut, että näiden avulla oonkin saanut paljon otetta omista tunteistani. Oon oppinut niistä, että millaisia ne ovat. Tunnen esimerkiksi omat tunteeni nykyään niin läpikotaisin, että tiedän minkä sanojen takana pystyn seisomaan. Täällä on ollut hyvä pohtia sitä, koska vaikeissa tilanteissa ja suurissa tunteissa se sanojen takana seisominen voi joskus olla aika raskasta, mutta oon halunnut seistä ja löytänyt ne syyt miksi mikäkin pelottaa yms. Näiden ansiosta olen oikeassa elämässä aika paljon vakaampi ihminen, vaikkei ikinä voisikaan uskoa, että näillä olisi sellainen vaikutus :) On tullut vaan ne tunteet pyöriteltyä niin monesta näkökulmasta, että vihdoin tunnen ne täysin.
Niin ja lopputulema on, että rakastan sua, mutta sen nyt varmaan arvasitkin. Ei ehkä siitä ollut koskaan kyse että mitä tunnen, vaan siitä miten olla sen tunteen kanssa.
Mun on nyt pakko saada nää asiat ulos itsestäni. Jos sä alat vihata mua, niin sulla on siihen kaikki oikeus, mutta mä edelleen välitän susta ja ajattelen sua lämpimästi.
Anteeksi jos nää tulee järkytyksenä.
Mä valehtelin siitä uudesta asiasta, koska halusin vaan vääntää puukkoa vielä kerran oikein kunnolla, että kaikki olisi ohi, koska jos kaikki on kamalaa, niin eihän se voi kuin olla ohi. En olisi saanut tehdä niin. Osa musta myös kaipasi sua ja tunsi pieniä pistelyitä, niin halusin pistää sua takaisin. Oon aina ajatellut, että on paljon helpompaa unohtaa silloin, kun vihaat mua. Olen todella pahoillani, olen ollut ihan ääliö. Nyt en enää koskaan tee sellaista, opin tästä.
Toinen, ja pahempi asia, ainakin tunnen siitä paljon enemmän pahaa mieltä, on sellainen, että uskottelin, että olen jutellut tästä jonkun "kaverin" kanssa, Timo nimeltään. En oikeasti ole. Kukaan tutuistani tai tuttavien tuttavistakaan ei tiedä tästä yhtään mitään, paitsi se jonka kanssa asun (sen kanssa oon jutellut susta). Eikä myöskään ole mitään mahdollisuutta, että kukaan olisi saanut jotain kautta tästä mitään tietoonsa. Silloin kun kirjoitin päiväkirjoja, en koskaan kirjoittanut edes sun nimeä sinne tai mitään muutakaan vastaavaa, vaikka susta paljon kirjoitinkin.
En pysty ihan ymmärtämään kaikkea mitä täällä palstoilla on joskus ollut. Osui ihan kummallisia asioita muhunkin joskus. En tiedä onko se sattumaa, ajattelin ensin että on. Toisaalta tiedän myös, että jotkut ihan tuntemattomat ihmiset tahallaan käyttävät muiden tunnisteita yms. Joten en osaa tätä ehkä sua tyydyttävästi kuitenkaan selittää. Yksi hieman epäilyttävä sefu-juttu tuli tosin esiin jonkin aikaa sitten, mutta se ei liity mitenkään suhun, ainoastaan muhun ja voi olla ihan sattumaakin. Todennäköisesti onkin.
Jatkuu...
Ollaan tunnettu yli 10 vuotta ja se on tosi ihana.
Oon yrittänyt tehdä tässä jonkinlaista sielunpuhdistusta, koska mulla on ollut huono olo kaikesta, mitä oon tehnyt väärin sua kohtaan.
Ensiksi on tietysti sanottava se, että tiedän ettei se ole kovin kummoinen sielunpuhdistus, jos sen huutaa vain tänne. Voisin ja pystyisin kirjoittamaan sen ihan suoraankin sulle, ja olisi varmasti parempi hoitaa asiat niin, mutta mulla on kaksi syytä, miksi sanon tämän tänne. Toinen on se, että aika paljon niistä asioista, joista haluan pyytää anteeksi ei ole irl-juttuja, vaan täällä. Ja toinen on se, että olen huolissani siitä, että repisin jotain vanhoja haavoja auki, jos ottaisin suhun yhteyttä oikeasti.
Mä olen pahoillani siitä, jos se, että olen kirjoitellut tänne on saanut aikaan ahdistusta. En mä ajatellut silloin kun ensimmäisen kerran tänne sattumalta päädyin, että alkaisin kirjoitella tänne, mutta oon huomannut, että näiden avulla oonkin saanut paljon otetta omista tunteistani. Oon oppinut niistä, että millaisia ne ovat. Tunnen esimerkiksi omat tunteeni nykyään niin läpikotaisin, että tiedän minkä sanojen takana pystyn seisomaan. Täällä on ollut hyvä pohtia sitä, koska vaikeissa tilanteissa ja suurissa tunteissa se sanojen takana seisominen voi joskus olla aika raskasta, mutta oon halunnut seistä ja löytänyt ne syyt miksi mikäkin pelottaa yms. Näiden ansiosta olen oikeassa elämässä aika paljon vakaampi ihminen, vaikkei ikinä voisikaan uskoa, että näillä olisi sellainen vaikutus :) On tullut vaan ne tunteet pyöriteltyä niin monesta näkökulmasta, että vihdoin tunnen ne täysin.
Niin ja lopputulema on, että rakastan sua, mutta sen nyt varmaan arvasitkin. Ei ehkä siitä ollut koskaan kyse että mitä tunnen, vaan siitä miten olla sen tunteen kanssa.
Mun on nyt pakko saada nää asiat ulos itsestäni. Jos sä alat vihata mua, niin sulla on siihen kaikki oikeus, mutta mä edelleen välitän susta ja ajattelen sua lämpimästi.
Anteeksi jos nää tulee järkytyksenä.
Mä valehtelin siitä uudesta asiasta, koska halusin vaan vääntää puukkoa vielä kerran oikein kunnolla, että kaikki olisi ohi, koska jos kaikki on kamalaa, niin eihän se voi kuin olla ohi. En olisi saanut tehdä niin. Osa musta myös kaipasi sua ja tunsi pieniä pistelyitä, niin halusin pistää sua takaisin. Oon aina ajatellut, että on paljon helpompaa unohtaa silloin, kun vihaat mua. Olen todella pahoillani, olen ollut ihan ääliö. Nyt en enää koskaan tee sellaista, opin tästä.
Toinen, ja pahempi asia, ainakin tunnen siitä paljon enemmän pahaa mieltä, on sellainen, että uskottelin, että olen jutellut tästä jonkun "kaverin" kanssa, Timo nimeltään. En oikeasti ole. Kukaan tutuistani tai tuttavien tuttavistakaan ei tiedä tästä yhtään mitään, paitsi se jonka kanssa asun (sen kanssa oon jutellut susta). Eikä myöskään ole mitään mahdollisuutta, että kukaan olisi saanut jotain kautta tästä mitään tietoonsa. Silloin kun kirjoitin päiväkirjoja, en koskaan kirjoittanut edes sun nimeä sinne tai mitään muutakaan vastaavaa, vaikka susta paljon kirjoitinkin.
En pysty ihan ymmärtämään kaikkea mitä täällä palstoilla on joskus ollut. Osui ihan kummallisia asioita muhunkin joskus. En tiedä onko se sattumaa, ajattelin ensin että on. Toisaalta tiedän myös, että jotkut ihan tuntemattomat ihmiset tahallaan käyttävät muiden tunnisteita yms. Joten en osaa tätä ehkä sua tyydyttävästi kuitenkaan selittää. Yksi hieman epäilyttävä sefu-juttu tuli tosin esiin jonkin aikaa sitten, mutta se ei liity mitenkään suhun, ainoastaan muhun ja voi olla ihan sattumaakin. Todennäköisesti onkin.
Jatkuu...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mutta tää asia, mistä olen aivan tolkuttoman pahoillani on se, että sain sulle ilkeyttäni varmaan aika ahdistuneen olon. En osannut asettua sun asemaan ja välinpitämättömyyttäni jätin sen asian selvittämättä, tai ehkä en vaan osannut enää sanoa, että ei ole mitään hätää. Luulen, että en vain pystynyt sanomaan sitä. Mikään tai kukaan ei siis uhkaa sun elämää millään tavalla. Voit olla aivan rauhassa ja ahdistumatta. Minä olen ainut, joka voisi sitä mitenkään uhata ja sellaista en ikimaailmassa tekisi. Tai jotta oon täysin rehellinen, niin voin kertoa, että pyörittelin sitä ajatusta kerran tosi pahassa olossa ja tulin tulokseen, että se olisi viimeinen asia koko maailmassa, mitä tekisin. Mulle on tärkeää, että sä olet onnellinen ja sulla on turvallinen ja hyvä olla. Ei tietenkään enää tämän jälkeen varmaan vakuuta, mutta mun on pakko yrittää kertoa nämä asiat edes nyt, jotta sun ei tarvisi ainakaan enää ajatella, että olisi jokin uhka. Mä en vaan osannut aikaisemmin, vaikka niin monesti teki mieli kertoa sulle, että ei oo mitään pahaa.
Ja siis sille yhdelle, jonka kanssa asun, oon kertonut tästä, kun oon sille itkenyt muutamat itkutkin suhun liittyen. En oo koskaan suostunut kertomaan sun nimeä, vaikka ollaan siitä monesti puhuttu. Se on ainoastaan vähän utelias ja toivoo, että sulla on kaikki hyvin, koska oot mulle niin tärkeä, eli ei mitään pahaa sieltä. Ja oon katsonut, että se ei ole kirjoittanut hämäriä viestejä palstalle, koska kellonajat ei ole sopineet. Mun ei ehkä pitäisi selittää tästä enempää, mutta haluan sanoa, että tiedät nyt oikeasti kuka tietää mitäkin, niin sun ei tarvi olla ikinä enää huolissasi. Se siis tietää aika paljon kaikesta mitä meidän välillä tapahtui ja tietää sen, että oon tuntenut tosi vahvasti sua kohtaan ja että välitän vieläkin. Ja se näkee varmaan paremmin sen kuin sinä, että mun olo edelleen heittelee sun vuoksi. Jos se ikinä mainitsee susta, niin se on yleensä jotain sellaista, että sitä ärsyttää se, että sä olet niin täydellinen. En ole koskaan sanonut, että olisit täydellinen, enkä mitenkään kehunutkaan sua, mutta se ajattelee niin siksi, että tunnen niin paljon sua kohtaan ja siksi, että meidän välillä on ollut niin paljon. Se ei puhu ikinä susta pahaa, enkä hyväksyisi että puhuisikaan.
Se tosin on ehkä nyt päätellyt uteliaisuuttaan, kuka olet, koska pari kuukautta sitten se kysyi suhun liittyvästä asiasta. Se oli saanut sen päähänsä siitä, että sun ystävä sattumalta kirjoitti mun sukunimen yhteen juttuun. Nauroin vaan, eikä se sen jälkeen ole asiasta maininnut, niin ehkä ei edelleenkään tiedä, mutta voi olla että arvelee jotain. Ja siis se, että sun ystävä kirjoitti mun sukunimen, niin se on ihan sattuma. Olen aivan varma, ettei se sitä tiedä. Säkin käytät sitä sanaa varmaan yhtä paljon.
Sitten on vielä yksi ihminen, joka vähän jotain tietää. En voi tähän kunnolla selittää sitä asiaa, mutta tein kerran yhden jutun, johon kirjoitin yksittäisiä lauseita tunteista sua kohtaan ja se vanhempi mies luki sen, hassua kyllä sillä on sama nimi kuin sulla. Sanon tän siksi, että on aivan minimaalinen mahdollisuus, että voisit joskus kohdata sen jossain, kun se pyörii joissain samoissa jutuissa. Mutta niin kuin linssejen toisella puolella, jos nyt tälleen todella epäselvästi sanotaan. Linssit on sitten sitä ruokaa.
Niin ei sekään susta mitään tiedä, mutta ne mun tunteet. Ja oli huolissaan, että mitä se tunteiden toinen osapuoli olisi mieltä, jos näkisi että olin kirjoittanut ne ylös. Sanoin, että saattaisi sua vähän ärsyttää, että kehtasin. Mutta en sanonut, että kyllä mä tiedän, että ei sua se haittaisi, että muistelen ja ajattelen sua. Ehkä et kuitenkaan pahastuisi millään syvällä tasolla. Se sanoi sitten vaan, että näkemällä, että seison sen takana, saa itse siitä irti sen, että sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Nauratti vaan. Eli ei sekään mitään pahaa ja tuskin edes muistaa asiaa enää, enkä sitä näekään edes enää. Oli vaan pakko sanoa, ettei tule valehdeltua. Ja siis on tosi epäselvää mutta se liittyi yksiin juttuihin, mitä tein. Ei henk. koht. elämään niinkään.
Jatkuu.
Noin. Kukaan muu ei tiedä mitään. Oon pitänyt sut suurinpiirtein salaisuutena.
Anteeksi myös siitä, että tahallani ajat sitten pelleilin ja yritin korostaa jotain ystävyyttä ihmisiin, vaikka mulla on oikeasti ollut ihan kunnon ystäviä viimeksi jotain 10 vuotta sitten. Se vaan oli sitä, että on joskus tuntunut vähän yksinäiseltä, kun ei ole ollut ketään kelle jutella tai kuka antaisi neuvoja, niin ehkä tahallani halusin yrittää näyttää, että olisi mukamas niin. Vaikka ne 10 vuotta sitten olleetkin ystävyydet kuihtui siihen, että mä en pystynyt kertomaan niille mitään susta. Mun piti aina salailla mitä teen ja mihin meen, jotta ne ei halua mukaan eikä ainakaan tiedä mihin oon menossa. Sitten tuli vaan pikkuhiljaa kauhea kuilu enkä mä ole sen jälkeen ollut enää hyvä kertomaan asioistani.
Anteeksi siitä, millainen olin silloin vuosikausia sitten. Olin vaan niin nuori... Mä kaipasin sua ihan älyttömästi, mutta olin vielä vaikka 2004 vuonnakin niin nuori, että en vaan osannut enkä pystynyt. Tuntui, että me elettiin vähän eri maailmoissa. En koskaan ajatellut, että sä olisit painostava enkä mitään sellaista, mutta jos itsestä tuntui siltä, että kaiken pitäisi edetä tosi hitaasti ja askel kerrallaan ja juuri ja juuri voisin ehkä nukkua sun kanssa samassa sängyssä, muttei yhtään mitään muuta heti ja tehdä sulle aamiaista ja osoittaa välittäminen huolehtimalla susta ja olemalla hellä, mutta muut asiat olisi vasta hitaiden askelien takana. Niin se tuntui sisällä siltä, että ehkä sä vaan elit niin eri maailmassa, että olisit pitänyt mua vaan tyhmänä. En oo koskaan ajatellut susta mitään pahaa, ajattelin vain, että olit vähän kylmettänyt itseäsi siinä maailmassa elämällä ja ajattelin, että se on turhaa kylmää, koska se oikea sinä on paljon lämpimämpi ja olin monesti surullinen siksi. Pelkäsin, että hukkaat sen oikean itsesi. Onneksi et hukannut ja kaikki on nyt hyvin.
Mä en tiedä pitäisikö mun sanoa vielä jotain tunteistani, mutta ehkä ne on kaikki tänne jo kirjoitettu moneen kertaan. Ne olisi ehkä niitä, jotka pitäisi sanoa henkilökohtaisesti, mutta niissä on se suurin mahdollisuus siitä, että turhaan vaan repii vanhoja haavoja auki, jos et sitä haluaisikaan. Mä en enää pelkää omien haavojen aukeamista, ehkä ne on edelleen auki, mutta en haluaisi aiheuttaa sulle kipua siksi.
Mä yritän nyt ajatella ja toimia siten, kun musta tuntuu, että olisi sulle kaikkein parasta. Ehkä vihaat mua kaiken tämän sanotun jälkeen nyt, mutta mä kestän senkin jos vihaat, koska sun pitää tietää nää asiat. Ehkä sun elämä on edes hitusen verran helpompaa, kun tiedät että voit jatkaa elämää ihan rauhassa, eikä sun onnea ja turvallisuutta uhkaa mikään. Toivottavasti voit joskus antaa mulle anteeksi.
En koskaan unohda sua. Haluaisin sanoa, että voit aina jutella mulle, jos susta siltä tuntuu, mutta eihän se oo oikein mahdollista sanoa niin, vaikka ajatusta tarkoitankin. Ehkä oon tämän kaiken jälkeen se viimeinen ihminen, jolle sun tekisi mieli jutella ja se kirpaisee, mutta hyväksyn sen.
Ajattelen sua kuitenkin aina suurella lämmöllä ja sulla on ihan erityinen paikka mun sydämessä. Halusit tai et :) Oot aivan ihana ihminen ja tuun kaipaamaan sua ihan liikaa.
Sen lupaan sulle, vaikket sitä haluaisikaan, että jos ikinä näen sut sattumalta jossain, niin en vaan käännä päätä nopeasti pois, vaan annan itselleni luvan katsoa sua ihan pienen hetken, hymyillä ja kääntää katse hitaasti pois. Ei me missään ehkä tulla tapaamaan, mutta haluan, että tiedät että suhtaudun suhun kaiken sun merkityksen ansaitsemalla arvolla ja kunnioituksella. En yritä enää ajatella siten, miten ajattelin joskus, että tämä kaikki oli niin epätodellista, että sitä ei tapahtunut ja mitä epätodellisempaa, sen helpompaa kieltää ja unohtaa. En enää kiellä sua. Olit ja tuut aina olemaan mulle todella tärkeä ja mun sydämessä on aina lämmin ja avoin paikka sulle. Anteeksi, että en osannut sitä aina näyttää ja että annoin tuskani joskus sanella käytöstäni.
Rakastan sua. Pysy lämpimänä, koska sellainen oot :)
Muistan aina vain kaiken hyvän ja sä oot mun parhaat muistot.
Itse keräsin rohkeuteni; puhuin sielunystävälle ja yritin riittävästi. Enempää en voinut yksin. Silti tiedän ja tunnen hänen sanojensa läpi. Tiedän tai tunnen hänen syynsä ja vaikuttimensa - pelkonsakin. Se on omituista eikä selity vain järjellä - ei edes pelkällä järjellä ja tunteilla, joita on. Yhteys. Tiedän sanojen takana olevan enemmän ja molemmat tietävät sen. Ainoastaan yksi asia ihmetyttää: eikö täydellisen rakkauden eteen kuuluisi tehdä kaikkensa?
Jostain syystä päässä pyörii edelleen samanlaisia tunteita kuin 17-vuotiaana, on vaikea tuoda niitä esiin, niitä omia ajatuksia siitä, että haluaisi että tuntuu kunnioitetulta, koska se tunne on niin suuri osa itseä. En löydä sanoja tähän, vaikka yritän. Tai sitä vaan ajattelen, että koska se yhteys ja kaikki on niin merkittävää ja rakasta itselle, niin en haluaisi heittää sitä koskaan hukkaan minkään käsistä riistäytyvän hetkellisen hetken vuoksi. Haluaisin, että sillä on ja se säilyttää oman arvonsa, eikä se ole vain jokin virhe. Ensin ystävyyttä ja sitten ystävyyttä tai syvempää... miksi se muotoutuukaan.
Kuuluisi... enkä niinkään edes pelkää enää kuin ennen, jotain on mennyt parempaan. Haluaisin, että oltaisiin ystäviä. Ennen en osannut, koska en uskonut pystyväni iloitsemaan toisen onnesta, nyt tiedän osaavani.
Sä kirjoitit kauniisti ja se lämmittää mua, jokuA on niin syvällä mun sydämessä. Mä otan tuon niin, että toivoa saada kaikki paha anteeksi voisi olla myös...? Että mua ymmärrettäisiin.
tuli ensimmäiseksi kysymys, että oletko ilkeä ja sadistinen ihminen? no, enhän voi tietää, mutta sun kirjoitus ei mua ainakaan vakuuta...
En, jos saan itseäni puolueellisesti arvioida. Tiedän, että mun teot ovat olleet ilkeitä ja sadistisiakin. Mä yritän kuitenkin pyytää anteeksi, koska tiedän etten halua olla sellainen ihminen. Ja tiedän, että nuo oli tosi pahoja virheitä. En ole lähellekään täydellinen, mutta yritän tehdä nyt oikein, sen sijaan että jättäisin myöntämättä. Joudun näyttämään tässä kamalimmat kasvot sille, joka on todella tärkeä ja se ei oo kovin helppoa. Ehkä tää korjaa jotain pientä siitä tuskasta, minkä aiheutin... sitä voin vain toivoa.
Kärsin siitä kyllä, että olen ollut niin kamala niin rakasta kohtaan.
En tiedä kerroinko tarpeeksi selkeästi, onko jotain mistä voisin tarkemmin, jos auttaisi ymmärtämään...
ja tee tuo sama ihan oikeasti, niin sillä voi olla jollekin jotakin oikeaa merkitystä. Tällaisella ei ole yhtään mitään arvoa.
Tekisin heti sen anteeksipyynnön, mutta en oo ihan niin rohkea, että uskaltaisin selittää kaikki internetsekoilut tuosta vaan, ei ehkä kuulu hyviintapoihin olettaa, että hän olisi lukenut näitä palstoja yhtäkkiä lähetetyssä viestissä. Miten pyytää anteeksi sekoiluja, joista hän saattaisi olla täysin tietämätön? Jotenkin sitä anteeksipyyntöä vaan helpottaa ajatus, että hän tietää ja on oikeasti anteeksipyydettävää ja voin sillä anteeksipyynnöllä helpottaa hänen oloaan, enkä sekoittaa. Ehkä jollain on ajatus, miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia?
Ehkäpä sun ei tarvitse purskauttaa kaikkea mitä mielesi päällä on ihan heti kättelyssä, vaan voisit yrittää lähteä sellaiselta hieman neutraalimmalta pohjalta liikkeelle? Ihan vaan tämmönen arkinen tavallisen maijameikäläisen tekemä ehdotus. En toki ota sen enempää kantaa noihin asioihisi, koska en ensinnäkään ole mies, enkä A-alkuinen tai ehkä siis jotain, joten hirmuisen selkeästi menee nyt kyllä huti.
Ihan fiksu ja järkevä ehdotus, mutta huolestuttaa etten osaisi alkaa puhua tästä sitten ollenkaan. On joku vaikea kuilu näiden ja tosielämän välissä. Ja kun todella haluan pyytää anteeksi ja selittääkin asiat rauhassa, ettei tarvi käyttää koko ajan kierteleviä ilmauksia. Vaikea kuilu...
Todennäköisesti pyytäisin tosi epäselvästi anteeksi enkä sanoisi näistä mitään, mutten halua niinkään. Haluun kertoo kaiken.
Mikset vaan ota häneen yhteyttä? Kai nyt joitain keinoja keksit. Varmaankin kaikki tulee kyllä luontevasti puheeksi, jos kerran olette jotain ihmeellisiä sielunystäviäkin olevinanne... Jos joku tekemäsi ilkeys vaivaa sitä toista, niin eiköhän hän avaa sanaisen arkkunsa ja kysy että mitä hemmettiä oikein meinasit. Sitten voitte vaikka molemmat harjoitella suoremman kommunikoinnin aakkosia, koska eihän tuossa kovin paljon vaikuta järkeä olevan mukana tuossa touhussa. Mutta ei kaikessa aina ole, ei siinä mitään. Kuka teitä on käskenyt asioitanne noin sössiä?
Minkälainen se uusi asia on, mistä valehtelit? Anteeksi, olen vain joskus vähän utelias. Asiahan ei tosiaan kuulu mulle. Vanhat mummot nyt vaan joskus on tämmöisiä turhan uteliaita.
Ei oo turhan uteliasta ollenkaan, mutta nyt väsyttää sen verran, että selitän myöhemmin :) ja pohdin siitä yhteydenottoakin tarkemmin sitten. Ois vaan kiva tietää voiko ihmiset kokea sen niin ahdistavana, ettei haluaisi yhteydenottoa. Ihan mielettömästi tykkään hänestä, enkä haluisi häiritä. Kauniita unia kaikille ja etenkin sille tietylle.
Laitoin nyt sen oikean elämän viestin, samalla keinolla kuin joskus ennenkin, en tiedä sainko sitä mitenkään järkevästi selitettyä, mutta ainakin sain täältä hyviä neuvoja, ettei tarvikaan kaikkea vaan oksentaa ulos.
On kyllä tosi huojentunut olo, että on saanut pyydettyä anteeksi, niin kiitos sulle, että kannustit siihen.
Se uusi juttu oli sellainen, että halusin vääntää puukkoa haavassa ja tuhota kaiken meidän väliltä uskottelemalla, että olisin aloittanut jotain uutta ja ällöttävää. Olin ihan täysin varma, että jos hän ajattelisi, että olen harrastanut seksiä jonkun ärsyttävän miehen kanssa ja tietäisi sen liian tarkasti, niin vihaisi minua loppuelämäni. Kun keksin sen kaiken kamalan, niin olin ihan varma siitä.
Halusin myös uskotella, että tykkäisin jostain sellaisesta miehestä, joka häntä ehkä ärsyttäisi eniten.
Koska oon aina tykännyt vain kilteistä pojista. Ihan aina. Vaikken ehkä kovin konservatiivinen olekaan ja mulla on omat mielipiteeni, jotka ei aina ole niin valtavirtaa. Mutta en oo ikinä koskaan ihastunut yhtään kehenkään, jos en ole jotenkin nähnyt sitä, että se on kaiken alla kiltti. Hänestäkin tykkäsin aina juuri siksi. Niin halusin jotenkin tuhota sitäkin ajatusta. Kun en koskaan ole tippaakaan, en millään tasolla, ollut lapsenakaan ihastunut sellaisiin kylmiin kiiltokuvaihmisiin, niin ehkä halusin uskotella niin, jotta hän ajattelisi, että olisin sellainen. Ja jotenkin muuttunut.
Mun on vaikea osata selittää, miksi tein niin kamalasti hänelle. Ehkä osa musta ajatteli, että hän ei välitä kuitenkaan, niin se viha olisi helpompaa. Tietäisi ainakin, että kaikki on täysin loppu ja en voisi koskaan ajatella muuta, koska itse tuhosin. Se olisi ehkä voinut auttaa unohtamaan kaiken, en vain ottanut ihan kaikkea huomioon. Esim. sitä että vahva tunteet ei tuhoudu käskystä.
Tuntuu, että en nyt löydä kunnollisia sanoja selittämään sitä, voi toki kysyä jos jäi epäselväksi :) Uteliaisuus on positiivinen piirre :) Niin ehkä meen vaan tekemään opiskelujuttuja, kun deadlinet lähestyy ja tyhjennän pääni hetkeksi tästä.
Oletko sinä tosissasi?
Olen. En tiedä ymmärsinkö kysymyksen täydellisesti, mutta kokonaisuutena olen tosissani en leiki. Jos kyse on yksittäisistä lauseista, niin oon niiden takana tosissani myös. Oli ehkä aikakin jo sanoa ne, mitä tarkoittaa, eikä toisinpäin. Oon sisäistänyt sen vähän hitaasti, mutta kunnolla nyt.
Jotenkin sitä vaan miettii sitä, kuinka täällä leikitäänkin niin rumasti ihmisten tunteilla... Ei se ole kivaa edes anonyymina, satunnaisesti satunnaisia kohteita kohtaan. Moni kuitenkin ihan todella oikeasti kaipaa jotakuta, ihminen kaipaa ystävyyttä, rakkautta, luottamusta, tukea, reiluutta ja lämpöä. Siis sitä, että oikeasti olisi jollekin tärkeä.
Luulen, että suurin osa ihmisistä ei provoile toisia loukatakseen, vaan ehkä ajattelevat niin, että kukaan ei välitä tarpeeksi loukkaantuakseen. Ja ehkä yrittävät helpottaa sillä omaa oloaan, mutta eivät ehkä ymmärrä aina, että eivät ole kuplan sisällä, missä ei ole muita ihmisiä. En ainakaan itse suhtaudu muiden ihmisten tulistumisiin ja kiukkuihin pahasti, koska oma huono olo saattaa tehdä hetkeksi sellaisen olon, että ei tule ajatelleeksi, että vaikuttaa aina muihin.
Itsellä se oli juuri niin, että en ehkä ajatellut niitä todellisia vaikutuksia tarpeeksi, enkä koskaan tehnyt mitään vain ilkeyttäni.
Ja jottei nyt ihan väärä kuva tule, niin se on kumminkin sanottava, että oon tälläkin provoillut tosi harvoin, kun sitä tein. Enkä ole tehnyt sitä tänne todella pitkään aikaan. Koko syksynä en ole kirjoittanut tänne yhtään ilkeää viestiä enkä provoa, kesällä ja keväällä en edes lukenut näitä, ja jos luin niin tosi satunnaisesti ja hyvin harvoin. Silloin oon voinut ehkä yhden jossain kohti laittaa, kun en muista niin tarkasti. Sitä ennenkin olen jo vältellyt kaikkia provoja ja ilkeitä viestejä kirjoittanut mahdollisimman vähän. Niin ehkä asia sai vähän turhan isot mittasuhteet, vaikka kovin pahoillani olenkin. Siis oon myös ajatellut niin, että en halua pahoittaa kenenkään mieltä vastailemalla ilkeästi tänne.
Mutta joo, vaikken suoraan asioista voinutkaan siellä oikeassa elämässä anteeksi pyytää, niin nyt se on kuitenkin tehty ja tämä asia täälläkin käsitelty. On ollut kyllä todella hyvä olo nyt ja oon keskittynyt muihin asioihin hyvällä keskittymiskyvyllä, kun ennen jokin vaan vaivasi mielenperukoilla. Enkä tarkoita, että halusin vain hyvän olon itselle, mutta tuntuu kivalta, että tuli tehtyä omien vääryyksien korjaamiseksi kaikki se, mitä pystyi tekemään :) Nyt voi jättää nääkin jutut taakse. Eikä tarvi ruoskia itseä jatkuvasti :) Juuri noita kaikkia luettelemiasi asioita minäkin kaipaan ja ymmärrän, että niin kaikki muutkin :)