Miten saan puolisoni maksamaan "vapaaehtoisen eläkevakuutuksen" vuosia maksamatta olleet maksut?
Teimme siitä pankissa kirjallisen sopimuksen,että hän maksaa ne puolestani.Minä osallistuin lasten kustannuksiin ja hoitoon kaikki vuodet maksamalla kaikesta enemmän kuin hän.Jäin kotiin ja kustansin oman ja lasten elämän vuokratuloillani.Mies osallistui vuokraan ja ruokaan.Pitääkö haastaa puoliso oikeuteen?Kyseessähän on petos.Hän jäi siitä kiinni.Myönsi valehdelleensa että on maksanut.Tili oli tyhjä.
Eläkevakuutukset maksamatta
17
835
Vastaukset
- Jeppe
että kannattaisi kysyä ihan lakimieheltä. Ei siinä nyt kauheita mene, muutama satanen korkeintaan kun osaa kuitenkin sanoa ihan yhdellä käynnillä miten sinun kannattaisi menetellä.
Yhteiselossa syntyneisiin "yhteisiin menoihin" vaikka olisi ihan kirjallisenakin sovittu maksusysteemeistä kuitenkin liittyy niin paljon kaikkea sellaista mikä asiaan vaikuttaa että mitään tyhjentävää vastausta on aika hankala antaa ihan noiden tietojen perusteella, ja asiaan kuitenkin todennäköisesti liittyy seikkoja niin runsaasti että kokonaisuus pitäisi nähdä tyhjentävästi että voisi mitään oikein sanoa.- Neuvoa etsivä
Kaikesta on tarkka kirjanpito olemassa.
Kysymys olikin,saanko ja miten puolisolta koskaan maksamattomat eläkemaksut mitkä minulle kuuluisi?
Hän ei ollut maksanut niitä ja jäi valheesta kiinni.Pankki totesi,että selvä petos.Miten olisi viisasta menetellä?Eronko jälkeen vasta mahdollista periä toiselta mitään?Pääseekö puolisona ilman rangaistusta petoksestakin? - Jeppe
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Kaikesta on tarkka kirjanpito olemassa.
Kysymys olikin,saanko ja miten puolisolta koskaan maksamattomat eläkemaksut mitkä minulle kuuluisi?
Hän ei ollut maksanut niitä ja jäi valheesta kiinni.Pankki totesi,että selvä petos.Miten olisi viisasta menetellä?Eronko jälkeen vasta mahdollista periä toiselta mitään?Pääseekö puolisona ilman rangaistusta petoksestakin?ja sanottu jo pankissakin että rikos on tapahtunut niin ihan normaalin kaavan mukaan miten ilmoitus tuommoisesta tehdään, ei se sen kummempaa ole. Poliisin juttusille vain näytön kanssa että rikos on tapahtunut ja sieltä sitten neuvotaan ja ohjataan miten homma tulee etenemään.
Eli lakiteitse vaan ja kun päätös asiasta on niin maksuun tai jos ei ole/suostu maksamaan niin haet ulosoton kautta.
Kuitenkin nyt silti vielä sanoisin että kyse on vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta...ettekö saa hommaa todellakaan hoidettua keskenänne sopien? Meinaan jos rikoksen tunnusmerkistö täyttyy niin tottakai se ihan normaalisti menee kaavan mukaan oikeusteitse mutta kyllä se nyt tietenkin vähän erikoiselta näyttää kaikkien silmissä että pari keskenään tällaisesta asiasta käy käräjiä.
Kaikista yksinkertaisin tapa nimittäin olisi SINUN maksaa nuo piikit ja mustaa valkoisellahan sinulla on että hän on ne jättänyt maksamatta. Pystyt velkomaan ne jälkikäteen kun todistettavasti osoitat että maksat itse nuo rästiinjääneet maksut jotka toisen olisi kuulunut hoitaa jolloin syntyy häneltä sinulle velkasuhde.
Meinaan jos kerran olette vielä naimisissakin, on jutussa jo aikalailla surkuhupaisiakin piirteitä. Alkaa tulla mieleen elokuva ruusujen sota tuosta touhusta. - Neuvoa etsivä
Jeppe kirjoitti:
ja sanottu jo pankissakin että rikos on tapahtunut niin ihan normaalin kaavan mukaan miten ilmoitus tuommoisesta tehdään, ei se sen kummempaa ole. Poliisin juttusille vain näytön kanssa että rikos on tapahtunut ja sieltä sitten neuvotaan ja ohjataan miten homma tulee etenemään.
Eli lakiteitse vaan ja kun päätös asiasta on niin maksuun tai jos ei ole/suostu maksamaan niin haet ulosoton kautta.
Kuitenkin nyt silti vielä sanoisin että kyse on vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta...ettekö saa hommaa todellakaan hoidettua keskenänne sopien? Meinaan jos rikoksen tunnusmerkistö täyttyy niin tottakai se ihan normaalisti menee kaavan mukaan oikeusteitse mutta kyllä se nyt tietenkin vähän erikoiselta näyttää kaikkien silmissä että pari keskenään tällaisesta asiasta käy käräjiä.
Kaikista yksinkertaisin tapa nimittäin olisi SINUN maksaa nuo piikit ja mustaa valkoisellahan sinulla on että hän on ne jättänyt maksamatta. Pystyt velkomaan ne jälkikäteen kun todistettavasti osoitat että maksat itse nuo rästiinjääneet maksut jotka toisen olisi kuulunut hoitaa jolloin syntyy häneltä sinulle velkasuhde.
Meinaan jos kerran olette vielä naimisissakin, on jutussa jo aikalailla surkuhupaisiakin piirteitä. Alkaa tulla mieleen elokuva ruusujen sota tuosta touhusta.Mies jäi kiinni ettei ollut maksanut 10 v aijalta mitään!Väitti maksaneensa.Jäi kiinni vasta pakon edessä.Pankkiin otin yhteyttä jä kävin.Hän ei ollut maksanut mitään,vaikka asiasta kirjallisesti sovittiin.Et kai kuvittele minun maksavan itselleni kuuluvia tuloja ja mistaä muka?!Minähän olen koko ajan maksanut enemmän kuin hän.Hän teki itse tämän sopimuksen kanssani heti alussa.Lasten takia jäin kotiin ja hän lupasi hoitaa elääkkeni maksamisen.Minulla oli onneksi vuokratuloja,joilla maksoin elämisestämme ja muita laskuja yhteisistä taloutemme normaaleista kuluista.hän on saanut tuhlata omiin menoihinsa kaikki ylijäävät rahansa.Aina osallistunut pienmmällä summalla kaikkeen.
- Saara
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Mies jäi kiinni ettei ollut maksanut 10 v aijalta mitään!Väitti maksaneensa.Jäi kiinni vasta pakon edessä.Pankkiin otin yhteyttä jä kävin.Hän ei ollut maksanut mitään,vaikka asiasta kirjallisesti sovittiin.Et kai kuvittele minun maksavan itselleni kuuluvia tuloja ja mistaä muka?!Minähän olen koko ajan maksanut enemmän kuin hän.Hän teki itse tämän sopimuksen kanssani heti alussa.Lasten takia jäin kotiin ja hän lupasi hoitaa elääkkeni maksamisen.Minulla oli onneksi vuokratuloja,joilla maksoin elämisestämme ja muita laskuja yhteisistä taloutemme normaaleista kuluista.hän on saanut tuhlata omiin menoihinsa kaikki ylijäävät rahansa.Aina osallistunut pienmmällä summalla kaikkeen.
Onpa kusipää mieheksi. Miten voisit jatkaa enää miehen kanssa, joka on tuolla lailla sinut pettänyt? Sinä olet uhrannut oman eläkkeesi, vanhuutesi turvan, perheen vuoksi ja mies tekee noin! Miten hän on voinut kuvitella selviävänsä tuosta kuiville.
- Neuvoa etsivä
Saara kirjoitti:
Onpa kusipää mieheksi. Miten voisit jatkaa enää miehen kanssa, joka on tuolla lailla sinut pettänyt? Sinä olet uhrannut oman eläkkeesi, vanhuutesi turvan, perheen vuoksi ja mies tekee noin! Miten hän on voinut kuvitella selviävänsä tuosta kuiville.
Kertokaapa mitä voin tehdä?En pysty tästä lähtemään mihinkään.Varat ei riitä.Arvatkaa miltä avioliitto tuntuu.Ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää muka antaa anteeksi.Tuntuu vain aivan mahdottomalta tilanteelta.Miten voin elää ja olla?Hän voi aivan hyvin,tottakai.Kysymykseni olikin,onko mitään laillista keinoa saada aviossa oleva puoliskonsa maksamaan?Jos me kuitenkin haluamme jatkaa lasten takia liittoa.Kummallakaan ei ole uusia kumppaneita.
- Eräs
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Mies jäi kiinni ettei ollut maksanut 10 v aijalta mitään!Väitti maksaneensa.Jäi kiinni vasta pakon edessä.Pankkiin otin yhteyttä jä kävin.Hän ei ollut maksanut mitään,vaikka asiasta kirjallisesti sovittiin.Et kai kuvittele minun maksavan itselleni kuuluvia tuloja ja mistaä muka?!Minähän olen koko ajan maksanut enemmän kuin hän.Hän teki itse tämän sopimuksen kanssani heti alussa.Lasten takia jäin kotiin ja hän lupasi hoitaa elääkkeni maksamisen.Minulla oli onneksi vuokratuloja,joilla maksoin elämisestämme ja muita laskuja yhteisistä taloutemme normaaleista kuluista.hän on saanut tuhlata omiin menoihinsa kaikki ylijäävät rahansa.Aina osallistunut pienmmällä summalla kaikkeen.
päästä huomannut, että mitään ei ole maksettu. On olemassa kuitit ja pankin tiliotteet, mistä näkyy että joku on maksettu!!!
Ja jos ne on sinun vakuutusmaksuja, niin eikö vakuutusyhtiö olisi lähettänyt maksumuistutuksia ym. joista olisi huomannut että "kaikki ei ole kohdallaan" ..... - Neuvoa etsivä
Eräs kirjoitti:
päästä huomannut, että mitään ei ole maksettu. On olemassa kuitit ja pankin tiliotteet, mistä näkyy että joku on maksettu!!!
Ja jos ne on sinun vakuutusmaksuja, niin eikö vakuutusyhtiö olisi lähettänyt maksumuistutuksia ym. joista olisi huomannut että "kaikki ei ole kohdallaan" .....Posti toi tietenkin kaikki maksulomakkeet ja mies sanoi maksavansa ne.Hän jäi tästä valheesta kiinni vuosien jälleen vahingossa.En koskaan avaa hänelle tullutta postia.Luulin olevani kunnioitusta ja luottamusta osoittava vaimo.
Kerran tällainen maksukuori oli jäänyt auki pöydälle ja kävi ilmi,että maksupäivä oli mennyt jo umpeen.Soitin pankkiin ja sanin kuulla totuuden.Se petos oli minulle hirvittävä isku,kuten voit kuvitella.Pankistakaan eivät osanneet neuvoa mitä tehdä.Totesivat,ettei tällaista ollut koskaan ennen tapahtunut. - Eräs
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Posti toi tietenkin kaikki maksulomakkeet ja mies sanoi maksavansa ne.Hän jäi tästä valheesta kiinni vuosien jälleen vahingossa.En koskaan avaa hänelle tullutta postia.Luulin olevani kunnioitusta ja luottamusta osoittava vaimo.
Kerran tällainen maksukuori oli jäänyt auki pöydälle ja kävi ilmi,että maksupäivä oli mennyt jo umpeen.Soitin pankkiin ja sanin kuulla totuuden.Se petos oli minulle hirvittävä isku,kuten voit kuvitella.Pankistakaan eivät osanneet neuvoa mitä tehdä.Totesivat,ettei tällaista ollut koskaan ennen tapahtunut.Jos se oli sinun eläkevakuutus, niin eikö siinä maksajan kohdalla olisi pitänyt olla sinun nimesi ja posti tulla sinulle ?
Jos se oli sinun eläkevakuutus ja maksajan kohdalla olisi ollu miehesi nimi, niin eikö se olisi ollut sitten lahja ? - Neuvoa etsivä
Eräs kirjoitti:
Jos se oli sinun eläkevakuutus, niin eikö siinä maksajan kohdalla olisi pitänyt olla sinun nimesi ja posti tulla sinulle ?
Jos se oli sinun eläkevakuutus ja maksajan kohdalla olisi ollu miehesi nimi, niin eikö se olisi ollut sitten lahja ?Kyseesä oli ja on minun eläkevakuutukseni ja siinä on nimeni.Laskun saapuessa maksettavaksi ei vielä käy selville kuka sen maksaa,ymmärrätkö?Sopimus oli kirjallisesti tehty (todistajat allekirjoitti)että mieheni maksaa tämän kuukausittain.Tällaisen sopimuksen on moni ottanut vaimoaan varten,jos vaimo jäi lasten takia kotiin.Sinä voit kutsua sitä lahjaksi.Joku muu voisi pitää sitä kohtuullisena huolenpitona(ei ollut iso summa kk)Ottaen huomioon,että minä puolestani käytin joka pennin pienen asunnon vuokratuloista koko perheen hyväksi.Muita tuloja kun minulla ei ole.
- Jeppe
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Kyseesä oli ja on minun eläkevakuutukseni ja siinä on nimeni.Laskun saapuessa maksettavaksi ei vielä käy selville kuka sen maksaa,ymmärrätkö?Sopimus oli kirjallisesti tehty (todistajat allekirjoitti)että mieheni maksaa tämän kuukausittain.Tällaisen sopimuksen on moni ottanut vaimoaan varten,jos vaimo jäi lasten takia kotiin.Sinä voit kutsua sitä lahjaksi.Joku muu voisi pitää sitä kohtuullisena huolenpitona(ei ollut iso summa kk)Ottaen huomioon,että minä puolestani käytin joka pennin pienen asunnon vuokratuloista koko perheen hyväksi.Muita tuloja kun minulla ei ole.
Kyllähän tuo niin selvältä kuulostaa että kärjäoikeudelta voi saada päätöksen jonka kanssa homman saa miehen ulosottoon. Ja onhan tilanne muutenkin sellainen että selkeästihän mies ON maksuvelvollinen. Se riittävätkö tuollaiset sopimukset siihen että rikoksen tunnusmerkistö täyttyy on vähän siinä siinä mutta kyllä velka/ulosottopäätöksen sille saa haettua.
Tuopa siis tilanne jos ei todellakaan ole mitään vaihtoehtoja miten voisitte keskenänne sopia.
Kuitenkin jutusta käytännössä: Onko miehellä mitään mistä ottaa jos ulosoton kautta saamisia haet? Meinaan sehän tässä selkeästi on jutun ydin että rahaa ei ole maksaa. Eli onko miehellä millaiset tulot, varallisuus yms. miten ottaa?
Jos haet ulosottoon niin jos jotain sellaista on minkä realisoimalla saisi kokoon velat tai miehellä omaisuutta jolla voisi maksut hoitaa, olisi tilanne se että silloinhan homma olisi helppo. (Tosin tämänhän voisi jo keskinäisellä sopimisella tehdä, ei tarvisi lain ja hankalan ruljanssin kautta mennä).
Jos taas on pienet tulot tai pahimmillaan ei tuloja ollenkaan niin sitten on keinot aika vähissä...joko mies katsotaan varattomaksi tai sitten kuukausittain/passiivirekisterin kautta harvemminkin jotain pientä kolahtaisi kippoon ja jos velkaa on 10 vuodelta niin olisiko pienen summan saamisesta kuukausittain mitään hyötyä. Ulosotossa kun on omat sääntönsä jos ei varallisuutta/omaisuutta ole josta kerralla ottaa. Eli jos rahaa tulisi vuositasolla niin että ei pysyttäisi perässä yhdenkään vuoden vakuutusmaksuissa, saati lyhennettäisi vuosien aikana kertynyttä piikkiä niin tilanteesta ei suurta iloa olisi.
Eli kaiken a ja o miten kannattaa sinun menetellä, on miettiä ihan alkuun olisiko mitään mistä ottaa. Nimittäin jos ei ole tälläkään hetkellä, on ulosotto aika turha ruljanssi. Tosiaan jos jotain omaisuuttanne (miehen omaisuutta) myymällä rahaa saisi kasaan niin kaikista helpointahan se on tehdä tässä vaiheessa.
Mikäli tähän et aio lähteä tai se ei ole kannattavaa niin mitään ns. pakkokeinoja ei ole maksaa. Voithan jos rikoksen tunnusmerkistö täyttyy niin tosiaan viedä jutun vaikka käräjille mutta vaikka miehesi nyt sitten saisikin rikosrekisterin ja ulosottoon joutuisi niin eihän sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä jos ei kertakaikkiaan ole mistä sitten maksaa. Merkintöjä paperissa voi olla paljonkin mutta ne eivät rahaksi muutu.
Tämän enempää eri vaihtoehtoja nyt ei kertakaikkiaan löydy vaikka miten haluaisit. - Neuvoa etsivä

Tämän enempää eri vaihtoehtoja nyt ei kertakaikkiaan löydy vaikka miten haluaisit.Olet varmaan oikeassa kaiken suhteen,mitä kirjoitit.Ikävä tosiasia on,ettei ukolla ollut eikä ole mistä ottaa.Jos vanhempansa yhtäkkiä kuolisivat,niin jotain olisi.Sitä en kuitenkaan toivo!Miehen olisi pitänyt maksaa aikoinaan ne pienemmät summat eikä pitää vaan itsellänsä ja tuhlata.Samalla on nähnyt,miten itse en käytä itseeni mitään kunnes on pakko mennä vaikka lekuriin.Ei taida olla muuta hyvää jäljellä,kuin minulla hyvä omatunto.Hoidin ainakin oman leiviskäni.Hän kantakoon sitten häpeän lastensa edessä tästä asiasta.
- Eräs
Neuvoa etsivä kirjoitti:
Kyseesä oli ja on minun eläkevakuutukseni ja siinä on nimeni.Laskun saapuessa maksettavaksi ei vielä käy selville kuka sen maksaa,ymmärrätkö?Sopimus oli kirjallisesti tehty (todistajat allekirjoitti)että mieheni maksaa tämän kuukausittain.Tällaisen sopimuksen on moni ottanut vaimoaan varten,jos vaimo jäi lasten takia kotiin.Sinä voit kutsua sitä lahjaksi.Joku muu voisi pitää sitä kohtuullisena huolenpitona(ei ollut iso summa kk)Ottaen huomioon,että minä puolestani käytin joka pennin pienen asunnon vuokratuloista koko perheen hyväksi.Muita tuloja kun minulla ei ole.
Jos sinun eläkevakuutuksesi ja siinä maksajana paikalla nimesi, niin etkö jossain vaiheessa huomaa jos tulee maksumuistutuksia ja kirjeitä vakuutusyhtiöltä, että kun maksamatta, niin vakuutus irtisanotaan.
Siis sitä en ymmärrä ettet ole 10 vuoteen huomannu että sinun eläkevakuutusmaksuasi ei ole maksettu. Vaikka kuinka todistajien läsnäollessa ja kirjallisesti on luvattu, että mies maksaa. Kai sitä nyt perheessä joskus tehdään inventaariota perheen tuloista ja menoista. Mikä on tarkka kirjanpito, missä tämmöisestä maksujen laiminlyönnistä ei ole "merkintää" ? Ei ymmärrä.
Tuskin saat miehellesi petossyytettä tai maksumääräystä ko. asiasta 10 vuoden takaa ... - Neuvoa etsivä
Eräs kirjoitti:
Jos sinun eläkevakuutuksesi ja siinä maksajana paikalla nimesi, niin etkö jossain vaiheessa huomaa jos tulee maksumuistutuksia ja kirjeitä vakuutusyhtiöltä, että kun maksamatta, niin vakuutus irtisanotaan.
Siis sitä en ymmärrä ettet ole 10 vuoteen huomannu että sinun eläkevakuutusmaksuasi ei ole maksettu. Vaikka kuinka todistajien läsnäollessa ja kirjallisesti on luvattu, että mies maksaa. Kai sitä nyt perheessä joskus tehdään inventaariota perheen tuloista ja menoista. Mikä on tarkka kirjanpito, missä tämmöisestä maksujen laiminlyönnistä ei ole "merkintää" ? Ei ymmärrä.
Tuskin saat miehellesi petossyytettä tai maksumääräystä ko. asiasta 10 vuoden takaa ...Koskaan ei tullut mitään muistutuksia.Olisin silloin reagoinut asiaan ja se olisi tullut ilmi.
Sopimus on nimeltään"vapaaehtoinen eläkevakuutus".Vapaaehtoisuus tässä tarkoittaa sitä,että toinen puoliso on sen vapaaehtoisesti toiselle ottanut.Sen saa maksaa vähitellen joka kuukausi tai suuremmissa erissä,mutta maksun suuruuden täytyy pysyä samana ja kaikki korot yms ottaa vuosittain huomioon.Hän ei maksanut sitä ollenkaan.Minun silmiini siitä ei koskaan tullut muistutusta.En tiedä miksi.Meidän perheessä ei todellakaan raha-asioita hoidettu yhdessä koskaan.Oli hänen rahat ja minun rahat erikseen.Siinähän se.Nimi vapaaehtoinen tämän eläkkeen suhteen,ei suinkaan tarkoita sitä,että sen saisi maksaa tai olla maksamatta!Se paperi on lainvoimainen.Sille en ole voinut mitään tehdä.Enkä tiedä voinko koskaan.Tällaisesta sopimuksesta löytyy kyllä tietoa,jos sitä kaipaat.Minä en enempää tätä omaa surkeuttani tässä lähde todistelemaan.Olen kaiken tarkkaan selittänyt niin hyvin kuin sen tässä voin selittää.
- se sopimus
Sullahan on kirjallinen sopimus. Kysy vakuutusyhtiöstä, mikä se summa olisi, jos se olisi oikein hoidettu. Sitten lyöt summan ukkosi nokan alle ja kysyt maksusuunnitelmaa.
Mutta se sopimus sinun on löydettävä, ilman sitä on turha lähteä käräjille.- Neuvoa etsivä
Sopimus tietysti on ja kaikki dokumentit.Esitin ukolleni jo ajat sitten paperit.Hän totesi ettei ole varaa maksaa mitään.Sama syy vuosien maksamattomuuteen.Typeryyttään ei ollut maksanut.
Olin pakotettu katsomaan läpi sormieni tätä vääryyttä.En pysty millään vaan sulattamaan tätä.Omat varani olen käyttänyt perheen ja hänen elättämiseen.Itse olen ollut ilman niin monia asioita.Tiedän hänen palkkansa.Ei siitä niitä summia makseltaisi.Olisi ollut helpompaa maksaa aikanaan pieninä summina.Enhän koskaan ajatellutkaan,että se raha koskisi vain minua.Perheen hyväksihän se oli tarkoitettu ja olisi mennyt ja samalla myös hänen itsensä.
- tehdä
näin. Sano miehellesi, että koko hänen palkkansa on nyt sinun käytettävissä. Säästä siitä sitten itsellesi turvaa ja jos avioero on tulossa voit käyttää käräjäoikeudessa tuon paperin ja periä vaikka ulosottoteitse. Luulisi siinä miehesikin hiljentyvän, kun ilmoitat lasten elatusmaksut ja eläkevelan. Avioliitto ei ehkä palaa ainakaan samaan auvoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327