Ostin kesällä Alessio-merkkiset alumiinivanteet Timo nimiseltä herrasmieheltä Raisionvaisaaresta, jotka ystäväni haki ja toi minulle. Vanteiden piti olla hyvässä kunnossa puhelimessa vakuutettiin. Mittaukset osoittivat kuitenkin, että kolme vanteista olivat soikeita ja vääntyneitä. Yhdessä oli 17 mm. heitto.
Soitin ko. kaverille ja tämä lupasi maksaa takaisin ostosumman heti ;) Ensin hän kuitenkin lähtisi pitkälle työmatkalle, joka sijaitsi niin kaukana, että puhelimet eivät toimineet siellä. Pidin asiaa hieman outona, koska hän oli puhelimessa maininnut olevansa pitkäaikaistyötön.
Tuli viikonloppu ja aamuyö ja koska viina on viisasten juoma myös Timo oli juonut sen verran runsaasti, että päätti ruveta kirjoittamaan minulle kolmen aikaan yöllä elämänviisauksia," kuten haasta si kuul ökkö pitä vitu, minä sinä mitä maksan. Heit vaik vanna järvi ja mee it perästä.." Näitä suuria suomalaisia elämänviisauksia tuli vaikka millä mitalla, että kitos vaa Timo niist:)
Päätin käydä viemässä vanteet Timolle takaisin ja sanoa samalla pari valittua sanaa kun osoite kerran oli tiedossa. Timo oli ilmeisesti saanut herätyksen ja päättänyt seurata Lootin jalanjälkiä, tai oikeammin hänen vaimonsa jalanjälkiä, sillä asunnosta kuului rapinaa ja syviä huokauksia, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea! Molemmat hänet puhelimetkin olivat kokonaan mykistyneet. Lieko taas huonot puhelinyhteydet?
Äsken sain kuitenkin Timolta hyvä perustelut siihen, että hän myi minulle vialliset vanteet ja päätti jättää maksamatta minulle! Hän on erittäin pitkään maseentunut kun vaimo on jättänyt hänet ja lapsetkin halveksivat häntä, ja uusi asuntokin pitäisi löytää!Ei oo Timolla helppoa mutta tarjoan maanantaina pienestä eläkkeestäni kaljat vaikka PR baarissa...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.