Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaat

Ymmärrän kyllä että piskuinen SKP etsii julkisesti ehdokkaita listoilleen. Kokoomuksen kohdalla minusta juttu on vähän nolompi. Onko ns. iso puolue kuusessa kun pitää etsiä ehdokkaita lehti-ilmoituksin? Ei silti mkään ihme, kun ajattelee miten ainakin Porissa on tähän asti hyljeksitty joitain puoluen omia jäseniäkin (vaikka kuinka hyvä porvareita). Näin minulle henk. koht tapahtui pari vaalikautta sitten. Tosin "mr.Robinson" (jolle täten annettakoon välillä vähän tunnustustakin plastan linjasta poiketen), saatuaan tietää asiasta, olisi ystävällisesti järjestänyt minut takaisin listoille, mutta jouduin sitten hänelle ilmoittamaan että se on myöhäistä nyt. Ja toisaalta enpä ole enää takaisin haikaillut. Minulle ei sovi puolue, joka myy isänmaan EU:lle ja jonka puheenjohtaja on innokas Natomies.

Miten kokokoomus makaa? Tuleeko Porissa täydet listat ja jos määrä täyttyy niin mikä on laadun laita?
122057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on Porissa tällä hetkellä ehdokkaita jotain kymmenen verran iso osa nuoria.

Äänestä
  • Kuulostaa ihan hyvältä. Olsiko kyseessä se että nuoret etsivät jotain kokonaan muuta kuin kokoomusta , sdp:tä, kepua tai hampaatonta Vasemmistoliittoa?

    Äänestä

Kenelläköhän ei sitten olisi vaikeuksia ehdokaslistan täyttämisessä?

Äänestä

Kiinnostaisi tietää millainen on Porin kokoomuslaisten sisäien linjanveto kunnallisvaaleihin mentäessä. Minkälaisia klikkejä äon nähtävissä, millaisia suuntauksia nämä edustavat ja mikä ryhmä on kokoomuksen sisällä vahvoilla.

Äänestä

Joko tulevalla vaalikaudella kokoomuksen lautakuntaedustajilla on sitten lupa esittää muutakin kuin sen mitä sosialistit haluavat?

Äänestä
  • miksi ihmeessä tollasta kyselet? Kysymys on, ettenkö sanoisi, jotensakin vihjaileva.

    Äänestä

  • Voi olla ettei enää tarvitse istua yhtälailla kusi sukassa. Kevään aikana demareiden ja kokoomuksen liitossa on ollut selvää rakoilua - sen jälkeen kun Wahlman jyrähti kokoomukselle. (Hyvä että jyrähti. Ehkä siinä edes muutaman luottamushenkilön silmät vähän avautui).

    Äänestä

  • Woi Wade kirjoitti:

    Voi olla ettei enää tarvitse istua yhtälailla kusi sukassa. Kevään aikana demareiden ja kokoomuksen liitossa on ollut selvää rakoilua - sen jälkeen kun Wahlman jyrähti kokoomukselle. (Hyvä että jyrähti. Ehkä siinä edes muutaman luottamushenkilön silmät vähän avautui).

    Tuo ryppy rakkaudessa tuskin pitkään kestää.

    Äänestä

  • No ei todellakaan saa. Kokoomus on pyrkimässä vallan ytimeen eikä sinne pääse kuin ruskealla kielellä. Välirikko kokoomuksen ja sosialisten välillä on väliaikainen jollei jopa näennäinen.

    Äänestä

Menestystä kokoomukselle vaalitaistossa. Kokoomuksen menestys on minulle tärkeä sen takia että pitkäaikainen demarivalta saadaan kaadettua.

Äänestä

Jaa että miten kokoomus makaa: -rähmällään, on oikea vastaus. Arvosanani kokoomuksen johdolle heidän tekemästä työstä puolueorganisaatiossa on sen mukainen.

Äänestä

Minusta on ihan hyvä vaan kun puolueet asettavat ehdokkaiksi muitakin kuin omia iänkaikkisia politrukkejaan. Toivottavasti muut puolueet tekevät samalla tavalla ja toivottavasti näitä uusia ehdokkaita myös menee läpi valtuustoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fortuna kirjoitti:

Ymmärrän kyllä että piskuinen SKP etsii julkisesti ehdokkaita listoilleen. Kokoomuksen kohdalla minusta juttu on vähän nolompi. Onko ns. iso puolue kuusessa kun pitää etsiä ehdokkaita lehti-ilmoituksin? Ei silti mkään ihme, kun ajattelee miten ainakin Porissa on tähän asti hyljeksitty joitain puoluen omia jäseniäkin (vaikka kuinka hyvä porvareita). Näin minulle henk. koht tapahtui pari vaalikautta sitten. Tosin "mr.Robinson" (jolle täten annettakoon välillä vähän tunnustustakin plastan linjasta poiketen), saatuaan tietää asiasta, olisi ystävällisesti järjestänyt minut takaisin listoille, mutta jouduin sitten hänelle ilmoittamaan että se on myöhäistä nyt. Ja toisaalta enpä ole enää takaisin haikaillut. Minulle ei sovi puolue, joka myy isänmaan EU:lle ja jonka puheenjohtaja on innokas Natomies.

Miten kokokoomus makaa? Tuleeko Porissa täydet listat ja jos määrä täyttyy niin mikä on laadun laita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu