Olen ollut kolme vuotta mieheni kanssa, mietin naimisiin menoa. Mies on paras ystäväni ja rakastan häntä ainakin ystävänä. Tunnen voimakasta kiintymystä. Nauramme paljon yhdessä. Seksi on ihan OK, ei mitään ilotulitusta mutta ihan mukavaa yleensä, ja saan orgasmeja.
Mietin vain sellaista, pitäisikö naimisiin mennäkseen olla jotenkin "rakastunut" (mitä se edes tarkoittaa)? Koskaan ei ole ollut sellaista tunnetta, että olisin rakastunut häneen, että perhosia vatsassa, sydän hakkaa, jalat pettävät alta tms. Mutta en ole koskaan tuntenut niin kenenkään muunkaan miehen kanssa. Olen ollut monta kertaa ihastunut (myös tähän nykyiseen), mutta ihastukset ovat olleet aika laimeita. Ei mitään fyysisiä "oireita", sydämen pamppailua tms. Tällaiset asiat ovat tuttuja vain toisten puheista.
Uskotteko, että ne vatsanpohjan perhoset tulevat vielä jonkun muun kanssa ja kannattaa odottaa? Vai onko tämä voimakkainta rakkautta, mihin pystyn fyysisesti ja henkisesti? En halua jättää muutoin hyvää miestä ja odottaa perhosia, jos en sitten olekaan sellainen ihminen, joka niitä perhosia ylipäätään voi tuntea... Olen 25-vuotias.
Mietin vain sellaista, pitäisikö naimisiin mennäkseen olla jotenkin "rakastunut" (mitä se edes tarkoittaa)? Koskaan ei ole ollut sellaista tunnetta, että olisin rakastunut häneen, että perhosia vatsassa, sydän hakkaa, jalat pettävät alta tms. Mutta en ole koskaan tuntenut niin kenenkään muunkaan miehen kanssa. Olen ollut monta kertaa ihastunut (myös tähän nykyiseen), mutta ihastukset ovat olleet aika laimeita. Ei mitään fyysisiä "oireita", sydämen pamppailua tms. Tällaiset asiat ovat tuttuja vain toisten puheista.
Uskotteko, että ne vatsanpohjan perhoset tulevat vielä jonkun muun kanssa ja kannattaa odottaa? Vai onko tämä voimakkainta rakkautta, mihin pystyn fyysisesti ja henkisesti? En halua jättää muutoin hyvää miestä ja odottaa perhosia, jos en sitten olekaan sellainen ihminen, joka niitä perhosia ylipäätään voi tuntea... Olen 25-vuotias.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yhden ainoan neuvon annan; Kuuntele sydämesi ääntä. Mitä se tahtoo? Mitä sisimmässäsi tunnet? Oletko onnellinen?
Kysymys: Miksi aloit seurustelemaan hänen kanssaan?
Miksi pitäisi mennä naimisiin? Odota ja tutkaile tunteitasi, ehkä joku tulee ja vie sillä välin oikeasti sydämesi ja rakkautesi.
En usko että hypetys on Rakkautta, usein väärä valinta.
Oikea se josta tulee varma olo ja synkkaa, jonka silmiin haluaa katsoa kun tanssii häävalssia :)
Ajatteletko häntä jatkuvasti, ikävöitkö, tunnetko intohimoa, haluatko koskettaa häntä? Jos et, niin et ole rakastunut. Etsi joku joka herättää sinussa rakkauden tunteen eikä vain lämpimiä ystävä-tunteita.
Voin sanoa, että niin valju tunne kuin sinulla nyt on ei ole rakkautta lähimainkaan. Sitten kun tosi rakkaus astuu eteesi ja tiellesi tiedät kyllä silloin mitä se on ja tunnet eron. Älä jää siitä paitsi, älä sido itseäsi mihinkään mihin et ole valmis, ystävyys ei anna sitä mitä rakkaus parisuhteessa antaa. Anna itsellesi vielä mahdollisuus, tilaisuus löytää tosi rakkaus, olet sen ansainnut, kuten jokainen meistä.
Ehkä hän on osannut tuudittaa sinut kuvittelemaan, että ei ole mitään parempaa ja ehkä hän yrittää saada sinut sitoutumaan itseensä, koska näkee kuinka helposti sinut saa uskomaan, että pelkkä hyvä suhde on hyvä ja et uskalla jättää häntä, koska pelkäät jääväsi yksin. Turhaan pelkäät. Silti, itse teet sen päätöksen jäätkö vai annatko tuneiden viedä sinut vielä hurjaan seikkailuun.
Kuten sanottu, kuuntele sydäntäsi.
Olisin onnellinen, jos pystyisin kurkkaamaan tulevaisuuteen ja näkemään ettei siellä näy mitään "suurta rakastumista". Nyt pelottaa, että hankin tämän miehen kanssa lapset ja asuntolainan, ja myöhemmin rakastunkin johonkin ihan muuhun. Miehellä tuntuisi olevan jo vähän kiire sitoutua.
Eniten ihastuin miehessä henkiseen yhteyteen. Oli niin helppo jutella. Arvot olivat samanlaiset kuin mulla, harvemmin tapaa esim. kasvissyöjämiestä. Mies oli myös eka, joka oli minusta tosissaan kiinnostunut, vaikka olin jo 22 (en ole ikinä ollut mikään hirveän rohkea miesten kanssa).
Minulla on tässä suhteessa niin paljon hyvää, etten haluaisi jättää miestä ja huomata sitten kuolinvuoteella, ettei sitä suurta rakkautta ikinä tullutkaan. Kaikki "kunnolla rakastuneet" kaverini ovat rakastuneet jo joskus teini-iässä ekan kerran. Onko täällä palstalla ketään, jolla eka kunnon rakastuminen olisi tullut vasta aikuisiällä?