DDR-meininkiä missään?

Menneisyyttä tuokin

Olen sen ikäinen että muistan kommunismin ajan, mutta en koskaan derkuissa käynyt. Onko Berliinissä enää mitään noilta ajoilta jäljellä, paitsi pätkä muuria ja museo, myös DDR-museo näkyy olevan? Onko mitää paikka missä voisi aistia vanhan ajan tunnelmaa?

5

607

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uralt

      Muurista ei paljon jäljellä ole, mutta itäpuolen arkkitehtuuri on kyllä tallalla. Minne se olisi voinut kadota. Massiiviset rakennukset ja leveät kadut kaupunkialueella paljastavat kyllä kävijälle, millä puolella kaupunkia ollaan. Eli ulkoisesti on vielä itäpuoli nähtävissä. Ihmisetkin ovat pääasiassa samat. käy katsomassa. Paljon on kyllä korjattukin maisemaa viime aikoina.

    • OnkelErich

      Marzahn rakennettiin valmiiksi juuri ennen muurin kaatumista ddr:n esittelylähiöksi. Alunpitäen asukkaita piti tulla 200 000, mutta ihan siihen ei päästy. Iso paikka se silti on ja sata kertaa siistimpi kuin vaikkapa Kontula Helsingissä; juopuneiden röhinää ei kuulu eikä soi sirmakka haikeasti kun venäläismummot laahustavat villasukat makkaralla päivän ostoksille. Paikalle pääsee S 7:lla tai raitiovaunulla M 6, jonka kyytiin pääsee ainakin Alexanderplatzilta

    • Der Stasi
    • josapappa1773

      ois upeeta kyl käydä berliinissä

    • Das DDR

      Lentokoneesta näkee hyvin DDRn aikaset betonikolossit...
      DDR- ja Stasimuseot eivät ole kovin kummoisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      158
      1502
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1180
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      879
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      801
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      62
      710
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      685
    7. 52
      680
    8. 76
      586
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe