Kymmenenvuotta sitten kärsin pakonomaisesta piireestä. Minulla oli tarve pestä kaikkea mm. kirjoja, esineitä, vaatteita, huonekaluja yms kaikkea mahdollista koska olihan muut niihin koskeneet. Nyt minulle on alkanut tulla takaisin niitä piirteitä. Mieheni petti minua vuosi sitten ja erosimme kuukausi sitten. Pettämisen seurauksena olen tuntenut inhotusta, pesen kaiken mihin mieheni on kosenut, esineet, vaatteet, pesen pyykkiä jatkuvasti koska kun olen ne pessyt vaikka ne olisi puhtaita tunnen jonkunlaista puhtautta koska mieheni likasi meidän suhteen pettämällä. Olen yrittänyt kontrolloida ajatuksiani ja lopettaa tuon koska en halua sitä samaa helvettiä mitä koin kymmenen vuotta sitten. Eilen sain paniikkikohtuksen ennen nukkumaan menoa jonka myös olen viimeksi saanut kymmenen vuotta sitten. Olin hysteerinen, itkin, en saanut henkeä mutta rauhotuin. Sen loputtua tunsin jonkilaista tyyneyttä. Olo on jokseenkin rauhallisempi nyt enkä koe, että minun tulisi pestä jotain esineitä tai vaatteita. Miten nyt käy? Myös ystävi kertoi kaksi viikkoa sitten, että hänet oli raiskattu teininä. Miten voin saada paniikkikohtauksen jonka olen viimeksi saanut kymmenen vuotta sitten? Kulkevatko tämä raiskaus ja pettäminen jollaintapaa käsikädessä?
Auttakaa
2
189
Vastaukset
- 9+14
Kurjaa ettet ole saanut vastauksia, toivottavasti muualta olet saanut? Ymmärrän hyvin tuon tarpeen pestä,se kai johtuu juuri tuosta, niinkuin sanoit, että kun asiat tuntuvat liatuilta ja mielessä asiat sekaisin, niin sitä hakee turvaa ja koettaa saada tavallaan kontrollia takaisin itselleen edes sillä tavalla. näin ainakin itselläni.
Järkytys on laukaissut sinulla uudelleen jo pois jääneet ongelmat, toivottavasti olet saanut keskusteluapua ja lääkkeellistäkin lievitystä. - Suru
Minusta tuossa kävi niin, että onnistuit suremaan pakko-oireisuutta aiheuttaneen ahdistuksen pois. Tai ahdistuksen takaa paljastui lopulta valtava suru, joka purkautui voimakkaasti. Niin voimakkaasti, että sitä voisi pitää paniikkikohtauksena. Raiskaus ja pettäminen ehkä assosioituvat lähelle toisiaan, joten tuo ystävän kertomus on saattanut saada sun tunteet lopulta liikkeelle.
Mutta miten tuosta eteenpäin. Itselläni nimittäin sitä surua jatkui kaksi vuotta ennen kuin olo helpotti lopullisesti. Voi olla että tuo on tilapäinen helpotus tai sitten lopullinen pääsy eroon pakko-oireiseksi menneestä esineiden pesusta. Silloin voin onnitella sinua pakko-oireisuuden voittamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370