Helsingin sosiaalivirasto on jalkauttanut työntekijöitään leipäjonoihin viime huhtikuusta lähtien.
Yksi sosiaalityöntekijä ja yksi sosiaaliohjaaja kiertävät kaikissa ruoanjakopaikoissa, kuten esimerkiksi seurakunnan jakelussa Myllypurossa.
– He käyvät leipäjonoissa kuuntelemassa ja keskustelemassa ruoanhakijoiden kanssa heidän elämäntilanteestaan. Samalla ihmisiä neuvotaan, jotta he osaisivat käyttää palveluverkkoa.
- Osa ei välttämättä tiedä, että heillä voi olla mahdollisuus harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen, kertoo sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen.
Palviainen ihmettelee erityisesti lapsiperheiden suurta osuutta leipäjonoissa.
– Sosiaalivirastossa on mietittävä pitäisikö harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisohjeistusta tarkistaa.
Herää myös kysymys, onko perusturvan taso Suomessa riittävä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.