Uskotteko te ihan oikeasti, että kaikki elämänne hankalat ihmiset ovat tai ovat olleet narsisteja? Täällä narsistin leiman tuntuu saaneen niin moni ihminen, ettei se ole edes tilastollisesti mahdollista.
En vähättele uhrien tuntemuksia, enkä väitä että nämä mainitsemanne ihmiset eivät täyttäisi ainakin osaa narsistisen ihmisen piirteistä, mutta tutkimusten mukaan joka ikisessä ihmisessä on joitakin narsistisia piirteitä ja niitä löytyy siis myös teistä itsestänne. Voisiko olla niin, että hankalassa elämäntilanteessa itse kussakin nämä piirteet tulevat voimakkaammin esille ja silloin onkin helppo leimata ihminen kokonaan narsistiksi?!
Leimaamisessa on sekin vaarallinen piirre, että se vie vastuun ihmiseltä itseltään, siis niin narsistiksi leimatulta kuin hänen uhriltaan (uhrilta siis silloin kun kyseessä ei ole oikeasti narsistisen ihmisen uhri). Ihminen, joka on vain muuten pirun hankala voi siis aina vedota olevansa ”sosiaalisesti syyntakeeton” jos kerran on narsisti, eikä näin koskaan tarvitse ottaa itse vastuuta toiminnastaan, ja uhrin ei koskaan tarvitse miettiä jospa hän kärsisikin itse esim. läheisriippuvuudesta eikä tuo toinen narsismista.
Tällainen leimaaminen ja kotidiagnosointi ei ole missään muodossaan tervettä. Miten ihmeessä toinen, täysin vieras ihminen täälläkin voi jonkun toisen hyvin tunnepitoisen ja tunteilla väritetyn (epäilemättä kyllä ihan aitoja tunteita) kirjoituksen tai kuvauksen jälkeen sanoa ”joo, ihan selvä tapaus, miehesi/vaimosi/siskosi on narsisti”. Mistä te tiedätte ettei pahimmassa tapauksessa kirjoittaja itse ole narsisti, joka hakee täältä vahvistusta sille, että voi sitten jyrätä uhrinsa kotona kertoen, että ”kaikki keskustelupalstallakin sanoivat ettet ole terve”?!
En vähättele uhrien tuntemuksia, enkä väitä että nämä mainitsemanne ihmiset eivät täyttäisi ainakin osaa narsistisen ihmisen piirteistä, mutta tutkimusten mukaan joka ikisessä ihmisessä on joitakin narsistisia piirteitä ja niitä löytyy siis myös teistä itsestänne. Voisiko olla niin, että hankalassa elämäntilanteessa itse kussakin nämä piirteet tulevat voimakkaammin esille ja silloin onkin helppo leimata ihminen kokonaan narsistiksi?!
Leimaamisessa on sekin vaarallinen piirre, että se vie vastuun ihmiseltä itseltään, siis niin narsistiksi leimatulta kuin hänen uhriltaan (uhrilta siis silloin kun kyseessä ei ole oikeasti narsistisen ihmisen uhri). Ihminen, joka on vain muuten pirun hankala voi siis aina vedota olevansa ”sosiaalisesti syyntakeeton” jos kerran on narsisti, eikä näin koskaan tarvitse ottaa itse vastuuta toiminnastaan, ja uhrin ei koskaan tarvitse miettiä jospa hän kärsisikin itse esim. läheisriippuvuudesta eikä tuo toinen narsismista.
Tällainen leimaaminen ja kotidiagnosointi ei ole missään muodossaan tervettä. Miten ihmeessä toinen, täysin vieras ihminen täälläkin voi jonkun toisen hyvin tunnepitoisen ja tunteilla väritetyn (epäilemättä kyllä ihan aitoja tunteita) kirjoituksen tai kuvauksen jälkeen sanoa ”joo, ihan selvä tapaus, miehesi/vaimosi/siskosi on narsisti”. Mistä te tiedätte ettei pahimmassa tapauksessa kirjoittaja itse ole narsisti, joka hakee täältä vahvistusta sille, että voi sitten jyrätä uhrinsa kotona kertoen, että ”kaikki keskustelupalstallakin sanoivat ettet ole terve”?!
Vastaukset 31
Vanhimmat
Miksi sitä leimaa sanotaan kun narsisti haukkuu uhrinsa hulluksi, narsistiksi?
Jos kyseessä ei ole oikea narsisti, niin haukkuuko valenarsisti valeuhria?
En usko mustavalkoiseen narsistit vs tavikset asetelmaan. Luonnollisemmalta vaihtoehdolta tuntuu mm skeematerapia.fi.n luonnehdinta;
"Kun olosuhteet ovat riittävät, meissä tulee esille erilainen puoli itsestämme. Moodi on kullakin hetkellä vallitseva mielentila. Moodit ovat muodostuneet lapsuudessa ensin yksittäisissä tilanteissa toimintakeinoiksi, toiston myötä toimintakeinot ovat muuttuneet toimintatavoiksi ja vahvistuessaan tavat ovat muuttuneet persoonallisuuden osaksi, moodiksi. Moodi on hyvin keskeinen osa sitä, mitä koemme itsemme olevan."
Lisään tuohon väittämän:
Moodi on hyvin keskeinen osa myös sitä, mitä koemme toisen ihmisen olevan.
Tätä ajatusta tukee myös tuhansien uhrien kirjoitukset joissa sanotaan suhteen alussa kaiken olleen hyvin, suorastaan ihanaa, ja vuosien mittaan toisen muuttuneen inhaksi narsistiksi.
Eli
Suhteen aikana on, syystä tai toisesta, muodostunut sopivat olosuhteet sille että kahden ihmisen kesken on alkanut valtapeli - joko agressiivinen ja suoraviivainen, tai sitten hiljainen myyräntyö jota ns kiltit harrastaa. Taistelun syynä voipi olla narsistinen koston- ja tasoituksen halu, jota edesauttaa se harhakuvitelma että puolisosta on tullut itsestäänselvyys.
Ja, se kumpi ennättää e n s i n nimetä ent ihanan puolisonsa narsistiksi, pukeutuu samalla puhtaanvalkoiseen uhrin viittaan. Kulissi-viittaan.
"Tätä ajatusta tukee myös tuhansien uhrien kirjoitukset joissa sanotaan suhteen alussa kaiken olleen hyvin, suorastaan ihanaa, ja vuosien mittaan toisen muuttuneen inhaksi narsistiksi"
Tähän kyllä tekee mieli heittää vastineeksi tämä..mistä syystä se alun ihana ihminen tosiaan saattaa "muuttua" narsistiksi...
Ja jos omaa suhdettani ajattelen...niin alku meni juurikin tuohon tapaan...
Mutta tosiaan suhteen loppupuolella...minun kannaltani katsoen...jokin muuttui aika yhtäkisti...minusta ja elämästäni tuli mitätön...
"Ehkä meidän polkumme kohtasivat yksityisemmin. Ehkä minä olen se joka nostin sinut ylös kun olit maassa, annoin sinulle työtä kun olit työtön, näytin sinulle tien kun olit eksyksissä, valoin sinuun luottamusta kun epäilit, sain sinut nauramaan kun olit surullinen, herätin kipinäsi kun olit ikävystynyt, kuuntelin ja ymmärsin sinua, tunnistin sinut siksi joka todella olet, tunsin sinun tuskasi ja löysin vastauksia, ja annoin sinulle halun elää. Tietysti sinä tunnistat minut. Minä olen sinun inspiraatiosi, sinun ihanteesi, sinun pelastajasi, sinun johtajasi, sinun paras ystäväsi, se jota sinä haluat seurata, ja se jonka suosio saa sinut hehkumaan.
Mutta voin olla myös sinun pahin painajaisesi. Ensin minä rakennan sinua koska sinä tarvitset sitä. Taivaasi muuttuu kirkkaansiniseksi. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, alan repimään sinua. Sinä annat minun tehdä sen, koska sinä olet tottunut siihen etkä saa sanaakaan suustasi. Olin väärässä sääliessäni sinua. Sinä olet täysin kykenemätön, epäkunnioitettava, epäluotettava, epämoraalinen, piittaamaton, avuton, itsekäs, rajoittunut, inhottava. Olet kiusallinen seuralainen, epäkiitollinen kumppani, kykenemätön vanhempi, pettymys, seksuaalinen floppi, taloudellinen rasite. Kerron sen päin naamaa. Minun täytyy. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä. Käyttäydyn kotona ja kylässä aivan niin kuin tahdon, täysin piittaamatta tavoista, arvoista, tai muiden ihmisten tunteista. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä. "
Noh...Ännäksi olen nimennyt vasta suhteen päättymisen jälkeen...ottaessani selvää...mitä se kaikki oli...
Mutta en syytä häntä mistään elämäni pilaamisestasi tms....syystä ettei hän pakottanut minua suhteeseen...se oli oma valinta...kuten myös suhteen päättäminenkin...
Periatteessa ajattelen kyllä...etten varsinaisesti tehnyt hänelle mitään pahaa...kohdellut huonosti...jos ei huonoksi kohteluksi lasketa sitä että loppuaikoina kyllä puolustin itseäni ja osoitin etten pitänyt kaikista hänen sanomistaan...jonka hän otti henk. koht. arvosteluna...
Noh...onko viittani valkoinen...tuskin ainakaan itse koe niin....syystä, että jossain vaiheessa ne syyt miksi minulle kävi niinkuin kävi...olin altis imartelulle, tulin hyväksikäytetyksi...oli pakko löytää itsestään...ja seuralaiseksi tuli häpeäkin...ja veetutus siitäkin, että vaikka olin mukamas jo jotain oppinut itsestäni avieron jälkeen...niin silti tavallaan lankesin samaan ansaan...
Sitä en tiedä...voiko narsisti vuosikausia esittää ns. hyvää/rakastavaa ihmistä...mutta siihen uskon, että alussa voi...varsinkin jos ihmisellä ei ole minkäänlaista tietoa narsismista...että kyllä uhriksi voi joutua kyllä ihan pahaa aavistamattamatta...
minun kokemukseni on kolmen vuoden ajalta...emmekä asuneet yhdessä...tapailimme kerran/pari viikossa...enimmäkseen hänen ehdoillaan...päivittäin olimme yhteyksissa/kävimme keskustelua lähinnä messengerin/spostin välityksellä...
Enä usko...että tein hänestä sellaisen, että hänen oli pakko käyttäytyä narsistisesti..luomalla sopivat olosuhteet...hän oli sitä jo ennen minua...ja on varmasti minun jälkeenikin...
"Tätä ajatusta tukee myös tuhansien uhrien kirjoitukset joissa sanotaan suhteen alussa kaiken olleen hyvin, suorastaan ihanaa, ja vuosien mittaan toisen muuttuneen inhaksi narsistiksi."
Niin edelleen lisään tähän...että juurkin noin voi käydä...niitä oikeitakin narsisteja on olemassa...siinä kuin oikeita uhrejakin...
Tähänkään tarinaan on vaikea löytää syylliseksi puolisoa...miksi hänen miehensä oli sellainen kuin oli...vaikka puolisosi ns. löysikin syyn itsestään..."Minna selvitti itselleen, miten hän oli joutunut tuollaiseen liittoon ja antanut miehen nujertaa hänet täysin avuttomaksi."
http://www.eeva.fi/artikkeli/aikuisopiskelija-minna-rissanen-narsisti-tuhosi-itsetuntoni
Ettei ny aina ole kyse tästäkään...
"Suhteen aikana on, syystä tai toisesta, muodostunut sopivat olosuhteet sille että kahden ihmisen kesken on alkanut valtapeli - joko agressiivinen ja suoraviivainen, tai sitten hiljainen myyräntyö jota ns kiltit harrastaa. Taistelun syynä voipi olla narsistinen koston- ja tasoituksen halu,"
"Mistä te tiedätte ettei pahimmassa tapauksessa kirjoittaja itse ole narsisti, joka hakee täältä vahvistusta sille, että voi sitten jyrätä uhrinsa kotona kertoen, että ”kaikki keskustelupalstallakin sanoivat ettet ole terve”?! "
Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa.
Vaikkakin luonnehtisin narsistia ihmiseksi joka on nyrjähtänyt kultaiselta keskitieltä toiseen ääripäähän - ylikompensoivaksi. (toinen ääripää on mukautuva antautuja, kutsutaan myös ohutnahkaiseksi tai läheisriippuvaksi)
Esimerkillistän vielä noita 'riittäviä olosuhteita' parisuhteessa: vaimo alkaa nalkuttamaan naimisiinmenon jälkeen. Hän on osittain ehkä oppinut sen lapsuudenkodissaan (äidin arkkityyppi), osittain nalkutus ehkä johtuu vallan menettämisen pelosta jota vaimo kompensoi vallankäytöllä.
Mies joka ei ole väkivaltainen, kärsii vaimonsa nalkutuksesta, muttei löydä keinoja sen lopettamiseen. Hän on sanonut vaimolleen että velvollisuudet hän hoitaa muutenkin, ja että tyhjän nalkutus tuntuu pahalta. Mutta, kuin seinille puhuisi, joutuu mies toteamaan.
Monen vuoden jälkeen, eräänä päivänä kun miehelle on kasautunut muitakin huolia, vaimon nalkutus saa mittarin täyteen, hän lyö vaimoaan poskipäähän sillä seurauksella että silmänympärys tummenee.
Vaimo, tyrmistyneenä, menee poliisiin, lääkäriin, turvakotiin. Myöhemmin vaimo kertoo sossulle että hänen miehensä on väkivaltainen hullu, narsisti, siitä on todisteena poliisin lausunto, lääkärin todistus ja turvakodin taksikuitti. Tämä fiktiivinen tarina voisi jatkua; koska nainen koki niin ison narsistisen loukkauksen, ettei pysty sitä tunnemaailmassaan käsittelemään, hän uhriutuu täysin, alkaa kirjoittelemaan nut.tiin ja vaikkapa tänne palstalle, millaisia k*sipäitä narsistit ovat.
Miksi sinua niin kiinnostaa mitä "uhriutuneet" uhrit kirjoittelee nuttiin, nettiin, palstalle, fb:n ja vaikka minne?
Miksi sinua niin harmittaa nämä luuserit? Mitätöit heidän toimintaa ja silti sinua kovin kiinnostaa heidän kirjoittamiset?
Mikä sinun mielestäsi olisi se oikea tapa toimia?
"koska nainen koki niin ison narsistisen loukkauksen, ettei pysty sitä tunnemaailmassaan käsittelemään, hän uhriutuu täysin, alkaa kirjoittelemaan nut.tiin ja vaikkapa tänne palstalle, millaisia k*sipäitä narsistit ovat"
ÄH...nyt minäkään en pidä kirjoituksistasi YE...jossa on pikkusen uhrin syyllistämisen makua...tyyliin mitäs nalkutit...
Ei se ny ihan kaikissa tapauksissa noin mene...käsittääkseni narstinen persoonallisuushäiriö ja ns. uhrituminen sisältää paljon muutakin...kuin pelkästään nalkuttavan vaimon ja siihen kyllästyeen miehen...
Kyllä narsistiksi nimeämiseen tarvitaan paljon muutakin...
Esim. itselläni on taustalla avioliitto alkoholistin kanssa...johon sisältyi myös jonkin verran henkisen väkivallan lisäksi fyysistäkin väkivaltaa...vaikka meillä se useimmiten kyllä kohdistuikin ns. irtaimen rikkomiseen...
Mutta noh...narsismista en tiennyt silloin mitään...mutta en nyky tietämykseni mukaankaan...nimeäsi entistä puolisoani narsistiksi...
Vaikka siinä liitossakin...ns. itsetuntoni latistui olemattomiin...syystä että annnoin kohdella itseäni huonoksi...
mutta tuossa suhteessa....Ännään liittyen en tiedä vaikea selittää...se "kaikki" oli jotenkin niin hienovaraistakin, että sitä oli ensialkuun vaikea uskoa, monesti ikäänkuin ravisteli päätään...onko tämä tottakaan, kuulinko/käsitinkö minä oikein...olenkohan minä tulossa jotenkin "hulluksi"...mitä tämä on...
Noh...minä päätin suhteen tuossa vaiheessa...vaikea tietää miten olisi käynyt...jos se olisi jatkunut...tai että olisimme muuttaneet yhteen...
mutta kuvittelisin, että tuollainen pitkäaikainen käsittämätön "hulluksi tekeminen"...jossa ihanuus ja kauheus vuorottelevat...ilman sen kummempaa syytä...siten ettei enää tiedä...mikä on totta ja mikä ei...
Saa kenet tahansa uhritumaan...eikä kyse ole pelkästä narsistisesta loukkauksesta...liittyen johonkin yksittäiseen tekoon...vaan jostain muusta...jonka ehkä käsittää vasta jälkeenpäin...
Minua kiinnostaa ihmisen käyttäytyminen noin niinkuin yleiselläkin tasolla. Kiinnostuminen taas lisää motivaatiota oppia lisää.
Miksi sinä viestität ihmisten mitätöimistä kutsumalla heitä luusereiksi? Minä en mitätöi ihmisiä koska potkaisisin samalla itseäni polveen.
Oikea tapa olisi rakentavuus ja ratkaisujen haku. Tässä ympäristössä se voi olla vaikeaa koska jos kirjoittaa jotain hymyssäsuin, toinen voi lukea sen vihan vallassa. Vastuu lukemisen aiheuttamista tunteista on lukijalla.
Kumman uhrin syyllistämistä tässä keksityssä tarinassa tarkoitit? Vaimon joka joutui miehen primitiivireaktion uhriksi, vai miehen joka koki nalkuttamisen henkiseksi väkivallaksi? Itse näen tässä kaksi potentiaalista uhria. Syyllistäminen tai mitätöinti ei ollut tarkoitukseni.
*miettii sivuaivoilla, kuinka moneen väkivallan tekoon on ns sosiaalinen tilaus*
Minusta sinä olet jo täysin oppinut, etkä tarvitse enää oppia ja ratkaisujen hakuja lisää. Totuus yxex on se, että me kaikki olemme narsisteja toiset enemmän toiset vähemmän, toiset vaan oppivat elämässä sen tajuamaan ja kykenevät muuttumaan, mutta toiset jäävät sille tielle ja pysyvät itselleen täysin sokeina koko loppuelämänsä.
Kiitän ja kuittaan, palaan asiaan - jotkut harrastusta häiritsevät velvollisuudet kutsuu. :)
"Kumman uhrin syyllistämistä tässä keksityssä tarinassa tarkoitit? Vaimon joka joutui miehen primitiivireaktion uhriksi, vai miehen joka koki nalkuttamisen henkiseksi väkivallaksi? Itse näen tässä kaksi potentiaalista uhria"
Niin, tarinasi oli vitseissäkin kuvattu ns. tyyppi esimerkki nalkuttava vaimo vs. siihen vuosien mittaan väsynyt mies...okei kummatkin ovat sekä kaltoinkohtelijoita että uhreja...
Minä vain ärsyynnyin kun jotenkin tuntui siltä, että otit sen esimerkiksi kuvaamaan suhdetta narsistisen persoonallisuushäiriöisen kanssa...
Ihan en usko...että jos kumppani on NPH...että hänellä on nalkuttava vaimo...enemmänkin hänen vaimonsa on arka, pelokas hiljainen hiirulainen...
Siis, tarkoitin sinun olevan viisas ja fiksu, etkä tarvitse enää tässä tai muussakaan elämäntavassa oppimista, sillä sinä olet oppinut näkemään itsesi ja olet kyennyt muuttumaan,..näin uskoisin...siis edellinen viestini oli tarkoitettu positiivisessa mielessä...Kuten tiedät, olen huono ilmaisemaan aisaani ja siitä voi saada aivan toisenlaisen vaikutelman kuin oli tarkoitus :)
harrastukset, niin,..ne..aina...Kuuntelehan kaveri tämä Simpan kipale, siinä on sanomaa..
http://www.youtube.com/watch?v=9BgKG_QVVz8
Kiitos kauneista sanoistasi. Yritän kulloisenakin hetkenä tehdä sen hetkisen parhaani. Tekojeni keskiarvo ei liene viisas tai fiksu siltikään. Vaikka etsin valaistusta, en usko että löydän sitä koskaan.
"Mikä on tarkoitus ja missä määränpää
Jos huomaamattasi sä oletkin jo siellä
Jos oot jo perillä"
Mulle se matkalla olo taitaa olla määränpää.. :)
Suap ärsyyntyvä, immeisiihää myö kaik tiällä ollaa :)
Ehkä ääripäähän auttamattomasti jumiutunut on persoonallisuushäiriöinen. Esim ikuisesti agressiivinen. Tai ikuisesti passiivinen. Taitavat olla perin harvinaisia.
"Ehkä ääripäähän auttamattomasti jumiutunut on persoonallisuushäiriöinen. Esim ikuisesti agressiivinen. Tai ikuisesti passiivinen. Taitavat olla perin harvinaisia"
Tuota joo...taisin oivaltaa jotain oikeasti...noita sinun moodejasi tutkaillessani...millaisia ne viattomat uhrit ovat...he eivät koe syyllisyyttä...
tuo syyllisyys kohta minua vain on aina tuossa mietittänyt...kiltti ihminen ei tunne syyllisyyttä? agressiivinen tuntee?
PASSIIVINEN ANTAUTUJA
"kun toimin näin, pyrin siihen että
-toinen ei loukkaannu
-toinen ei suutu
-toinen ei hylkää
-toinen pitää minusta
-en koe syyllisyyttä, joka johtaa siihen että toinen ei tiedä minun tarpeistani eikä voi siksi tyydyttää niitä."
En tiedä...pitäisi mennä omassa elämässäni tosi kauas taaksepäin...jopa kymmenien vuosien päähän...oliko se noin...etten kokenut syyllisyyttä...omasta toiminnastani...
Kun itse koen, että heräsin aikoinaan siinä vaiheessa kun luin sen Helstenin "kuolemattoman" lauseen...
"jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"...
joka muutti elämäni...
En tiedä...heräsikö minussa syyllisyys...vaiko mikä...ainakin siihen liittyi jopa itseinhoa, kun katsoin, millainen olin ollut...
Puolustuksekseni voin vain sanoa, että jostain syystä olin luullut, että rakkaus ja hyväksyntä ovat jotain joka pitää ansaita tietyn tyyppisellä käytöksellä...olemalla mahdollisimman "kiltti"
Mutta jotenkin tajusin, että voin kaikesta huolimatta itsekin vaikuttaa siihen, millaista minun elämäni on...muullakin tavoin kuin vain olemalla marttyyri ja "pyhä"
moodi: mukautuva antautuja
alistuva, uhrautuva, marttyyri
kiltti, mukava, joustava
suurpiirteinen, diplomaattinen
mököttävä, kiukutteleva
myöntyvä, toisia miellyttävä
suostuva, mukautuva
en osaa sanoa ei
kohtelias, hyväksyntää hakeva
pääsen helpommalla
parempi etten sano mitään
en sano suoraan, en puhu tunteista
annan muiden päättää puolestani
vähättelen itseäni tai saavutuksiani
väheksyn omia tarpeitani
en ilmaise tarpeitani tai tunteitani
pysyn suhteissa jotka eivät ole minulle hyväksi
tiedostan vaille jäämisen mutta en tee asioille mitään
Vielä moodeista sen verran että assertiivista, toimivaa vastuullista aikuista voisi verrata elämän keskitiehen. Siitä lähtee sivutiet vasemmalle ja oikealle; kohti passiivista mukautuvaa antautujaa, ja, agressiivista ylikompensoijaa. Nämä sivutaajamat voivat olla hyvinkin tarpeellisia joisssain selviytymistilanteissa, mutta keskitie johtaa nopeimmin perille. Sivutaajamiin eksyy helposti koska siellä eletään joko toisia ylenkatsoen, tai toisia passiivisesti mukaellen, mutta tämäkin tieto on varmaan ihmiselle tarpeellista tutkimusmatkallaan.
Kuten itse totesit; kiltti voi muuttua itsesuojelevaan suuntaan. Samoin agressiivinen voi muuttua toistasuojelevaan suuntaan. Tarvitaan vain oivallus. Tietoa ja motiivi.
Syyllisyydestä:
Onko syyllisyyksiä muita kuin:?
-rangaistuksen pelkoon pohjautuvaa(miten minulle käy)
-toisen kärsimyksen huomioivaa(mitä olen aiheuttanut toiselle)
"Syyllisyydestä:
Onko syyllisyyksiä muita kuin:?
-rangaistuksen pelkoon pohjautuvaa(miten minulle käy)
-toisen kärsimyksen huomioivaa(mitä olen aiheuttanut toiselle)"
Niin kaiketi syyllisyys on usein jompaa kumpaa...mutta on olemassa jonkinlainen kolmaskin muoto...voisin nimittää sitä joksikin yleiseksi syyllisyyden tunnoksi...
ja toistan ny itseäni koska saman linkin syyllisyydestä olen laittanut jo aiemminkin...mutta tässä puhutaan myös tuosta jota nimitän ns. kolmanneksi syyllisyyden syyksi...
Enkä osaa itse sitä noin tyhjentävästi kuvata, mitä se on...
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/syyllisyys/
Mutta pidän kuitenkin syyllisyyden tunnetta tarpeellisenakin koska
Syyllisyys hälyttää väärästä askeleesta
Syyllisyyden tunteella on tarkoituksensa. Se kertoo oikean ja väärän rajasta. Syyllisyys on kuin hälytyskello, joka hälyttää mielen sisällä vääristä teoista toista kohtaan ja yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta.
Jos syyllisyys herää siitä, että on toiminut väärin jotain toista tai itseä kohtaan, se on silloin oikeutettu tunne. Ilman sitä ei synny todellista kokemusta siitä, että on toiminut väärin.
Mutta on ehkä olemassa ihmisiä, jotka tuntevat syyllisyyttä toistenkin teoista...syyllisyys hälyttää väärin...ja kokevat jopa olevansa itse syyllisiä siihen, että toinen kaltoinkohtelee häntä...
"Syyllistävä kasvuympäristö tai aikuisiän vahingoittavat lähisuhteet voivat virittää syyllisyyden hälytyksen väärille taajuuksille. Silloin syyllisyyttä kantaa esimerkiksi tapahtumista, joihin ei ole syyllinen, mutta jotka vaikuttavat kielteisesti omaan elämään. Hälytin jää siis päälle ja hälyttää ilman syytä. Ihminen tuntee jatkuvaa syyllisyyttä jopa olemassaolostaan, jolloin hän tavallaan asettaa itsensä muiden ihmisten alapuolelle. "
itselle juurikin nuo syyllisyys kysymykset ovat aiemmin olleet vaikeita...nykyään osaan jo paremmin erottaa ne asiat mihin itse olen syyllinen...niistä asioista jotka ovat tapahtuneet/ tapahtuvat minusta riippumatta...
"Uskotteko te ihan oikeasti, että kaikki elämänne hankalat ihmiset ovat tai ovat olleet narsisteja?"
En usko. Kuten sanoit, olen samaa mieltä siinä, että jokaisesta ihmisestä löytyy narsistisia piirteitä Ja jatkaisin että jana tai kaari millä narsistisella määrällä tai laadulla mennään, on hyvin kirjava niin ihmisten välillä kuin vaihteleva eri elämäntilanteidenkin, -vaiheiden aikana.
Tunnevammautuneita ihmisiä voi joskus olla helppo, joskus vaikea tunnistaa. Sosiaalisessa kanssakäymisissä toisiimme opimme koko ajan ihmisen käyttäytymistä. Mielestämme ikävät piirteet toisessa ovat vahingollisia - kartettavia tai hyljättävissä - ja mielestämme myönteiset piirteet vahvistettavissa. Tässäkin voi mennä metsään pahasti. Ja se johtuu usein siitä, että käsityskykymme tai sisäiset toiveemme/tarpeemme ovat vielä kehittämättömiä, kypsymättömiä. Voi havaita senkin, että ikävästi käyttäytyvä m*lkku onkin on ollut rehellisempi ja pyyteettömämpi kuin mielenkiintojasi myötäilevä hyvä haltijatar.
Puhtaasti haluamme vain hyvää. Mutta hyvyys ei aina ole sitä miltä se näyttää; mutta erehdymme maistamaan siitä ensimmäisestä palasta mikä näyttää hyvältä. Samoin tarjoamme itse jotain sellaista, mitä miellämme hyväksi (itse) antamatta silti toiselle juuri mitään. Samoin on pahuuden laita. Jos ihmistä ei miellytetä hänen tarpeidensa pohjalta on toinen syyllistynyt itsekkyyteen (=ei huominut minua).
Jos kiinnostusta todelliseen ihmisen käyttäytymiseen on, se vaatii ensinnäkin rohkeutta tunnistaa itsessään erilaisia puolia sekä niiden vaikutusta käyttäytymiseen sekä vaikutusta ulkopuolisiin. On opittava myös luopumaan siitä harhasta, että ihmiset ovat olemassa omia tarpeita varten: he antavat, mitä antavat omasta vapaasta tahdostaan. Jos haluamme vaikuttaa saamaamme, niin meidän tulee myös ilmaista toiveemme. Jos et saa pyytämääsi, selvä. Antaa myös sen mahdollisuuden, että toisella on oikeus olla antamatta haluamaani.
Keskustelupalstojen tunnevammautuneisuudesta on paha mennä sanomaan. On selkeästi ihmisiä, jotka eivät kykene realistisesti tarkastelemaan itseään eri kanteilta sekä ovat suvaitsemattomampia tunnistamaan sitä toisissakaan. Syy voi olla puhtaasti kypsyysaste tai tunne-elämän vammautumisen trauman seurauksena - kriisivaihe - jossa ollaan vielä vahvasti mukana. Empatiaa huutavat eivät itse suinkaan ole aina empaattisia. Ja sitten on ihmisiä, jotka kostavat mieltämänsä kaltoinkohtelut siihen sopivasti profiloimaansa henkilöön, jonka arvelee kärsivän iskuista. On myös ihmisiä, jotka "etsivät" yhtäläisyyttä esim palstakirjoittelijan ja tuntemansa irl-henkilön kanssa. Siinäkin voi olla sekä uhriutuva että kostava näkökulma vertaistuen lisäksi.
Onko olemassa puhdasta parisuhdetta, joka ei perustuisi jonkinlaiseen valtataisteluun ja mikä saa molemmat parisuhteenkin osapuolet sitten siinä taistelussa reagoimaan niin, että toinen käyttäytyy narsistisesti.
Usein, tämä on minun mielipiteeni, vaikuttaa siltä, että ei ole aikaa/halua/tahtoa/kiinnostusta kohdata sitä parisuhteen toista osapuolta juuri sillä tasolla, jota hän olisi vailla, eli hän jää yksin.
Parisuhteen dilemma, josta erilaisin menetelmin sitten yritetään rämpiä eteenpäin ja johon vaikuttaa kovasti se, että miten toinen kokee tulleensa kohdelluksi ja kohdatuksi toisen taholta ja miten taas toinen.
Yhtä hyvin molemmat saattavat olla siinä kokemuksessaan väärässä, mutta saavat aikaiseksi vain narsististesiksi luokiteltavaa käytöstä sitä toista kohtaan.
Itse en ainakaan ole kovin myötämielinen sellaisille, jotka eivät omasta mielestään vaan tee eikä sano mitään väärin, samalla täysin sivuuttaen sen kokemuksen, jota toinen yrittää omasta näkökulmastaan tuoda julki. Vahingossa vaikkapa mitätöi toisen ihan täysin vaikkapa vaan siksi, että töissä oli niiiiin rankka päivä ja ei jaksa kuunnella jankutusta?
Itse olen huomannut ainakin sellaisen, että ne joitten päältä saa astella rauhassa, niitten päältähän astellaan rauhassa. Ne, jotka pistävät hanttiin, että ei-näin minua ei kohdella, heistä tulee vaan hankalia, jotka luultavasti olivat sellaisia ja jatkavat sellaisina maailman tappiin.
Jos epäonnistut ihmisen kohtaamisessa syvällisesti, etkä viitsi ottaa vahinkoa takaisin ja odotat toiselta vaan ymmärrystä ja vielä toistat saman.... Niin onko enää ihme jos toinen reagoi? Ja reagointitapa saattaa olla jotain, jo lapsuudessa opittua, aikaisemmista kokemuksista opittua, valmiiksi syystä tai syyttä asenteellista suuntaan tai toiseen ja niin edelleen..
Sellainen ihminen, joka tuntee tulleensa yrityksistä huolimatta ihmisenä teilatuksi muutaman kerran liian useasti, sellaisella saattaa olla jo syytä epäillä joko omia vuorovaikutustaitojaan - punnintaa riittää - tai sitten toisen vastaavia. Tai jopa sitä narsismia.
Mutta jos keskustelematta toisen kanssa tulee vain siihen tulokseen, että oma käytös on ollut moitteetonta - niin arvailujen varassa edetään.
"Itse olen huomannut ainakin sellaisen, että ne joitten päältä saa astella rauhassa, niitten päältähän astellaan rauhassa. Ne, jotka pistävät hanttiin, että ei-näin minua ei kohdella, heistä tulee vaan hankalia, jotka luultavasti olivat sellaisia ja jatkavat sellaisina maailman tappiin."
ÄH...Siis joo...on olemassa ihmisiä joiden päältä voi astella rauhassa...joko koko loppu elämän...tai sitten tiettyyn yksilölliseen rajaan asti...jolloin tulee tunne "nyt riittää, minua ei kohdella noin"...
Mutta entä sitten...sen jälkeenkö asia onkin tällä tavalla...
"Ne, jotka pistävät hanttiin, että ei-näin minua ei kohdella, heistä tulee vaan hankalia, jotka luultavasti olivat sellaisia ja jatkavat sellaisina maailman tappiin."
Tuo on sinun kirjoittamasi ajatus...en tiedä tarkoititko sen olevan tuota miltä se kuullostaa...että jos alkaa puolustamaan itseään...niin on hankala, ollut jo varmasti ennenkin...
Noh...ehkä olen liian herkkä...mutta itseäni ajatellen...tuo rajojen vetäminen tyyliin minua ei kohdella näin...on ollut osasyy moniinkin huonoihin hetkiin elämässäni...
Nyt kun olen sen vasta keski ikäisenä opetellut ns. kantapäänkin kautta...en pidä ajatuksesta, että olisin hankala ihminen...
Vaikka tiedän...jonkun mielestä voin ollakkin...syystä ettei ylitseni enää niin helposti kävellä...
Mutta noh...oikeastaan ei sillä väliä...
itse kuitenkin koen että oma hyvinvointini ja ihmissuhttetteni laatu on parantumut huomattavasti sen jälkeen...kun minusta on tullut "hankalampi"...entisen tossukan sijaan...enkä edes kovin kaipaa menettyä marttyyrin kruunuanikaan...pidän itsestäni nykyään enemmän...ja ainakin läheisenikin ovat tervehtineet muutostani ilolla...
Kyllä, minä kirjoitin sen noin ja tarkoitin juuri niin kuin ymmärsit.
Se ei siis ole minun mielipiteeni, vaan kokemukseni siitä, mitä rajojen asettamisesta seuraa... Erilaista alistamisen yrittämistä.
USA:ssa on menty asiassa eteenpäin itseapupuolella missä puhutaan paljon henkisestä ja verbaalisesta väkivallasta (Emotional Abuse, Verbal Abuse). Jopa sana "abuse" on mielestäni jotenkin osuvampi kun kuvataan tätä ihmissuhteissa vallitsevaa dynamiikkaa, jossa siis selkeästi joku hakee jotain toista ihimistä väärinkohtelemalla. Alistuvia (läheisriippuvaisia, eri syistä muuten helposti alistettavia) neuvotaan ja opetetaan ottamaan elämä haltuunsa.
Suomessa tämä on lapsen kengissä, ja siksikin helposti ihmiset lähtevät sille linjalle että kun toinen käyttäytyy kontrolloivasti, kyseessä on pakko olla persoonallisuushäiriöinen. Voi ollakkin, yllättävän usein onkin, tai ihminen on muuten vaan saanut päähänsä että muut ihmiset ovat olemassa vain häntä varten. Olen alkanut ajatella, että koko Suomi on niin henkisesti väkivaltainen yhteiskunta että sitä pidetään normaalina.
Oma kokemukseni liittyy henkilöön joka sai ADHD-diagnoosin. Joka tapauksessa, hän oli henkisesti väkivaltainen, kontrolloiva, alistava ja lopuksi myös hyvin pelottava ihminen. Mutta vain parisuhteessa. Tiedän että vika ei ole vain minussa, sillä hän ei ole kohdellut muita naisiaan yhtään sen paremmin. Ymmärrän millainen vääristynyt ajatustapa hänellä on, ja ymmärrän mihin hän pyrkii. Hän muuttuu henkisesti väkivaltaiseksi sillä minuutilla kun suhteeseen alkaa hiipiä läheisyyttä, rakkautta on vannottu puolin ja toisin ja juttu alkaa vakiintua.
Minulle on aivan sama minkä nimityksen hänen oireistonsa saa, minulle on ollut tärkeintä se, että opin syvällisesti tajuamaan miten hän asiat näkee, mikä on se maailmankuva joka saa hänet käyttäytymään miten hän nyt käyttäytyykin. Ja ymmärsin että hän on hyvin vihainen ihminen, jolla on väärä omakuva. Itse hän uskoo olevansa mukava heppu, ehkä vähän temperamenttinen. Kun hänen vihainen (kuvailin häntä joskus kroonisesti loukkaantuneeksi) minänsä törmää hänen väärään omakuvaansa parisuhteessa, sen sijaan että hän näkisi itsensä sellaisena kuin on, hän alkaa syyttää parisuhteen toista osapuolta kaiken aiheuttajaksi. Tämä on jatkuva valehtelun kierre, ja lopulta hän ei todellakaan edes näe mitä tekee ja sanoo. Kaiken, mitä hän ei halua nähdä itsessään, hän näkee toisessa. Niinpä jos hän tekee nettiin treffi-ilmoituksen, hän syyttää toista miesten perässä juoksijaksi. Kun hän määräilee ja dominoi, hän syyttää toista alistamisesta. kun hän valehtelee itselleenkin, hän epäilee toisen rehellisyyttä jatkuvasti ja hakee toisen puheesta ristiriitaisuuksia joilla toisen saisi kiinni. Ja kaiken tämän hän ihan oikeasti näkee niin, että hän itse on uhri, ja parisuhteen hyväksikäytetty puoli on se paha ja ilkeä ihminen joka pilaa hänen koko elämänsä. Hänen päässään pyörii ikäänkuin jatkuva itsensäpuoleustelun mylly, joka oikeuttaa kaiken mitä hän tekee sillä että toinen se vasta kamala onkin.
Se, mikä minun oli vaikeinta nähdä oli se, että kamalaksi minut hänen silmissään teki se, että sanoin johonkin ei, yritin pitää normaalit rajat (kaikkien ihmisten kanssakäymiseen kuuluu jotkut rajat), olin eri mieltä vaikka siitä oliko jokin tv-ohjelma hyvä vai ei. Jos hän kysyi, mitä haluan, ja kerroin, hän suuttui jos en vastannut oikein. Oikein oli se, mitä hän halusi, mutta ei kertonut. Minun olisi siis todellakin pitänyt lukea ajatuksia. Jos hän piti jostain asiasta, mutta minä en tiennyt että hän piti, ja sitten sanon että en pidä kyseisestä asiasta, se oli loukkaus häntä kohtaan. Lopultakin siis se, että olin persoona, oli loukkaus häntä kohtaan. Vasta kun tajusin tämän hänen sisällään pyörivän koneiston joka kokee kaiken häntä kohtaan kohdistettuna uhkana, ymmärsin että suhteesta ei voi koskaan tulla mitään. Minä en voi muuttaa ketään, ja hän voi muuttua vasta kun hän alkaa nähdä omat vääristyneet käsityksensä. Jos minä yritin hänelle ne näyttää, se oli taas hyökkäys häntä kohtaan. Siinä meni kaksi vuotta. Tärkeintä minulle oli se, että opin näkemään ainakin suurimman osan omasta väärästä omakuvastani, ja tekemään sen kanssa työtä niin että jos vielä menen suhteeseen, uskon omaan arvostelukykyyni ja näkemiini varoitusmerkkeihin. Yksinkin on hyvä olla nykyään. Haluan vielä sanoa että niin vihainen kuin tälle ihmiselle välillä vielä olenkin, tunnen suurta myötätuntoa häntä kohtaan.
Tätä kaikkea en olisi ymmärtänyt jos en olisi nimenomaan tutkinut henkistä väkivaltaa sellaisenaan, jättäen pois kaikki leimat ja diagnoosit. Mitä väliä sillä on mikä nimi sillä on, kun minuun sattuu joka päivä ja alan vihata itseäni siksi etten uskalla pitää puoliani? Samoin kun alkholisti juo, nikotinisti polttaa niin hyväksikäyttäjä hyväksikäyttää, omista syistään. Eikä lopeta.
"Alistuvia (läheisriippuvaisia, eri syistä muuten helposti alistettavia) neuvotaan ja opetetaan ottamaan elämä haltuunsa."
Niin neuvotaan ja syystäkin...koska ihminen voi viime kädessä muuttaa vain itseään ja OMAA elämäänsä...
Olen jo moneesti laittanut tämänkin linkin...mutta kertaus on opintojensa äiti...heille jotka kokevat, että aina mulle käy näin ja "syyllinen" löytyy vain ja ainoastaan itsen ulkopuolelta...
niin kyse saattaa olla tästäkin...että on oman elämänsä uhri...pakotettu valitsemaan/käyttätymään/ajattelemaan aina samalla tavalla ilman että huomaisi että voi itsekin vaikuttaa asioihin hyvin paljon...
http://www.city.fi/artikkeli/Oman+el%E4m%E4ns%E4+uhrit/4623/
"...koska nainen koki niin ison narsistisen loukkauksen, ettei pysty sitä tunnemaailmassaan käsittelemään, hän uhriutuu täysin, alkaa kirjoittelemaan nut.tiin ja vaikkapa tänne palstalle, millaisia k*sipäitä narsistit ovat"
Jos nainen on kokenut narsistisen loukkauksen, niin nainen on silloin N. Eli tässä tarinassa nainen on uhriutunut narsisti?
Narsisti kirjoittaa vaikka minne ja haukkuu narsisteja (itseään)?
Siis nainen tiedostaa itsensä narsistiseksi k*sipääksi ja ymmärtää ongelmansa ja lähtee siitä avautumaan.....
Melkoinen tarina.....
Ei, vaan narsistinen loukkaus on tunne jonka aivan tavallinen ihminen kokee. Sinäkin olet kokenut niitä monta elämäsi varrella.
Eli kun harjaannuttaa omaa narsistisen loukkauksen käsittelykykyään, ei uhriudu joka vastoinkäymisessä.
Tarvii taas auttaa ystävää mäessä, kun yxexällä on termit vähän hakusessa:
"Eli kun harjaannuttaa omaa narsistisen loukkauksen käsittelykykyään, ei uhriudu joka vastoinkäymisessä. "
Eli narsisti uhriutuu todella helposti, koska hän kokee kaikki pienetkin kommentit pahoina loukkauksina, eikös kommettisi tätä tarkoittanut?
Narsistinen loukkaus on:
Periaatteessa kaikki psyykkiset oireet, ahdistus, pelkotilat tai pakkoneuroottiset oireet, puhumattakaan vakavammista psyykkisistä sairauksista, rajoittavat ihmisen mahdollisuutta nauttia olemassaolostaan tai saada tyydytystä minuutensa toteuttamisesta. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että psyykkiset oireet ovat ihmiselle aina myös narsistisia loukkauksia. Mitä hallitsevampi ja invalidisoivampi oire on, sitä suurempi loukkaus.
Vastasin ettet kokisi narsistista loukkausta ;D
Sekoitat nyt psyykkiset sairaudet, tarvehierarkian ja defenssien oireet keskenään.
Tästä linkistä, noin sivun puolivälistä, voit lukea mitä on ihan normaali jokaisen kokema narsistinen loukkaus. Oleppa hyvä.
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_1.php
ps. Sivuilla on muutenkin hyvää ei-demonisoitua selkokielistä tietoa aiheesta.
Kiitos linkistä!
"Sekoitat nyt psyykkiset sairaudet, tarvehierarkian ja defenssien oireet keskenään."
Luulitko tosiaan minua noin älykkääksi, että osaisin noin hienoja termejä käyttää?
Kiitos vaan kohteliaisuudesta :)
Näin keittiöpsykologina käytän vain termejä joita hallitsen.
Oma kommenttini oli revitty täältä:
http://www.jotte.info/narsismi
Mielenkiintoiset näkemykset löytyi antamasi linkin takaa.
Ymmärrän miksi laitoit tuon linkin :)
Linkkisi takaa löytyi myös minun linkkini :) Joten linkkisi kirjoittaja on samaa mieltä narsistisesta luokkauksesta, muuten hän ei varmaan mainostaisi sivua omassa kirjoituksessaan :)
Vai mikä sinun näkemyksesi on yxex?
"Mielenkiintoiset näkemykset löytyi antamasi linkin takaa."
Tuolla tarkoitin tätä linkkiä:
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_1.php