Täällä on ketju jossa kysytään että uskallatko sanoa suoraan. Niitä suorasuita riittää pilvin pimein, mutta miten on, jos heille sanoo suoraan? Yksipuolinen suoraansanominen on junttimaista. Täytyy olla vuorovaikutusta. Yleensä ne "suoraan sanojat" alkavat käyttäytyä "kosto elää" periaaatteella jos heille itselle sanoo jotain suoraan. Vai miten on?
Kykenetkö ottamaan itse kritiikkiä vastaan?
Yksipuolistako?
14152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kai kukaan siitä nauti, että saa kuulla olevansa epätäydellinen :)
ei tietenkään mutta siitä voi oppia ja yrittää parantaa tapojaan vaikka ei se ole helppoa ja emme me myöskään voida olla kaikille mieliksi. ja onhan se tunnustettava itselleen että en ole täydellinen ! mutta tiedän kanssa että on ihmisiä jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen ja panostan enemmän heihin.
Ja toisaalta, kai kaikki tietävät olevansa epätäydellisiä =)
kyllä jos se sanotaan asiallisesti... jos on teini nuoren vanhempi niin oppii kuulemaan totuuksia ja itse vanhempana pidän hyvänä asiana että teini saa sanoa mielipiteensä. katson että nuoren kritiikki on ollut hyväksi ja olen kasvanut ihmisenä.
onhan meitä moneksi suorasanojaksi. itse tutkiskelen itseäni aina kun olen saanut kuulla jotain negatiivista, en voi suuttua siitä ! sillä pidän rehdimpänä saada tietää suoraan kuin kuulla jotain kauttarantain ja oppia siitä jotain.
on myöskin iso ero kritisoida ihmistä mikä se on persoonana ja mikä toisessa ärsyttää. ei me olla samasta muotista tehtyjä ja pitää pystyä hyväksymään toisensa mutta aina voi sanoa " etten pidä tuosta piirteestä "
oma suorapuheisuuteni koskee enemmän muita asioita kuin kritisoida henkilön negatiivisia puolia sillä niitähän on meillä kaikilla. vaakalaudan toivoisin kääntyvän aina enemmän sille positiiviselle puolelle.
mutta en ymmärrä esim. tällaista, jos joku on kieroillut selkäni takana ja teen siitä suoran kysymyksen että miksi ? niin tämä ihminen suuttu minulle siitä ! toisin sanoen hän suuttuu omista teoistaan eikä ota vastuuta niistä. tästä sitten tuloksena välien poikki meno. ei mene minun kalloon..
pitäsikö toisen vain antaa jatkaa samaa vai sanoa asiasta ? minä sanon mutta harkiten ja siinä toivossa että toinen voi asiasta puhua. mutta näin ei ole käynyt monenkaan kanssa. katson ettei semmoiset ihmiset ole sen arvoisia että kannattaa jatkaa.
ei kukaan halua että hänen luottamustaan petetään ja naulan kantaan tuntuu sanani osuneen sillä mitä suuttumista toisella muuten olisi jos on syytön ?
On aivan sama, mitä suomalainen sanoo,
mutta minkäänlaista arvostelua emme su-
vaitse. Emme, vaikka se olisi kuinka hyvin
perusteltua. Mutta imartelu, se saa naa-
man hymyyn. Olemme henkisesti pikkulap-
sia. Kuinka meidät saisi kasvamaan henki-
sesti?
Koska meistä tulee aikuisia?
Jani-Petteri puhuu nyt vain omasta puolestaan, et voi puhua kaikkien suomalaisten saatikka kansakunnan puolesta.
Arvosteluhan tuntuu olevan ihan muotia jos peilaa asiaa nykyisiin televisio-ohjelmiin.
Riippuu kritisoijasta. Vaimoni antamaan kritiikkiin suhtaudun vakavasti koska siinä on aina hänelle sillä hetkellä tärkeää sisältöä.
Häneltä tulevaan myönteiseen kritiikkiin suhtaudun täysin kritiikittömästi.
Sama myös toisin päin.
Aika harvoin on kanssakäymisessämme suoranaista, jyrkkää, kummankaan suuntaista kritiikkiä.
Jyrkimmillään se on muotoa "miksi teit noin" tai oliko tuo nyt välttämätöntä" yms.
Myönteinen kritiikki ilmenee suomalaiskansalliseen tapaan, harvemmin sanallisena, useamminkin eleinä ja toimina.
Suhtautumiseni muiden palautteeseen riippuu siitä miten arvostan ko. henkilöä.
Mitä loitommaksi tuttavuudestani mennään tai alemmaksi arvostusasteikossani niin sitä herkemmin asennoidun siten, että sehän on vain tuon henkilön mielipiden sillä hetkellä.
Muistan kuitenkin sen, että aina ko. henkilöllä on oma syynsä sanomiseensa.
Olipa se sitten kielteistä tai myönteistä.
Suoraan sanominen, miten päin tahansa, on parempi kuin takanapäin "mutkutus".
Hyvän hymistely ja imelä imartelu ei opeta, kasvata eikä vie mitään asiaa eteenpäin, niin mukavalta kuin se kuulostaa ja tuntuukin. Asiallinen ja hyvin perusteltu kritiikki on kullan arvoista silloin, kun haluaa kehittyä ja päästä jossain asiassa eteen päin, tulla hyväksi ja tehdä jotain vielä paremmin.
Kestän kritiikin, muuten en kirjoittaisi tänne.
Minusta imartelu ei ole koskaan kuullostanut mukavalta. Kohteliaisuus, joka on ansaittu, tuntuu paljon mukavammalta, samoin ansaittu tai perusteltu kritiikki on ok.
Mutta tässäkin, kuten monessa muussa asiassa, palautetta ja kritiikkiä tulee usein asiasta tietämättömiltä eli "tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää luulevansa".
Kriikitin sanamuoto on ratkaiseva.
Kun Berliusconi aikoinaan sanoi,
että suomalainen ruoka on pahaa,
julistettiin melkein sota Italialle.
Kumminkin se oli vain yhden mie-
hen mielipide.
Täällä Ruotsissa tuolle olisi lähinnä
naureskeltu. Mutta suomalaisille on
tärkeää tietää, että mitä esimerkiksi
lehmä suomalaisista ajattelee.
Riippuu siitä kuka sanoo. Paljon on sellaisia jotka valittavat kaikesta, ei niitä viitsi ottaa todesta.
Jos joku sellainen kritisoi, joka osaa kiittää hyvästä ja moittia pahasta, sitä on parasta kuunnella ja ottaa opiksi.