Ongelmat alkoi n. 7v. sitten... huomasin sormissani pientä vapinaa ja ranteeni sormeni liikkuivat hammasratasmaisesti... Siitä pelästyneenä aloin tietysti pelätä eri sairauksia Parkinsonia yms... Alkoi lääkärikierre, kävin useilla eri erikoislääkäreillä ja neurologeilla... Lopulta sai diagnoosin: häiriöitä autonomisessa (vai oliko se ny vegetatiivisessa... en muista enään) hermostossa, jotka yhdessä stressin kanssa aiheuttaa vapinaa... No, opin hyväksymään pienen vapinan sormissani, sillä se ei vaikeuttanut elämääni ja havaitsin sen vain aina silloin tällöin yksin ollessani....
No kaikki suju ihan hyvin, mutta nyt 3-4vko sitten oireet alkoivat pahentua harppausmaisesti uudelleen... Tärinä on voimistunut sormissa (taajuus n.6Hz), amplitudi on kasvanut, tahdonvoimallani en saa tärinää lakkaamaan niinkuin ennen... Lisäksi jalkani käsivarteni ovat alkaneet tärisemään, joskus minulla on tunne että koko kroppa tärisee aivan kuin olisin sika jännittynyt... Tärinä on alkanut häiritä normaalia elämääni, en enään voi näyttää esim. valokuvaa käsi ojennettuna ystävilleni ilman että pelkään jääväni "kiinni" tärinästä, tiettyjä asentoja tulee välttää yms... Oireet ilmenevät pääasiassa lihasten ollessa jännittyneinä (esim. hiirikäden etusormi hiiren nappulan yläpuolella)... Levossa täriää ei kait esiinny... Saman aikaisesti mielestäni minulla on lisääntynyt hajamielisyys ja muistikatkokset...
Pikkuhiljaa alan huolestua asiasta, eikä internetin selaaminen tuskaa ainakaan lievitä... Tietohan tuskaa yleensä lisää...
En odota saavani täältä diagnoosia, vaan kysynki onko kellään vastaavia kokemuksia? Vieläkö moinen tärinä on päänsisäistä asiaa? En haluaisi vielä mennä lääkärillekkään, sillä kukapa lääkäri ottaisi 25v. urheilija opiskelijamiehenalun tärinää tosissaan... Mielenterveysongelmiin/stressiin antaisivat jotain pillereitä...Ehkä ne ovatkin tarpeen sillä tämä epätietoisuus tekee olon aika hermostuneeksi...
Entä jos minulle diagnosoidaan jokin tauti mikä vie esim. työkyvyn tulevaisuudessa... Opiskelun takia minulla ei ole työeläkettä, rahaa ei ole henkivakuutuksiin yms... Pärjäänkö taloudellisesti sen jälkeen? Pitääkö valtio huolen, jenkeissä tilanne ei ainakaan ole hyvä ilman vakuutusta, miten mneillä? Vai pitääkö ensin ottaa vakuutus ja sitten mennä lekurin puheille? Onko se jo vakuutuspetos?
Kiitoksia kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan! Hauskee kesää!!!
Sormet tärisee
5
7397
Vastaukset
- sormet
Nyt kannattaisi hakeutua neurologin vastaanotolle. Oireesi sopivat mielestän Parkinsonin tautiin mutta, on liuta muitakin sarauksia, MS, kasvain jne. Jos se on Parkinsonia niin saat jossain vaiheessa siihen lääkityksen joka lievittää oireita. Parkinson diaknoosin saanut saa kelakorttiin merkinnä 100%:sti korvattavista lääkkeistä, omavastuun vain maksat 4krt/vuosi. Kyllä tulet mahdollisella tökyvyttömyyseläkkeelläsi toimeen jos elämän tyylisi rahansuhteen on kohtuullinen.
Sairauden edetessä kelalta saa tukea jonkin verran. Vammaislain perusteella saa myös erilaisia avustuksia. Verottajakin anttaa hiukan jelppiä. Mutta selvitä ehdottomasti ensin nimi vaivoillesi.
Noin nuorena on tietenkin kurja saada invalidisoiva sairaus. Mutta usko tai älä, niin asiaan tutustuttuasi opit tulemaan toimeen sairauden kanssa. Älä lopeta urheilua. Parkinsonin taudissa, jos se sitä on, on erittäin tärkeätä liikunta, venyttely yms.
Olen itse ns. nuori Parkinsoni ja diaknoosin sain alle nelikymppisenä siis yli 10 vuotta sitten. Jälkikäteen ymmärsin monta outoa asiaa. Jo opiskelia tyttönä oli oireita. Selitys löytyi miksi en silloin kerennyt luennolla kirjoittamaan kaikkea muistiin. Saatikka että olisin saanut niistä illalla selvän. Käsiala oli mennyt niin huonoksi jo silloin.
Parkinsonista senverran että, se ei ole vanhusten sairaus vaan nykyää tiedetään että nuoretkin sitä sairastaa.
Oli miten oli niin, tsemppiä! - Vapisija
Mene hyvä mies lääkäriin, oli syy vapinaasi mikä hyvänsä, aina on parempi tietää. Diagnoosia on turha ennustella, neurologiset vaivat ovat niin vaikeasti tulkittavia.
Itse olen ollut tutkimuksissa ensimmäisen kerran 6 vuotta sitten, tällä erää kaksi vuotta yhteen kyytiin eikä diagnoosia ole vieläkään. Yhtenä oireena on sormien vapina rasituksessa, ei kovin paha onneksi.
Jos kohdallesi sattuu yhtä pitkä projekti, kannattaa aloittaa se mahdollisimman nopeasti, ettei vaivasi pääse nimettömänä kovin pahaksi. Eläkeyhtiöt ja Kela eivät ymmärrä diagnoosittomia sairauksia ensinkään, joten toimeentulo tyssää siihen, jos työkyky menee. Tsemppiä, ja rohkeasti asiaan! - stressaava ex-urheilia
moi,
En tiedä luetko enään näitä viestejä, mutta olisi kiva kuulla voinnistasi nykyään ? Itse olne 30 ja nuorempani olin aika "huipulla" urheilussa, mutta lopetin urheilut kun seinään lukion jälkeen ja sen jälkeen tuli "rankka" opiskeluaika niin viihteellisesti kun opinnollisesti ja nkyään olen aika vaativassa josta tunnen todellista stressiä ja minulla on diagnoisoitu vastaavaa ns. hapetusstessiä ja olen alkanut urheilemaan ym. mutta tuntuu että lihakset ovat surkastuneet ja tärisevät helpolla..olen kuitenkin päättänyt yrtiiää urheilun avulla "parantua" en tiedä onko mahdollista...onko muilla vastaavaa että ennen ollut hyvikin urheilullinen ja sitten lpettanut täysin ja sen jälkeen yrittänyt uudelleen kehittäää lihaksistoa ? - eräs nuori nainen
Hei
En tiedä minäkään lukeeko kukaan näitä enää mutta osuin tälle sivulle olen 31 vuotias nainen ja vasemmassa kädessäni on edelleen vaivaava tärinä joka lähtee sormista,mutta pahenee kun nostan ilmaan tai pään puolelle.On otettu pää kuvat noin 7 vuotta sitten tutkittu ei ole ainakaan kasvaimesta kyse.Alkaa tosiaan stressaa kun se häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ihmisten seurassa.Nyt käsi tutkitaan uudestaan menen kokokropan kuvaukseen.Olin neurologialla
ja kävi nyt ilmi että oikea jalkanikin hieman tärisee,kun otti refleksit.Olen ollut autokolarissa noin 20 ennen sitä ei ollut mitään niskasta on murtunut 1-2 milliä nikama luut niskassa ja niskakin nykii joskus.Nyttemmin ollut kipua solis luun kohdalla mikä säteilee olkapäästä alaspäin.Levätessä vapinaa ei ole.En kykene ottamaan kiinni.Esim lautasta jos haluaa pitää molemmilla alkaa vipata ja pahemman kerran.Tai kahvikuppi.Eli onneksi nyt pääsee koko kropan röntgeniin ja luuydin koe otetaan myös.Kaikki mahdollinen tutkitaan.Mistä kaikki voi johtua oikeassa kädessä ei ole tärinää se on normaali.Toivon ,että kaikki selviää ja sinullakin siellä kuka kärsii tärinästä.Puutumistakin esiintyy aina joskus.Ekalla kerralla ei kuvattu kun pää.Minulle todettiin lihasheikkoutta oli yksi.Mutta menen taas uudemman kerran tutkimuksiin syyskuussa.Mutta tsemppiä.Kunpa ei tarvisi kärsiä enää vapinasta.Selässäkin ollut jo pientä en sitten tiedä mistä oikein kyse. - V****taa...
Pikkusormi ja nimetön tärisee, LIIKAA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399