Kysyisin neuvoa elämäntilanteeseeni:
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään virallista diagnoosia itsestäni, mutta olen aina tiennyt että minulla on ollut ongelmia mielenterveyteni kanssa ja nyt olen lopulta ymmärtänyt mitä ne ovat. Kerron hieman elämästäni: Olen aina tuntenut oloni masentuneeksi ja yksinäiseksi. Vanhempani eivät koskaan ymmärtäneet minua, koulussa olin kiusattu, sosiaaliset suhteet ja opiskelut ovat menneet päin mäntyä. Tällä hetkellä ole syrjäytynyt ja jonkinlaisella armonajalla (asun kotona) opiskelen aikuislukiossa, vaikka olenkin jo saanut muutamista kursseista hylättyjä. Uskon siis että minulla on rajatilahäiriö eli epävakaapersoonaallisuus. Olen lukenut useita kertomuksia netistä ja niiden tunnemaailma on kuin suoraan omastani.
18-vuotiaana minä koin jonkinlaisen hermoromahduksen, kun masennus oli lopulta mennyt huippuunsa, ja sain Ptsd:n. Usein Traumaperäinen stressihäiriö tulee traumasta, mutta uskon että minun aivorakenteeni on tavallista herkempi "iskuille", mikä edesauttoi sen syntyä. Puolivuotta kärsin painajaisia ja paniikkikohtauksia(asiaa pahensi se että ptsd:n "laukaisija" oli yhä läsnä elämässäni). Itsetuntoni oli aivan pohjassa, sillä olin myös ylipainoinen, enkä katsonut itseäni peilistä melkein vuoteen.
Pikkuhiljaa olo alkoi lopulta hieman helpottamaan, mutta sitten aloin saada kaksisuuntaisenmielialahäiriö oireita, kun romahduksestani oli kulunut vuosi. Huomasin välittömästi että jokin oli pielessä kun en kyennyt rentoutumaan vaan ajatukset laukkasivat niin nopeaa että en saanut niistä kiinni ja fyysisesti minä vain pyöriskelin rauhattomasti huoneessani. Uskon kuitenkin että minulla on vain kakkostyyppi, sillä en ole mitään täysin hullua toteuttanut, vaikka suunnittelmat ovat aina lennokkaita.
Eli siis arvelen että minulla on ainakin rajatilahäiriö ja kaksisuuntaisen 2 tyyppi. Uskon että sellaiset asiat kuin masennus ja ahdistushäiriö ovat sellaisia jotka sisältyvät kahteen edellä mainittuun, joten en tiedä tarvitseeko niitä erikseen mainita. PTSD ei ole myöskään oireillut, vaikka tietääkseni se jättää ihan fyysiset jäljet aivoihin. Muisti ei ainakaan toimi enää niin hyvin kuin ennen sitä.
Kysymyksiäni on, että miten saisin itselleni apua ja pysyvän toimeentulon? Onko minun kokemuksillani mahdollista saada eläkettä ja kuinka
suuri se olisi? Jos minä menen lääkäriin ja selitän tilanteeni , mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan? Joudunko monen vuoden oravanpyörään, missä minua vuoroin heitetään kuntoutukseen ja välillä kokeillaan työelämää? Entä jos tulevaisuudessa haluan töihin, tekeekö diagnoosi hallaa työpaikan saannin kannalta?
Entä minkälainen lääkitys esim. masennukseen ja pelkotiloihin on mahdollista saada? Tällä foorumilla ainakin puhutaan paljon lääkemerkeistä, jotka ei sano minulle mitään.
Olen nuori, 21-vuotias, enkä ole koskaan ollut työelämänpalvelluksessa(paitsi ammattikoulua käydessä työharjoittelussa).
Vanhempani ovat myös varsin köyhiä, mikä osaltaan selittää heikkoa elämänlaatuani.
Minulla on kuitenkin unelmia, joten suunnitelmissani ei ole jäädä vain loikoilemaan. Mutta jos koko elämä on sitä että menee saatavilla oleviin töihin rahan vuoksi, jotta voi kustantaa olemassa olonsa, mutta jolloin raha(eikä terveys) ei riitä muuhun, niin kyllähän se masentaa jo ajatuksenakin.
Tällä hetkellä ajatus siitä, että "tunnustaa" ongelmansa lääkärille, pelottaa. Mutta muuten kaikki ovat vapaita pohtimaan pitkää pulinaa elämästäni ja kuulen mielelläni muiden kokemuksia aiheesta :)
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään virallista diagnoosia itsestäni, mutta olen aina tiennyt että minulla on ollut ongelmia mielenterveyteni kanssa ja nyt olen lopulta ymmärtänyt mitä ne ovat. Kerron hieman elämästäni: Olen aina tuntenut oloni masentuneeksi ja yksinäiseksi. Vanhempani eivät koskaan ymmärtäneet minua, koulussa olin kiusattu, sosiaaliset suhteet ja opiskelut ovat menneet päin mäntyä. Tällä hetkellä ole syrjäytynyt ja jonkinlaisella armonajalla (asun kotona) opiskelen aikuislukiossa, vaikka olenkin jo saanut muutamista kursseista hylättyjä. Uskon siis että minulla on rajatilahäiriö eli epävakaapersoonaallisuus. Olen lukenut useita kertomuksia netistä ja niiden tunnemaailma on kuin suoraan omastani.
18-vuotiaana minä koin jonkinlaisen hermoromahduksen, kun masennus oli lopulta mennyt huippuunsa, ja sain Ptsd:n. Usein Traumaperäinen stressihäiriö tulee traumasta, mutta uskon että minun aivorakenteeni on tavallista herkempi "iskuille", mikä edesauttoi sen syntyä. Puolivuotta kärsin painajaisia ja paniikkikohtauksia(asiaa pahensi se että ptsd:n "laukaisija" oli yhä läsnä elämässäni). Itsetuntoni oli aivan pohjassa, sillä olin myös ylipainoinen, enkä katsonut itseäni peilistä melkein vuoteen.
Pikkuhiljaa olo alkoi lopulta hieman helpottamaan, mutta sitten aloin saada kaksisuuntaisenmielialahäiriö oireita, kun romahduksestani oli kulunut vuosi. Huomasin välittömästi että jokin oli pielessä kun en kyennyt rentoutumaan vaan ajatukset laukkasivat niin nopeaa että en saanut niistä kiinni ja fyysisesti minä vain pyöriskelin rauhattomasti huoneessani. Uskon kuitenkin että minulla on vain kakkostyyppi, sillä en ole mitään täysin hullua toteuttanut, vaikka suunnittelmat ovat aina lennokkaita.
Eli siis arvelen että minulla on ainakin rajatilahäiriö ja kaksisuuntaisen 2 tyyppi. Uskon että sellaiset asiat kuin masennus ja ahdistushäiriö ovat sellaisia jotka sisältyvät kahteen edellä mainittuun, joten en tiedä tarvitseeko niitä erikseen mainita. PTSD ei ole myöskään oireillut, vaikka tietääkseni se jättää ihan fyysiset jäljet aivoihin. Muisti ei ainakaan toimi enää niin hyvin kuin ennen sitä.
Kysymyksiäni on, että miten saisin itselleni apua ja pysyvän toimeentulon? Onko minun kokemuksillani mahdollista saada eläkettä ja kuinka
suuri se olisi? Jos minä menen lääkäriin ja selitän tilanteeni , mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan? Joudunko monen vuoden oravanpyörään, missä minua vuoroin heitetään kuntoutukseen ja välillä kokeillaan työelämää? Entä jos tulevaisuudessa haluan töihin, tekeekö diagnoosi hallaa työpaikan saannin kannalta?
Entä minkälainen lääkitys esim. masennukseen ja pelkotiloihin on mahdollista saada? Tällä foorumilla ainakin puhutaan paljon lääkemerkeistä, jotka ei sano minulle mitään.
Olen nuori, 21-vuotias, enkä ole koskaan ollut työelämänpalvelluksessa(paitsi ammattikoulua käydessä työharjoittelussa).
Vanhempani ovat myös varsin köyhiä, mikä osaltaan selittää heikkoa elämänlaatuani.
Minulla on kuitenkin unelmia, joten suunnitelmissani ei ole jäädä vain loikoilemaan. Mutta jos koko elämä on sitä että menee saatavilla oleviin töihin rahan vuoksi, jotta voi kustantaa olemassa olonsa, mutta jolloin raha(eikä terveys) ei riitä muuhun, niin kyllähän se masentaa jo ajatuksenakin.
Tällä hetkellä ajatus siitä, että "tunnustaa" ongelmansa lääkärille, pelottaa. Mutta muuten kaikki ovat vapaita pohtimaan pitkää pulinaa elämästäni ja kuulen mielelläni muiden kokemuksia aiheesta :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.