Kuinka sitä jaksaa päivästä päivään kaivata jotain, mitä ei koskaan edes ollut? Jotain, mikä ei koskaan kunnolla alkanutkaan?
On vaan se tunne ja mielikuva jostain ihmisestä, jota ei edes oikeasti tunne. Eikä koskaan tule tuntemaankaan.
On vaan se tunne ja mielikuva jostain ihmisestä, jota ei edes oikeasti tunne. Eikä koskaan tule tuntemaankaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se.Kaukokaipuuta? aikaisempien pettymysten luoma haave täydellisestä ja omiin
haaveisiin sopivasta kumppanista..ja jos kohdatessa vielä nappaa, niin se ns.
aarteen katoaminen, tai ajatus siitä että se katosi lopullisesti...varmaan samoja
pohdit? tai sitten vaan primitiivisiä vaistoja, jotka on heränneet.No samassa
suossa tarvotaan..olis kuin omalta näppikseltä.Terveisin ehkä juuri se, jota
et voi saada.
Niin. Huvittavaa on sekin, että itsekin tajuaa kaipuunsa järjettömyyden, mutta silti jatkaa haaveilua.
Se vaan pelottaa, että tää tilanne jatkuu tällaisena aina. Jää paikoilleen haaveissaan, eikä osaa elää oikeaa elämää.
Meillä kaikilla on mielessä joku erityinen ihminen, joka ei unohdu vuosienkaan jälkeen... Siinä ihmisessä olisi jotakin poikkeuksellista juuri meille.
Minulla se on eräs nainen. Unohtumaton...
niinpä, sano se, mikä on se voima, joka ajatukset valtaa, katseen kääntää ja lähelle vetää
vielä jotain...ehkä siinä on jotain samanhenkisten ihmisten tunteita mukana..ne
yleensä vaistoaa, tulee hyvin juttuun ym.Mutta se tuntemattomuushan se
jää kaivelemaan...jos tutustuis, se lumous varmaan muuttuis arkiseksi, ja
häneen suhtautuis jotenkin "ai tää on se (kiva) mies tai nainen, näin luulen.
Ja ehkä se tuttuus tai ystävyys toisi tunteen siitä, että kuuluu jotenkin elämään
eikä siitä tarvitse enää haaveilla tai kaivata.No näitä voi mielessä pyöritellä, ja
paljon olenkin miettinyt.Hyvät yöt Kati sulle.