AA kerhoista

Onko täällä muita, joiden mielestä koko AA kerhon 12 askeleen ohjelma ja koko liikkeen toimintaidea on todella huono ? Itse en vaan millään käsitä miksi kaikki paljon juovat uskotellaan tarvitsemaan jotain helvetin tukiryhmää tai jumalaa juomisen vähentämiseen tai lopettamiseen. «Itsellänikin on tapana rakennella kovia kännejä ja tissutella. Kesä varsinkin meni koko ajan töissä ja töiden jälkeen väh 5 krt viikossa 10 - 15 kaljaa ja jos seuraava päivä vapaa niin enemmän. Ajattelin sitten elokuussa että olisi maksankin kannalta hyvä olla vaikka pitempi aika juomatta yhtään ja silloin sitten lopetin kittaamisen. En käsitä mihin ihmeeseen tässä jotain tuliryhmää tarvitsee kun kaikki vielä tietävät mitä siellä puhutaan? Ja ihmisille jotka katkoa miettivät niin saman katkonhan vo tehdä kptona kun ei osta kaljaa tai viinaa :)
35271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

lisänä vielä, että kävin mielenkiinnpsta A klinikalla tapaamassa jotain ihmeen päihdeterapeuttia ja en tajua miten helvetissä sen jorinat vaikuttaa siihen haluanko olutta vai en tai juonko sitä. Ihmiset vaan aivopestään tuphon paskaan ja uskotellaan että pitää juosta jonkun heräteliikkeeseen verrattavan propagandaporukan kokouksissa.

Äänestä

Yksi ja minusta pätevä vastaus on se, että sellaiset ihmiset kuin minä, olemme huomattavasti heikompia kuin sinä. Heikkous tosin ei koske välttämättä muuta kuin suhdetta alkoholiin.

Voit olla kiitollinen, että olet saanut sellaiset geenit, joilla pärjäät viinan kanssa omin voimin.

Meitä siis on moneen junaan, toiset on juoppoja, toiset alkoholisteja, jollainen minäkin olen.

Äänestä
  • "Meitä siis on moneen junaan, toiset on juoppoja, toiset alkoholisteja, jollainen minäkin olen."

    No, ei kai juopolla ja alkoholistilla ole mitään eroa, molemmat tarkoittaa samaa asiaa.
    Jos tuo heikkous tarkoittaa selkärangattomuutta, niin se taitaa pitää aa:laisten kohdalla paikkaansa. Geeneistä höpöttäminen on taas näitä muotijuttuja joka uppoo kaikkiin niihin, jotka ei ymmärä alkoholiriippuvuuden kehittymisen päälle yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • sama virsi kirjoitti:

    "Meitä siis on moneen junaan, toiset on juoppoja, toiset alkoholisteja, jollainen minäkin olen."

    No, ei kai juopolla ja alkoholistilla ole mitään eroa, molemmat tarkoittaa samaa asiaa.
    Jos tuo heikkous tarkoittaa selkärangattomuutta, niin se taitaa pitää aa:laisten kohdalla paikkaansa. Geeneistä höpöttäminen on taas näitä muotijuttuja joka uppoo kaikkiin niihin, jotka ei ymmärä alkoholiriippuvuuden kehittymisen päälle yhtikäs mitään.

    Merkittävä ero juopolla ja alkoholistilla on kyvyssä hallita huominen. Alkoholisti ei hallitse juomistaan, juopolle se on mahdollista, mutta osa juopoista alkoholisoituu käytettyään alkoholia riittävän kauan.

    Voimattomuus alkoholiin ei ole samaa kuin selkärangattomuus. Vaatii selkärankaa ja vahvuutta kertoa aa-ryhmässä, että ei hallitse juomistaan, on siis alkoholisti. Kaikki eivät sitä uskalla tehdä vaan juovat itsensä ennenaikaiseen hautaan. Ryhmissä käy ihmisiä, jotka ovat pärjänneet ihan tavallisesti tai loistavasti muuten, mutta ovat todenneet alkoholin olevan liian vahva vastustaja. Siksi he hakeneet tukea lopettaakseen juomisen...

    Alkoholismia on tutkittu niin paljon, että tiedetään geeniperimän vaikuttavan alkoholismiin altistumiseen. Alkoholistien jälkeläiset eivät kuitenkaan ole klooneja, vaan yksilöitä, joten ei alkoholistien lapsista automaattisesti tule alkoholisteja..

    Äänestä

  • toukkaterapia kirjoitti:

    En tiennytkään että alkoholistilla ja juopolla on eroa. Luulin niiden tarkoittavan samaa, mutta vain eri sanalla. Tuon kuvauksesi mukaan minä olisin varmaan juoppo. Mielummin sanoisin itseäni alkoholistiksi, koska juoppo kuulostaa niin rumalta. Siitä tulee mieleen joku vanha äijänkäppänä.

    Juoppo on kansanomaisempi nimitys alkoholistille.

    Synonyymi: juoppo:
    alkoholin suurkuluttaja tai usein juova alkoholisti.

    Äänestä

  • jenniepk kirjoitti:

    En pidä itseäni juoppona, koska viimeisestä juopottelusta on parisen vuotta. Sensijaan on täysin selvää että olen alkoholisti.

    Äänestä

  • ÄxDenza kirjoitti:

    En pidä itseäni juoppona, koska viimeisestä juopottelusta on parisen vuotta. Sensijaan on täysin selvää että olen alkoholisti.

    Olet vain aa-papukaija.

    Äänestä

  • ettäs tiedät! kirjoitti:

    Juoppo on kansanomaisempi nimitys alkoholistille.

    Synonyymi: juoppo:
    alkoholin suurkuluttaja tai usein juova alkoholisti.

    Kuinka usein mielestäsi pitää juoda, että voidaan sanoa usein juovaksi alkoholistiksi?

    Äänestä

  • toukkaterapia kirjoitti:

    Kuinka usein mielestäsi pitää juoda, että voidaan sanoa usein juovaksi alkoholistiksi?

    "Kuinka usein mielestäsi pitää juoda, että voidaan sanoa usein juovaksi alkoholistiksi?"

    Eikö muka alkoholistit juo usein, harvat juo jatkuvasti, taukoja tulee väkisin. Onko aa:laiset olevinaan parempaa väkeä ns. hienohelmoja, kun eivät halua käyttää sanontaa tai sanoa itseään juopoksi?
    Liekö aa:ssa ketään joka olisi kokenut juopottelun seurauksena juoppohulluuden vai onko sekin niin, että aa-alkoholisteille alkoholipsykoosi on se ainoa oikea käytettävä termi?

    Kokemuksesta voin sanoa seuraavaa yli 16 vuoden raittiuden jälkeen:

    AA.ssa olevat tuntevat olevansa toisia parempia.
    AA antaa mahdollisuuden tehdä virheitä, mutta kun asiat tilittää kokouksessa
    voi jälleen tomia samaa rataa.
    Alkohoisti on etuoikeutettu huoraamaan, pettämään, valehtelemaan, jne, koska itse myöntää kokouksessa olevansa alkoholisti.
    Syy: koska on alkoholisti.

    Äänestä

  • et ole alkoholisti kirjoitti:

    Olet vain aa-papukaija.

    Mielummin olen aa-papukaija, kuin kurja juoppo.

    Äänestä

Suositeltava vuorokausuannos alkoholia noin 24!

Äänestä
  • Ei, se on maksimiannos. Suositeltava määrä on 17 annosta per päivä.

    Äänestä

En ole ikinä aa:ssa käynyt. Ymmärrän että terapia voi auttaa niihin syihin miksi juo, mutta juomishimoa se tuskin poistaa. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla mitä aa-tyypeillä on sanottavana, tulisi varmasti jotain uuttakin tietoa omasta juomisestaan.

Äänestä
  • Jos ei itse tiedä omasta juomisestaan niin ei siitä tiedä kukaan muukaan. Tottakai ryyppääminen ja alkoholiriippuvuus yleensä noudattaa kaikilla juopoilla samaa kavaa. Otetaan ensin vähän ja sitten vähän enemmän, useammin, pitkäkestoisemmin ja lopulta kaiken löträämisen seurauksena tullaan vähitellen yhä enemmän riippuvaiseksi.

    Äänestä

  • Ehkä voisit harkita aa-ryhmisen palavereissa käyntiä?
    AA ei oikeastaan ole terapiaa vaan vertaistukea. Siis alkoholistit auttavat toisiaan pysymään raittiina päivän kerrallaan. Kyllä se alkoholinhimo voi häipyä vaikka ei tarkkaan tietäisikään miksi juo.
    Alkoholismin syyt ovat niin monimutkaisia, että ei kannata ruveta ensin poistamaan juomisensa syitä, vaan kannattaa ensin lopettaa juominen ja sitten ruveta selvittelemäänn syitä. Raittiina pystyy parempaan itsensä tutkimiseen kuin juovana.

    Äänestä

  • toukkaterapia kirjoitti:

    Ehkä voisit harkita aa-ryhmisen palavereissa käyntiä?

    aa on uskonto, ei mitään muuta.

    Äänestä

  • Jorma Sorbus kirjoitti:

    aa on uskonto, ei mitään muuta.

    "aa on uskonto, ei mitään muuta." Yksi hyvä syy pysyä pois ja jatkaa juomista.

    Äänestä

  • toukkaterapia kirjoitti:

    Ehkä voisit harkita aa-ryhmisen palavereissa käyntiä?
    AA ei oikeastaan ole terapiaa vaan vertaistukea. Siis alkoholistit auttavat toisiaan pysymään raittiina päivän kerrallaan. Kyllä se alkoholinhimo voi häipyä vaikka ei tarkkaan tietäisikään miksi juo.
    Alkoholismin syyt ovat niin monimutkaisia, että ei kannata ruveta ensin poistamaan juomisensa syitä, vaan kannattaa ensin lopettaa juominen ja sitten ruveta selvittelemäänn syitä. Raittiina pystyy parempaan itsensä tutkimiseen kuin juovana.

    Ok. Nyt seitsemäs päivä menossa raittiutta. Terapia oisi kyllä parempi kuin vertaistukiryhmä, vaikkei sekään paha ajatus olisi.

    Äänestä

  • jenniepk kirjoitti:

    Ok. Nyt seitsemäs päivä menossa raittiutta. Terapia oisi kyllä parempi kuin vertaistukiryhmä, vaikkei sekään paha ajatus olisi.

    Terapiaahan voit ostaa, katso netistä osoitteita ja soita huomenna, ja varaa aika. Jos on varaa juoda, voi sen rahan yhtä hyvin kantaa terapeutille.

    Äänestä

Lisää uskontoa, jeeejeejeee!

OTAHAN ÄYLSATTISIHI.!!!

Äänestä

Monella on aa:han negatiivinen kanta, koska pelkäävät juomisen loppumista elikkäs sitä elämässään, ettei saisi enää juoda. Sitä on turha pelätä, että se puteli noin vain otettaisiin pois ja joku "suurempi voima" sanoisi, että naps se oli siinä. Sitä raitistumista pitää oikeasti haluta itse ja sitä kautta sen voi saavuttaa.

Raitistuminen vaatii ihmiseltä paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Dramatisoimatta se palauttaa ihmisen takaisin siihen elämään, joka on aitoa ja oikeata. Vasta sitten voi sanoa olevansa raitis kun viina menettää merkityksen elämässä eli sitä ei halua tai tarvitse enää. Se ei vaan herätä enää mitään intohimoa tai häiritse takapiruna.

Vapaana on hyvä olla. Viinanpirun huudellessa ei ole vapautta ja elämä on raskasta.

Äänestä

Minä en ole koskaan AA:ssa käynyt mutta niin pohjalla viinan tai alkoholismin takia, että jokainen apu olisi ollut tarpeen. Alkoholisti ei hallitse juomistaan, on ihan turha väittää että senkus laitat korkin kiinni niin se on siinä.

Minä räpistelin alkoholismista irti itse mutta miksi arvostelisin ihmistä joka tekee toisen valinnan?

Äänestä

Alkoholisti voi raitistua mutta vain ilman reunaehtoja. Avaajalla, esimerkiksi, on vielä paljon uhmaa, ts. juomatonta viinaa jäljellä. Vasta kun juoppo on saavuttanut pisteen, jossa hänestä on riisuttu kaikki uhma, ylpeys, viisastelu ja omanarvontunto, hän on valmis.

Edelläoleva ei tarkoita, että jokaisen pitäisi maata letkuissa, menettää perheensä, ihmissuhteensa, työnsä ja omaisuutensa, saada nenänsä poskelle, hampaansa katukiville ja nivelsiteensä poikki. Jokaisella on oma valmiusasteensa, jonka jälkeen hän ei halua enää juoda. Toiset taas eivät ehdi saavuttaa sitä ollenkaan: sydän, aivot, maksa tai haima tilttaavat viimeisen kerran sitä ennen, tai pakkanen, puukko, kaatuminen, oksennukseentukehtuminen tai hukkuminen kerkiävät ensin.

Tavallaan tämä on turhaa puhetta. Sellainen juoppo, joka ei ole saavuttanut omia pohjalukemiaan ei tätä tajua, se vain ärsyttää häntä, ja sellainen, joka on saavuttanut kyllästymispisteensä ei tätä tarvitse. Mutta kun nyt tuli kirjoitetuksi, en viitsi deletoidakaan.

Äänestä

Osuvasti sanottu, monet pelkäävät AA-kerhoja koska sitten pitää myöntää oma voimattomuus alkoholin edessä ja lopettaa juominen.

Uhmaa on jäljellä mutta kun saavuttaa nöyryyden voi onnistua.
Nöyryys ei ole matelemista vaan itsetunnon ja omanarvontunnon löytymistä.

Minäkin raitistuttuani olen vaihtanut työpaikkaa ja minulla on tunne että ohjaan itse elämääni siihen suuntaan mihin haluan eikä alkoholi enää määrää minua.

Äänestä
  • "monet pelkäävät AA-kerhoja koska sitten pitää myöntää oma voimattomuus alkoholin edessä ja lopettaa juominen."

    Pelko on turhan voimakas sana tässä yhteydessä.
    Onnistuu se alkoholiongelman myöntäminen ominpäinkin, kaikkea ei sentäs tarvitse mennä kylille kuuluttamaan.
    Kysymyshän on lopulta vain korkin kiinni pistämisestä, ei sen kummemmasta. Miksi sitä asiaa pitäisi vatvoa vuosikausia jonkun aa-ryhmän jäsenenä?

    Äänestä

  • Oman tien kulkija kirjoitti:

    "monet pelkäävät AA-kerhoja koska sitten pitää myöntää oma voimattomuus alkoholin edessä ja lopettaa juominen."

    "Kysymyshän on lopulta vain korkin kiinni pistämisestä, ei sen kummemmasta" Toisilta se onnistuu, toiset taas ei pärjää yksin. Ei ole vääriä tapoja Raitistua. On kyse selviytymisestä. Kansakoulun raittiuskilpakirjoitukset on oma lajinsa..

    Äänestä

  • Oman tien kulkija kirjoitti:

    "monet pelkäävät AA-kerhoja koska sitten pitää myöntää oma voimattomuus alkoholin edessä ja lopettaa juominen."

    Pelko on turhan voimakas sana tässä yhteydessä.
    Onnistuu se alkoholiongelman myöntäminen ominpäinkin, kaikkea ei sentäs tarvitse mennä kylille kuuluttamaan.
    Kysymyshän on lopulta vain korkin kiinni pistämisestä, ei sen kummemmasta. Miksi sitä asiaa pitäisi vatvoa vuosikausia jonkun aa-ryhmän jäsenenä?

    Moni on yrittänyt ottaa itseään niskasta kiinni useita kertoja eikä ole pysyvämpää tulosta tullut.
    Hätä voi olla suuri ja AA:sta jos saa apua niin mikä ettei.

    Äänestä

  • Welmari2012 kirjoitti:

    Moni on yrittänyt ottaa itseään niskasta kiinni useita kertoja eikä ole pysyvämpää tulosta tullut.
    Hätä voi olla suuri ja AA:sta jos saa apua niin mikä ettei.

    Jos saa niskalenkin voi kuiteskin käydä niin kuin Kataiselle kävi kun sai niskalenkin Suomen taloudesta. Nyt ollaan taantumassa. Se tarkoittaa että alkoholin kulutus vähenee, kun kohtuukäyttäjät vähentää rahapulassa juomisiaan.

    Äänestä

mies 37v pian 3 vuotta raittiina... Minä jouduin pohjalle alkoholin kanssa, luulin olevani vain "bileissä" kävijä mutta totuus oli ihan muuta. sitten kun menetin ihmisen jota rakastin alkoi sairaslomat töistä jne.. ja maanantai aamuisin kymmeneltä kännissä kun työkaverit painoi duunia. Masennus tuumasi viedä miehen ja katkoilla kävin muutamaan kertaan, itsaria yritin mutta en onneksi onnistunut.
Hemmetinmoisessa kankkusessa soitin aa-n auttavaan puhelimeen, puhuin tunnin ja sitten menin aa:n kokoukseenkin. Ensimmäinen ja muutamat ekat kokoukset tuntui vastenmielisiltä mutta kun porukka tuli tutuksi niin alkoi homma luistaa. Tuosta alkoi uusi elämä ja olen saannut elää pitkään raittiina.
Mielummin kehtaan mennä AA: kokoukseen kun hoiperella ilta-päivästä lähiö-baarista kämpille, olen nähnyt pahempaakin elämää kun AA:n kokoukset ja hei, ei ne kokoukset mitään auta jos et itse ole päättänyt elämäsi tulevaa suuntaa.
Heikkona ei tarvitse olla yksin mutta nöyrtyä pitää.

Äänestä
  • Kiva, että joku kirjoittaa asiaakin täällä.

    Äänestä

Kyllä täällä varmaan on, esimerkiksi löylykauhan käyttävät ja pashaperceporukka.

Äänestä

Kävin P-Karjalassa AA:ssa ,mutta periaatehan on ettei siellä esiin tulleita asioita kerrota ulkopuolella.MUTTA .kuulin eräältä jäseneltä ,että älä kerro ihan kaikken koska hänenkin asiat olivat tullut kaupungilla vastaan.Joten otin asista opikseni.ELI
AA:n peri aatteita kaikki eivät noudata,joten lopetin käynnin.
NYT olen ,kyllä kuivilla,kun lääkäri antoi sellaiset lääkkeet ettei niiden kanssa voi ottaa ALKOHOLIA.Että semmoista!!!!!

Äänestä
  • Jokainen tulee raittiiksi omalla tavallaan jos yleensä sitä haluaa ja lääkkeet on kyllä hyvä tapa luopua viinaksista ja olla kuivilla..
    AA on hyvä tapa luopua viinaksista ilman lääkkeitä eikä niissä kokouksissa tarvitse puhua, voi vain kuunnella ja pyrkiä olemaan raittiina..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

masa kirjoitti:

Onko täällä muita, joiden mielestä koko AA kerhon 12 askeleen ohjelma ja koko liikkeen toimintaidea on todella huono ? Itse en vaan millään käsitä miksi kaikki paljon juovat uskotellaan tarvitsemaan jotain helvetin tukiryhmää tai jumalaa juomisen vähentämiseen tai lopettamiseen. «Itsellänikin on tapana rakennella kovia kännejä ja tissutella. Kesä varsinkin meni koko ajan töissä ja töiden jälkeen väh 5 krt viikossa 10 - 15 kaljaa ja jos seuraava päivä vapaa niin enemmän. Ajattelin sitten elokuussa että olisi maksankin kannalta hyvä olla vaikka pitempi aika juomatta yhtään ja silloin sitten lopetin kittaamisen. En käsitä mihin ihmeeseen tässä jotain tuliryhmää tarvitsee kun kaikki vielä tietävät mitä siellä puhutaan? Ja ihmisille jotka katkoa miettivät niin saman katkonhan vo tehdä kptona kun ei osta kaljaa tai viinaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu