Elämässäni on jälleen kerran käännekohta, tai no ehkä se sitä ollut aina. Syynä on tuohon ero (taas) Olen n. parin vuoden aikana seurustellut kuuden eri naisen kanssa (pisin kesti n.8kk kuukautta) yleensä ollut parin kuukauden keissejä. Sitten on ollut pari seksi/hyöty säätö.
Ensimmäinen "vakava" suhde oli 7 vuotta sitten se kesti n. 9kk (minulla on ollut yhdenillan-juttuja ennen tuota ja myönnetään että niitä oli runsaasti. Kerron hieman muista asioista ensin.
2 vuotiaana näin kun isäni yritti itsemurhaa, tietenkin se oli ns.esitys vain äidilleni, haki joskus oudoilla tavoilla huomiota. Olin oksentanut tuon näyn seurauksena. Isäni oli alkoholisti, nuoruudessa huumeita käyttänyt vankilareissujen välissä. Istui viimeisen tuomion syntymäni jälkeen. Väkivalta,- omaisuusrikoksia. Isäni oli jonkilainen Auervaara, tapasi ja naisia mm. lehtien palstojen kautta jne osa heistä oli varakkaitakin myös joten isäni pumppasi rahatkin.
Isäni tapasi äitini -86 hänen viimeisen pitkän tuomion jälkeen (henkirikos) ja itse synnyin -87. Isäni kertoi että oli kusettanut äitini raskaaksi esim. hävitti e-pillereitä tai jauhoi paskaa niistä.
Olin 5-6 vuotias kun isäni alkoi hakkaamaan minua, ollessani 3:lla luokalla mursi kädenkin. Sitten oli tuota sylkemistä (piti kiinni ja räki naamani märäksi) Silloin noita itsemurha-showta tuli myös lisää, saattoi itkeä monta tuntia "itkien" kuollutta isäänsä, sitten veti unilääkkeitä paljon ja myöhemmin oksensi ne pois paniikissa ( loppupeleissä kaikki oli ollut vain kusetusta) Minua kiusattiin koulussa niihin aikoihin ja kiusaajat asuivat samalla pihalla joten sielläkin sain samaa. Huomioidaan että äitini on raitis, ollut aina. Havaitsin aina hänessä tunteettomuutta. Ei koskaan näyttänyt tunteitaan. Myös taas itsekin kiusasin sisartani ja sain ensimmäisen pahoinpitelyn (sekin meni sosiaalitoimiston kautta vain) ja pienestä asti jouduttiin ravaamassa jossain esim. käytöshäiriöiden takia. Oli myös varastelu ja tupakan polttoa silloin..
Tuota perhe-draamaa kesti siihen asti kun aloin pahoinpitelee isääni (löin lihahaarukalla käteen) aina kun riideltiin, rikoin autojakin siltä myöhemmin jne. Olin 12-13 vuoden paikkeilla, tuolloin tuli kuvioihin myöskin pitkään kestänyt kiimakin ja ensimmäiset huumekokeilut. Ensin oli tietenkin alkoholi, juotiin 6:lla luokalla kännejä kesken päivään, tai vedettiin butaiinia ja joskus rauhoittavat unohtamatta myssyä..
Poikuudestani pääsin vasta 15 vuotiaana, heikon itsetunnon takia. Olin nimittäin siihen asti ihan räkänokan näköinen, silloin luultiin myös mulatiksi, ryssäksi ja manneksi koska en näytä ihan perus matilta vaikka oon täysin suomalainen. 17 vuotiaaseen mennessä olin täysin narsistinen, murrosikä teki ihmeitä ja yhtäkkiä kaikki mimmit juoksi perässä. Sain myös 2 vuoden ehdollisen tuomion mm. pahoinpitelystä varkaus siinä samassa ja törkeä pahoinpitely. Olin hetken aikaa laitoksessakin (peruskouluvuodet meni tarkkiksella) Ollessani lomilla niin pahoinpitelin enkä edes ajatellut mitä olisi tullut jos olisin jäänyt kiinni. Vanhempieni piti yleensä vähän katsoa perääni, olin vain pe-la dokaamassa ja sunnuntaina taas kiinni. En silloin jäänyt kiinni vasta kun seuraavan kerran 17 vuotiaana..
18 vuotiaana olin kolarissa jossa sisareni kuoli sekä isäni sen aik. kihlattukin. Jollain hyvällä tuurilla selvisin itse ilman mitään muutamaa naarmua lukuunottamatta.
Jatkuu..
Ensimmäinen "vakava" suhde oli 7 vuotta sitten se kesti n. 9kk (minulla on ollut yhdenillan-juttuja ennen tuota ja myönnetään että niitä oli runsaasti. Kerron hieman muista asioista ensin.
2 vuotiaana näin kun isäni yritti itsemurhaa, tietenkin se oli ns.esitys vain äidilleni, haki joskus oudoilla tavoilla huomiota. Olin oksentanut tuon näyn seurauksena. Isäni oli alkoholisti, nuoruudessa huumeita käyttänyt vankilareissujen välissä. Istui viimeisen tuomion syntymäni jälkeen. Väkivalta,- omaisuusrikoksia. Isäni oli jonkilainen Auervaara, tapasi ja naisia mm. lehtien palstojen kautta jne osa heistä oli varakkaitakin myös joten isäni pumppasi rahatkin.
Isäni tapasi äitini -86 hänen viimeisen pitkän tuomion jälkeen (henkirikos) ja itse synnyin -87. Isäni kertoi että oli kusettanut äitini raskaaksi esim. hävitti e-pillereitä tai jauhoi paskaa niistä.
Olin 5-6 vuotias kun isäni alkoi hakkaamaan minua, ollessani 3:lla luokalla mursi kädenkin. Sitten oli tuota sylkemistä (piti kiinni ja räki naamani märäksi) Silloin noita itsemurha-showta tuli myös lisää, saattoi itkeä monta tuntia "itkien" kuollutta isäänsä, sitten veti unilääkkeitä paljon ja myöhemmin oksensi ne pois paniikissa ( loppupeleissä kaikki oli ollut vain kusetusta) Minua kiusattiin koulussa niihin aikoihin ja kiusaajat asuivat samalla pihalla joten sielläkin sain samaa. Huomioidaan että äitini on raitis, ollut aina. Havaitsin aina hänessä tunteettomuutta. Ei koskaan näyttänyt tunteitaan. Myös taas itsekin kiusasin sisartani ja sain ensimmäisen pahoinpitelyn (sekin meni sosiaalitoimiston kautta vain) ja pienestä asti jouduttiin ravaamassa jossain esim. käytöshäiriöiden takia. Oli myös varastelu ja tupakan polttoa silloin..
Tuota perhe-draamaa kesti siihen asti kun aloin pahoinpitelee isääni (löin lihahaarukalla käteen) aina kun riideltiin, rikoin autojakin siltä myöhemmin jne. Olin 12-13 vuoden paikkeilla, tuolloin tuli kuvioihin myöskin pitkään kestänyt kiimakin ja ensimmäiset huumekokeilut. Ensin oli tietenkin alkoholi, juotiin 6:lla luokalla kännejä kesken päivään, tai vedettiin butaiinia ja joskus rauhoittavat unohtamatta myssyä..
Poikuudestani pääsin vasta 15 vuotiaana, heikon itsetunnon takia. Olin nimittäin siihen asti ihan räkänokan näköinen, silloin luultiin myös mulatiksi, ryssäksi ja manneksi koska en näytä ihan perus matilta vaikka oon täysin suomalainen. 17 vuotiaaseen mennessä olin täysin narsistinen, murrosikä teki ihmeitä ja yhtäkkiä kaikki mimmit juoksi perässä. Sain myös 2 vuoden ehdollisen tuomion mm. pahoinpitelystä varkaus siinä samassa ja törkeä pahoinpitely. Olin hetken aikaa laitoksessakin (peruskouluvuodet meni tarkkiksella) Ollessani lomilla niin pahoinpitelin enkä edes ajatellut mitä olisi tullut jos olisin jäänyt kiinni. Vanhempieni piti yleensä vähän katsoa perääni, olin vain pe-la dokaamassa ja sunnuntaina taas kiinni. En silloin jäänyt kiinni vasta kun seuraavan kerran 17 vuotiaana..
18 vuotiaana olin kolarissa jossa sisareni kuoli sekä isäni sen aik. kihlattukin. Jollain hyvällä tuurilla selvisin itse ilman mitään muutamaa naarmua lukuunottamatta.
Jatkuu..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuon jälkeen olin ensimmäisessä "vakavassa" suhteessa. Mimmi oli ikäiseni, oudolla tavalla naiivi mutta, silti täynnä itseään (luulen ulkonäkönsä takia) okei, olin itsekin myös mutta en silloin vain tajunnut asiaa. Suhde oli muka ensimmäinen rakkaus kummallekin. Tosiasiassa oltiin vain koukussa nussimiseen ja jonkilaisia pakkomielteitä toisillemme. Siinä oli molemminpuolista miellyttämistä ja mitätöintiä muuta sekoiluja uskottomuutta yms. Eromme jälkeen lannistuin hieman elämässä. Siinä meni kesä dokatessa ja silloin tuli kovia huumeita mukaan. Essoja, pirii.. Ennen tuota pysyttelin brenkussa ja viikonloppu-väkivallassa (sain olot hakkaamisesta)
Olin alle vuoden asunnottomana kunnes tapasin 19 vuotiaana naisen joka otti luokseen asumaan, niinkuin sanoin eka vuosi oli oikeasti mukavaa. Aloin reilu vuoden jälkeen pettämään. Suhde kaatui siihen myöhemmin asuttiin ihan syystä 3 vuotta yhdessä, frendeinä meidän juttu toimii edelleen.
Sen jälkeen oli n. 2 vuotta vain seurustelmatta, säätöjä vain.
Kunnes tapasin entisen kihlattuni (mentiin kihloihin alle kahdessa kuukaudessa, asuttiin virallisesti yhdessä n. 6kk myöhemmin tatuoinnit (tosin sitä asumista kesti 4 kuukautta ja suhde yhteensä 8kk.. Se oli hyvä juttu, siinä ensimmäistä kertaa tajusin että välitän ensimmäistä kertaa, rakastunut. Olinkin ja niin oli nainenkin (hyvin kiihkeä ja intensiivinen suhde oli) jossain vaiheessa minulta meni hermot ensimmäistä kertaa naisen kanssa ja kävin käsiksi (en hakannut, potkinut) joitakin kertoja, mimmi antoi kaikki anteeksi ( . Viimeisen kerran jälkeen ei enää, se oli oikea ja kunnioitettava päätös. Siinä meni myös asunto alta minulta, aloin käymään eräällä taholla (väkivaltarikollisille suunnattu) ja sain asunnon 3kk:n asunnottomuuden jälkeen, siihenkin mahtui kaikkea. Lähti asiat kun ahdistuin lapasesta, henki meinasi jälleen lähteä (tästäkin on nyt 1,6 vuotta aikaa) aloitin toisessa isossa kaupungissa elämän, katkeroiduin vanhalle kaveri-piirille ja katkaisin välit. No uusi alku vai mitä?
Halusin tottakai ettei kyseinen juttu toistuisi enää joten sitouduin heidän kanssa keskusteluihin, olen n. reilun vuoden joka viikkoa käynytkin, mutta ensisijainen syy oli että menin alunperin sinne heidän asiakkaaksi oli että kokeilin saisinko nopeammin asunnon. Ihan looginen syy..
En ollut saanut edes astiastoa hankittua kun heti samana päivänä olin puikottamassa naapurin mimmiä (ajattelin kun sain asunnon niin ilman muuta ensiksi joku vakipano pitää hankkia. Nainen kiikutti ruokaa ja tarjosi baari-iltoja, mimmi kuitenkin oli halukas hommaan ja tiesi missä mennään. Tämä ei kiinnostanut millään tavalla kun puhutaan tunteista.
Seuraavan kanssa jopa olin "suhteessa" itseasiassa syytä en tiedä, ei millään erityisellä tavalla napannut edes. Ehkä paremman puutteessa, nainen ei ollut niin tasokas kuin olen itse. Naisella oli tunnekylmyyttä, ei sillä tavoin hokannut niin tunteiden kanssa toimiva tekee ja todella epäluuloinen. Kuitenkin pari kk suhteen päättymisen jälkeen ruikutti perään ja olen ollut kahta suhdetta lukuunottamatta se jättäjä aina. Ja jäin velkaakin hänelle..
Seuraava oli ihan eri maata ns. naapurintyttö jonka kanssa juttu ei toiminut kuukautta pitempään. Saatan kerran kuukaudessa polttaa pilveä ja hormoneita olen käyttänyt aikoinani, eikä nainen hyväksynyt mitään kun se ei ole "kunnollista" joten kiitti moimoi vain..
Jatkuu..
Sitten tapasin muutamien irtopanojen jälkeen viimeisimmän exäni (jätin hänet vkl) aluksi se oli mahtavaa hänen kanssa, todellinen unelma ja rakastuin jälleen kerran. Unelma olikin feikkiä, sillä se oli niinkuin peiliin olisi katsonut. Meillä hyvin samanlainen ajatusmaailma se vaikka tunnen tapa,- ammattirikollisia muita hörhöjä niin en ole koskaan kaltaistani tavannut ja huomasin heti mitä aikaisemmat exäni olivat tarkoittanut kun sanoivat minulle ettei ole koskaan tavannut "minunlaista" joka on mm. ulkonäön sekä muiden fyysisten ominaisuuksien lisäksi ollut viehätysvoimani. Molemmilla on patologista valehtelua ja asioiden liioittelu piirre (tosin nyt puhun täysin totta, siksi koska kukaan ei osaa tunnistaa minua tästä) oma valehtelu ollut hyöty, - huvi ja hänellä taas hyöty.
Hänellä ei ole minkäänlaisia rikosmerkintöjä eikä huume-taustaa toisin kuin minulle hänelle on tärkeää minkälainen julkisivu on perheelle, ystäville toisin kuin omalla kohdalla. Mutta tosi tunteeton, ei kyennyt kiintymään kenenkään tunnetasolla, aina joku hyöty tai haaste suhteet ollut. Olen perseaukinen joten tajuatte varmaan et muut syyt tällä kertaa ollut. Juttu kesti 4,5kk kerettiin hetki asua ei-virallisesti yhdessä, puhuttiin kihloista jne. Hänen sanoja lainaten olin pakkomielle hänelle. Häneltä puuttui myös tilannetaju ja otan helposti asiat itseeni niin olihan se myös huonolla tavalla vuoristorataa. Oli siinä hyvääkin esim. kummatkin pystyi olla olemaan oma itsensä täysin ja joskus vain puhuttiin millä tavoin kummatkin oli hyväksikäyttänyt muita ihmisiä. Toimiva ja käytännöllinen juttu. Mutta, se ei riittänyt minulle (luulen että silläkin oli jotain asian kanssa kun ei rakastunut minuun) yleensä olen kaikki saanut kenet olen halunnut. Juttu vain jankkaa ja meidän pitäisi vielä puhua ehkä uudestaan yrittämisestäkin. Omalta osalta haluan sitä koska oikeasti kiinnostavia naisia on hyvin vähän, en saa oikein irti kenestäkään ja lottovoitot tuollaiset naiset on jotka jaksaa kiinnostaa pitempääkin.
Tajusin kuitenkin että vaikka olen suhteissa tai en niin mikään ei tyhjyyden tunnetta vie. Tuntuu ettei mikään koskaan ole riittänyt ei millään tavalla ja olen myös seksiaddikti joka taas vaikeuttaa suhteita niin että olen pettänyt niissä. Nyt olen vältellyt tilanteita etten pettäisi, silti onnistun siinä aina. Ei mikään ihailtava piirre tiedetään.
Sen verran vielä että koskaan en ole ollut riippuvainen huumeista, - alkoholista (itseasiassa en käytä niitä kuin harvoin, polttoa ehkä useammin kuin viinaa) vankilalta olen tsägällä säästynyt, olen saanut tuomioita ja epäilty monesti väkivallasta, huumeista ja omaisuusrikoksista. Sain 22 vuotiaana ADHD-diagnoosin ja minulla on epäilty epäluuloista,- epäsosiaalista ph:ta sain kuitenkin suht terveet paperit kun valehtelin lääkärille.
Turhauttaa asiat vitusti.. Toivon joskus että asiat voisi olla toisinkin mutta, tiedän mitä myös tasapaksu elämä on ja sekään ei ole minua varten. Viimeisin suhde kaatui siihen että en saanut tarpeeksi hellyyttä ja huomiota. Eniten vituttaa että aloin tuntemaan (kun tapasin ex-kihlattuni) sen jälkeen tuo viimeisin vielä. Alan ahdistumaan ajatuksesta et milloin pääsen taas yli..
Vaiherikas elämä, täytyy sanoa. Ja kirjoittajan lahjat sulla on erinomaiset.
Muutamia mietteitä aloittajalle:
Tekstissäsi et puolustele etkä syyttele; miksi?
Miksi valehtelit lääkärille?
Kuinka koet oikeutuksen - kostatko esimerkiksi - ihmissuhteissasi?
Miksi puolustelisin tai syyttäisin. No olenhan kieroon kasvatettu, ehkä oma elämä voisi olla toista jos ei olisi ollut sitä kaikkea. Olen ns. turvaton lapsi, en kestä olla yksin tai pakenen yksinoloa esim. työllä tai harrastuksilla, joskus päihteillä.
Valehtelin etten saisi ph-diagnoosia, viimeisellä kerralla oli rystyset ruvilla kun olin edellisellä vlopulla pahoinpidellyt 3 ihmistä, valehtelin pettämisistä, väkivallasta ja päihteistä. En kai halunnut tietää saanko dg:n vai en, sillä voisi olla kielteinen vaikutus, ehkä voisin hakea jonkilaista oikeutusta. Paha sanoa..
En kosta, yritän olla mokaamatta suhteita, kaikki muut elämässäni on omissa käsissä olen itse herra. Suhteet menee nurin syystä tai toisesta ja se vituttaa koska en haluaisi olla mikään sarjadeittailija. Tuntuu että mikään ei ikinä riitä..
Olisiko persoonallisuushäiriödiagnoosi ollut kuitenkaan pahinta mitä voisi sattua? Mieti mitä pelkäät.
Vastaat itse ongelmasi ytimeen. Tuntuu ettei mikään riitä. Siihen pohjautunee päihteiden käyttö, hakeutuminen väkivaltaisiin tilanteisiin, naisuhteet. Jos olisit naapurin kukkahattutäti; saattaisit vaikka himoita loputtomasti keräilyesineitä ja haluaisit kaiken olevan täydellistä; ulkokultaista. Erilainen maailma ja ihmiset, mutta lähtökohdiltaan samanlaiset ongelmat. Tai sen problemaatikan synty.
Pohdi/kirjoita tuota tyhjyyttä enemmän. Ja miksi ei riitä. Se vain vaatii potentiaalista rehellisyyttä ja rohkeutta itseä kohtaan.
(täytyy mennä, mutta mielenkiinnolla luen tarinaasi myöhemmin)
No niin, olin pienen tovin matkoilla joten en ole kerennyt käydä lukemassa.
Mietin että onko tosiaan ph-diagnoosin saamisella mitään merkitystä, todennäköisesti ei. Tuskin se muuttaisi mitään..
Ja mitä pelkään? Hmm.. en tosiaan tiedä, voisin sanoa yksinjäämistä tai hylätyksi tulemista. Ihmiset on tullut ja mennyt elämässäni joten en kai (enää) sitä pelkää. Välillä mietin miten jaksan jos elämä menee tätä vauhtia eteenpäin, olen 25 vuotias ja tuntuu välillä että olisin 40 vuotias juuri siksi kun niin paljon tapahtunut ja sattunut elämässäni.
Muuten päätettiin kokeilla vielä tämän tuoreimman exäni kanssa (joka on samanlainen kuin itsekin olen) homma toimii käytännössä ilman mitään tunteita (en ole varma tiedänkö että mitä rakkaus edes on) ollut mukavaa jne. Tiedän kuitenkin että ettei hän yksin riitä minulle, maailmassa on vielä paljon naisia joiden kanssa haluan kokea asioita.
Kerroin hänelle eräänlaisena puolivitsinä että haluaisin sen punaisen tuvan, kaksi lasta ja perunamaa-tyylisen normiaalin elämän. Ja mitä hän siihen? No näillä sanoin "tavallaan haluaisit sitä mutta, et pysty kun elät hetkessä"
Pelottavaa mutta, hän on oikeassa. Valehtelijana olen myös väritellyt edellisiä suhteitani hänelle vaikka tietää pettämiseni jne. Mutta kun kerroin parin vuoden takaisen "kihlaus-juttuni" jossa käytin lopuksi fyysistä väkivaltaa henkisen lisäksi niin kerroin että petin myös sitäkin naista ja tämä nykyinen siihen veti näin "Sä olet kyllä epäluotettava kaikinpuolin, jossain vaiheessa petät muakin se on vain ajan kysymys"
Hmm.. :)
Kerron miksi aloituksesi kiinnostaa minua. Toit toistuvasti kaksi tärkeää komponennttia esille: pettämisen ja tyhjyyden tunteen. Aihe on vain niin kipeä käsitellä useimmille, että olen antanut teeman olla, kun ihmiset eivät kuitenkaan halua keskustella itse aiheesta muistaen vielä omat ikävät kokemuksensa. Monet parisuhteissa olleet kertovat petetyksi tulemisesta ja siitä, kuinka itsekäs koopee on nainut aivonsa pellolla etsiessään alati uutta (seksi) -kumppania. Asia, joka aiheuttaa monenlaista mielipahaa.
Vastaus ei ole ihan noin yksinkertainen. En nimittäin usko, että pettäminen sinänsä on se nautinto, jota haetaan. Vaan kyse on nimeenomaan sen tyhjyyden, vaillinaisuuden tunteesta, jota useampi kokee, mutta sen näkyminen vaihtelee eri ihmisten ja eri elämänvaiheiden välillä sekä aikoina.
Väitän, ettei kiihottumisesi perustu vaikkapa paljaan p*mpin näkemiseen. Eli että se toimisi laukaisevana tekijänä pettämiseen tai uuden kumppanin hakemiseen.
Toinen väite on, että mitä sanoit naisten ihastumisesta sinuun: karismasi on vaarallinen viettelevyys - poikkeavuus, joka samalla pelottaa mutta kiinnostaa, ehkä kiihottaa vastakkaista sukupuolta (sama voi muuten koskea samaakin sukupuolta olevia, mutta en lähde nyt setajuttuja pohtimaan sen enempää).
Nyt lähdetään puhtaasti arvailujen varaan ja tiedotan että voin mennä täysin metsään, mutta kertonet mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
Tiedät sen katseen, jonka näet naisessa: yllättynyt, kiinnostunut, kiihottunut? Loppu on pelkkää kiihottumisista, mikä seuraa ajatuksesta mitä kaikkea voi tapahtua tuon vaikkapa tuntemattoman tai saavuttomattoman kanssa. Tuo katse ja siitä seuraava mielikuvitusleikki on se, joka täyttää hetkeksi sisällesi kätkeytyvän tyhjyyden; täyttäen sen hurmiolla ja saavuttaa tietoisuuden voittamattomuudesta. Upea tunne.
Tunteen voi toistaa monia kertoja. Mutta se vaatii sen tyhjyyden tunteen täyttämistä jollain sellaisella, joka peittää sen syvyyksistä hyökyvän mitättömän olemuksen, joka juontuu hylätyksi tulemisen pelosta, läheisyyden tarpeesta ja kykenemättömyydestä antaa ja vastaanottaa sellaista, minkä tarpeesta ei ole tiedostettu.
Sillä kerralla, kun katse heijastaa vihjauksia noista peitellyistä asioita eikä se saavuta enää voittamuuden tunnetta, niin se jättää kylmäksi. Plups. Lakkaa niin sanotusti seisomasta. Ja jos kiihoke ei enää täytä tehtäväänsä, niin on aika etsiä uusi.
Se vain, että etsintä ei koskaan lakkaa. Tulee yhä uusia kasvoja ja vartaloita, joiden nautinto on hetkellistä, upeaa, huumaavaa. Mutta lopulta; jättäen kylmäksi, koska se lakkaa täyttämästä tuota tyhjyyttä. Haasteet kasvavat nälän jäädessä tyydyttömäksi. Jos olet nyt nuori, niin ajan mittaan tarvitset haastavampia, suorastaan saavutuksia itsellesi täyttäen tuon tunteen. Koska varsinaisesti et kunnoita saavutuksiasi - he ovat kohteita - niin nautintoasi ei estä myöskään se, keitä he ovat: ystäviesi kumppaneita, työkavereita, naapurin tyttöä, lapsuuden ystävääsi. Eikä kunnioitasi tietenkään täytä se, että he itse saapastelevat käyttöösi. Samalla kuin sinä saat siitä katseesta, jokin heissä saa sinun katseestasi - karsimastasi - täyttäen omaa tyhjyyttään.
Ongelma ei ole pettämisesi, mutta se on ongelma, jos haluat pysyvää parisuhdetta. Useimmat kumppaniehdokkaat kun eivät oikein sulata siipan vierailuja vieraissa pesissä. Se on myös loukkaus heidän parisuhteen perustaa vastaan.
Voisiko tyhjyyttä täyttää mulla keinoin?