luulosairas

Kaikki alkoi muutama vuosi sitten. Muutimme asuntoa. Saimme lapsia kaksi lyhyessä ajassa. Molemmat lapset infektiokierteisiä, samoin minä. Koskaan en ole juurikaan sairastellut. Koti on nyt uusi mutta oireet jatkuu. Eli jatkuva tappava väsymys, silmät kuivuu, iho kuiva,suu kuiva, hiuksia lähtee päästä. Täysin outoa kainaloiden kastumista, hermostuneisuutta, muistin huononemista, ruokahaluttomuutta,laihdun helposti. Vaikeimpana koen impulsiiviset raivarit. Olen hermostunut. Sydän ei tykytä, muljahtelee kyllä. Huimaa noustessa, päänsärky, nenän tukkoisuus. Pahinta on väsymys. Se ei lähde vaikka nukkuis kuinka paljon. Viluttaa. Suvussa kilpirauhasen vajaa ja liikatoimintaa,kroonista kilppari tulehdusta ja lisämunuaisen vajaatoimintaa. Stressin piikkiin olen tämän laittanut. Joskus kontrolloitu langat ja normaalit olivat. Nämä oireet voivat tietysti liittyä tuhanteen muuhun vaivaankin. Ajattelin otattaa kilppariarvot kuitenkin. Sairautta en toivo mutta kiva olis saada joku järjellinen selitys tälle kaikelle miksi kunto on tällainen. Nukun hyvin, mutten varmaan riittävästi. Kärsin ruokahaluttomuudest joten syöntikin on huonoa. En enää jaksa harrastaa edes liikuntaa. Anemiaa ei ole.
3165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nillä pois suljetaan, mitä voisi olla.

Äänestä

Muutitteko homeasuntoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulluko ?!?! kirjoitti:

Kaikki alkoi muutama vuosi sitten. Muutimme asuntoa. Saimme lapsia kaksi lyhyessä ajassa. Molemmat lapset infektiokierteisiä, samoin minä. Koskaan en ole juurikaan sairastellut. Koti on nyt uusi mutta oireet jatkuu. Eli jatkuva tappava väsymys, silmät kuivuu, iho kuiva,suu kuiva, hiuksia lähtee päästä. Täysin outoa kainaloiden kastumista, hermostuneisuutta, muistin huononemista, ruokahaluttomuutta,laihdun helposti. Vaikeimpana koen impulsiiviset raivarit. Olen hermostunut. Sydän ei tykytä, muljahtelee kyllä. Huimaa noustessa, päänsärky, nenän tukkoisuus. Pahinta on väsymys. Se ei lähde vaikka nukkuis kuinka paljon. Viluttaa. Suvussa kilpirauhasen vajaa ja liikatoimintaa,kroonista kilppari tulehdusta ja lisämunuaisen vajaatoimintaa. Stressin piikkiin olen tämän laittanut. Joskus kontrolloitu langat ja normaalit olivat. Nämä oireet voivat tietysti liittyä tuhanteen muuhun vaivaankin. Ajattelin otattaa kilppariarvot kuitenkin. Sairautta en toivo mutta kiva olis saada joku järjellinen selitys tälle kaikelle miksi kunto on tällainen. Nukun hyvin, mutten varmaan riittävästi. Kärsin ruokahaluttomuudest joten syöntikin on huonoa. En enää jaksa harrastaa edes liikuntaa. Anemiaa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu