Tiedän toki, etten voi itse päättää lääkitystä mutta kuulisin mielelläni, mitkä teillä muilla ovat auttaneet.
Minulla on siis yleistä ahdistusta (varsinkin jos on enemmän kuin yksi asia mikä pitää hoitaa/tehdä) hermostun ja saan itkuraivareita. Kärsin ns. yleisestä ahdistuneisuudesta..
Olen myöskin masentunut keskivaikea-vaikea
sekä kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lähinnä koulussa ja tuntemattomien joukossa ryhmässä jos tehdään jtn tai pitää esiintyä. EI siis ilmaannu julkisilla paikoilla muuten.
Olen kokeillut kyllä paljon erilaisia lääkkeitä mutta en nyt niitä tässä jaksa luetella eli ei haittaa vaikka tulisi ilmi sellaisia mitä olen jo käyttänyt.
Mainitakseni, että psykiatrini on hyvin negatiivinen bentsodiatsepiinien suhteen nuoren ikäni tähden varsinki, 20v. edes tarvittaessa lääkityksenä eli ne eivät tule kuuloonkaan.
Minulla on siis yleistä ahdistusta (varsinkin jos on enemmän kuin yksi asia mikä pitää hoitaa/tehdä) hermostun ja saan itkuraivareita. Kärsin ns. yleisestä ahdistuneisuudesta..
Olen myöskin masentunut keskivaikea-vaikea
sekä kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lähinnä koulussa ja tuntemattomien joukossa ryhmässä jos tehdään jtn tai pitää esiintyä. EI siis ilmaannu julkisilla paikoilla muuten.
Olen kokeillut kyllä paljon erilaisia lääkkeitä mutta en nyt niitä tässä jaksa luetella eli ei haittaa vaikka tulisi ilmi sellaisia mitä olen jo käyttänyt.
Mainitakseni, että psykiatrini on hyvin negatiivinen bentsodiatsepiinien suhteen nuoren ikäni tähden varsinki, 20v. edes tarvittaessa lääkityksenä eli ne eivät tule kuuloonkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä voit.
Seuraava perustuu omaa kokemukseeni,eikä se ole absoluuttinen totuus!
Diabam auttaa ahdistukseen ennen käytin sitä paniikkihäiriöön
ja käytän sillointällöin vieläkin.
Diabamia ei vain jostain syystä käytetä kotilääkityksessä suuria määriä
sinuun pitäisi pumpata 20-80 mg kerrallaan joten:
Ketipinor 100 mg. Ketipinor on neurolepti eikä kaikkia haittavaikutuksia
tunneta, mutta olen nukkunut sen kanssa kuin lapsi 5 vuotta ilman ongelmia.
Ketipinor on kaikesta huolimatta mahdollisesti vaarallinen lääke.
Sitä saa parhaimillaan 200 mg taplettina tai 0,25 mg:n.
Masennukseen olen syönyt kaikki markkinoilla olevat lääkkeet joista
viimeisinä fenlaxin vuosina 2000-2010 Kaikista sain vain
sivuoireet ja pahemman olon.Se mikä välillisesti on auttanut on liikunta.
Se toimii minulla ei kaikilla. En silti ole kuullut kenestäkään joka olisi SSRI lääkkeistä saanut apua.
Tähänkin vaivaan diabamia.
Se ei ole sinua hoitavan tahon kädessä,
aloitin diabamin olessani 23. Olen nyt 33 ja annostus on pysnyt
samana eli 4-20 mg per vuorokaus. Uskoivat kerrasta kun
hain lääkkeen kadulta.
Suosittelen ahdistukseen Seroquel Prolongia. Itselläni se on auttanut todella hyvin (otan 50mg iltaisin). Sen lisäksi käytän Venlafaxinea vaikeaan masennukseen, toiminut ihan hyvin. Ei tee sellaiseksi tunteettomaksi zombiksi.
Mulla on tuota Seroquelia eli ketipinoria. en ole kokenut, että auttaisi ahdistukseeni .. ja siitä tulee vaan uneliaaksi ja se ei sovi koska minulla on kursseja missä käyn ja juuri niissä ahdistaa koska on sos.til. pelkoja :/
Itse olen kokeillut kolmea lääkettä, kaikki ovat toimineet hetken, mutta sitten kun olo on luonnostaan parantunut, ovat ne latistaneet tunteet luki paketissa mitä hyvänsä.
Mirtazapinista ehkä huonoimmat kokemukset. Se valvotti, vaikka olisi pitänyt auttaa nukahtamaan, lihoin 14 kiloa ja teho oli heikoin.
Venlafaksiini tehosi ehkä parhaiten ja pisimpään, mutta kyllä se latteuskin tuli lopulta vastaan. Aika pitkään silmän mustuaiset olivat näiden takia tosi isot. En kestänyt juuri lainkaan valoa, tv:kin piti asettaa todella tummille asetuksille että sitä pystyi katsomaan. Vietin silloin kaiken aikani pimeässä. Muutenkin sivuvaikutukset olivat rajuja ja halvaannuttavia. Päänsärky oli uskomatonta, koko kroppa tärisi, välillä tuli sellaisia hetkiä, että ei voinut kuin maata lattialla ja odottaa että meni ohi. Tätä lääkettä en suostu syömään enää ikinä!
Mielestäni nämä lääkkeet ovat tehokkaita silloin kun ollaan ihan pohjalla ja pois on päästävä. Kuitenkin niistä on vain haittaa kun päästään ns. kohtuulliselle tasolle ja ne alkavat latistaa mielialaa. Latteus turhauttaa ja harmittaa, olo taustalla pehenee ja omista tunteistakin on terapiassa vaikeampi kertoa kun ei niitä juurikaan ole.
Olet niin nuori, ettei kannatakaan bentsoihin turvautua. Ne kun ovat sellainen "helppo" helpotus ahdistuneelle, että niitä tulee otettua (kiusaus on suuri), jos niitä vaan on. Sitten otetaan enemmän, kun toleranssi kasvaa, ja pian ollaankin koukussa. Ja elämä voi mennä ihan ulalle, kun ainoa tavoite on tuudittautua bentsopöhnään.
Pieni annos Ketipinoria iltaisin otettuna voisi auttaa sinua. Itse kärsin masennuksesta (ajoittain vakavasta), on sosiaalisia pelkoja ja yleistynyttä tuskaisuutta. Niihin Ketipinor 50-100 mg iltaisin auttoi hyvin muutamassa viikossa. Huomasin, etten pelännyt enää asioita entiseen tapaan.
Tuossa ylempänä suositellaan Seroquel prolongia, se on samaa kuin Ketipinor.
Levozin tehoaa ahdistukseen hyvin omien kokemusteni mukaan, lisäksi 150 mg Venlafaxinia ,Opamox 15 mg ja Metoprolol 23,75 mg.