Kuulin kerran kun vanha maajussi haukkui

että lääkäreitä ei saa kouluttaa yhteiskunnan piikkiin, oli siinä melkoista puhetta että kuulemma lääkeyhtiöiden pitäis maksaa lääkärien kouluttaminen vallan.
6118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todella kipeetä puhetta yhteiskunna ison tukipummin suusta oli vielä eläkkeellä oleva vanha tukijussi.

Äänestä

Teki mieli tempasta kun kävelin ohi huoltoaseman kahviossa.

Äänestä

No eipä sielä kahvioissa koskaan istukkaan kun hekkalat,jotka kuunetelevat korvat höröllä toisten puheita ja sitten itse kuolavaluen kertovat juorut eteenpäin.Jokaisella huoltoasemalla kuuluu olla oma hallitus.
Mihinkä muuten perustuu,että oli entinen tukijussi?kun on voinut olla eläkkeellä sen aikaa kun tuet on olleet tai on voinut antaa tilansa nuoremmille jo ennen eläköitymistä.
Mikset tempaissut jos mielesi teki?Vai pelkäsitkö,että saat takaisin lujempaa ja joudut nestekuurille.Turhaa sitä täällä on paskahousujen uhota ja mekkaloida.

Äänestä
  • Mikä niitä pummiloisia oikeen vaivaa kun pitää lässyttää paskaa jopa yleisessä kahviossa.

    Äänestä

Korvatulpat.

Äänestä

Lähes kokonaa yhteiskunnan piikkiin kouluutetaan, mutta yksityiselle puolelle meneevät ja kiskoovat hirveitä rahoja esim. viikonloppu päivystyksestä.
Oikein superpummit!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kipee jussiloinen kirjoitti:

että lääkäreitä ei saa kouluttaa yhteiskunnan piikkiin, oli siinä melkoista puhetta että kuulemma lääkeyhtiöiden pitäis maksaa lääkärien kouluttaminen vallan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu