Aikoinaan irtauduin omasta uskostani koska pelkäsin joutuvani enemmän emotionaalisesti epävakaaksi ja harhaiseksi koska pelkäsin uskovaisuuden johtuvan sairaudestani, mutta toisin oli! Tulin uskoon vuotta ennen sairastumistani ja juuri sairastumiseni aikaan kävin läpi vaikeaa masennusta ja depersonalisaatiota. On äärimmäisen epätodennäköistä että ihminen voisi sairastua uskonnollisuudesta skitsofreniaan, vaan suuremmalla todennäköisyydellä hän parantuu siitä jos on löytänyt todella uskon. Uskonto on turhaan sorsittu näinä päivinä, ihmiset luulevat löytävänsä onnen pilleripurkista (joista katoaa into mielenkiinnon kohteisiin ja asioihin joista ennen koki mielihyvää) ja haukkuvat luonnollisilla tavoilla tautia hoitavia uskovia sekopäisiksi. Ja minä en ole sekopää vaikka uskon että uskoni auttaa sairauteeni enemmän kuin lääkkeet. Kovaahan se toki on ilman lääkitystä eikä todellakaan kaikille sovi, mutta masennus- ja psykoosioireiluni ovat vähentyneet heti kun aloin taas uskoa. Sama pätee muihin mielenkiinnon kohteisiin ihmiset: Pitäkää kiinni kiinnostuksistanne ja harrastuksistanne olivat ne mitä hyvänsä; kun ihmisellä on jotakin mistä pitää kiinni eli jotakin josta pitää ja joka on ollut jo pitkään osa häntä itseään paremmalla todennäköisyydellä hän voi parantua masennuksesta ja maniasta tai ainakin oppia elämään sen kanssa ja löytää tasapainon.
En ole pitkään aikaan tuntenut oikeaa mielihyvää tai onnea sairauteni takia mutta tällä hetkellä tunnen mitä suurinta iloa sen takia että löysin taas Jeesuksen. Ja tämä ilo EI ole millään tavalla maniaa vaan samaa iloa mitä normaalit ihmiset tuntevat ja sitä iloa jota koin kauan ennen sairauttani. Olen löytänyt tieni parannukseen. Tuntuu kuin olisin herännyt syvästä unesta ja tarttunut itseäni kunnolla niskasta kiinni. Ja huomenna kirkko, en malta odottaa.
En ole pitkään aikaan tuntenut oikeaa mielihyvää tai onnea sairauteni takia mutta tällä hetkellä tunnen mitä suurinta iloa sen takia että löysin taas Jeesuksen. Ja tämä ilo EI ole millään tavalla maniaa vaan samaa iloa mitä normaalit ihmiset tuntevat ja sitä iloa jota koin kauan ennen sairauttani. Olen löytänyt tieni parannukseen. Tuntuu kuin olisin herännyt syvästä unesta ja tarttunut itseäni kunnolla niskasta kiinni. Ja huomenna kirkko, en malta odottaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiva kuulla, kiitos kertomastasi! :) Jeesus todella niin voi auttaa, varsinkin hädän hetkellä. Silloin se apu usein vasta kelpaakin. Mutta on hyvä tietää, että meillä on Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta. Missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, siellä Jumalan mahdollisuudet (viimeistään) alkavat!