En enää jaksaisi olla yksin

Hei Keskiyö,

Kiitos vastauksestasi!

Olet oikeassa... en ole enää lapsen kengissä. Ja siihen vaikuttaa se, että olen kokenut elämässäni varsin paljon niin iloa ja onnea kuin surua ja tuskaa. Lemmenleikit eivät todellakaan minua houkuta vaan kaipaan vierelleni ihmistä, joka haluaisi oppia tuntemaan minut. Syvimmät ajatukset, ne kauneimmat ja ne vaikeimmat. Kumppania, sielun ystävää ja rakastettua samassa paketissa. Ja minusta tuntuu, että olen valmis. Valmis"antamaan itseni" toiselle "paljaana", vailla ehtoja.
Minua on jo pyydetty matkalle. Useaan otteeseen. Ja olen siitä määrätietoisesti kieltäytynyt, koska en koe että tämän miehen tarkoitusperät ovat aidot. Hän nimenomaisesti haluaisi kanssani vain lemmenleikkiin. Lisäksi en ole hänestä kiinnostunut. Ystävä haluan olla, en muuta.

Jäin miettimään, mitä tarkoitit sillä että miehellä on jo koti valmiina? Olen itse juuri ostanut itselleni oman kodin, jota kovin haluaisin vielä remontoida ja laittaa...
Ja mitä sanoit jo olemassa olevasta lapsesta; minulla on todellakin jälkikasvua, mutta ei vain yhtä vaan useampi. Sitä jäin vain miettimään mitä tarkoitit lapsuudenkodilla, jossa äitini roikkuu vieläkin.

Kiitollisena,
Yksi ilo

Kiitos jälleen!

Matkallani ihmiseksi, joka olen, olen oppinut olemaan pelkäämättä itseäni. Sillä tarkoitan sitä, että otan tunteet vastaan ja elän ne läpi. Tunteita ei voi kieltää. Ne eivät sinua "tapa"; kasvattavat ja vahvistavat kyllä. Ja kaikki ne kokemukset joita sydämessäni kannan tekevät minusta juuri sen mitä olen. Nöyrä elämälle. Mennyttä en kannata murehtia, sille ei voi enää mitään. Tulevaa on turha surra, koska se tulee sellaisena kuin on tullakseen, joka tapauksessa. Ja vaikka kaipaankin vierelleni elämän kumppania, olen onnellinen. Onnellinen siitä, että minulla on sisäinen rauha, sopusointu itseni kanssa.

Ja mitä sanot äidistäni.... Lapsuuden perheeni on niin ikään kokenut paljon. Koti oli meidän lasten silmin onnellinen, tasapainoinen ja meillä oli rakastavat vanhemmat. Jollakin tasolla tiedän, että äitini on joutunut tekemään kompromisseja ja olemme niitä joskus sivunneet keskusteluissamme. Mutta vain ohi mennen. Suurin taakka äidilleni lienee kuitenkin yhden lapsen menettäminen, joka toki oli meille kaikille raastavaa. Mutta äiti on aina äiti, ja lapsen menettäminen on kamalinta mitä voi kuvitella vanhemmalle tapahtuvan.
Saat toivoa, että viettäisin aikaa äitini kanssa ja sanojesi siivittämänä aion myös tehdä niin!

t. Yksi ilo

Hei taas Keskiyö!
Pakko sinulle kertoa tämä!


Näin tämän sydäntäni lämmittävän miehen tänään ja oli ihan pakko tutkia hänen kasvojaan.En tiedä onko hän mies, josta kirjoitit, mutta hänellä todellakin on "merkki" siis arpi oikeassa silmäkulmassa..