Joskus tuli ihmeteltyä, miksi jotkut ei uskalla tunnustaa ihastumista. Itse tunnustin ihastumisen, ja sen myötä menetin ystävän. Nyt ymmärrän ettei kannata tunnustaa ihastumista, ainakaan helpolla. Jos olisin tiennyt näin käyvän, en olisi sanonut mitään ihastumisesta, mutta minkäs sille enää mahtaa.
Tunnustus
Ihastunut.
9752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sitä aina kannata tunnustaa. Itsekin kadun sen tunnustamista. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut tänne tulla vaikka kirjoittamaan siitä, melko harmitontahan täällä on sitä pohdiskella.
No huh huh. Mahtaa olla sinulla aika kova riippuvuus tästä, kun pitää kävelyltäkin tänne näpytellä.
Voi huokaus. Pitäisiköhän vaivautua edes kommentoimaan.
...juuri kävelyLTÄ...
Suomen kieli kunniaan.
Mitä järkeä kertoa, jos tietää jo sisimmässään, että jutusta ei tulisi mitään. Kohde on varattu esimerkiksi.
Ei hän ollut varattu ja osa syy kertomiseen oli toinen henkilö joka oli myös kiinnostunut, ja aikakin pisti vielä vastaan. Varmaan kuulosti hänestä pelottavalta äkkinäinen tunnustus.
Ei sitä tiedä, asia voi kääntyä aina niinkin, että olette edelleen tuttavia. Ehkä parempi kerran tunnustaa, kuin olla vieressä ja esittää jotain, mitä ei täysin ole (kätkeä tunteensa).
Saman oon tehnyt. Ei olis pitäny... ei sitä takaisinkaan saa.
Samantein, ja san turpaan, kyllä kannatto
pussaisin timpan pyllyä