vesimies miehet

Kaksoselle paras. en ole eläessäni tavannut ns. sielunkumppanuutta muun kuin vesimiehen kanssa(itse kaksosnainen)..Kaikenlaisia suhteita on vuosien mittaan kertynyt, olen silti vielä nuori, eikä ole muissa suhteissa löytänyt sitä samanlaista tunnetta kuin vesimies miehen kanssa!
Olen seurustellut kahden vesimies miehen kanssa. Toisen kanssa ajauduimme irti toisistamme. Hän soitti kahden vuoden jälkeen ja kertoi vieläkin kaipaavansa, tunsin samoin. Kummatkin olimme tuolloin suhteessa ja yhteydenoton jälkeen rakastelimme 2 kertaa, sen jälkeen peli oli selvä, emme tule näkemään enää,sillä rakastamme kumppaneitamme (hänellä skorpioni minulla härkä).

Ja se toinen vesimies. Tapasimme ennen kuin aloin seurustelemaan nykyisen mieystäväni kanssa. hän lähti rauhanturvaajaksi ja sen jälkeen aloin seurustelemaan toisen kanssa. tämänhetkinen suhteeni härkämiehen kanssa ei tyydytä ja ajattelen vieläkin vesimiestäni joka on tulossa takaisin reissultaan..Hän on minulle kuin tehty: hyvännäköinen, älykäs, keskustelutaitoinen, sympaattinen, vapauttaan rakastava (kuten minä).

Kirjoitin nyt vaan jos jotain kommentia kaksos-vesimies suhteista. Vaikea uskoa ainakaan mitään kammottavaa tarinaa. Nämä merkit hoitavat ihmissuhteensa "järjellä".
2741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Enpäs nyt oikein usko, että vesimiehiestä olisi kaksosille haastetta (yleistäen). Jos uskoisin omiin kokemuksiini vesimiehistä, niin joku ihme pinnallisuus/epäromanttisuus/epäseksuaalisuus/ heitä vaivaa. Älyllinen tasokin on heillä melko huono! He toistavat kuluneita vitsejä, jotka olivat kehnoja jopa eka keralla kuultuna!

Äänestä

olen kanssasi täysin samaa mieltä kaksosen ja vesimiehen uhteensopivuudesta!!!mulla on käynyt samoin,vesimies on vienyt sydämeni täydellisesti,ja vaikka kuinka yritän hänet korvata jollain,ei se onnistu.olen myös tutustunut ja "seurustellut" useiden miehien kanssa,mutta vain tämä on saanut minut aivan sekaisin.olen ihan hulluna häneen,jos suoraan sanon. :) mulla on kans vähän saman tyylinen vaihe kuin sulla,mä vaan odotan hänen vapautumistaan armeijan harmaista niin kuin kuuta nousevaa...

tämä kyseinen veskari on samanlainen kuin sun kuvailemasi vesimies:hyvännäköinen,älykäs,keskustelutaitoinen,sympaatinen,vapautta rakastava,mutta myös loistavan huumorintajun omaava ja kulkee pilke silmäkulmassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lena kirjoitti:

Kaksoselle paras. en ole eläessäni tavannut ns. sielunkumppanuutta muun kuin vesimiehen kanssa(itse kaksosnainen)..Kaikenlaisia suhteita on vuosien mittaan kertynyt, olen silti vielä nuori, eikä ole muissa suhteissa löytänyt sitä samanlaista tunnetta kuin vesimies miehen kanssa!
Olen seurustellut kahden vesimies miehen kanssa. Toisen kanssa ajauduimme irti toisistamme. Hän soitti kahden vuoden jälkeen ja kertoi vieläkin kaipaavansa, tunsin samoin. Kummatkin olimme tuolloin suhteessa ja yhteydenoton jälkeen rakastelimme 2 kertaa, sen jälkeen peli oli selvä, emme tule näkemään enää,sillä rakastamme kumppaneitamme (hänellä skorpioni minulla härkä).

Ja se toinen vesimies. Tapasimme ennen kuin aloin seurustelemaan nykyisen mieystäväni kanssa. hän lähti rauhanturvaajaksi ja sen jälkeen aloin seurustelemaan toisen kanssa. tämänhetkinen suhteeni härkämiehen kanssa ei tyydytä ja ajattelen vieläkin vesimiestäni joka on tulossa takaisin reissultaan..Hän on minulle kuin tehty: hyvännäköinen, älykäs, keskustelutaitoinen, sympaattinen, vapauttaan rakastava (kuten minä).

Kirjoitin nyt vaan jos jotain kommentia kaksos-vesimies suhteista. Vaikea uskoa ainakaan mitään kammottavaa tarinaa. Nämä merkit hoitavat ihmissuhteensa "järjellä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu