- "Muuta meille.. "isä sanoi ja mietti oliko se joku vitsi. Haluan heti, että sä tulet sieltä pois, mun huoneeseen jonka ikkunoiden takana näkyi vain vanhoja ja korkeita mäntyjä. Jäin miettimään ajatusta, ja mietin oliko hän tosissaan. Hän ei siis kokisi ajatusta yhteisen rauhan menettämisestä mitenkään kauheana. Hän ei kokisi ajatusta yksityisyytensä menettämisestä mitenkään kauheana. Meillä kotona erotetaan ihan hienosti oikeaa ja väärää.
- Mutta siellä on kuitenkin väkivaltaista, ja kaikkea muutakin inhottavaa ja vaarallistako? selitti isäni, kuin tunnustellen jo valmiiksi pelkoani. Kyllä kannattaisi jatkaa ajattelua omasta turvallisuudesta, ja huostaanotosta ajoissa.
- "Mutta kun he ovat juuri vasta muuttaneetkin." vastasi sosiaalityöntekijä. Ehdottaen , että keksitään jotakin ihan muuta.
- "Ehkä ei olisi hyvä idea, että hän olisi sijaisvanhempani sen ikäisenä." Tyttö, 6-vuotias. Ajattelin tuolloin pari vuotta jo myöhemmin, kun aika kuultasi 2:n vuoden takaiset menneet tapahtumat, tuon pakenevan linnun poikasen kanssa, joka järkyttyneenä maailmasta, ja maapallon luonnosta vain käänsi päänsä taaksepäin yhä uudelleen, ja toistuvasti. Edessä sen juoksi se jotenkin ulkokultaisesti kauhuissaan, kuin jo aikuinen ja teurastettu, valkoinen päätön kana, omalle saralleen.
- "Minkähänlainen huone hänellä olisi?" ajattelin huvittaen itseäni epätodennäköisestä tulevaisuudestani. En ollut kokenut sellaista oikeasti tarvetta apuun.
- "Eihän niin paljon siitä ympäristöstä, sen ihmisistä kai välittänyt." Hän vain toi koko ajan kaikkea vieraita ja väkivaltaista mukanaan. Kun hän ei tullut koulusta.. Hän ei tullut enää koskaan kotiin ollenkaan. Hänellä oli vain sitä suurta, ja hänen omaa näkemäänsä epätodellisuutta, omaa suurta elämää, esitelmää vain hänestä itsestään ja väkivaltaisuutta, muunlaista syrjimistä.
- "Onpahan sulla joku tarve sijaiskotiin"; väkivallan, ja aito elämän puuska ravisutti sosiaalista mieltä. Oliko joku rikkunut, meidän ja teidän seinän sääntöjä vastaan?
Joku polvistui edessäni. Häntä säälitti...
Hän katseli korkealla muiden ihmisten pään yli. Eikä kukaan voinut rikkoa yksinolemisen rauhaa, hän vain löi. Uudestaan ja uudestaan.... Mitenkään kukaan ei voinut erottaa hänestä, meistä muista ihmisistä, että hänessä ei olisi mitään erikoista.
- "Solidaarisuus, se oli nin pelottava asia." Tyttö, 6-vuotta. He saivat painostaa sillä, edellytettiinhän heiltäkin sellaista, hekin saivat edellyttää meiltä ja muilta ihmisiltä, ympäristöltä sellaista.
.-"Heitä täytyisi vain sietää sen aikaa, kun he olivat nuoria." sanoi jo hyvin vanha äitini. Koko ajan vain noita outoja miehiä, ja koko ajan vain tuota p***n puhumista, ja juoruja selän takana. Ne olivat niin inhottavia, ja hektisiä, julkeavia ja julkisia katseita, katseita selän takana, katseita ilmiolevana, katselua ilmielävänä. Katseita ilman tunteita, katseita ilman turhautumista, katseita avoimesta turvattomuudesta.....
- Mutta siellä on kuitenkin väkivaltaista, ja kaikkea muutakin inhottavaa ja vaarallistako? selitti isäni, kuin tunnustellen jo valmiiksi pelkoani. Kyllä kannattaisi jatkaa ajattelua omasta turvallisuudesta, ja huostaanotosta ajoissa.
- "Mutta kun he ovat juuri vasta muuttaneetkin." vastasi sosiaalityöntekijä. Ehdottaen , että keksitään jotakin ihan muuta.
- "Ehkä ei olisi hyvä idea, että hän olisi sijaisvanhempani sen ikäisenä." Tyttö, 6-vuotias. Ajattelin tuolloin pari vuotta jo myöhemmin, kun aika kuultasi 2:n vuoden takaiset menneet tapahtumat, tuon pakenevan linnun poikasen kanssa, joka järkyttyneenä maailmasta, ja maapallon luonnosta vain käänsi päänsä taaksepäin yhä uudelleen, ja toistuvasti. Edessä sen juoksi se jotenkin ulkokultaisesti kauhuissaan, kuin jo aikuinen ja teurastettu, valkoinen päätön kana, omalle saralleen.
- "Minkähänlainen huone hänellä olisi?" ajattelin huvittaen itseäni epätodennäköisestä tulevaisuudestani. En ollut kokenut sellaista oikeasti tarvetta apuun.
- "Eihän niin paljon siitä ympäristöstä, sen ihmisistä kai välittänyt." Hän vain toi koko ajan kaikkea vieraita ja väkivaltaista mukanaan. Kun hän ei tullut koulusta.. Hän ei tullut enää koskaan kotiin ollenkaan. Hänellä oli vain sitä suurta, ja hänen omaa näkemäänsä epätodellisuutta, omaa suurta elämää, esitelmää vain hänestä itsestään ja väkivaltaisuutta, muunlaista syrjimistä.
- "Onpahan sulla joku tarve sijaiskotiin"; väkivallan, ja aito elämän puuska ravisutti sosiaalista mieltä. Oliko joku rikkunut, meidän ja teidän seinän sääntöjä vastaan?
Joku polvistui edessäni. Häntä säälitti...
Hän katseli korkealla muiden ihmisten pään yli. Eikä kukaan voinut rikkoa yksinolemisen rauhaa, hän vain löi. Uudestaan ja uudestaan.... Mitenkään kukaan ei voinut erottaa hänestä, meistä muista ihmisistä, että hänessä ei olisi mitään erikoista.
- "Solidaarisuus, se oli nin pelottava asia." Tyttö, 6-vuotta. He saivat painostaa sillä, edellytettiinhän heiltäkin sellaista, hekin saivat edellyttää meiltä ja muilta ihmisiltä, ympäristöltä sellaista.
.-"Heitä täytyisi vain sietää sen aikaa, kun he olivat nuoria." sanoi jo hyvin vanha äitini. Koko ajan vain noita outoja miehiä, ja koko ajan vain tuota p***n puhumista, ja juoruja selän takana. Ne olivat niin inhottavia, ja hektisiä, julkeavia ja julkisia katseita, katseita selän takana, katseita ilmiolevana, katselua ilmielävänä. Katseita ilman tunteita, katseita ilman turhautumista, katseita avoimesta turvattomuudesta.....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sosiaalisuus, se oli todella pelottava asia silloin. Tyttö, 6-vuotta. Hektisen voimakas, raivokas räjähdys, mitta oli tullu täyteen, ja kaikista asioista oli jo keskusteltu. Meillä kotona kunnioitetaan oikean ja väärän erottamista. Väkivaltaisuus se oli jotakin aivan mahdottoman odotettavaa. Voiko tämä loppua koskaan? Entä jos se ei loppuisi koskaan, vaarallinen elämä, josta kaikki yrittivät hyötyä, sen ollessa jo valmiiksi julkinen. Voi minua pelotti se niin, heidän käyttämänsä erityinen magneetti, magnetismiksi he sitä kutsuivat, vain rauhallista läsnäoloa, ja sosiaalista kahvikuppia, jossa oli lusikka.
- "On melkein ihan pakko." isäni vastaisi. Mutta sitten jos se unohtuisi. Se elämä ja sen huonous ihan kokonaan. He uhkailivat sillä väkivallalla, mitä jos pienellä pahoinpitelyllä ei olisikaan oikeasti väliä. He olivat jo ymmärtäneet, ja olivat jo kaiken aikaa, aivan välinpitämättömiä. Railakkaasti he sen tekivät, ja varastivat kaiken tielleen tulevan. Impulsiivisina ja hyvinvoivina, aina niin raikkaina, he kävelivät tuossa kehojensa jaloudessaan, seinien ohitse, ja toinen toisensa luo. Sadatellen ja kiroillen, vain viettämällä aikaansa....
- "Viette minut heti kotiin takaisin..." Tyttö, 5-vuotta. Pakotin pientä autoa tekemään täyskäännöksen, kun näin valkoisen myssyn peittämän pään auton takapenkillä, niin hiljaisena sekä avuttomana. Me menemme heti takaisin kotiin, eikä sellaista lähtöä, ole kukaan sieltä ikinä nähnytkään. Katselimme, jo yhdessä rakennelmaa risu-aidasta, ja siitä kuinka se kertoi taivaan magneeteista, yhteisen sävelen löytymisen vaikeudesta, kielen ja kulttuurin tehdessä omaa psykopaattista hallintaansa, tuossa nuoressa ja julkeavassa sattuman suomassa vapaa-hetkessä, ja pari-suhteessa. Hän tuhahti olkansa ylitse välinpitämättömänä, mikään ei ollut niin mittaamattoman arvokasta, kuin ihminen itse, mutta mikään omatunto ei ollut enää pitkään aikaa ollut läsnä.
Kun läheisyys on vienyt itsesuojeluvietin, kun on jäljellä enää vain inhimillisyys, ja sekin psykopatiana, vain muiden auttamisesta, mihin menisit? Mitä tekisit?
- Eivät nämä ole psykopatia-käyttöön....
Kun joudun hakemaan eri tuttaviani, kun he joutuvat tulemaan ensiavusta ihan heti samantien, aikuisten ihmisten psyykkisten kivun tiloja.
Ei työskentele tämän asian parissa, kärsii jatkuvia traumoja, kärsivät jatkuvista traumoista.....
Ei voi koskaan laittaa ketään muuta vastuuseen omasta tekemisestään....
- Ei ole nuorella sellaista tukea, ei voi kokea sukupuolensa ja seksuaalisuutensa takia, ketään ulkopuolista vierasta aikuista tueksi.
- Ei ole nuorella sellaista yksityisyyttä, että hän voisi kokea sukupuolellista seksuaalisuutta, tai tukea ulkopuoliselta, vieraalta ihmiseltä.
- Ei voi nuorella sellaista tarvetta yhteiskunnan pakenemiseen, että hän voisi kokea seksuaalista ja sukupuolellista tasa-arvoa, näin tukea saamalla tuntemattomalta; ulkopuoliselta, vieraalta ihmiseltä.