VENÄJÄNTOYTERRIERI UROS

toy3

Kyselen nyt alustavasti jos sopiva koti löytyisi.. Poju on musta ruskein merkein, suloinen kuin mikä ja painaa sen n.2kg (iältään 3v).Mutta moni kakku päältä kaunis. En kaunistele nyt asioita yhtään että ymmärrätte minkälaisesta luonteesta on oikeasti kyse. Elikkäs, koira suhtautuu vieraisiin miehiin AGRESSIIVISESTI. Miehiä ei päästä edes silittämään, vaan murisee jonka jälkeen ottaa 98% varmuudella kiinni (tämä johtuu siitä että koiran ensimmäisessä kodissa mieshenkilö on lyönyt tätä, joten pelkää heitä) vieraille haukkuu ja murisee, mikä menee hetken päästä ohi. Sitten lähtee kerjää rapsutuksia ja kesken silityksen yrittää nälvästä. Tämähän johtuu vaan johtajuudesta, koira yrittää päättää itse koska sitä silitetään ja koska lopetaan. Siksi uuden omistajan TÄYTYY EHDOTTOMASTI tietää näitä asioita että pärjää tämän pojan kanssa!! Koira tulee toimeen muiden koirien kanssa (ei kissoja) meillä on myös vuoden nuorempi uros täällä ja tulevat todella hyvin toimeen. Koira on esim.minulle kiltti, ei tee mitää eikä yritä nälväistä mutta tosiaan kun tulee vieras sisälle/ulos niin tää show alkaa. Eikä ole auttanut jos komennan sitä, eli myönnän että omat taidot ei riitä tähän :( en haluaisi luopua tästä, mutta olen pienen vauvan yh, joten aika on muutenkin kortilla eikä koiran täydellinen koulus alusta asti ole mahdollista. Koiran hihnakävely on hallussa (ei vedä ja kuuntelee) pystyy pitämään vapaana kunhan on tottunut omistajaansa, rakastaa pallo-leikkejä, temmellystä toisten koirien kanssa, tykkää nukkua vieressä.. eli koira on muuten kaikinpuolin täydellinen perheenjäsen. En tosiaan myy tätä ihan jokaiselle, vaan haluan olla täysin varma että uusi omistaja tulee pärjäämään ja YMMÄRTÄÄ NYT TÄMÄN ETTEI KOIRA OLE TOSIAAN HELPOIMMASTA PÄÄSTÄ! eikä missää nimessä ensimmäiseksi koiraksi! ja haluaisin mielelläni että uudessä kodissa olisi ainakin yksi leikkikaveri. Eikä kerrostaloon siksi kun haukkuu jos kuulee kovempia ääniä. Pojua ei myöskään ole leikattu että mielellään uusi omistaja saisi sen tehdä.. (meillä merkkasi ensimmäisinä päivinä kunnes sain itseteosta kiinni) lapsien kanssa on tullut toimeen ,mutta mielellään myisin hänet silti talouteen missä ei niitä olisi ihan varmuuden vuoksi ettei vahinkoa vaan pääse käymään. Ilmaiseksi häntä en anna, tavarat tulee tietysti mukaan mutta alle 400 euron ei lähde mihinkää! Sitten tärkein, koiraa ei saa myydä/antaa eteenpäin koska vaihtanut kotia aivan liikaa. Haluan myös tutustua uuteen omistajaan ja nähdä että tietää mitä tämän kanssa tekee!

Kiinnostuneet voivat laittaa eka s.postia ja tietoa itsestään ja aikaisemmasta koira kokemuksesta.

0

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        23
        3133
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        753
      3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        750
      4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        690
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        35
        597
      6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        591
      7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        19
        530
      8. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        38
        523
      9. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        521
      10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        519
      Aihe