Jokainen meistä on joutunut kokemaan huolen lähimmäisistään. Itsekin viime aikoina ainoan iäkkään siskoni toipumisesta syöpäleikkauksesta, josta onneksi veritankkauksen jälkeen on nyt toipumassa kotoaan.
Uusi järkytys seurasi kuitenkin.
Toissayönä lapsenlapseni kaksosraskaus päättyi liian varhaiseen synnytykseen 23:lla viikolla, ja molemmat pienet menehtyivät.
Tyttö eli vain muutaman minuutin, mutta keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet tarpeeksi.
Eivät saaneet mahdollisuutta elää pienet, hellyydellä olin jo ajatuksissani ottanut heidätkin suvun yhteisöön.
Suru hiljentää, ajatus vain viipyy pienten luona, vaikka kuinka yrittää ajatella muutakin.
Hyvältä kuitenkin tuntuu voida avata sydäntään surussakin, vaikka iloa olen aina halunut jakaa kirjoittaessani.
Kiitos, että olette olemassa!
Uusi järkytys seurasi kuitenkin.
Toissayönä lapsenlapseni kaksosraskaus päättyi liian varhaiseen synnytykseen 23:lla viikolla, ja molemmat pienet menehtyivät.
Tyttö eli vain muutaman minuutin, mutta keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet tarpeeksi.
Eivät saaneet mahdollisuutta elää pienet, hellyydellä olin jo ajatuksissani ottanut heidätkin suvun yhteisöön.
Suru hiljentää, ajatus vain viipyy pienten luona, vaikka kuinka yrittää ajatella muutakin.
Hyvältä kuitenkin tuntuu voida avata sydäntään surussakin, vaikka iloa olen aina halunut jakaa kirjoittaessani.
Kiitos, että olette olemassa!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suurissa suruissa ja epätoivoisilta tuntuvissa tapahtumissa, tilanteissa ei tiedä, miten toiselle antaisi voimia kestää, se on mahdotonta. Vieroksun sanaa ´ótan osaa´ , joten jos olisin lähelläsi, ottaisin syliini puhumatta mitään. Ajatuksin voin sen vain tehdä.
susmorsian
Kiitos lämmöstäsi susmorsian!
Mietin pitkään ennenkuin kirjoitin näinkin henkilökohtaista. Eräs syy oli luettuani jonkun mielipiteen, että palstalta kirjoittajat lähtee ikävän tason vuoksi!
Halusin kertoa, ettei minuun ole sellainen vaikuttanut,...kuka kokee helpottavana saada purkaa harmejaan ja paineitaan täällä olkoon se sallittua sekin!
Pikemminkin ymmärtää vaikeiden aikojen aiheuttavan huolia ja paineita yhteiskuntaa seuraaville.
Onhan täällä laidasta laitaan voinut tuoda milloin iloa, ja suruakin ,...kaikkea elämään liittyvää. Siinä onkin palsta saanut olla terapoivana kanavana.
Toivotan voimia, mikä suuri aarre tämä onkaan, että täällä saa purkaa omaa surua tai mikä muu vaivaa.
Itse sain paljon tukea ja ymmärtämystä syöpäpotilaat palstalta. Meillä oli molemmilla hyvät "ystävät" siellä, mutta heitä ei enää ole, siksi ajattelenkin että jos voisin jotenkin jakaa ja myötäelää lähinmäisen rakkaudella..
Joten ota halauseni vastaan muistan sinua ja sisarellesi voimia
Surua on täälläkin, mutta kannan sen itse heikoilla hartioillani.
Olen totaalisesti yksin.
Tuollaisessa tilanteessa sivullisena en osaa, enkä uskalla, enkä osaa sanoa mitään.
Erään puolituttuni pieni lapsi kuoli pudottuaan 8:n kerroksen ikkunasta.
Näin kaveria ajoittain ja hänen ilmeensä oli kuukausia sellainen etten arvannut aloittaa mitään koskevaa keskustelua.
Pitkäaikaisen kaverini vaimon menehdyttyä pitkän sairauden päätteeksi kykenin sanomaan vain, etten pysty sanomaan mitään.
Avuttomuuttako vai turhan vahvaa myötäelämistä?
Näinhän se on,...joskus elämä pysähdyttää meidät odottamattomilla tapahtumilla. Tukenahan minun kuuluu nyt olla isoäitinä omilleni.
Joskus riittää kun on vain mukana, sanoja on niin vaikea löytää,...tuolla ylempänä totaalisesti yksin haluaisin sanoa, et Sinäkään ole yksin,... missä inhimilliset tunteet ovat mukana, niin myötäeläjäjinä olemme sitä miksi ihminen on ihmiselle tarkoitettu.
Kiitos ajatuksistanne.
On luonnollista, että sekä ilossa että surussa hakeutuu toisten luo. Toisen surusta ei voi osaakaan pois ottaa, mutta myötäelää, tukea ja ymmärtää voi, osoittaa että välittä, ihan pienillä eleilläkin.
Meidän palstaystäviesi on vain sanoin Sinua lähestyttävä, uskon että niistä saat voimaa ja tunnet lämmön. Minäkin Sinua halaisin , antaisin kimpun valkeita, hennonpunervia ja vaaleansinisiä kukkia. Ajattelen Sinua lämpimästi surussasi.
Texsanell
On niin vaikeaa
sanoiksi pukea
surua jonka saa
se koskettaa
ja sydäntä raastaa
kyynel tipahtaa
se hetken helpottaa.
Miksi kävi näin
mietit yksinään
suru kulkee sisimpään
lohtua löytyykö elämään
yksinkö pitää yrittää
surun keskellä ymmärtää
et luoja ohjaa elämää.
Vahvinkin luonne murtuu surussa,
silloin kyyneleet vierii poskella
se kaipuusta kertoo ikävään
joka saapuu hiipien elämään.
Tällä pienellä runolla tahdon ottaa osaa suruusi jonka kohtasit Monica.
Kiitos Monica ja Ramona* lohdullisista sanoistanne, nyt on vain sopeuduttava,... ehkä luonnon viisauteen.
Raskaus oli ongelmaraskaus alusta lähtien, nuori ensikertalainen äiti oli jo sairaalassa heti alussa, kun oli vuotoa ja supistuksia jatkuvasti.
Vielä ei tiedetä mikä meni vikaan, ennenkuin sairaalasta tulee tietoa.
Kiitos teille kaikille myötäelämisestä, palsta on näyttänyt kauneimmat ja lämpimämmät puolensa.
Siitä kiittäen
tex
Lämmin osanotto pienten kaksoslasten poismenon johdosta!
Kimppu orvokkeja ja lämmin halaus!
Kiitos Sinullekin liisa.sal
En vieraile tällä palstalla, mutta otsikko herätti mielenkiinnon. Surusta harvoin täällä keskustellaan, ainakin tuolla naapurissa. Itse olen kokenut saman kuin lapsenlapsesi. Kaksoseni syntyivät suunnilleen samanikäisinä, painoivat 550 g. Heiveröisinä eivät jääneet eloon. Olin surullinen, mutta samalla ajattelin heidän selviytymismahdollisuuksiaan. Minulla on kaksi lasta, mutta vain näiden kaksosten kohdalla olin varma kaiken jatkumisesta hyvin kriittisten kuukausien jälkeen. Kotona odotti vuoden vanha esikoinen, joten touhua riitti, kun juuri olin aloittanut työt äitiysloman jälkeen.
En voi muuta neuvoa antaa kuin, että kuuntelet. Annat vanhempien itkeä. Surut kuuluvat elämään. Varmaan lapsenlapsellesi on vielä surullisempaa, jos esikoiset olivat kyseessä. Lämmin kosketus Sinulle, isovanhemman lämmin kosketus lohduttaa myöskin.
Kun suru koskettaa lähimmäistä, aiheuttaa se suurta hämmennystä, tuntuu että kaikki sant särkee vaan lisää surevaa ihmistä,
joten olen sanaton,
jollaki pienellä eleellä osotan syvän osanottoni,
Ensinnäkin, surullisen ajatukseni tuon luoksesi.
Voi, kuinka surullista on tapahtunut.
Eivät sanat riitä kertomaan.
Toisekseen, miten oma kokemukseni on myös kuoleman läheinen.
Oma, rakas ystäväni, ymmärtäjä, avun ja ajatuksen antaja, kuoli äsken, ihan yllättäin.
Olin häneen yhteydessä, tapasimme muutama päivä sitten.
Hän kertoi itsestään, oli elämää ja uutta huomista täynnä.
Olin niin iloinen hänen puolestaan, koska hän oli rökittänyt vakavan sairauden.
Nyt, tyhjyys, hän on mennyt, äkkiä, yllättäin.
Voin vain itkeä omaa suruani. Hänellä on nyt hyvin.
Ikävä, ikiaikainen jää, kiitos hänen hyvyydelleen.
En ole ainoa kiittäjä.
Mitä Ruuneperi?
Vastaan elämä voi olla pitkä tai lyhyt.
Surusta palasin minäkin eilen pitkän matkan takaa,vanhan isäni hautajaisista.
Miten ei voi uskoa että joku on poissa,vaikka näki tilanteen ja että päivä voi olla koska tahansa.
Siellä makaa isä kuuraisten kukkien alla haudan syvyydessä.
Omasta elämästäni taas vuosikymmenten takaa muistuu mieleen niin kaivattu lapsi joka ei onnistunut syntymään tähän maailmaan.Miten katkeralta tuntuikaan vielä tieto etten koskaan edes voi saadakkaan lasta.
Tapaus oli vastaavanlainen viestin aloittajan kans.
Murheita ja menetyksiä on meillä jokaisella,joskus tuntuu vaan että niitä kertyy liikaa,niistä vain on selvittävä jotenkin.
Itkien yksin.
Lämmin osanotto ajatuksin ja kokemuksin jotka tulvahtivat mieleeni lukiessani aloitustasi.
Voimia ja jaksamista.
Kuka vastaakaan nuoren äidin ja isän kysymykseen, miksi?
Odotusta pelkoa ja iloa, sitten pohjaton suru.
Tutkimattomia ovat Luojamme tiet, nyt vain tuska ja lohduttomuus.
Näissä tilanteissa ihminen tuntee voimattomuutensa, mutta lämpimät ajatukset surussa eläville vanhemmille ja muille sukulaisille, elämä jatkuu.
Jaksamista sinulle texsanell, näiden menetysten johdosta ja voimia myös sisaresi tukemisessa.
Aamun valjetessa, olen valmis menemään eteenpäin uusin ajatuksin.
Nettimaailma on näyttänyt lempeät kasvonsa, se jää muistoihini lämpimänä kokemuksena.
Mennään uusiin aloituksiin,..heippa