Mulla on diagnosoitu keskivaikea masennus (keskivaikean ja vakavan rajoilla) puoli vuotta sitten ja sillon puhuttiin ehdottomasti lääkityksen aloittamisesta. Vaihdoin kuitenkin aika nopeesti aikuisten polille (syömishäiriö), eikä siellä ole sitten lääkityksesta mainittu sanaakaan tai masennukseen paljoakaan syvennytty. En ole itse viitsinyt kysyä asiasta, koska se tuntuu jotenkin häpeälliseltä pyytä itse lääkkeitä emmekä oikeastaan puhu muusta kuin pinnallisesti syömisistä... Tiedän kuitenkin, etten voi jatkaa elämääni näin.
Käytetäänkö keskivaikeaan masennukseen yleensä lääkkeitä? Tiedän että ainoa keino on itse mainita asiasta, mutta itseäni vain häiritseen tämä tilanne, koska luultavasti he tietävät ja näkevät, ettei minulla ole lääkitystä ja lähetteessä mainittiin siitä. Muutenkin tuntuu vaikealta puhua sairaanhoitajalle syvällisesti omista asioita ja pahastaolosta, kun tuntuu ettei kemiat aivan kohtaa kyseisen henkilön kanssa...
Olen lukenut, että lääkitykseen on tarvetta vain vakavassa masennuksessa, mutta joku järki tähän kuitenkin on kuitenkin saatava, koska opiskeluni ja henkinen hyvinvointini kärsivät tästä jatkuvasta voimattomuudesta. En jaksa enää tätä mielialojen vuoristorataa...
Käytetäänkö keskivaikeaan masennukseen yleensä lääkkeitä? Tiedän että ainoa keino on itse mainita asiasta, mutta itseäni vain häiritseen tämä tilanne, koska luultavasti he tietävät ja näkevät, ettei minulla ole lääkitystä ja lähetteessä mainittiin siitä. Muutenkin tuntuu vaikealta puhua sairaanhoitajalle syvällisesti omista asioita ja pahastaolosta, kun tuntuu ettei kemiat aivan kohtaa kyseisen henkilön kanssa...
Olen lukenut, että lääkitykseen on tarvetta vain vakavassa masennuksessa, mutta joku järki tähän kuitenkin on kuitenkin saatava, koska opiskeluni ja henkinen hyvinvointini kärsivät tästä jatkuvasta voimattomuudesta. En jaksa enää tätä mielialojen vuoristorataa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ota ihmeessä asia puheeksi! Jos et uskalla pyytää lääkkeitä, niin kerro ainakin että tarvitsisit apua masennukseen. Hoitamaton masennus voi pahentua ja loppujen lopuksi voit päätyä niin huonoon jamaan ettet tahdo enää elää. Itse olin "salaa" masentunut 2 vuotta, kunnes päädyin yrittämään itsemurhaa.
Sinun täytyy päästä puhumaan kunnon psykiatrin kanssa, joka arvioi tarvitsetko lääkkeitä. Tarvitset kuitenkin vähintään luotettavan psykologin jonka kanssa pystyt todella puhumaan. Jos et pysty puhumaan jollekin ihmiselle niin sano se, sillä tyhjänpäiväinen jaarittelu on molemmille täysin turhaa.
Voimia! :)
kiitos vastauksesta! Itsetuhoiset ajatukset yritän pitää kaikilla voimilla poissa, mutta välillä ne vain valtaavat mielen... Usein on myös vaikea myöntää olevansa masentunut, koska välillä on ihan hyviäkin hetkiä ja jopa päiviäkin. Pelkään liika sitä, että entä jos kukaan ei usko ja vedotaan taas pelkkään nuoruuteen, mikä on nostanut kynnystä puhua näistä asioista. Halu miellyttää on myös suuri ongelmani, jonka takia on vaikea pyytää esim. hoitajan vaihtamista ja vähättelen usein ongelmiania, vaikka niistä pitäisi juuri puhua! ...
Mulle tuli diagnoosi sairasloman yhteyteen keskivaikea masennustila ja lääkäri melkeimpä vaati (noh "uhkaili") lääkityksen aloittamista. Väitti että oireiden jatkuessa ne vaikuttaisivat heikentävästi aivoihin jopa pysyvästi. Ite en lääkitystä puolla, koska en koe siihen todellista tarvetta - vielä ainakaan. Mut silti tossa nyt on paketti citalopramia odottamassa, jos mielipide muuttuu.
Jos et tahdo syödä lääkkeitä, niin älä syö :) Yleensä on parempi ilman mitään, koska silloin ei tarvitse käydä läpi lääkkeiden lopettamis-prosessia, jolloin mieliala heittelee todella paljon. Jos lääkärisi painostaa sinua syömään lääkkeitä, niin vaihda vaikka lääkäriä? Kukaan ei voi pakottaa sinua syömään lääkkeitä (paitsi vanhempasi jos olet alaikäinen). Ja tee itsellesi palvelus, mene puhumaan tunteistasi jollekin, masennukseen tarvitsee paljon puhumista!