Matkasi Jumalan kanssa on varmasti käynyt jo hirvittävän raskaaksi.
Olitko turvallisesti?
"Otin mukaani matkaseuraa."
Oliko muita mukana?
"Tumma, pitkä isokokoinen hahmo seisoi tuntoaistille saakka ikkunan takana."
Oliko ohjaus ulkopuoleltasi?
"Olin ulkopuolinen, jota yritettiin vain auttaa."
Oliko koulusi turvallinen?
"Koulua on vaihdettava, jos maaseudun rauha ryhmä estää opiskelun täysin."
Olitko jo valmiiksi loukus, joka oli kuin koukus?
"Olin kovassa pirikoukussa."
Isi tarjoaa lämpöä, turvallisuutta ja tasapainoisuutta.
-Mulla opiskelu estynyt maaseudulla ylä-asteella, (14-vuotta) mm. aivan täysin, eristämistä, ja julmaa väkivaltaa, omaneduntavoittelua, ja yleiskunto-nostot olivat estyneet, turvallisuuden raja-aidat olivat ympäristössä sosiaalisen kanssakäymisen osalta, hyvin häilyvät. Olen lähi-alueistolta väestönsuojelua, joka ei oikein pidä osoittelusta mm. psyykkisen kivun tuottamisesta, tai sillä eleinä sitä ilmeettömästä olemuksesta kidutus-hakuisesti käyttäen, ja "Laitoksesta toiseen, pääset kierteestä toiseen/loiseen." Yllättävän kidutus-hakuisia. Yllättävän aikuista esiintymistä, yllättävän typerälllä sosiaalisen kanssakäymisen muodolla syrjinnällä, sekä eristämisellä. Aikuismaista käyttäytymistä ja sosiaalista osoittelemista, #"Tää on kirje sulle vankilasta, mitä äijä...." Tää on krije sulle vankilasta: "Rakas äiti." Älä unohda sun ystävää, kirjoita takas. Joskus joutuu lähteen niin nopeasti, että joutuu käyttämään tällaisia muisti-kohtia, joka on kuin kirjan käännetty kulma. Kopioiden käyttäytyminen matkimisesta, ja sosiaalisesta kanssakäymisestä, aikuismainen toistaminen eleettömänä, ilmeettömästä olemuksesta. Osoitteleminen, ja hyvin raju pahoinpiteleminen, sosiaalista ryhmää ja psyykkistä kivun tuottamista, sen hakuisuuttä käyttämällä, kidutukseen, joilla saisi tuettua omaa onnistumisen elämyksettömyyttään. Edes eristäytyminen ei auta, käyttäytyminen on ollut hyvin voimakkaasti kidutus-hakuista.
"Oliko turvallista ja rauhallista?"
- Et sä vaimolle halua soittaa?, kysyi Isi.
"Oliko kysymyksessä virhe tai erehdys?"
- Ei ollut, lähde vain, mene toki kovempaa, onko sielun lämpö turvallista?
Luulis, että saisi edes ihmisen tuki ja turva olla rauhassa....
"Ettei hänen hyvinvointiaan haitattais."
"Te ette ole nähneet, mitä hän on tehnyt."
Mikä siellä maksaa sielllä koulutuksessa?
- No, eihän siellä millään hektoilla pysty lukemaan.
"Mayday, pilvessa ei itke ei. Edestä, edessä, niin kauan kunnes joku ymmärtää, v***u joku on pilvessä, ookko sää mun illan kaveri, osin oon, osin en, kannabis ja nikotiini, pilvi on meri johon pääsee uimaan. Istu alas sytyttele kannabis-laulu, V'***u, mä oon pilvessä, huoran pää, edestä, "
Det så snufa, har jag.....
-Se on vain toinen asia, millä pärjää, kuin sosiaalinen hulluus, ja mitäänsanomaton ilmeettömyys, eristäytyminen, kiduttamalla ja eristämällä.
Olitko turvallisesti?
"Otin mukaani matkaseuraa."
Oliko muita mukana?
"Tumma, pitkä isokokoinen hahmo seisoi tuntoaistille saakka ikkunan takana."
Oliko ohjaus ulkopuoleltasi?
"Olin ulkopuolinen, jota yritettiin vain auttaa."
Oliko koulusi turvallinen?
"Koulua on vaihdettava, jos maaseudun rauha ryhmä estää opiskelun täysin."
Olitko jo valmiiksi loukus, joka oli kuin koukus?
"Olin kovassa pirikoukussa."
Isi tarjoaa lämpöä, turvallisuutta ja tasapainoisuutta.
-Mulla opiskelu estynyt maaseudulla ylä-asteella, (14-vuotta) mm. aivan täysin, eristämistä, ja julmaa väkivaltaa, omaneduntavoittelua, ja yleiskunto-nostot olivat estyneet, turvallisuuden raja-aidat olivat ympäristössä sosiaalisen kanssakäymisen osalta, hyvin häilyvät. Olen lähi-alueistolta väestönsuojelua, joka ei oikein pidä osoittelusta mm. psyykkisen kivun tuottamisesta, tai sillä eleinä sitä ilmeettömästä olemuksesta kidutus-hakuisesti käyttäen, ja "Laitoksesta toiseen, pääset kierteestä toiseen/loiseen." Yllättävän kidutus-hakuisia. Yllättävän aikuista esiintymistä, yllättävän typerälllä sosiaalisen kanssakäymisen muodolla syrjinnällä, sekä eristämisellä. Aikuismaista käyttäytymistä ja sosiaalista osoittelemista, #"Tää on kirje sulle vankilasta, mitä äijä...." Tää on krije sulle vankilasta: "Rakas äiti." Älä unohda sun ystävää, kirjoita takas. Joskus joutuu lähteen niin nopeasti, että joutuu käyttämään tällaisia muisti-kohtia, joka on kuin kirjan käännetty kulma. Kopioiden käyttäytyminen matkimisesta, ja sosiaalisesta kanssakäymisestä, aikuismainen toistaminen eleettömänä, ilmeettömästä olemuksesta. Osoitteleminen, ja hyvin raju pahoinpiteleminen, sosiaalista ryhmää ja psyykkistä kivun tuottamista, sen hakuisuuttä käyttämällä, kidutukseen, joilla saisi tuettua omaa onnistumisen elämyksettömyyttään. Edes eristäytyminen ei auta, käyttäytyminen on ollut hyvin voimakkaasti kidutus-hakuista.
"Oliko turvallista ja rauhallista?"
- Et sä vaimolle halua soittaa?, kysyi Isi.
"Oliko kysymyksessä virhe tai erehdys?"
- Ei ollut, lähde vain, mene toki kovempaa, onko sielun lämpö turvallista?
Luulis, että saisi edes ihmisen tuki ja turva olla rauhassa....
"Ettei hänen hyvinvointiaan haitattais."
"Te ette ole nähneet, mitä hän on tehnyt."
Mikä siellä maksaa sielllä koulutuksessa?
- No, eihän siellä millään hektoilla pysty lukemaan.
"Mayday, pilvessa ei itke ei. Edestä, edessä, niin kauan kunnes joku ymmärtää, v***u joku on pilvessä, ookko sää mun illan kaveri, osin oon, osin en, kannabis ja nikotiini, pilvi on meri johon pääsee uimaan. Istu alas sytyttele kannabis-laulu, V'***u, mä oon pilvessä, huoran pää, edestä, "
Det så snufa, har jag.....
-Se on vain toinen asia, millä pärjää, kuin sosiaalinen hulluus, ja mitäänsanomaton ilmeettömyys, eristäytyminen, kiduttamalla ja eristämällä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
en lukenu eikä kiinnosta
Kuka tätä osoittelemista on tehnyt?
- Serkukset eivät ole samalla luokalla koskaan.
Samaa hullua seksi-elämän sakkia, seksifantasioidensa siivittämänä, jopa lapsia seksityöläisinään pitäen.
Kts. Katja Banckokissa...
Kirjailijan nimeä saa etsiä.
-Mitä jos mulla tällainen virhe vuorovaikutuksessa lopun elämän?
Oikeia, eri isäsi: "Ei ole."
Oma yksityisyyteni vain odotti, odotti ja odotti, kellon viisarit kiersivät sekunteja, tuossa huoneessa, jonka vääntyileviä seiniä, koristivat vain siniset viirut, kuin sadepisaroiden muodostaman vesinorot.
-"Missä minä olen? Mikä maaailma? Mikä valuutta? Mikä aika?" kyselin vain itseltäni, kyselin jo muilta ihmisiltä. Mitä jos tämä oli kosmoksen painajainen, ja kaikki olisikin oikeeta? Äiti, isä perhe ja koti olivat mulle tärkeitä. Kai me jotain leikittäisiin, kuin olisin koira. Yhtäkkiä huomaisimme olevamme jossakin ympäristössä, että kaikki olisi vain jonkin keskustelun ja siten liian hektisten aikuisten, aikaansaannosta, jossa julkeavuus ja seuraileminen, oli kaiken elämän, oman perheen ja turvallisuuden tarkoitus. Se tavalinen, lässytys, ja turvallisuuden tunteen hakeminen, mä vain keskiössä ollen, se ei varmastikaan ollut suunnitelmissani. Ei mä tekisin varmasti jotakin muuta.
Iso mies, istui jo vieressäni: "No, mitä sä sitten haluaisit tehdä." Seisoin ymmälläni ja toimettomana sormi sussa. Pitäisi laittaa nukkumaan pienet, mutta kehosi vain vääntyilee.
- "Älä vie sitä coping-keinoa. Voi että sä olet tyhmä, jos sä pyrit sellaista tekemään." Varmistin vain kosmosta, varmistin sitä vain loputtomiin. Käännyin ja hypähdin neliössä, neliön sisällä, melkein tasajalkaa. Katsahdin nurkkaan huoneesani joka oli viistosti oikealla. Nyt olisi jotakin muuta tekemistä, kuin eläinten ja lemmikkien lukujärjestyksen omaista harrastelemista. Tämä oli tutkiva verkosto, mitä sä siiihen ylipäätään halusit liittyä, sosiaalityöntekijänä.
-"Mutta tämä nurkka on oikea edessäni.... " Valo ei leikannut sitten kertakaikkiaan yhtään mistään. Ei se haittaisi vaikka läksytkin olivat tekemättä, nyt meni kyllä jo liian pitkälle. Olin ajatellut tämän ajatuksen jo aikaisemmin, kello tasan kahdeksalta. En menisi huomenna kouluun ollenkaan..... Kappale soi jostain kaukaisuudesta: "Take on me, take me on, I think what you say, easy world just playboy, shine on me, and you carry away, take on me, take me on on, take on me, take me on, take on me, I'll be gone, take me off...." Se oli vanha. Joku nainen, mies, miehenä nainen oli laulajana, nais-mies, ja Duran Duran taisi olla taas kysymyksessä.
Iso mies istui jo sängyllä: "Ei sinne enää mennä." Ihan sairaana. "Mitä joit niin paljon?" Ei kun tämä on tämä levy, tämä on ihan paska.
- "Ei koti ole leikkipaikka", joku halusi valehdella. Saisinko jo vain pelkän hämärän, violetin, ja purppuran, kuutamo-taivaan, ilman tähtiä? "Kuu kiurusta kesään...!" Kajahti pitkin peltoja, kun poistuin kotoani. Ei kaikki oli lain, ja raja-aitojen säätelemää. Mistä nyt saisin apua? Ei se taitaisi onnistua sieltäkään, joku li jo ilkeämielisesti suosituksiltaan käynyt sen jo pilaamassa. Ei he olivat niin sidottuja tähän tulevaisuuteen, ja yhteiskuntana heidän piti pystyä ottamaan vastuuta turvallisuudesta. Olin vasta aivan lapsi, ja turvallisuus pelotti kovin.
- "Aivan samalla tavoin kukaan ihminen ei ole leikkipaikkasi." Varmistin turvalisuutani loputtomiin, ettei mikään muutuisi paranormaaliksi, , tulevaiuus katoaisi pelkäksi kosmokseksi, tai maailma muuttuisi kosmokseksi, tai katoaisi itsensä vapautensa menettäneen hämäkin lailla hävittäen itsensä,
-"Millon sä tuut sieltä?" Voisiko tumma taivas, ja maailma kadota itseni, kenen tahansa muun, minun ympäriltäni? Mietin tätä ja tunkeuduin ikkunasta aina vain yhä pimenevämpään yöhön.
1. Millon sä tuut sieltä? egoismin hahmoterapeuttini, ja tuomarini kysyi.
Cd-levyhen aika ei ollut vielä keksittykkään. Hiukset roikkuivat silmilläni, posket punoittivat vihasta ja raivosta, jotka niin usein suuntasin, vain tekemiseen. Virikkeiden ja viritteiden maailmassa. Voi kuinka suuttunut olin, minähän en missään ikinä ollut väärässä. Miten joku voi loukata pientä lasta, jotakin niin julkeava hänelä, hänen jalkovälissään tehden? Suuni avautui, ja kuolani valui. "Ei se en ollut minä" valitettavasti ajattelin tuota tuttua ajatustani. Suuni avautui, ja tunsin jotain hyvin raskasta, fyysistä väsymystä. Fyysisestä rasituksesta piste i.n päälle. Olin hyvin- voiva, minulla oli kiva ja turvallinen koti, turvallisia lähimmäisiä, sekä rauhallisia läheisiä.
- "Voin tulla, yritän auttaa..."
Iso mies sängylläni: Voi anna olla. "Teillä on mennyt väärin oikeasti." Polttava kuumuus ihollani, kipinät vihmoivat tuskaa ja lämpöä ihollani. "Tulesta on kyse, enkä kykene sytyttämään...." Ihan kuin polttorauta olisi vieraillut jalkovälissäni. Pienen lapsen ja tytön. Se valvotti. Hän olis halunnut persoonallisuutensa oleva avoin, ja yhtä tulta, kuin kipinää, ja sen lailla lieskuvaa liekkiä. "Teillä on mennyt vähän nopeasti, ja väärin." On täällä sellainen tunnelma ollut ennen. Nimeltään se on laitos-hakuisuus. Tyhjät neliön seinät, ja umpeen muurattu ikkuna. Ne olivat niin tukahduttavat, että jopa kirjava, värikäs pöytäliina peitti tukahduttaen, kaikki kirkuen alleen. Postiluukku kolahti uudestaan: "All the best of Edgar Allan Poe." Voi että, miten se vaiasi minua. Eihän hän osannut. Joku ulkopuolinen, joka sivu silmällä seurasi näytelmää, tasapainoisena ja huvittuneena, totesi sukupuolensa menettäneenä: "Eihän teistä ole mihinkään." Hän ei saa pakottaa teitä tuolla tavoin.
Kirjoitan aina, että lieskuvaa. Mallini on tosiaan jo valmiiksi omani. Leiskuva rakkauden tuli kiinnosti, ehkä se kiihotti. Mistä minä tiesin, en minä ollut persoonalisuuden tutkija? Mitä tarkoitti, laittaessaan tämän kysymysmerkin, nyt olisin lisäksi ihan koko ajan, ja lopunelämäni mahdollisesti tripillä. Ikuisella matkalla, kuin vaikka vampyyrien puremat, jotka olivat kuolemastaan siirtyneet ikuiseen elämään, pimeyden lapsiksi. Rakkaus se oli vain niin kaukainen asia, tulevaisuudelle, ja tulevaisuuteen. Mitä jos sitä ei koskaan tulisikaan? Turvallinen, musta pimeyden hahmo kutsui pehmeänä, ja turvallisena, ikkunan takaa.
-"Mitä helvettiä? kysyin nopeasti, ennen oman mieleni tukahtumista.
Läksyt kutsuivat, tein ne ilolla, ja yhä uudelleen ja uudelleen. Sitä ei voinut estää... Se vain tuli ja teki tuloaan, kuin ukkosen jylinä, pelotellen vaarallisuudellaan. En voinut estellä, en nyt sitten lainkaan. En ymmärtänyt, miksi pelkäsin sosiaalisuutta, ihmisiä, tai keskustelemista. En tiedä, olinkohan väsynyt? Sillä tavalla itsekkään väsynyt, että se jo kävi painavasti hallitsevaksi, hysteeriseksi.Hysteerikko tuttavani jo kyselikin: "Milloin sä olet siellä, ihana uusi mieheni?" Seuraavaksi hän kyseli: "Että milloin, oi Jumala Jeesus Kristus, milloin on minun vuoroni?"
Ulkopuolinen mies: "Mutta palvotko sä sitä?" hän kyseli. Vihan ja aggression tunnelman saattoi aivan hyvin tuntea, se oli välinpitämätön, ja siivittämä, kuin mustien korpin siipien havina.
- "En minä mitään muslimeja palvo", vastasin. Olin vasta hyvin nuori, ainoastaan 14-vuotias. Miten hän uskalsi, ja kehtasi niin, siten lähennelle lähestyä, kuin ketä tahansa ikäistäni lähimmäistä? Tule nyt jo sieltä takaisin. Käänny, voi juokse ja tule heti takaisin mun kehoon. Tunsin ilkeämielisen , ja niin tutun *nuppaisun, kun joku jo nypläsi hipiääni, tulella ja leiskuvalla raivolla, voimalla ja väkivallalla.
"Yö loi taikaa, ja kupari antoi laulun raikaa!"
2. Egoismin häiriö, muistanut tehdä jo.
"He vain istuivat ja keskustelivat kova-äänisesti. Hän on hysteerikko, hän valitettavasti aina halua tällaista. Ja sitten hän ehkä haluaa nähdä, että onko se hyvin järjestetetty. En tiedä kauanko poliisilaitos jaksaa tällaista. Missä sen "siippa" lapsiavioliitosta sitten on?
- "Se on kuule hyvä mies." Ei ole puhelinta, eikä mitään muutakaan, kuten omaisuutta, mistä soittaa. Hän oli surullisen kuuluisa, hän esitti sitä usein itsestään. Voi Mitä, pahaa, hän oikein kätkikään. He vain istuivat ja antoivat keskustelun raikaa. Laitoin jo itseni, solmi hameeni, ja sen helman pieneksi mytyksi, mä menisin ainakin pelastamaan. He olivat pahoja ihmisi, ja se he halusivat katsella "sitä", kuin suurta jännitys-näytelmää vierestä: "ja minulle oli varattuna paikka illan pää-esiintyjänä."
Hnegitykseni kiihtyi, ja kuuma hengitys kertoi niin kihhkeästä, kiivaasta riidasta.
Olin ollut tien päällä jo pitkään, tehden vain yhteiskunnasta, ympäristöämme elettäväksi ilon ja onnen, oikean turvallisuuden elämyksin.
-"Nyt olisi hänen vuoronsa", hän halusi ilmoittaa. Että pääsisin edes vähäksi aikaa sillä tavalla pakoon, ja levähtämään. Olin tehnyt suuren, ankaran ja raskaan työn. Sen seurauksena katselin illalla, vain sen vaaleanpunaisia unelmia, ja työn lopputuloksia. Ne olivat kuin abstrakti-maalaus kankaalla, vain heittäen hajonnutta lasia kollaasin kulmasta kulmaan. Ja se valui sieltä jo, ihana hiekka, moninerivärein, roosan erilaisissa sävyissä, sinisenä, turkoosina, ja päättyen aivan vihreään. Se oli kuin lastenlelu.... "Te,. teitte siitä liian vaikean", kirkui joku. Kulmasta se löysi vapautensa, kun kaipuu sininen leiju savannilla, kuin aavikolla. Se vain heitti, mä vain kätkin sen. Sieluni ja silmäni, tuon luoman ja näkymän, tuskan sisimpääni, joka oli kuin sirpaleita, ja yhtä vaaleanpunaista unelmaa. Jota he sieltä, eivät löytäisi koskaan. Se oli oma asiani, oma kehoni, ja sisimpäni oma asia. Kaukaa kaupan pihalta raikui jo, kauppa oli sama kuin edessäni: "Hare, hare Krisna, hare hare...." O'oom, namaha, sivaja, se jatkoi kerraten ja toistaen, ja nauru tanssi huolestuneilla huulillani. Ehkä tämän yhden kerran. Iltapäivän aurinko siivilöytyi kerrostalon takaa oudon matalalla. Luonto leikkasi ilmasta pistävästi ja leikkaavasti, se kertoi vain uhkaavuudesta.
- "Ens kerralla, teillä on sitten jotain normaaleja siellä."
Kävelin, ja mustat, niin tungettelevat katseet vilkkuivat puista, kertoen jo lähestyvästä syksyn suur-myrskystä, josta ikuisia puita, sai vain metsän muodostamassa suppiloiden modernissa, katselle katkenneina. Lyhyet askeleeni, eivät jaksaneet tätä ikuista kellojen, kuin kielojen ja kieltojen kilpaa.
.- "Joko nitä oli, lapsuuden lupsakoita rentukoita?" Mä kävisin kyllä yöllä katsomassa, vaikka väkisin. Olin jo ihan levännyt ja pirteä. Kuuma takkini vain kertoi jostain uudesta suuntauksesta, jotka olivat kuin paljaat tähdet, aivan lähellä rantaa, ja kuitenkin niin vaarallisena, niin kaukana kaikkien haaksirikkojen karikoissa. Enää mun ei tarvitsisi huolehia mistään, ne olivat vain siinä, ja leijuivat uhkaavina, kuin kahden karikon rauhaa, uhaten, "Pauhat". Ne olivat kylmiä meri-tuulen jakajia, kahtia jakaen ja sitten jatkaen, aivan polkien pelollaan, ja kauhulla, rauhoittumiseen ja ikuiseen uneen, itsensä, egoismin ja pelon tieltä. Se polki meren pelkoa, ja ne näyttivät ikuisesti uppoamattomilta, kilpikonnan selältä. "Huolia, huolia, huolia..." valkoinen kiltti kummitus toisti alunperin pikku-sisareni videolla veljelleni. Tämä oli vain yksi vähäpätöisimmistä ja pienimmistäni. Tutun ikkunan ruutu loisti hetken aikaa niin kirkkaana, mustana sekä kutsuvana. Puut vain loistivat ikkunaruutuihin koputellen, heikkoina ja helposti katkeavina, paljaina risuina. Ne tippuivat niin hauraina suuria ja kirkkaita vesipisaroita, luonnon hehkeää, ja uutta rauhaa, ruhtinaallisena kiiltäen koskemattomuutta ja terveyttä, koskemattomina, ja varottavina, kuin helposti särkyvä, onni ja rauha. Ihmiset katselivat uteliaina, mitä mun uusi tuuli muille ihmisille kertoikaan. He kävelivät hyväntuulisina ohitse, ja uusi tutuntuttu tyylini olisi säikäyttänyt pahuudellaan, väkivallalla ihan kenet tahansa. He olivat niin pieniä, pienistä ympyröistä, ja päivän uhreja. He olivat vain pienen päivänuhreja. Uudet hiukseni häiritsivät vapaudellaan, ja tukahduttivat kaikki jo ulkoaopistusta rasismista Pois-sulkeva, yksijättävä, yksinkertainen, kilpaileva, eristävä,.... Etovaa, rauhaani oli jälleen kerran rikottu.
Sopisin hyvin, olin menossa vasta ensimmäistä kertaa viikolla kaverilleni yöksi. Ja lupaa tähän olin kärttänyt jo niin kauan. Meillä kotona oli niin tarkkaa. Yhteiskunta oli muodostanut elämäni jo muutenkin niin tarkaksi. Tarkkaa se tulisi olemaan lopunelämäni, kaikilla ankeilla vapaa-ajan hetkilläni, jotka olivat jaettuja valmiiksi, jo kuin jaksoiksi. Reppuni painoi paljon, ja se oli kaikenlaista tavaraa pullollaan. Halusin vain jo väsyneenä sitä, enkä saisi paljon mitään saamillani, ja hänen saamillaan ohjeilla, mitään parannettua, tai mitään tehtyä. Hän oli jo niin pakokauhinen, pieni, vaalea ja avuton, aivan kuten silloin ennenkin. Miten minä en muistanut häntä, tai hänestä juuri mitään? He olivat ahdettuina jo silmänsä ummistaneeseen betoni-lähiöön, joka mielenosoituksellisesti osoitti mitäänsanomattomuuttaan, ja juhlan puuttumista heidän päivittäisestä ja niiden ihmisten niin vaarallisesta hektisestä arjesta. Kuovi oli poikasineen vienyt hänet kai jo lapsena. Hän oli kuin kesken jäänyt linnun poikanen, jota täytyi aina vahvistaa. Se pörröinen villi-eläin, se pieni ja pakoon juokseva taskunkokoinen untuvikko, ei oikein ymmärtänyt tulitikku-askin kokoisten vihreiden munien paljastuneen, jo vasta maahantehdystä pesästään silmän kokoisena loistaessaan, paljastuneena pakokauhuista, keskeltä, ja juuri siitä juuri pellon laidalta.
Se oli myrkyn vihreä, vapunvaaleat serpentiinit ja niiden konfettien näköiset pilkut muodostivat sen untuvan, joka peitti sen höyhenen keveänä. Tumman myrkyn väriset hiukseni, kehoittivat kokeillemaan jotain uutta ja vähemmän raskasta. Kuinka jaksaisin koko yön, ja iltaan saakka? Tämä oli vain yksi projekti, yksi vähän pidemmistä, ja ehdottomasti sairammista koskaan näkemistä, yhteiskunnan muodostamista ihmisistä, eläimiksi kai heitä oikein sanottiin. "Tämä oli jotain tosi typerää", sanoivat monet aikuiset, " ' mutta tätä täytyi oikein kaikkien jaksaa tehdä aikoinaan," he jatkoivat. Oikeastan säikähdin silloinkin, aivan kuten lapsena, hänen outoa vierauttaan. Tyhjä huoneeni odotti väsynyttä niin kutsuvana. Kutsumattomana se kertoi vain omistajalleen olevansa pahalla päällä. Loputtomini jatkoin työtäni, hän oli elämän työ, ja se oli monen sattuman summa, vahinko.
- "Niinkö kaikki ajattelivat?" Hän kyseli loputtomiin upeana kokemaltaan omalta itseltään. Oliko hän vaarallinen tai väkivaltainen, en voinut edes jatkaa pohtimistani, kun en kerran uskaltanut. En voinut ymmärtää, miten joku oli voinut pahoinpidellä häntä niin, seurailin vain tuskin, väsymys painoi kovasti silmiäni. Tämän täytyi olla kovin huono idea, hänen hyvinvionnikseen. Vain seurakseni, ja kohdella häntä niin kaltoin, jatkoin ajatustani, yksinäisyydestä ja yksityisydestä. Pimeällä ikkunat loistivat turvallisena tummuutta, joka oli musta kuin yö, johon tunkeuduin pienestä välistä. Silloisen pienen kehoni mahtuessa vielä siitä, niin tuuletusikkunan valkoisten ja osin sinisten vanhojen karmien lävitse. Se toisti niin kutsuvana turvallisuutta, ja pehmeyttä. Ei ole kukaan koskaan tottunut näin hienon hienoihin, väkivallan ja raivon, aggression purkautumiin. Ei häneltä ei ollut kukaan koskaan saanut tukeakaan. Häneltä oli aivan liian tarkkaan, riistäen, tutkittu hänen sisimpäänäs, ja mulle se oli niin hirvittävän tärkeä, asia jota ajattelin, kun hän käveli vierelläni, kun olin hiljaisena, silloin kun olimme nuoria.
- Milloin he tulevat, ihmiset kyselivät turhautuneena. Joku pörrötti tuulella, joka oli voimakas, kuin käsi, joka huokui pettymystään heinänuhan täyttämän pellon keskellä aikoinaan. Siitä samasta, josta juoksin läpi, sitten joskus myöhemmin, vain hypnoosin voimasta, raihoittumaan raikuvaa, ja odottamaan tulevaa. "Kerro mulle edes kylmä kuu, miksi kaikki epä-onnistuu..." Kylmä kuu kertoi lämmenneestä kevät-säästä ja ilmasta, joka oli vain hetki ennen vetäytymistä ja täyttymystä, hienovaraisesta ja pois, poistuvasta hektisestä arjesta.
- Se oli mun syy, seisoin pienessä polvien ylitse ulottuvassa valkoisessa, ja sinisessä hameessa. Osoitin sormellani kohti taivasta, josta Jumala osoitti takaisin....
3. "Hän on vähän liian konfetti-päinen."
- Ettet pääse lähestymään häntä hävyltä häpäisten.
Eivät he saa ottaa kontaktia muihin naisiin ja ihmisiin.
En heti ymmätänytkään, kuinka tärkeää ja turvallista tämä on.
Mihin sitten kaipasin niin konfetteja? Mä olin niin töissä vain tähän. Me menisimme nyt tänään, ja tänä yönä, häntä vain vähän auttamaan, vaikka hän ei koskaan osaisikaan auttaa takaisin. Rikollisuus on jo ihan loppu Suomessa, se loppui hyvinvoinnin puuttumiseen. Lapset jäivät tällä tavalla ikuisiksi lapsiksi, kuin ikuinen elämä ja pimeys olisivat riistäneet heidät meidän keskuudestamme. Ei tähänkään löytynyt ketään, joka tätä edes osaisi. Ja valo sokaisi heidät....
Miksi tämä kuulostaa niin silmäleikkauksen hoidolta? Eikö teillä ole sairaanhoitajan tutkintona sellaistakaan, eikä sellaista tutkintoa ole olemassakaan, eikä siten tarvitse kukaan? Hän oli vain yrittänyt kasvattaa itseään, kiduttamalla samalla muita ihmisiä, ja huolehti näin omasta hyvinvoinnistaan, välittämättä lainkaan ympäristönsä ihmisistä. Ei hän kokenut ihmistä itseään, itsestäänselvyytenä, ihmisenä tärkeäksi. Eikä hän ollut kyllä huumeidenkäyttäjä, vaan ihan kuka tahansa ihminen. Hän oli vain luonut harhakuvitelman sen ajan ympäristöstä, ja itsestään suhteessa siihen, kuten ihmiset silloin ennen elivät. Tämä on vähän vanha maailmankuva historiastamme, ja toisesta maailmansodasta. Silmäleikkaukset, ne leikatut vain odottavat ilolla kanssame eläen, tosin kaukana meistä sijaiten, oman persoonallisuutensa osalta, saavansa hoitoa. Edes jonkin järjestelmän muusta ulkopuolisesta ympäiröivästä maailmasta onnistumaan.....
Childsexwork-Mom, ja Rapist-Father, tämä on vain vähän ikävä maailmankuva, joka johtuu täysin avuttomasta hyvinvoinnin puuttumisesta ja lapsiseksityö-velvoitteesta. Se ei perustu mihinkään tällaiseen kauhean eettisesti väärään, kuten huumeidenkäyttö, vaan se on sosiaalisen kanssakäymisen mukanaan tuoman onnistumisen elämyksettömän ympäristön luomus, ihmisestä itsestään.
Kuinka suuri voi olla asianne? Joka aina koskettelee väistämättä, teitä itseänne.
"Kun tämä on niin suuri maailmankuva."
- Uskon, että hän sekoaa siihen. Miksi hänellä on tarve tällaiseen?
Seuraava katastrofi: "Sulla on välttämätöntä olla *assosiaatio-organisaatioajattelu."
Ei ole olemassa sosiopatiaa, psykopatia on yleis-sivistymätöntä onnistumisen elämyksettömyyttä. Psykopatia se on niin likaista, se on niin palvelusta yksi toisensa jälkeen, julkeavasti pyytävää, painostamista, järjestelmällä nimeltä yleis-sivistys ja behaviorismi: *mielikuvitus-avioliittojen solmiminen. Kukaan ei ollut ollut kiinnostunut tällaisesta: "Se oli abstrakti- skitsofrenia." Se ei ollut auttamistahoista, se ei ollut vaaka-tasapainoisuutta, se häiritsi tunnehakuisuudeltaan pystysuoraa-, vaakatasapainoa.
Miksi et saisi lähestyä omaa etua hakien?
Miksi antaisin jonkun sinun kaltaisesi lähestyä?
Tämä ala ei ole naisille.....