Olen työssä, johon suhtauduin aluksi intohimoisesti ja kunnianhimoisesti. Molemmat ovat hiipuneet lähes olemattomiin. Syitä on monia. Suurin syy on huono johtaminen. Mikromanageroiva lähipomo, joka tuhoaa suuren osan projekteistani eikä anna mitään vapautta toteuttaa tehtäviäni. Lisäksi hän käyttäytyy niin kuin työnantaja omistaisi minut. Tähän liittyvät hankalat työajat. viikonloppu- ja iltatöitä on jatkuvasti, paljon enemmän kuin haastattelussa annettiin ymmärtää. Ylemmältä johtotaholta on paineita tehdä näitä vielä lisää. Minulla on ollut syksyn aikana peräti 2 vapaata viikonloppua, ja välillä putkia, joina kokonaista vapaapäivää ei ole ollut pariin viikkoon. Palkka on tästä huolimatta aika surkea.
Lisäksi pomo on ajoittain todella epäystävällinen. Huonon palautteen anto ei unohdu, mutta hyvän kyllä. Ylempi johto ei tunnu näkevän "kentän" realiteettejä.
Olen parissa vuodessa muuttunut innostuneesta, luovasta ja kunnianhimoisesta tyypistä uupuneeksi, aloitekyvyttömäksi ja välinpitämättömäksi. Alkaa olla täysin EVVK asenne työhön. Tämä on aika paha, sillä pitäähän sitä jollain elääkin. Olen ollut tavalla tai toisella sairaana koko syksyn ja unihäiriöitä on viikottain. Koen olevani sairausloman tarpeessa, mutta jotenkin tuntuu niin säälittävältä hakea sellaista. En ole todellakaan kunnossa, mutta en tiedä mitä tehdä. Kuulostaako tilanteeni burn outilta?
Burn out?
5
273
Vastaukset
- Firma pakettiin
Kuulostaa. Itsellä sama tilanne paitsi että pienyrittäjä ja työntekijä käyttäytyy suunnilleen noin kuin pomosi.
- realisti 123
Onko mahdoton ajatus kouluttautua jollekin uudelle alalle tai vaihtaa työpaikkaa.
Vaimoltani loppuivat työt ja avautui uusi koulutusmahdollisuus hoitoalalle. Kela muuten ottaa osaa kustannuksiin. Kannattaa kysellä.
Tiedä miten hienot ja mukavat työtoverit sinua nurkan takana odottaa.
Älä siis jää kyykytettäväksi. Kyllähän siinä menossa kukatahansa alkaa oireilla.
Rohkeasti vain eteenpäin. Parempaa edessä. - jko00
kyllä
- janika2
Vointisi on seurausta siitä kuinka sua on kohdeltu....hae muuta työtä....
ilmapiiri työpaikalla ei ole terve ja kannustava....vaihda työpaikkaa...
ota vastaan vaikka vähän huonompikin paikka...taloudellisista syistä
tarvittaessa aluksi...älä jää enää tuleen makaamaan....anna uusien
tuulien puhaltaa elämässäsi...huono ilmapiiri on huono ilmapiiri ja
sillä on seurauksensa...tarvittaessa ja halutessasi hae ensin sairaslomaa
ja kokoa ittesi...kaikkea hyvää sinulle. - Uupunutuuu
Hei, minulla on aivan sama tilanne. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, jopa typeryyteen asti. Kipeänäkin olen mennyt töihin. Koskaan en ole myöhästynyt jne.. Olen tehnyt muidenkin töitä jos jättävät tekemättä. Tämä on typerää, tällaista aina vedetään nenästä ja jätetään omia hommia koska se typerä tekee ne kuitenkin.
Jokatapauksessa olen ollut uudessa työssä vuoden verran ja koko tämän vuoden meidän henkilöstömitoitus on ollut todella pahasti pielessä. Kokoajan luvattu lisää työvoimaa entisten lähteneiden vuoksi, mutta ketään ei ole tullut. Eivät ole edes hakeneet. Työn kuormittavuus on kasvanut lähes sietämättömään pisteeseen ja sen huomaa esimiesten kasvoilta jo erittäin pahasti. He kiroilevat jo töihin tullessaan ja kiihtyvät yhtäkkiä nollasta sataan jos vaikka eivät ymmärrä jotain asiaa jota yrittää selittää. Alkavat huutamaan. Jos joku pieni asia jää tekemättä, siitä saa heti huudot ja vielä se kirjoitetaan ylös, että kaikki sen näkevät.
Nyt hoidan itse useita ei tehtäviä, jotka eivät kuulu edes ammattiini. Tämän syksyn aikana olen huomannut myös, että minua ei enää kiinnosta mikään. Kaikki alkaa olla ihan sama. En saa mistään oikein mitään iloa, vaikka olen iloinen ja huumorintajuinen ihminen. Nyt vain suoritan elämääni ja tuntuu, että kalenteri pyörii kokoajan mielessä pakonomaisesti. Lasken kokoajan tunteja, että ne riittäisivät kaikkeen. Töissä on kokoajan kiire, jatkuvasti katsoo siellä kelloa, että herranjumala en ehdi en ehdi.
Olen alkanut vihata esimiehiäni niin paljon, että niiden naaman näkeminenkin saa minut voimaan fyysisesti pahoin. En ymmärrä kuinka kenenkään johtamistaidot voivat olla noin huonoja. Ennen minua, väkeä vaihtui kokoajan koska esimiehet olivat niin ilkeitä ja työnmäärä valtava.
Teen usein 12 tunnin työpäiviä. Ensiviikolla joudun olemaan kaksi päivää töissä 13 tuntia kerralla. Olen jo nyt niin väsynyt. Vapaalla ei voi enää rentoutua koska puhelin soi usein, pyydetään töihin tai muuttamaan vuoroja. Jatkuvasti revitään selkänahasta kaikki irti. Nyt yritän löytää jonkun uhmakkaan asenteen itselleni, että NYT RIITTI. Että lähden kävelemään. Ongelma on siinä, että minulla on vielä 6kk määräaikainen työsoppari. En tiedä mitä tehdä.
En tiedä kauan jaksan enää. Minulla ei ole mitään muuta kuin työ. Kaikki muu on tämän syksyn aikana mennyt, koska en jaksa enkä kerkea eikä kukaan ymmärrä. En enää naura, enkä hulluttele en mitään. Olen vakavanaamainen, säikähtelevä, väsynyt ja kärttyinen. Pinna palaa heti kun tulee yhtään mitään ylimääräistä, koska kaikki kapasiteetti menee nyt työelämään.
Ennen sain iloa ja nautintoa metsästä, jossa käyn päivittäin koiran kanssa. Nyt siltäkin on kadonnut täysin nautinto. Yritän nauttia, yritän olla positiivinen, mutta ei siitä tule mitään. Saan vain väkinäisen irvistyksen naamalleni, sisältä olen aivan kulunut ja maassa. Miksi en saa mistään enää iloa?
En kehtää kellekkään sanoakaan. Esitän vain muille, että kaikki on ok. Enkä itsekään kehtaisi hakea saikkua, vaikka typerää se on. Hävettää vaan, koska ei burnoutista saa saikkua. Kai sitten tulee diagnoosiksi joku masennus. Sellainenkin hermostuttaa.
Minulla on tänään ollut vapaa. Seuraavat kolme päivää on 12 tunnin päiviä. En ole nauttinut vapaasta, en ehdi palautua ja huolestuttaa jo nuo tulevat päivät, saati ensi viikko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559